Menen juhannuksena tapaamaan miehen lapsia

Anonyymi

eka kerran heidän mökille. Siine tulee miehen vanhemmat ja siarukset perheineen. Toivottavasti miehen eksä ei tule tai ei ne ole vielä eronneet, ainakaan naisen mielestä. Se nainen tulee kuin kotiinsa sinne, aika outoa. Sanoin miehelle etten haluisi etä se nainen tulee, mutta miehestä se on okei, jos tulee, lasten puolesta. Kai se on niin, en tiedä, en ole koskaan ollu siinä tilanteeessa.
Ollaan seukattu pari kuukautta, ja tämä tuntuu oikeelta, Kai ne eroo kun miehen vanhemmat tapaavat minut niin laittaa vähän liikettä eksän kinttuihin, että osaa olla pois meidän jaloista. On kiva tutustua lapsiin kun he ovat minunkin lapsia kun ryhdyn heidän äitipuolekseen, nyt esittelen itseni äitinä.
Aika jännätilanne, mennään viikoksi ja siinä ajassa voi jo sanoa oelvansa perheenjäsen. Eksä ihmetyttää, että kehtaa tulla tai edes miettiä tulevansa meidän perheeseen. Kai ei osaa vielä ymmärtää ettei ole enää suvun jäsen vaan paikat on vaihtuneet ja minä hallitsen nyt sitä hänen paikkaansa. On kiva tietää että jotakuta suututtaa, mutta aina ei voi voittaa.
Kiva kun lapset on isoja, ei tarvi opetaa ja komentaa paljoo, jos ovat hyivn koulutettu että osaavat käyttäytyä, muuten kyllä puutun pieneenkin asiaan. Se on nyt mun rooli olla esikuva ja neuvoja. Mut äiti mua huolestuttaa, miten se reagoi kun minä alan määräämään ja kasvattamaan hänen lapsiaan. Peukkuja ettei tule, et tajuu olla kohtelias ja pysyä poissa kun minulla on nyt siirtymä kausi peheeseen.

3

174

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jätäisin väliin sinne menon.Särähti eivät viellä ole eroneet ja pari kuukautta olette oleet yhdesssä? Alennuit siis ole jalka vaimo ja laastari? Kun kuvioissa on lapset. Misään alkavassa suhtessa ei niitä estitellä, noin pienen serustelun ajan kestolla,uudelle suhteelle.Ajattele edes lapsia? Et tule hyväksytyksi koskaan edes miehen vanhempien silmissä vehtaat ukkomiehen kanssa.Kasva aikuiseksi ihan itsesi tähden,olet pelkkä laastari et muuta!

    • Anonyymi

      Ei kannata jättää väliin, sinne vaan, saa eksälle vähän aihetta mielipahaan. Miksi miettiä moista, jos mies on valintansa tehny, niin sinä kuulut sinne. Eksä saa lähtä nolona pois ja surra ihan rauhassa, sille ei kuulu lasten asiat enää, se on entinen mutsi.
      Sinä päätät ketä sinne tulee, ja voit olla päästämättä tunkelijoita. Viis siitä mitä lapset ja mies ajattelee, ajattele itseäsi ja jos olet ihastunut älä jätä korttia käyttämättä. Uusperhe vaatii mutta on ihanaa komentaa ja olla perheenpää, uusilla äideillä on aina uusia ideoita ja kaikki tykkää.
      Heti van niskan päälle, niin alkavat ymmärtää että uusi komento on tullut ja sinä kapteenina määräät ja päätät. Mie on ylpee susta ja lapset pitävät uudesta äidistä, huomaat sen kyllä. Älä päästä helpolla ketään.

      • Anonyymi

        Natsi!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe