Meidän lapsuudessa meillä ei ollut autoa koskaan. Syytä en tiedä.
Isä kulki töissä fillarilla, jos metsätyömaa sattui sijaitsemaan lähellä.
Fillareilla me liikuttiin aina.
Myöhemmin mopoilla ja ne oli niin surkeassa kunnossa, että taisin työntää saman verran kuin mitä ajoin.
Kaksitahtiöljynä käytettiin köyhyyksissään ihan mitä sattuu ja pian oli kaasarit tukossa ja sylinterit niin kuluneita, että siniharmaa pilvi esti takana tulevien näkyvyyden.
Edellä olevaan tekstiin viitaten Tyttöhän oli motocrossin harrastaja.
Metsätyömaat Lahden lähellä fillarilla.
SYYTÄ EN TIEDÄ, tiedättekö Te?
3
<50
Vastaukset
Voi hellanlettas taas kun askarruttaa numeropasasta meikäläisen lapsuus ja mopot tällä kertaa. Mutta ei se mitään, muistelen mielellään menneitä. Broidin kanssa usein puhutaan puhelimessa ja naureskellaan omille hölmöilyille.
Faija kulki pääasiassa työkaverinsa kyydillä, olivat joskus viikot jossakin kauempana savotalla. Lähelläkin oli joskus työmaita.
Se oli ihan hyvä lapsuus, paljon ulkoilua, terveellistä kotiruokaa, kotieläimiä, paljon liikuntaa. Kukaan ei kuollut eikä loukkaantunut pahasti.
Sellaista se oli muillakin. Vapaata toimintaa, mutta sitten kun mokasit, sen sai kuulla ja tuntea.
Lapsia ei kasvatettu siihen aikaan, vaan ne tökättiin ovesta pihalle ja pyydettiin sieltä syömään sisälle ja sitten taas ulos.
Mikään motocrossin harrastaja ole koskaan ollut. Eka mopo oli broidilta saatu pappatuna, toinen Helkama- Raisu, sitten ostin kesätyörahoilla 350cc kakspyttyisen Hondan ja kun faija delas äiti osti minulle 80 kuutioisen RM Suzukin henkivakuutusrahoilla.
Meillä ei porukat kieltäneet koskaan ajamasta alaikäisenä. Olivat ylpeitä kun meidän poika osaa.
Yhden sakon maksoi äiti kun RM:n pysäytti poliisit. Tai ei ne pysäyttäneet vaan kaaduin niiden eteen asfaltilla, kun yritin heittää ukaria ja lähteä karkuun. Olisiko ollut 80 markan sakko siihen aikaan.
Pipon moottorirata oli noin 5km päässä ja sinne pääsi suurimmaksi osaksi pieniä hiekkateitä pitkin. Se oli aika ikävä rata, kun se oli helteellä kivikovaa savea, jossa syviä uria. Vain pari kertaa kävin siinä ajamassa, mukavampaa oli metsäpoluilla.- Anonyymi
Tyttö tietää syyt ja seuraamukset kaikkien muiden ihmisten elämästä, mutta ei tiedä perussyytä ja alkulähtökohtiaan epäonnistuneelle omalle elämälleen.
Isä sbuge, kolme pentua laitettavaksi ovesta ulos ja sisään kun syöntiaika, sekä köyhä ja väite, että siihen aikaan ei kasvatettu lainkaan lapsia.
Seuraamukset ainakin tältä palstalta luettavissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyttö tietää syyt ja seuraamukset kaikkien muiden ihmisten elämästä, mutta ei tiedä perussyytä ja alkulähtökohtiaan epäonnistuneelle omalle elämälleen.
Isä sbuge, kolme pentua laitettavaksi ovesta ulos ja sisään kun syöntiaika, sekä köyhä ja väite, että siihen aikaan ei kasvatettu lainkaan lapsia.
Seuraamukset ainakin tältä palstalta luettavissa.Sensukan omassa elämässä ei vissiin hirveästi ole kohokohtia ollut, kun toisten tavallinen elämä tuntuu kovin ihmeelliseltä. Oletko aina ollut laitoshoidossa vai vasta aikuisena?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1606586Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2064205PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4882907- 322794
- 2012385
- 1862219
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1501531- 611400
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371334Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961151