Yli puolitoista tuntia seisoi m/s Väinämöinen Taipaleen kanavalla ensimmäisellä syväväyläpurjehduksellaan kohti Kuopiota.
Valkokylkinen alus on suurin näillä vesistöillä nähty matkustajalaiva. Kesän aikana alus purjehtii Lappeenrannasta Kuopioon ja myös Joensuuhun.
”Onko Sannilla kahvia”, huutelivat laivapojat laivan hyväntuuliselle emännälle Saimi Utriaiselle, joka ensimmäistä kesäänsä purjehti laivan uusitussa keittiössä. Höyryävää kahvia riitti laivaa katsomaan tulleille vieraillekin.
Hampurista ostetussa entisessä Elbessä on tehty paljon parannuksia ja töitä jatkettiin vielä matkan aikana. Maalaustöiden lisäksi on yläkansiosa uusittu kalustoa myöten viihtyisäksi.
Keulassa olevia hyttejä rakenneltiin vielä. Tilaa tulee sinne 24 matkustajalle.
Väinämöinen kesän koepurjehduksella
13
230
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjoitus sarjasta Suomi 50 vuotta sitten.
- Anonyymi
Aikataulu? Tikettien hinta? Muovi- vai lasituopit?
- Anonyymi
Tilaa 24 matkustajalle.
Ois järjen käyttö sinullekin suotavaa.
Mitä väliä puolen vuosisadan takaisilla hinnoilla? - Anonyymi
Todella melkoista uusavuttomuutta!
Ensin kertoo juttua ja sitten jää ihmettelemään yksityiskohtia.
Siis todella melkoista uusavuttomuutta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella melkoista uusavuttomuutta!
Ensin kertoo juttua ja sitten jää ihmettelemään yksityiskohtia.
Siis todella melkoista uusavuttomuutta!Tietojen saaminen olisi nyt mahdotonta, sillä laiva koki romutuksen 21 vuotta sitten.
Ensimmäinen ravintolalaiva Wäiski (viralliselta nimeltään M/S Wäinämöinen) oli Hampurissa rakennettu 40-metrinen jokilaiva. Vuonna 1941 valmistuneen aluksen nimi alkujaan Wilhelm Bolz ja vuodesta 1945 Elbe. Kun alus ostettiin vuonna 1971 Suomeen, se nimettiin Väinämöiseksi. Se purjehti vuosina 1971–1991 Saimaalla kotipaikkanaan Lappeenranta, kunnes se ostettiin Helsinkiin ravintolalaivaksi. Nimi vaihtui samalla muotoon Wäinämöinen] Laiva oli ensin ankkuroituna vuosina 1991–1994 Hietalahden niin sanottuun Sillilaituriin ja sen jälkeen Hakaniemenrantaan. Alkuperäinen Wäiski upposi Hakaniemenrantaan 29. elokuuta 1998 vastaisena yönä. Uppoamisen syynä oli laivan pilssiin kertyneen veden aiheuttama paino. Alus saatiin nostettua kesäkuussa 1999 useiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen, mutta se upposi kunnostuksen yhteydessä uudelleen tammikuussa 2000 Skogbyn satama-altaaseen Tammisaaressa. Kesäkuussa 2001 laiva päätettiin lopulta hajottaa.
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ravintolalaiva_Wäiski
Uuvatti on näköjään lukenut KGB:n tiedotusoppia. Kaikki asiat sotketaan ajallisesti eikä mitään sanota suoraan ja selkeästi.
Tässä se taas nähtiin: kun ei ole lähdeviittausta, ei ole todellista tietoakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietojen saaminen olisi nyt mahdotonta, sillä laiva koki romutuksen 21 vuotta sitten.
Ensimmäinen ravintolalaiva Wäiski (viralliselta nimeltään M/S Wäinämöinen) oli Hampurissa rakennettu 40-metrinen jokilaiva. Vuonna 1941 valmistuneen aluksen nimi alkujaan Wilhelm Bolz ja vuodesta 1945 Elbe. Kun alus ostettiin vuonna 1971 Suomeen, se nimettiin Väinämöiseksi. Se purjehti vuosina 1971–1991 Saimaalla kotipaikkanaan Lappeenranta, kunnes se ostettiin Helsinkiin ravintolalaivaksi. Nimi vaihtui samalla muotoon Wäinämöinen] Laiva oli ensin ankkuroituna vuosina 1991–1994 Hietalahden niin sanottuun Sillilaituriin ja sen jälkeen Hakaniemenrantaan. Alkuperäinen Wäiski upposi Hakaniemenrantaan 29. elokuuta 1998 vastaisena yönä. Uppoamisen syynä oli laivan pilssiin kertyneen veden aiheuttama paino. Alus saatiin nostettua kesäkuussa 1999 useiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen, mutta se upposi kunnostuksen yhteydessä uudelleen tammikuussa 2000 Skogbyn satama-altaaseen Tammisaaressa. Kesäkuussa 2001 laiva päätettiin lopulta hajottaa.
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ravintolalaiva_Wäiski
Uuvatti on näköjään lukenut KGB:n tiedotusoppia. Kaikki asiat sotketaan ajallisesti eikä mitään sanota suoraan ja selkeästi.
Tässä se taas nähtiin: kun ei ole lähdeviittausta, ei ole todellista tietoakaan.Se ainoa ja oikea Väinämöinen valmistui Turussa 1932 . Tarjosi ilmaisia risteilyjä täydellä ylläpidolla sekä päivärahoilla monille siellä palvelleille aina vuoteen 1947 saakka. Tuolloin Neuvostoliitto osti sen ja antoi sille nimen Вы́борг eli Viipuri, kunnioittaen näin entistä ruotsalaista / suomalaista / venäläistä kaupunkia Viborg / Viipuri / Выборг
Laiva romutettiin 1966 ja siitä taottiin useita tuhansia Kalashnikov-rynnäreitä tuomaan rauhaa Aasiaan ja Afrikkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilaa 24 matkustajalle.
Ois järjen käyttö sinullekin suotavaa.
Mitä väliä puolen vuosisadan takaisilla hinnoilla?Meinaatko opetella joskus lukemaan?
Ei kysytty tiloista, vaan aikataulusta, tikettien hinnoista ja tuoppien materiaalista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaatko opetella joskus lukemaan?
Ei kysytty tiloista, vaan aikataulusta, tikettien hinnoista ja tuoppien materiaalista.Joko olet lakannut hakkaamasta kadulla kohtaamiasi ihmisiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ainoa ja oikea Väinämöinen valmistui Turussa 1932 . Tarjosi ilmaisia risteilyjä täydellä ylläpidolla sekä päivärahoilla monille siellä palvelleille aina vuoteen 1947 saakka. Tuolloin Neuvostoliitto osti sen ja antoi sille nimen Вы́борг eli Viipuri, kunnioittaen näin entistä ruotsalaista / suomalaista / venäläistä kaupunkia Viborg / Viipuri / Выборг
Laiva romutettiin 1966 ja siitä taottiin useita tuhansia Kalashnikov-rynnäreitä tuomaan rauhaa Aasiaan ja Afrikkaan.Radio Jerevan viisaus:
Meiltä kysytään, tuleeko vielä sotia.
Me vastaamme: ei tule. Mutta rauhaa tuetaan niin paljon, ettei jää kiveä kiven päälle.
Radio Jerevan osasi ennustaa. Kuten nyt Ukrainasta nähdään. Venäjä tukee siellä rauhaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko olet lakannut hakkaamasta kadulla kohtaamiasi ihmisiä?
Missä kohtaa ketjussa on sellaista ehdoteltu?
Vaikeaa se on näemmä tuo lukemisen ymmärtäminen. Eräille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohtaa ketjussa on sellaista ehdoteltu?
Vaikeaa se on näemmä tuo lukemisen ymmärtäminen. Eräille.Siinä samassa kuin lipun ja safkan ja hytin n ostaminen romutetulle alukselle. niin ja sen aikataulujen kyselyssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä samassa kuin lipun ja safkan ja hytin n ostaminen romutetulle alukselle. niin ja sen aikataulujen kyselyssä.
Eikö kukaan opettanut sinua lukemaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kukaan opettanut sinua lukemaan?
Voiko tuon tyhmempää täällä kysyä?
No, olitko seuraamassa koepurjehdusta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834493Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263274Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt402920- 162740
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432587Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737