Viitaten tietenkin tähän alla olevaan kommenttiini tuolla toisessa keskustelussa:
"Jatkankin nyt joutaessani heti vähän.
Pahoitteluni heti tähän alkuun, että en nyt jaksa keskittyä hirveän tarkasti kaikkeen mitä kirjoitan, mutta...
(Ihan hemmetin moinen krapula täällä mökillä savusaunottelusta, ehkä myös morkkis, tapahtuneen johdosta, josta ehkä myöhemmin, jos jotakuta kiinnostaa?)
Olen koettanut pitää tämän mökkimme ydinase- ja härvelivapaana vyöhykkeenä. Hieman huonolla onnistumisprosentilla, enkä syytä tästä vain vaimoani.
Vaimoni tykkää näistä sähköisistähärveleistä. Totesin tänään jo aiemmin, että eihän tämä tykkääminen ihan huono juttu olekaan.
Viimevuonna ostimme tänne sähkökäyttöisen ruohonleikkurin. Takaa työnnettävän. Saman merkkinen kuin eräs legendaarinen manuaalinen jääkiekkopeli. Tähän ruohonleikkuriin mahtuu kaksi akkua, mutta viimevuonna akut olivat loppu ja siksipä meillä on leikkurissamme vain yksi akku. Vaimoni onkin nyt tänään lyhentänyt ruohikkoa ainakin kolme eri kertaa. Itse heräsin nyt vasta kolmannella kerralla puuhasteluunsa.
Myönnettäköön, että heräämiseni oli miellyttävä monestakin eri syystä, mutta etenkin siitä, kuinka hiljainen tämä seksikkään pikkupuutarhurini vekotin on.
Vaimoni on myös halunnut tuoda tänne ns. päältäajettavan ruohonleikkurin. Ehkäpä minun pitäisi myöntyä tähän mielihaluunsa. Meillä on ollut täällä näin kesäisin näitä tällaisia ruskeavillaisia puutarhureita, jotka kantasuomalaisiin puutarhureihin verrattuna ovat vähemmin määkiviä. Useimmat näistä ovat päätyneet meikämandoliinin rosvopaisteiksi. Tässä on vielä takana tämäkin pointti, että vaimoni ei muka tykkää syödä, näitä puutarhureitamme, kun ne mukamas maistuvat villalle. Eivät muuten maistu, voin vakuuttaa. Kerran grillasin hyvin marinoidut "puutarhurin mandoliini pihvit" seurueellemme. Vaimoni lausumaan, että olinpa jälleen kerran grillisenseinä onnistunut hyvin.
Mutta, mutta... onkohan kenelläkään kokemuksia näistä tällaisista ns. päältäajettavista SÄHKÖISISTÄ ruohonleikkureista?"
Paljon muailmalla asuneena ja matkailleena olen näitä päässyt maistelemaan eri tavoilla valmistettuna, en kuitenkaan koskaan Thaimaassa.
Onkohan kukaan muu ja miten?
Pässin kivekset, oletteko päässeet maistelemaan ja jos niin missä?
3
477
Vastaukset
- Anonyymi
Renkaista irtoaa tuhatkertaisesti enemmän hiukkasia kuin pakokaasuista – aggressiivinen sähköautoilija pahin saastuttaja
Pari vuotta sitten tehdylle tutkimukselle on saatu jatkoa, jonka perusteella autojen renkaista irtoavat saasteet ovat luultua suurempi ongelma.Suomen hallitus kuuli jo asiasta ja suunnittelee ratkaisevansa ongelman nostamalla rajusti sähköautojen verotusta tai perustamalla erillisen rengasveron.
Näitä syitä veronkorotuksiin keksitään sitä myötää lisää, mitä enemmän sähköautoja on. Tavoitteena on kerätä vähintään sama määrä veroja sähköautoilta, kuin mitä on totuttu saamaan polttoainemoottoreilla varustetuilta autoilta.
Suomella ei ole varaa luopua autoilun verotuotoista euroakaan. Maapallon sekä ilmaston kannalta se on aivan sama millä suomalaiset ajaa.
Vedyllä tuotettu sähkö olisi paljon ekologisempaa kuin akkuihin ladattava sähkö
https://www.hyundai.fi/vety/
Mutta koska akkuteknologiaan alettiin panostaa ennemmin ja siitä saatiin valtava bisnes, niin vetyautoihin ei panosteta kuin pikkuisen. Akkupaketit kun on valtava bisnes jatkossakin, koska niiden kesto on rajallinen ja vaihto kallis.
USA:lla on paha tapa sabotoida vielä toisten hankkeita. Jos joku panostaisi rajusti vetyautoiluun nyt, niin Jenkit keksisivät että se on laitonta, vaarallista tai jopa terrorismia.
Joku biologi keksi vuosia sitten, miten lähes kaikki jäte voidaan muuttaa puhtaaksi energiaksi. Laittoivat ukon linnaan jollakin tekaistulla syyllä ja purkivat laitoksensa. Näin varmistettiin että öljy ja kivihiili pysyvät arvossaan jatkossakin.20-10 kirjoitti:
Suomen hallitus kuuli jo asiasta ja suunnittelee ratkaisevansa ongelman nostamalla rajusti sähköautojen verotusta tai perustamalla erillisen rengasveron.
Näitä syitä veronkorotuksiin keksitään sitä myötää lisää, mitä enemmän sähköautoja on. Tavoitteena on kerätä vähintään sama määrä veroja sähköautoilta, kuin mitä on totuttu saamaan polttoainemoottoreilla varustetuilta autoilta.
Suomella ei ole varaa luopua autoilun verotuotoista euroakaan. Maapallon sekä ilmaston kannalta se on aivan sama millä suomalaiset ajaa.
Vedyllä tuotettu sähkö olisi paljon ekologisempaa kuin akkuihin ladattava sähkö
https://www.hyundai.fi/vety/
Mutta koska akkuteknologiaan alettiin panostaa ennemmin ja siitä saatiin valtava bisnes, niin vetyautoihin ei panosteta kuin pikkuisen. Akkupaketit kun on valtava bisnes jatkossakin, koska niiden kesto on rajallinen ja vaihto kallis.
USA:lla on paha tapa sabotoida vielä toisten hankkeita. Jos joku panostaisi rajusti vetyautoiluun nyt, niin Jenkit keksisivät että se on laitonta, vaarallista tai jopa terrorismia.
Joku biologi keksi vuosia sitten, miten lähes kaikki jäte voidaan muuttaa puhtaaksi energiaksi. Laittoivat ukon linnaan jollakin tekaistulla syyllä ja purkivat laitoksensa. Näin varmistettiin että öljy ja kivihiili pysyvät arvossaan jatkossakin.En nyt jaksa googlaa tarkkoja lukuja, mutta se meni jotenkin niin että Suomen kaikki päästörajoitukset säästää kymmenessä vuodessa luontoa saman verran, kuin mitä Kiina lisää päästöjä muutaman kuukauden aikana.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?994444- 272365
- 2002169
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1082164PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4001870- 1691483
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001269Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321065Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72976Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79850