Hei!
Olemme muutama vuoksi sitten muuttaneet taajamaan omakotitaloalueelle ja naapurissamme (tie välissä) on koirakenneli, joka virallisesti myös nimellä hoitola. Yllättäen talo myytiin meille talvipakkasilla, jolloin kennelin koirat eivät olleet ulkona häkeissään. Kennelissä on pihassa ainakin neljä häkkiä ja koiria ainakin 10-12. Pentueita voi ajoittain olla useampia. Koirat haukkuvat, huutavat, itkevät ja ulvovat aamusta iltaan häkeissä ja meteli on melkoinen. Meteli kuuluu myös talomme sisälle ja suoraa sanottuna verenpaineet alkavat jo nousta siihen malliin, että tilanteelle olisi pakko jo tehdä jotakin. Meteli kuuluu päivittäin ja nyt kun kennelin pitäjä päätti rakentaa talomme puolelle jälleen uuden koirien häkin, talossamme ei ole enää huonetta mihin meteli ei kuuluisi. Onko ylipäätään laillista pitää kenneliä/koirien hoitolaa taajamassa, jos siitä on haittaa ympäristölle ja aiheuttaa meteliä? Kaikki vinkit otetaan todella kiitollisena vastaan, mitä tilanteelle voisi tehdä. Niin ja kyseinen kellin pitäjä uhkailee ihmisiä, jotka kommentoivat hänen toimintaa joten asiallinen keskustelu ei valitettavasti ole vaihtoehto tässä tapauksessa.
Naapurissa koirakenneli /melu
3
392
Vastaukset
- Anonyymi
Kannattaa lukea https://yle.fi/uutiset/3-12450632 - korkean oikeuden päätös olisi hyvä linjaus jos joskus tulee.
- Anonyymi
Meillä kymmenet koirat aiheuttaneet vuosia melun kymmeniä, satoja kertoja, päivä. Tunteja päivässä häkkikoirst, ohi kulkevat räyhäävät jokainen vain minuutteja mutta kun koiria viedään 5 metrin välein
Aiemmin tauoton joukkueurheilu, muu ihmisten kokolntuminen, ei liikennemelukaan varmasti mukavaa ole, mutta ei todellakaan yhtä kauheaa kyin tahallinen metelöinti (urhelu asuntoalueella on valinta, samoin kuin koiran tuominen yleiselle alueelle/ulos, kun / vaikka tietää sen metelöiväm) - Anonyymi
Tuo onkin jännä juttu,ajatelaas,lapset melusi päivisin,ryhmäperhepäivä koti ja lapset ehkä aamuisin 2h,iltapäivällä 2h,ulkona,ei se melu äänet voi kuulua taloon uuteen ei.Sitten koirat.Ei taaskaan oli niitä vaikka 50haukkumassa ehkä sillon.Mutta navetta kobe Avant,se puputtavaa ääni tuotuna omakotialueille,lautaset tippuu kaapista.Tai muut työkoneet,ei niin kuulu ne .Ei edes mopopojat saa kuuluvaa melua aikasiksi ohi kulkeva rekka lumenauraus työt mikään kuulu kuin tuo ****tanan kone.Kokeilkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501070
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713