Tappaja rannassa

Ihminen joka käyttää Thermacelliä, ei ajattele omien lapsiensa tulevaisuutta. Hyönteiskadon kiihdyttäminen johtaa katastrofiin. Joukkotuhoaminen on ihmisellä verissä, kyse on vain siitä, mille itse annamme luvan. Markkinat antavat luvan ihan mille vain, mutta yksilöinä teemme valinnat.
12211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ohjeiden mukaan käytettynä haittaa ei ole. Hyttysten pieni vähentäminen ei tuhoa luontoa.

Äänestä

Ihmisen pitäisi tehdä perusteellinen muutos syntyvyydessä ruokatottumuksissa kuluttamisessa maanviljelyssä autoilussa matkustelussa aivan kaikessa . Aloittaja on sata oikeassa ja että hyönteiskadolla on järkyttäviä seurauksia joista emme vielä edes tiedä. Niin kuin ilmastonmuutoksellakin.
Maapallon väestön määrän vähentäminen hallitusti 100-150 vuoden aikana auttaisi paljon.

Äänestä

Viherpipertäjä on nyt vauhdissa. Jos joku tappaa terassiltaan tai parvekkeltaan hyttysiä niin maailma tuhoutuu uuuu.

Äänestä

Piipertäjä tai ei. Itsekkäät ahneet ja välinpitämättömät tämän paikan tärvää ja paskoo aivan kelvottomaksi. Niille juuri tulkoon joku perkeleen tauti ja putoaisivat pois vahvuudesta.

Äänestä
  • Ahneutta on yrittää tänne paratiisia että saa nauttia. Maailma ei lopu saasteihin

    Äänestä

Koska tulee seuraava näin hyvä aktivointialoitus?

Äänestä
  • aktivointi aktivointi aktivointi

    Äänestä

Penisilliini ja muut antibiotit on kiellettävä koska ne tappaa luonnon bakteereja.

Äänestä

Pitäisi kieltää lailla kaikki myrkyt.

Äänestä

Kaikki ne maat jotka ei noudata päästörajoitteita ja kippaavat jätteitä mereen ja joka paikkaan, niin boikottiin vaan ja kauppakieltoon tms.
Maailmanlaajuiset säännöt ja lait käyttöön ja samoin maailmanlaajuinen taho niitä valvomaan.

Äänestä
  • Putlerin CCCP on juuri sopiva taho joka on kohta maailmanlaajuinen.

    Äänestä

Ei liity tähän mitenkään mutta sinnekin tarvitaan samanlaiset ympäristölait,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihminen joka käyttää Thermacelliä, ei ajattele omien lapsiensa tulevaisuutta. Hyönteiskadon kiihdyttäminen johtaa katastrofiin. Joukkotuhoaminen on ihmisellä verissä, kyse on vain siitä, mille itse annamme luvan. Markkinat antavat luvan ihan mille vain, mutta yksilöinä teemme valinnat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu