Aurinko paistoi otuksen selkään, saaden tämän läähättämään epäinhimillisessä helteessä. Paksu turkki oli liimautunut ihoon kiinni ja hiki valui kastellen koko turkin vielä tummemaksi kuin se oli nyt. Otus mulkaisi muristen taivaalle ja pui karvaista nyrkkiään. Tämä oli taas näitä päiviä. Vettä ei olisi ennen kuin tuon edessä häämöttävän kukkulan jälkeen ja siellähän hän vasta olisikin likellä aurinkoa, tuota nauravaa pätsiä.
Kuiva ruoho rahisi ja hajosi hänen jalkojensa alla ja pystyyn kuolleet puut tuntuivat irvailevan vielä lisää olennon tukalalle tilalle. Yhtäkkiä olennon tarkat korvat kuulivat jotain ja jopa jano unohtui...
Kuiva ruoho rahisi ja hajosi hänen jalkojensa alla ja pystyyn kuolleet puut tuntuivat irvailevan vielä lisää olennon tukalalle tilalle. Yhtäkkiä olennon tarkat korvat kuulivat jotain ja jopa jano unohtui...
Vastaukset 7
Vanhimmat
...Otus ei voinut erehtyä äänen laadusta. mikään muu kuin keiju ei voisi saada aikaan tuollaista helinää. Vaikka jano oli valtava oli otuksen pakko vaihtaa suuntaa ja se kulki kohti ääntä veden sijasta.
Otus tunkeutui kuivana rapisevan ja raapivan pisikon läpi ja näki jättimäisen hämähäkin verkon jossa pieni keiju hädissään räpisteli.
Otus oli jo kääntymässä takaisin ajatellen ettei keijun asiat kuuluneet hänelle. Keijut ja hänen kansansa eivät olleet koskaan tulleet toimeen. Mutta jokin pakotti otuksen laahustamaan verkon luo...
...Pensaiden terävät piikit repivät otuksen ihon sieltä täältä ,jopa verille. Otus kirosi huonoa onneaan. Otus perääntyi askeleen tai pari keijjun luolta kuultuaan kauempaa ääntä ,joka sai syystä tai toisesta hänen niska villansa nousemaan pystyyn ,ja se on jo paljon ,koska pitää muistaa otuksella olevan pitkä turkki. Otuksen silmä kulmat kostuivat hän väitti sen johtuvan ilman kuivuudesta .mutta hänen taisi oikeasti käydä sääliksi keijua. Otus astui taas lähemmäs keijjua kun hänen takaansa kuului ääni...
Otus kääntyi ja näki suunnattoman suuren jättiläisen joka oli juuri ottamassa otusta suureen karvaiseen käteensä. Otus reagoi tähän nopeasti, otti keijun ja lähti juoksemaan kieli liimautuneena turkkiin. Pienen juoksemisen jälkeen otus avasi kätensä ja keijukainen nousi ja lenteli otuksen ympärillä.
Lähellä tätä paikkaa olivat hiidet juuri olleet metsästämässä tätä kyseessä olevaa jättiläistä, mutta he huomasivatkin jonkin valoisan lentelevän metsän siimeksessä. Hiidet jotka vihaavat kaikkea valoisaa lähtivät juoksemaan raivoissaan keijua ja otusta kohti...
...Huitoen ja karjuen. Keiju pelästyi ja piiloutui Otuksen selän taakse. Otus valmistatui taisteluun, se ajatteli että kyllä pari örkkiä aina kumoon saa. Tämä Otus oli todellinen kolossi n. 3m korkea ja karhun voimat. Taistelu alkoi, Otus huitoi hullun lailla käsivarsillaan. Mutta pikkuhiljaa alkoi väsymys tuntua hänessä...
Otus seisoi pitkässä heinikossa katsellen suoraan edestä ja vasemmalta häntä kohti rynnistäviä örkkejä, teki kolmisormisella kädellään muutaman nopean eleen, ja hänen eteensä ilmaan ilmestyi vihreä kolmion muotoinen kuva joka alkoi pyöriä vinhasti oman akselinsa ympäri.
Kolmion pyörimisliike nopeutui nopeasti niin, että se näytti enää pyöreältä kiekolta, ja silloin tapahtui.
Pyörivästä kiekosta alkoi sinkoilla kirkkaita valopalloja kohden örkkejä, ja niitä kaatuili kirkuen maahan sitä mukaa kun valopallot osuivat niihin. Jos katsoi tarkkaan, pystyi valopalleroissa näkemään irvistävät kasvot, ja niiden kiitäessä ilmassa kuului hiljaista rätisevää naurua.
Olento ei jäänyt enää paikalleen, vaan syöksyi eteenpäin alas rinnettä keiju edelleen kämmenessään, selässään oleva laukku ylös-alas pomppien, ja kääntyi katsomaan välillä taakseen, seurattiinko häntä vielä...
... olio tiesi olevansa turvassa...
Vähitellen alaspäin mentäessä rinne jyrkkeni,
ja lopulta väsynyt olio kaatui ja lähti vierimään alas, puristaen keijua nyrkissään.
Olion silmissä pimeni, se ei enää tuntenut mitään.
Valo häikäisi olion silmiä, kun se vihdoin alkoi olemaan hereillä. Kaikki oli vielä epäselvää,
mutta joka puolelta kuului ääntä.
Sen äänen olio tunnisti keijujen ääneksi...