Heinolan valtuusto hyväksyi vuoden 2021 tilinpäätöksen yksimieiisesti. Huomion arvoista asiasta käytetyissä puheenvuoroissa oli se, että demarien vuodatusta lukuunottamatta kaikki ryhmät toivat esiin tuloksen perustuvan poikkeuksellisiin valtiolta saatuihin avustuksiin ja rahaston tuottoon sekä talouteen liittyvät uhat. Kaikki kiinnittivät huomion siihen, että yksinkertaistettuna kaupungin tulot eivät riitä menojen maksuun. Menojen - lähinnä lainojen - maksuaikataulua on pidennetty ja lainojen laatua muutettu niin, että vuosittain maksettava määrä pienenee ( osa lainoista siirretty lyhytaikaisiin ja bullet lainaksi ). Myös esim Kirkonkylän koulun rahoitustapa piilottaa lainarahan tarvetta. Voiko näistä ryhmäpuheenvuoroista vetää toivorikkaasti johtopäätösen siitä, että realismi vihdoinkin aukeaa valtuutetuillekin?
Kiitos Heinolan puolesta katkeralle kuusikolle kaupungin talouden ongelmien sinnikäästä esiintuonnista! Ryhmäpuheenvuorot olivat - demareita lukuunottamatta kuin lainauksia teksteistänne
Kokouksessa kiinnitti huomiota myöskin se, että hyvinvointikertomus ei herättänyt keskustelua. Ei siitä huolimatta, että juuri siinä näyttäytyy kaupunkilaisten kokemus siitä, miten kaupungin (ja muiden toimijoiden) toimet koetaan arjessa.
Kummallista oli myös se, millaisen vastaanoton tarkastuskertomus sai. Vaikka kertomus ei sisältänyt - kuten onneksi yksi valtuutettu totesi - mitään oleellista uutta edellisen tarkastuslautakunnan esiin tuomaan, vastaanoton henki oli uusi. Ei voi välttää vaikutelmalta, että sillä, kuka esittää asian, on vähintään yhtä suuri vaikutus asian käsittelyyn kuin itse asialla.
Suosittelen katsomaan valtuuston kokouksen taltiointi You Tubesta. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää siihen, kuinka jälleen kerran kaupunginjohtaja tuo puheenvuorossaan esiin kaupungin talouden uhat, mutta jättää voimaan poliittisesti korrektin mielikuvan siitä, että hyvin meni. Eikä sekään liene veroa maksaville samantekevää, että me maksamme myös sen lainan, jonka valtio avustuksena kaupungille antaa.
A.D
Heinolan tlinpäätös 2021 - 5 miljoonaa ylijäämää ja kaikki hyvin - vai?
Anonyymi
3
112
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi et kommentoi Ituriin?
- Anonyymi
Miks tää kirjotus ei saanu enempää huomioo? Kerranki joku avaa asiaa ymmärrettävästi!!!!1
- Anonyymi
Velkaa on riittävästi, ei muuta kommentoitavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.765041Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.163413Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242710Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581770- 471576
- 941352
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2351243Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711035IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54922