Mistähän voisi löytää vanhan Lego Technic 8094 -sarjan?

Moni varmaan muistaa noin kolmenkymmenen vuoden takaa paristokäyttöisen Lego Technic 8094 -sarjan, jossa oli neljä tai viisi erilaista rakennettavaa mallia. Oli mm joku nosturi, sitten sellainen palikoita nosteleva robotti, ja sitten sellainen piirtojuttu. Jokainen malli toimi sähkömoottorilla, ja siinä oli se ohjauspaneeli jolla jokaisen mallin toimintaa ohjattiin, ja siinä pystyi jopa ohjelmoimaan erilaisia toimintoja kullekin mallille.

Muistan kun tämä Technicin malli ilmestyi, niin olisin halunnut silloin juuri tämän sarjan, mutta olin silloin vielä vähän liian pieni kasaamaan sitä monimutkaisuutensa takia, ja päätimme silloin hankkia se sitten, kun olen riittävän vanha. Sarja jäi kuitenkin hankkimatta, ja nyt olen miettinyt, että kun tuon sarjan jos löytäisi vielä jostain, niin olishan siinä ihan kivaa ajanvietettä nyt näin aikuisenakin kasata sitä. Missään en ole vain nähnyt enään kyseistä sarjaa olevan myynnissä. Torissa en ole nähnyt kertaakaan, eikä kirppareillakaan ole tullut vastaan. Vieläköhän näitä voisi jossain tai jollakin olla myynnissä? Taitavat ainakin olla melko harvinaisia.
1298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki muutkin oli liian pieniä, liian isoja tai liian köyhiä hankkiakseen sarjan heh heh.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moni varmaan muistaa noin kolmenkymmenen vuoden takaa paristokäyttöisen Lego Technic 8094 -sarjan, jossa oli neljä tai viisi erilaista rakennettavaa mallia. Oli mm joku nosturi, sitten sellainen palikoita nosteleva robotti, ja sitten sellainen piirtojuttu. Jokainen malli toimi sähkömoottorilla, ja siinä oli se ohjauspaneeli jolla jokaisen mallin toimintaa ohjattiin, ja siinä pystyi jopa ohjelmoimaan erilaisia toimintoja kullekin mallille.

Muistan kun tämä Technicin malli ilmestyi, niin olisin halunnut silloin juuri tämän sarjan, mutta olin silloin vielä vähän liian pieni kasaamaan sitä monimutkaisuutensa takia, ja päätimme silloin hankkia se sitten, kun olen riittävän vanha. Sarja jäi kuitenkin hankkimatta, ja nyt olen miettinyt, että kun tuon sarjan jos löytäisi vielä jostain, niin olishan siinä ihan kivaa ajanvietettä nyt näin aikuisenakin kasata sitä. Missään en ole vain nähnyt enään kyseistä sarjaa olevan myynnissä. Torissa en ole nähnyt kertaakaan, eikä kirppareillakaan ole tullut vastaan. Vieläköhän näitä voisi jossain tai jollakin olla myynnissä? Taitavat ainakin olla melko harvinaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu