Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Sotilaskodissa

Pysäköin autoni vieraille tarkoitetulle parkkipaikalle, joka oli melkein tyhjä. Heinäkuisena lauantaina ei juurikaan ollut vierailijoita, paljon vähemmän kuin normaalisti.

Kävelin portin ohi sotilaspoliisien kopin edestä ylös mäkeä, kohti sotilaskotia. Poikakaverini kanssa oli sovittu, että tapaamme siellä. Odotin jo innolla tapaamistamme, oli ihanaa tavata pitkästä aikaa. Tämä olikin ensimmäinen viikonloppu pitkään aikaan, kun hän oli ollut kiinni sitten alokaskauden ja aika oli tuntunut matelevan hitaasti.

Saavuttuani sotilaskodin aulaan näinkin heti poikaystäväni. Menimme heti ostamaan munkit ja mehut, sotilaskodin kahviahan ei kenenkään normaalin ihmisen vatsa kestä... Istuimme syrjäisessä pöydässä kahdestaan ja juttelimme niitä näitä, miten ikävä oli ollut ja mitä oli kotona viikon aikana tapahtunut.

Jonkin ajan jälkeen kävimme ulkona tupakalla ja siirryimme sitten syrjempänä olevaan televisiohuoneeseen, jossa muutama varusmies katseli televisiota. Istuimme heistä mahdollisimman kauas ja aloimme suudella ja hyväillä toisiamme.

Onneksi huoneessa oli hämärää, nostin hamettani, jotta poikakaverini voisi paremmin hyväillä minua. Olin hetken päähänpistosta jättänyt alushousuni kotiin, ajattelin yllättää hänet positiivisesti.

Samalla avasin häneltä vyön ja housujen napit mahdollisimman hiljaa. Tunsin, kuinka kiihottunut hän oli ja aloin hyväillä sormin peniksen sileää pintaa. Olisin niin halunnut istua hänen syliinsä ja tuntea hänet sisälläni, mutta muiden huoneessa olijoiden takia en voinut. Olisin halunnut siirtyä vaikka WChen, mutta ne sijaitsivat aulassa, jonne livahtaminen huomaamatta kaksin olisi ollut mahdotonta. Lopulta aloitin runkkaamisen, hänkin kiihdytti hyväilyjään kunnes vapisten ja ääniäni harmaan takin hihaan tukahduttaen sain orgasmini. Jatkoin runkkaamista laittaen toisen käteni valmiiksi ottamaan vastaan tulevat spermat. Suutelimme tulisesti samalla, tukahdutin hänen huokauksensa huipun tullessa suullani. Nyrkkini täyttyi spermasta ja tunsin, kuinka sitä valui myös pitkin penistä.

Muut varusmiehet jatkoivat edelleen television katselua, mene ja tiedä tajusivatko he mitä tapahtui...
611410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei yksikään siviili noin vain itsekseen kävele portin ohi. eikä niissä housuissa voi olla sekä vyötä että nappeja. jos on vyö niin on myös vetoketju ja yksi nappi, jos on napit niin ei ole vyötä. tarkkuutta!

Äänestä
  • Vekaralla pääsee sotilaskotiin kun ilmoittaa portilla nimensä.

    Ja mulla ainakin on napit ja vyö...

    Äänestä

Miten niin ei normaalin ihmisen vatsa sotilaskodin kahvia kestäisi. Tavallista kahvia se oli.

Äänestä

Oletin että olisi ollut jatkoa Liquidin inttikertomuksille osiossa "Kavereiden kesken". Luepa huviksesi.

Äänestä
  • Eipä kyllä meilläkään siviilit todellakaan tule mihinkään aikaan vuorokaudesta kassulle noin vaan pyörimään.

    Äänestä

... tai jotain muuta. Aikaa kun on kulunut tuostakin pitkälti toistakymmentä vuotta niin ei voi muistaa kaikkea... jos tuo pikku yksityiskohta edes tuossa tärkein asia olikaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sotaleski kirjoitti:

Pysäköin autoni vieraille tarkoitetulle parkkipaikalle, joka oli melkein tyhjä. Heinäkuisena lauantaina ei juurikaan ollut vierailijoita, paljon vähemmän kuin normaalisti.

Kävelin portin ohi sotilaspoliisien kopin edestä ylös mäkeä, kohti sotilaskotia. Poikakaverini kanssa oli sovittu, että tapaamme siellä. Odotin jo innolla tapaamistamme, oli ihanaa tavata pitkästä aikaa. Tämä olikin ensimmäinen viikonloppu pitkään aikaan, kun hän oli ollut kiinni sitten alokaskauden ja aika oli tuntunut matelevan hitaasti.

Saavuttuani sotilaskodin aulaan näinkin heti poikaystäväni. Menimme heti ostamaan munkit ja mehut, sotilaskodin kahviahan ei kenenkään normaalin ihmisen vatsa kestä... Istuimme syrjäisessä pöydässä kahdestaan ja juttelimme niitä näitä, miten ikävä oli ollut ja mitä oli kotona viikon aikana tapahtunut.

Jonkin ajan jälkeen kävimme ulkona tupakalla ja siirryimme sitten syrjempänä olevaan televisiohuoneeseen, jossa muutama varusmies katseli televisiota. Istuimme heistä mahdollisimman kauas ja aloimme suudella ja hyväillä toisiamme.

Onneksi huoneessa oli hämärää, nostin hamettani, jotta poikakaverini voisi paremmin hyväillä minua. Olin hetken päähänpistosta jättänyt alushousuni kotiin, ajattelin yllättää hänet positiivisesti.

Samalla avasin häneltä vyön ja housujen napit mahdollisimman hiljaa. Tunsin, kuinka kiihottunut hän oli ja aloin hyväillä sormin peniksen sileää pintaa. Olisin niin halunnut istua hänen syliinsä ja tuntea hänet sisälläni, mutta muiden huoneessa olijoiden takia en voinut. Olisin halunnut siirtyä vaikka WChen, mutta ne sijaitsivat aulassa, jonne livahtaminen huomaamatta kaksin olisi ollut mahdotonta. Lopulta aloitin runkkaamisen, hänkin kiihdytti hyväilyjään kunnes vapisten ja ääniäni harmaan takin hihaan tukahduttaen sain orgasmini. Jatkoin runkkaamista laittaen toisen käteni valmiiksi ottamaan vastaan tulevat spermat. Suutelimme tulisesti samalla, tukahdutin hänen huokauksensa huipun tullessa suullani. Nyrkkini täyttyi spermasta ja tunsin, kuinka sitä valui myös pitkin penistä.

Muut varusmiehet jatkoivat edelleen television katselua, mene ja tiedä tajusivatko he mitä tapahtui...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu