Väkivaltarikokset

Anonyymi

Anonyms löytäisi kyllä hyvää materiaalia tän j.l puhelimelta viime kesältä lähtien, poliisilla oikeudet kaivaa kuvat myös opereettoreilta. Yksikään lasten tai naisten raiskaaja ei armoa ansaitse. Tuonkin ko.pariin kertaan jo maalla huumatun naisen oli jättänyt (ryhmän mukana) lattialle elottomana makaamaan kun oli myrkyillä sydän hetkeksi pysähtynyt, kangaspalaan ja kasvoihin, montako elotonta tällä tavalla jo suomessa "sydänpysähdyksiä", niin siis "sairaskohtauksia vain, "ei rikosta".,

J.L raiskaa siis jo siinä tilassa olevia ihmisiä. Hyvin julma ja alhainen, toistuva teko.

Myös olivat varastaneet henkilön asunnosta lääkkeitä, naisen tavaraa, ettei voi harrastaa erästä bensanhajuista harrastusta, rikkoneet tarkoituksella naisen ihonhoito sekä hiustenhoito tuotteet, hajoittaneet naisen säilytyslaatikoita jo toiseen kertaan maalla kun vievät jopa vaatekappaleita säilytyslaatikoista.

Tutkineet hus:sille tehtyä tietosuoja-selvitystä asunnon lukitusta kaapista, jottei edellisen kerran ilmoitukset ole johtaneet kiinni jäämisiin, vaan mennyt sovitusti, kun nainen oli selvitystä tietojensa käytöstä pyytänyt, sillä hänen kertomustaan kannassa oli muokattu, päiviä laitettu naistenklinikalle jossa ei ollut edes asioinut silloin, syyksi toki sovittiin, eli kerrottiin ihan vain tietoturvaajon päivitystehtäviä... ja tietojen urkinta terveystieto-palveluista ei paljastuisi ja olivat sanoneet kuinka hyvä kun siitä eivät jääneet kiinni, siinä paljastuisi useampi taho ja "auttava " taho. Mikä uutonen suomeen kun nämä paljastuvat jonkun älykkään tutkijan toimesta, vaikka he olivat nauraneet ettei poliisi tule uskomaan kun ei ole todisteita, vain sana sanaa vastaan.

Murtojälkiä ei ole, ovat kopioineet avaimet asuntoon jo toista kertaa ja kertoneet että tekevät kaikkensa ettei nainen pääse koskaan muuttamaan enää haluamaansa kaupunkiin, eikä haluamaansa harrasteeseen. Asuntoon tulee silloin aina remonttia vaativa "vesivahinko" ja edessä uusi muutto jos asunnon vielä ko.kaupungista vahingossa pääsisi saamaan.

Anonyms löytänee myös ryhmän hakkeroiman koneen jolla ko.naisen opinnotkin estettiin, vain tietty ryhmä toimii näin vainoten, ja puhuneet vainoavansa häntä lopun ikää ja vahtivansa hänen liikkeitään yötä päivää jonkun tahon palkkaamina, usean eri tekijän toimesta niin maalla, kaupungissa sekä mahdollisesti tulevilla kaikilla ulkomaan matkoillakin yötä päivää...

Mikä työn, taloudellisen ( kännykät ja koneet hakkeroitu pilalle), tavaroiden varastelun ja rikkomisen määrä tämän ryhmän jäljiltä, mutta väkivalta rikokset ja toisen kotiin jatkuva murtautuminen ovat jokaiselle yksilölle varmasti liikaa. Lisänä ihmisen palkkaaminen uhkaamaan uimahallissa, töölöstä on todisteet. Tappouhkauksien latelut hänelle ja seuraaminen sekä väkivaltarikokset, joista tappouhkaukset ja seuraava murto, kierre jatkuu kunnes joku älykäs taho maailmalta sen pysäyttää ja laittaa loppumaan.

Virka-apu kulkee onneksi yli rajojen ja jonain päivänä lyyra ei raiskaa enää ketään, tajunsa menettänyttäkään, toimintansa kertoo hänen huumeiden höyrystämästä ajatusmaailmasta, mutta pirillä kulkee amatöörinä ryhmän mukana.

Ja bemarit kulkee, pitää varmaan olla jo muu auto kohta omalla parkkiksella, pääkaupunkiseutu on pieni.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sun narratiivi- sun vastuulla, jossitteluineen kaikkineen.

    • Anonyymi

      Tutkitaan ilman asianomaisen suostumusta, laki määrää.

    • Anonyymi

      Tämä vaikuttaa siltä että väkivallantekijän jäljille on helppo päästä ja siitä seuraavan..heikoin lenkki puhuu aina noissa ryhmissä ja se on virkamiesten taito vain puristaa ulos, suomessa ihmishirviöt jää kiinni.

    • Anonyymi

      Pientä on lehdissä ollut jonkun naisen salakuvaaminen tai nimittely tuohon systemaattiseen toimintaan verrattuna. Pettymys kyllä virkaihmisiin kun näin selvät väkivallat saa yleensä suomessa tapahtua. Usko menee virkavaltaan ja heidän kykyynsä selvittää asioita, kuinka moni edes enää viitsii ilmoittaa, vai tutkivatko näitä poliisit, jotka itse syyllistyvät vastaavaan, siitäkin kun on uutisoitu. Aika palkata tutkijoita joilla on kokemusta isommista jutuista.

    • Anonyymi

      Viimeöinen tappamisella uhkailu omalla pihalla sai olla viimeinen. Täällä kun ei saa kirjoittaa enää nimiä tai....joten pysykää helvetin kaukana toisten yksityisalueelta ja uhkailemasta viatonta ihmistä.

    • Anonyymi

      No otsikoihin nyt ei tietenkään nouse kuin tikapuuhermoiselle kansalle selkeä suora väkivalta, väkivaltaa on kuitenkin sinänsä itsessään väkivaltaa sisältävän yhteiskunnan rangaistus-instituution käyttäminen väärin väkivaltatarkoituksessa.
      Tätä poliisi tekee pääasiallisena työnään, väkivaltaa viattomia kohtaan.

      • Anonyymi

        Ymmärrettävästi kyseisen kaltainen toiminta, inhimillisenä tekona, vaatii psykopaattisen psyykeen rakenteen, ja tämä piirre on tyypillinen poliisin virkoihin hakeutuneilla.
        Kun henkilö ei suoriudu edes poliisikoulusta, henkilölle on kuitenkin avoinna vielä esimerkiksi teurastajan ammatti, josta voi yrittää uudemman kerran poliisikouluun pääsyä.


      • Anonyymi

        Ymmärrettävästi tämän kaltaisen poliisin toimiessa, myös kaikki muu rikollisuus saa rehottaa vapaasti.


    • Anonyymi

      Ymmärrettävästi kotirauhanhäirintä ma 4.7 yöllä 00.00-> on rikos ja vähintään täytyi pilata puhelin ja jonkun ihmisen luomien sivustojen toiminta, ei tehdä sitten ei. On se vaikea pysyä Helsingissä. Tai maailmalla. karvakäsiä ei tarvita yhtään enempää kuin soomi-poikia ja pitäkää rättinne ja kaasunne ihan omissa piireissänne ja psykopaatti mies voi jo jättää rauhaan, pelkkää pskaa. Häirintä saa riittää nyt ja toisten elämän sabotointi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2896
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2450
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2049
    5. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      171
      1862
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1856
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      134
      1546
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe