Yrittäjät ei halua maksaa palkkaa

Anonyymi

Nythän alkaa pian festarit ja festareita rakennetaan aika paljon vapaaehtois työvoimalla eli palkkaa ei makseta. 65% festarien rakennustöistä rakennetaan palkattomilla työntekijöillä. Tiedän koska olin itse rakentamassa rmj festaria 10 juhannuksen aikana. Tein kaikkia töitä kuten rakensin päälavaa ja muita töitä ja olin täysin pätevä mutta yrittäjä ei palkkaa halunnut maksaa. Oletin että kun näytän mitä osaan niin saan palkkaa.

Sain itten jotain pääsylippuja ja ruuan palkaksi. Tykkäsin kuitenkin työstä ja sain tehdä kunnon työtä mutta monesti harmitti etten palkkaa saanut. Viikko sitten minulle soitettiin että haluanko tulla töihin rakentamaan rmj festareita. Sanoin että tottakai pyydän vain 17 euroa tunnissa.

Sanoivat että eivät maksa palkkaa mutta saa ruuan ja lippuja. Sanoin että minulla on paljon kokemusta ja olen hyvä työntekijä ja suosittelijoita on tarpeeksi mutta silti eivät palkkatyötä tarjonneet. Sanoin että en tule millään ruoka palkalla enää töihi.
Onse vaan kumma kun kukaan ei halua palkkaa maksaa. Juon sitten kaljaa juhannuksena. Yrittäjät tietenkin haluaa voittoa mahdollisimman paljon ja kai siellä jotain nuoria on joita huijataan ilmais töillä ja lupaamalla että myöhemmin saisi palkkaa.

22

613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos yrittäjä ei maksa niin ehkä papalta vähän taskupengar?

      Bättre Fölkar

      • Anonyymi

        Kaikilla ei ole pappaa. Ajattelepa niitä perheväkivallan uhreja, koulukotikasvatteja, narkkareiden lapsia, alkoholistilapsia, orpoja lapsia, vanhempia ihmisiä, joiden vanhemmat on jo kuolleet, köyhiä vanhempia jne. Ei voi olettaa, että vanhemmat elättää aikuiset lapsensa eläkeikään saakka. Eihän ne enää silloin ole edes elossa.


    • Anonyymi

      Yrittäjät loisivat ilmaisella työvoimalla vaikka yrittäjän pääasiallinen tehtävä olisi palkanmaksaminen.

      • Anonyymi

        Sepä se .Huutavat työvoimapulaa jotta työvoiman harkinta saataisiin purettua tai poikkeustoimin tuotua työvoimaa aloille joille ei saada työvoimaa koska palkalla ei yksinkertaisesti elä. Sosiaaliturvan varassa työnteko on mahdollista kun muut veronmaksajat kustantavat asunnot ja elämisen. Sellainen on vain suora tulonsiirto yrittäjille ja pitkällä tähtäimellä kasvattaa kovin sosiaalisia menoja kun nuo tuodut siirtyvät reserviin eikä heitä työllistetä vakituisesti elämiseen tarvittavalla palkalla, vaan korvataan taas uusilla tulijoilla.

        Maassa vallitseva kaamea työvoimapula on juuri iskenyt Fennovoimaan:

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008902478.html


    • Anonyymi

      Paikallinen yrittäjä oli pyytänyt työkkäristä ilmaisia työntekijöitä ja työkkäri oli pakottanut 6 työtöntä ilmaiseksi yrittäjälle töihi. Olivat kuulemma joutuneet paiskimaan töitä 12 tuntiakin palkatta.

      • Anonyymi

        Kuulemma ja mutqusitä ja pölvästöinti tätä. Kuulemma jossain jaettu ämpäreitä jossa täytteenä ollut kiljua.


      • Anonyymi

        Ja tietenkin se yritys on joku paskafirma, jossa nuorena on ollut töissä paskaduunissa ja olettavat, että saavat saman tyypin lopun elämäksi juuri heille töihin. Ilmaiseksi.


    • Anonyymi

      Petaalast, nuija?

      ®176-167

      • Anonyymi

        Same to you


      • Anonyymi

        Same to you


      • Anonyymi

        Dickhead


    • Anonyymi

      Ammattitaito maksaa. Jos joutuu ilmaistöihin kannatta pyrkiä tekemään mahdollisimman paljon vahinkoa. Paljon käsipyyhkeitä vessanpönttöön ja saadaan työllistettyä putkimies yms.
      Näitä on mukava kehitellä ilmaistöissä viihdykkeeksi ja seurata aikaansaannoksia kun yrittäjä työllistää ammattiväkeä vaikka luuli säästävänsä kun otti ilmaisen työntekijän.

      • Anonyymi

        Siivousfirmassa kannattaa tehdä työt niin päin persettä ettei enää koskaan firman tee mieli ruikuttaa perään, että milloin tulet meille takaisin tekemään töitä. Ilmaiseksi. Työn ilolla.


    • Anonyymi

      Kyllä festaritöissä tarvii ammattitaitoa. Itse olen rakentanut festareilla vaikka mitä ja ajanut trukkia ja tehnyt kaikkea. Tein pari kesää vapaaehtoisena mutta kun aloin vaatii palkkaa koska työtkin oli vaativia niin johan sanoivat ettei minulle ole töitä. Sitten tuli taas puhelu että tulenko töihin koska on vajausta ja monet vapaaehtoiset oli jättäneet tulematta töihin. Sanoin pokkana että 25 euroa tunti. No ihme ja kumma suostuivat koska oli pakko. Telinetöitä festareilla joutuu tekemään ja pitkiä päiviäkin 12 tuntia hyvinkin. Ne on raskaita töitä joten palkkaa pitää pyytää työn raskauden mukaan.

      • Anonyymi

        Pakkotyö on vankein rangaistusmuoto . Ei ole laillinen toimi työvoimatoimena. Yksilöllä on oikeus määrittää Suomenlain mukaan työnsä hinta ja työttömyys ei ole kuntoutuksen peruste.

        https://yle.fi/uutiset/3-11100079


    • Anonyymi

      Palkanmaksu halukkuus puuttuu aika monelta yrittäjältä. Itselle tullut työtarjouksia jossa ei palkasta puhuttu mitään.

    • Anonyymi

      Meillä on työvoimapula ilmaistyön tekijöistä.

      Kaikk i i n m arin i n v i kaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Käyttävät etenkin nuoria hyväksi: saat lippuja jos teet ilmaiseksi töitä ja nuorten mielestä se on cool päästä ”ilmaiseksi” konserttiin.

    • Anonyymi

      Onki noita pakollisia ilmaisöitäveilä onko kukana olliut.

      Sipilähän teetti i lmaistöitä

    • Anonyymi

      Festarien järjestäjät haluaa miljoonavoiton. Siksi ne haluaa että ihmiset tekee töitä palkatta ruoka ja lippupalkalla. Tyhmät ihmiset ei tajua vaatia palkkaa ja siksi yrittäjä tienaa miljoonan ja työtön ei tienaa mitään. Alkakaa nyt vaatia palkkaa niin festareita ei sitten edes järjestetä jos ei yrittäjällä ole varaa maksaa palkkaa.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1602
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1202
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      44
      1048
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe