Tammikuussa 12vuotiaana huomasin pikkuhousuissani verta, jolloin päättelin että ne ovat menkat. Tammikuussa ennen menkkojen alkamista kävin myös terveydenhoitajalla, joka sanoi että menkat alkavat luultavasti pian, koska olin saanut jo murrosiällä tapahtuvia muutoksia. Sitten siitä noin 5kk meni ja välillä saatto tulla vähän verta tai sitten ei ollenkaan. Nyt perjantaina yhtäkkiä oli tullut runsaat menkat huomaamattani. Olen joutunut nyt parin päivän aikana vaihtamaan melko useasti sidettä ja verta on menny vaatteisiin, mutta se voi johtua osittain epähuolimattomuudestani. Mutta tosiaan verta tulee mielestäni aika paljon ja mukana tulee myös pieniä
tummia pallukoita luultavasti verihyytymiä?? Tosiaan en ole varma onko kyseessä menkat, koska ne ovat olleet todella epäsäännölliset. Ja on outoa että nyt minulla tulee yhtäkkiä runsaat menkat. Olen myös masturboinut välillä, joten minua pelottaa että sillä on jotain vaikutusta tähän. (Tiedän että olen aika nuori siihen) Mutta nyt toivoisin että antaisitte minulle jotain tietoa ja apua tästä aiheesta, kiitos!! (Ei pliis valituksia mun masturboinnista oon tietoinen, että oon nuori siihen, mutta olen yrittänyt lopettaa sitä ja tarvitsen nyt vain apua ja neuvoja, kiitos!)
Auttakaa mua
Anonyymi
3
247
Vastaukset 3
- Anonyymi
ne on kuukautiset ja ne voi olla alussa epäsäännölliset.
- Anonyymi
Itsetyydytys ei vaikuta kuukautisiin. Ja se on ihan sallittua.
- Anonyymi
Ne on kuukautiset. Mulla alkoi kans tän vuoden puolella ja musta tuntuu että mulla ois tosi runsaat kuukautiset kun verta tulee aika paljon mutta se on ihan normaalia ja yleensä se määrä näyttää paljon suuremmalta mitä se todellisuudessa on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS671997Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531