Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin ufoista

11.6.2022 (Venäjän avaruusohjelman johtajan Dmitrij Rogozin ufoista ) :

Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin on kommentoinut ufoja TV-haastattelussa josta kertoo uutistoimisto TASS.
Rogozin sanoo mm että:
-”Jos puhutaan ufoista niin niitä on ollut olemassa niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa Maan päällä.
-Sellaisia tutkimuksia on tehty ja tehdään jatkuvasti Venäjän Tiedeakatemiassa.”

Rogozinin mukaan 99,9 % uforaporteista selittyy ilmakehä- tai fyysisistä ilmiöistä joilla ei ole mitään tekemistä Maanulkoisen hypoteesin kanssa.
-”Mutta olemme perillä siitä että tämän tyyppisiä ilmiöitä voi tapahtua.”

Roscosmosin johtajan mukaan hän on henkilökohtaisesti tavannut ja keskustellut lentäjien kanssa jotka ovat 1970-luvulla nähneet epätavallisia ilmiöitä testilentojen aikana

-” Tavallisesti tämä tapahtui ensimmäisen testilennon aikana. Keskustelin NASAn kanssa tästä ja siellä on myös henkilöitä jotka kannattavat ajatusta että me ihmiset ehkä olemme ulkoa päin tulevan tarkkailun alaisia.Tahtoisin uskoa että näin on asian laita.”1784).

1784) https://lenta.ru/news/2022/06/11/ufo/
https://www.dn.se/varlden/ryska-rymdchefen-om-ufo-sadana-fenomen-kan-aga-rum/

14

581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No kait putin pian hyökkää sinne ja sanoo että on meidän aluetta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Neuvostoliiton viimeinen kommunistisen puolueen pääsihteeri ja 1. presidentti Mihail Gorbatshov totesi jo sen, että ufot ovat totta, eivät ihmisen lentolaitteita tai luonnonilmiöitä.

      • Anonyymi

        Putin kuuluisassa puheessaan sanoi ettei niitä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dmitry Medvedev taasen kertoo että pressat saavat "ufosalkut" samalla kuin ydinasesalkut ja että hän kertoo "miehet mustissaan" olevan totta, eikä hän voi paniikin vuoksi kertoa enempää. Jää jokaisen tulkittavaksi, laskiko hän leikkiä vai heittikö tosissaan.
        https://www.youtube.com/watch?v=BMRkwudO9oc

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lainaan kirjastani " Tosiasioita ufoilmiöstä":
        7. joulukuuta 2012 ( Venäjän pääministeri Dmitry Medvedev ja ufot ):

        Medvedeviä haastateltiin 7.12.2012 viiden venäläisen televisioaseman toimesta ja varsinaisen haastattelun jälkeen Medvedev lausui seuraavaa:
        Medvedev: ” Kyllä,uskon Pakkasukkoon ( Venäjän vastine Joulupukille). Mutta en liian paljon. Mutta en kuulu niihin ihmisiin jotka pystyvät kertomaan lapsille ettei Pakkasukkoa ole olemassa”.
        ...............................
        Eräs toimittajista kysyi jos presidentille annetaan salaisia asiakirjoja liittyen avaruusolentoihin samalla kuin hänelle annetaan salkku jota tarvitaan Venäjän ydinaseiden aktivoimiseksi?
        Medvedev leikkisästi: ” Ydinasesalkun ohella Maan presidentille annetaan erityinen
        ” Huippusalainen ”-mappi. Koko mappi sisältää tietoja avaruusolennoista jotka ovat käyneet Maapallolla. Tämän ohella hänelle annetaan raportti joka kertoo siitä absoluuttisen salaisesta palvelusta joka valvoo niitä avaruusolentoja jotka ovat meidän maassamme...Saatte lisää tietoja tästä aiheesta tunnetusta elokuvasta jonka nimi on ” Men in Black”....En kerro kuinka monta niitä on koska se voisi aiheuttaa paniikin ”.

        BB:n kommentti: Uutistoimistojen mukaan Medvedev ei huomannut että hänen mikrofoninsa oli edelleen päällä varsinaisen haastattelun jälkeen.
        Yksikään mainituista televisioasemasta ei julkaissut Medvedevin kommenttia mutta se annettiin Reutersille josta se vuoti mm.. Youtubeen. 1558).

        Video ei paljon kerro kun en ymmärrä venäjää niin paljon että saisin selvää mitä hän sanoo. Tekstiinhän on voitu lisätä mitä hyvänsä eikä se välttämättä kerro ollenkaan samaa mitä Dmitry on kertonut. Ainakin naishaastattelijaa tuntuu kovasti naurattavan Medvedevin vitsikkäät puheet. YouTube on jostain syystä poistanut koko kommenttiosion.
        Tuossa Medvedev vetämättömässä kunnossa ennen haastattelua. Siellä on vitsit kai lentäneet olan takaa:

        https://www.alamy.com/stock-photo-russian-president-dmitry-medvedev-c-french-president-nicolas-sarkozy-54517614.html

        On EU:n puheenjohtaja Junckerkin nähnyt paljon ufoja kuten jossain kertoi:
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9e3decdd-c367-4331-a931-5002e689c62b

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Video ei paljon kerro kun en ymmärrä venäjää niin paljon että saisin selvää mitä hän sanoo. Tekstiinhän on voitu lisätä mitä hyvänsä eikä se välttämättä kerro ollenkaan samaa mitä Dmitry on kertonut. Ainakin naishaastattelijaa tuntuu kovasti naurattavan Medvedevin vitsikkäät puheet. YouTube on jostain syystä poistanut koko kommenttiosion.
        Tuossa Medvedev vetämättömässä kunnossa ennen haastattelua. Siellä on vitsit kai lentäneet olan takaa:

        https://www.alamy.com/stock-photo-russian-president-dmitry-medvedev-c-french-president-nicolas-sarkozy-54517614.html

        Oletko koskaan ajatellut, että ei juuri sinun tarvitse ymmärtää Venäjää, vaan on olemassa parisataamiljoonaa ihmistä, jotka sitä ymmärtävät eikä kukaan ole heistä kiistänyt mitä Medvedev tuossa sanoo, mutta se on toki asia erikseen, kuinka tosissaan hän oli.

      • Anonyymi
        B.Borg kirjoitti:

        Lainaan kirjastani " Tosiasioita ufoilmiöstä":
        7. joulukuuta 2012 ( Venäjän pääministeri Dmitry Medvedev ja ufot ):

        Medvedeviä haastateltiin 7.12.2012 viiden venäläisen televisioaseman toimesta ja varsinaisen haastattelun jälkeen Medvedev lausui seuraavaa:
        Medvedev: ” Kyllä,uskon Pakkasukkoon ( Venäjän vastine Joulupukille). Mutta en liian paljon. Mutta en kuulu niihin ihmisiin jotka pystyvät kertomaan lapsille ettei Pakkasukkoa ole olemassa”.
        ...............................
        Eräs toimittajista kysyi jos presidentille annetaan salaisia asiakirjoja liittyen avaruusolentoihin samalla kuin hänelle annetaan salkku jota tarvitaan Venäjän ydinaseiden aktivoimiseksi?
        Medvedev leikkisästi: ” Ydinasesalkun ohella Maan presidentille annetaan erityinen
        ” Huippusalainen ”-mappi. Koko mappi sisältää tietoja avaruusolennoista jotka ovat käyneet Maapallolla. Tämän ohella hänelle annetaan raportti joka kertoo siitä absoluuttisen salaisesta palvelusta joka valvoo niitä avaruusolentoja jotka ovat meidän maassamme...Saatte lisää tietoja tästä aiheesta tunnetusta elokuvasta jonka nimi on ” Men in Black”....En kerro kuinka monta niitä on koska se voisi aiheuttaa paniikin ”.

        BB:n kommentti: Uutistoimistojen mukaan Medvedev ei huomannut että hänen mikrofoninsa oli edelleen päällä varsinaisen haastattelun jälkeen.
        Yksikään mainituista televisioasemasta ei julkaissut Medvedevin kommenttia mutta se annettiin Reutersille josta se vuoti mm.. Youtubeen. 1558).

        Lienee kuitenkin syytä huomioida maskirovka.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Harhauttaminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan ajatellut, että ei juuri sinun tarvitse ymmärtää Venäjää, vaan on olemassa parisataamiljoonaa ihmistä, jotka sitä ymmärtävät eikä kukaan ole heistä kiistänyt mitä Medvedev tuossa sanoo, mutta se on toki asia erikseen, kuinka tosissaan hän oli.

        Toveri Sergei Lavrov vakuutti Istanbulissa maaliskuussa 2022 käytyjen neuvottelujen tiedotustilaisuudessa, että Venäjä ei käy sotaa Ukrainaa vastaan.
        Kuinka uskottavana sinä pidät tuota toveri Lavrovin väitettä?
        Dimitri Medvedev on samaa kööriä Lavrovin kanssa, eikä meillä ole mitään mahdollisuutta tarkistaa valehteleeko hän vaiko puhuu totta, osittain tai täysin.

        Historia osoittaa että venäläiset poliitikot eivät suinkaan ole ainoita, jotka kykenee valehtelemaan, joten nyt sinä voit valita kolmesta mieleisestäsi vaihtoehdosta.
        -Hän valehtelee
        -Hän laskee leikkiä
        -Kieli on käännetty väärin

        Neljäs vaihtoehto kun ei ole vaihtoehto sinulle, niin valkkaa noista.

    • Anonyymi

      Onko joku saanut jo auringonpiston/kangistuksen.

    • Anonyymi

      Jos tunnistaa aluksen andromedan partioalukseksi, se ei ole ufo. Ufoja ei siis ole. Hajaantukaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3411
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      173
      1449
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1228
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1112
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      795
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      782
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      757
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      41
      739
    Aihe