Pahin matkustaja

Mikä on ollut pahin tilanne, jonka samassa koneessa ollut matkustaja on aiheuttanut? Omalla kohdalla matkustaja sidottu kiinni häiriköityään ankarasti ja huusi tappavansa kaikki!
31169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ikävin tilanne on ollut kun kerran lomalennolla TODELLA pahanhajuinen, känninen mies istui vieressä. Oli viettänyt kuulemma koko lomaviikon ulkosalla ja nukkunut ruusupuskassa kun ei löytänyt hotellia. Oli varmasti ihan tottakin, ei kyllä ainakaan ollut käynyt suihkussa viikkoon ja repeilleet vaatteet sekä haavoja naamassa. Tämä sitten selitti jotain koko matkan ja loppumatkasta sammui ja uinui siinä minuun nojaten.

Äänestä
  • Pari vuotta sitten Kanarian koneessa kiitynyt nainen meni vessaan röökille. Kun se huomattiin ja häntä siitä toruttiin, kimpaantui hän ja sytytti istuintaskun palamaan. Onneksi vikkelä matkustamohenkilökunta oli paikalla ja sammutti palon. Nainen muuten matksti perheensä kanssa, johon kuului myös lapsia. Uskomatonta!

    Äänestä

Muistaakseni Kyprokselta lähtiessä lomalento oli myöhässä ja yksi isäntä nautti odotellessa lentoasemalla muutaman ylimääräisen halvan olusen. Tämä herra heittäytyi sitten jonninjoutavaan sanaharkkaan miehistön kanssa koneeseen päästyään ja lopulta kävi käsiksikin yhteen ennen starttia.
Meni hetki ja kenttäpoliisi haki isännän koneesta parempaan talteen. Kyseisen matkustajan halvat kaljat taisi sittenkin tulla kalliiksi.

Toisella kerralla Kreikasta lähtiessä, bussilla oli jo kiire lähteä hotellilta lentoasemalle. Porukassa oli kaksi kaveria (toisella oli vielä Suomi-verkkari päällä) joita ei selvinpäin koko matkalla nähty. No lähtiessä ilmeni, että toinen oli käynyt "koputtamassa" jossain vaiheessa kaverinsa huoneen oveen niin, että ovi oli hajonnut ja mennyt sälöille. Hotelli vaati muistaakseni ainakin 1500 mk edestä korvausta. Kaveri yritti lainata rahaa jopa bussissa istuvilta matkalaisilta, koska hotellin henkilökunta esti bussin lähdön kentälle. Opas ei vielä ollut kyydissä.
Jotenkin se asia selvisi, ilmeisesti toisella näistä kaveruksista sittenkin löytyi tauhkaa vielä taskunpohjalta.
Näistä veikoista ei siis oikeasti vaaraa ollut, kunpahan jäi mieleen.

Erinäisiä psykopaatilta vaikuttavia kavereita on samaan koneeseen joskus sattunut, ilmeisesti ahdas kone napsauttaa odottamattomia reaktioita joissain. Onneksi nykyisin nuo viinan kanssa läträävät seuramatkalaiset ovat harvinaisia, lähinnä jäänteitä vuosikymmenien takaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


samalla lennolla kirjoitti:

Mikä on ollut pahin tilanne, jonka samassa koneessa ollut matkustaja on aiheuttanut? Omalla kohdalla matkustaja sidottu kiinni häiriköityään ankarasti ja huusi tappavansa kaikki!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu