Ihan uteliaisuuttani kyselen, onko muilla samanlaisia ihania menkkoja kuin itselläni. Syön pillereitä ja menkat tulevat tietysti niiden mukaan, mutta sen lisäksi ne käyttäytyvät niin kiltisti, etten tarvitse siteitä, tamponeita tai ylipäätään mitään muuta suojaa kuin joskus pikkuhousunsuojia, koska veri tippuu ainoastaan käydessäni vessassa! En oikein käsitä, miten se voi olla mahdollista, mutta näin vain on. Menkat on tulleet jo vitisentoista vuotta ja pillereitäkin oon syönyt jo lähemmäs kymmenen vuotta, ja pari viime vuotta ne on olleet tuollaiset. Itsestä tuntuu siltä, että ne muuttuivat pikkuhiljaa sen jälkeen, kun lakkasin (lähes täysin) syömästä maitotuotteita ja vähensin leivän ja vehnän syöntiä. En tietenkään tiedä, onko sillä mitään tekemistä asian kanssa, mutta voisi olla. Onko kellään muulla kokemusta moisista menkoista vai olenko ainoa autuas?
Onko muilla
tällaista
2372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minullakin kuukautiset loppuu melkein kokonaan pillereitä syödessä. Varsinkin kotona ollessa (= töissäoloa ahkerammin vessassa hypätessä) voi olla ettei siteeseen asti tule mitään tai jos tulee, niin vain niinä kahtena "runsaimpana" vuotopäivänä voi tulla joku pikkutuhru. Eli hormonithan siihen on syyllisenä ja kun kehon oma hormonitoiminta ajan myötä muutuu, silloin muuttuu kuukautisetkin. En tiedä sitten voisiko noin pieni ruokavalion muutos jo vaikuttaa hormonitoimintaan? Minä veikkaisin ihan luonnollista hormonitasojen muutosta, kun olet aikuistunut.
En juurikaan ihmettele kuukautisten vähyyttä, se johtunee suureksi osaksi pillereistäkin. Mikä kummastuttaa, on se, että kuukautiset valuu suoraan vessaan eli ei juuri tuhri paikkoja. En oikein käsitä miten se on mahdollista. Ruokavalion vaihdos voi kuulostaa pieneltä, mutta sitä se ei suinkaan ole, koska söin ennen todella paljon maitotuotteita ja hirveitä määriä leipää. Olo on yleisesti parantunut tosi paljon.