lasten seksuaalinen ahdistelu oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Mutta millä lapsi itseään puolustaa ja todistaa että näin on sanottu ja tehty. Ja varsinkaan siihen aikaan .
Ennen laulettiin sairaista ja vammaisista pilkkaavasti, mutta tuskin onnistuisi nykypäivänä. Esim. talidomeista.
Suomeen tulee pakolaisia vähemmän sivistyneistä maista ja siellä on lasten lyöminen ja hyväksikäyttö normi. He vain jatkavat sitä normiaan Suomessa.
Mutta millä lapsi itseään puolustaa ja todistaa että näin on sanottu ja tehty. Ja varsinkaan siihen aikaan .
Ennen laulettiin sairaista ja vammaisista pilkkaavasti, mutta tuskin onnistuisi nykypäivänä. Esim. talidomeista.
Suomeen tulee pakolaisia vähemmän sivistyneistä maista ja siellä on lasten lyöminen ja hyväksikäyttö normi. He vain jatkavat sitä normiaan Suomessa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Tuossa kun luin juttua kansanedustajasta tähän aiheeseen liittyen niin joku hänen 'uhrinsa' kaveri halusi tienata rahaa tämän kustannuksella.
Monenlaista haaskalintua liikenteessä.
Asuit ilmeisesti jossain pohjanmaalla tai lapissa...
Minä en tiedä lettä lapsia olisi maalla lapsuudessani ahdisteltu. Kurissa ja nuhteessa pidettiin, mutta kyllä silloin ymmärrettiin että lapset ovat lapsia.
Oudolle minustakin sellainen "sääntö" kuulostaa, että lapsia olisi seksuaalisesti ahdisteltu meidän lapsuudessa.
On niitä "poikkeuksia" täytynyt olla muitakin kuin minä.
Kyllä niitä hyväksi käyttäjiä oli myös maalla ennen vanhaan, ja on myös nykyään.
Esim. eräät uskon lahkot käyttivät/ käyttävät omia ja vieraita lapsia hyväkseen.
Uskon yhteisö tiesi (tietää) tarkalleen, että lapsia raiskataan, mutta eivät uskalla puhua
ja tehdä rikosilmoitusta. Koska pelkäävät, että heitä ei uskota ja heidät erotetaan
yhteisöstä. Myös lasten omat vanhemmat ovat syyllistyneet lastensa raiskauksiin.
No meilläpäin ei sellaisia lahkoja Keski-Suomen maalaispitäjässä ollut. En ainakaan tiedä yhtään sellaista. Ihan rauhassa ahdistetuilta saatiin kasvaa.
Ei tosiaankaan voi yleistää aloittajan väittämää. Uskonlahkot ovat asia sinänsä, eikä kata koko maata. Meillä Hämeessä ei ollut uskonlahkoja eikä lapsiin kohdistuvaa ahdistelua ainakaan sillä tavalla että sitä voisi yleistää lapsiin kohdistuvaksi käyttäytymisstandardiksi. Kyllä pienessä kyläyhteisössä olisi äkkiä tullut ilmi jos lapsia olisi ahdisteltu.
Nämä naisethan ovat seksitäytteisiä papittaria eikä mitään talidomeja
Vertaatte joihinkin menneen ajan mykkiin maalaistylleröihin
Persettä myytiin joka talossa!
Älä samaista kaikkia itseesi. Hyvinkö tienasit.
Se oli ennen minunaikaa,ääliö. Vinaa voi ostaa ja persettä monesta talosta!
Siitä ennen sinunajan aikaa sinä et saata paljoa tietää.
Aloittajan väittämä vaikuttaa (oletko se sinä?) valheelliselta, vaikea uskoa, ei mitään käsitystä varsinaisesta tiedosta pyhumattakaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä puhumattakaan että sellainen olisi ollut jotenkin yleistä.
Missähän ne luotettavat lähdetiedot aloittajalla ovat, ne ikään kuin unohtuivat...
Nyt on ristiinnaulittu henkilö joka olisi lähennellyt 14-15-vuotiaita.
Entä kaikki ne miehet jotka lähentelevät 4-5-vuotiaita?
Olipa,että jotkut halusi tyttärensä tapattaa seksissä, myydä rajusti.. Tutki historia ja vikise sitten!
Olen lukenut elämäni aikana hieman vajaat miljoona sivua kirjallisuutta, siitä enin osa historiaa, miten on sinulla mennyt, tahtoisitko keskustella kanssasi historiasta?
Nyt odoton sinulta niitä lähdetietoja väitteittesi tueksi.
Ja ihme ja kumma, en tule niitä saamaan, miksiköhän?
Eipä painanut mieleen. Olisko peräti Ylestä juttu. Totta käytäntö oli. Montako bortellia oli Helsingissä 1860v.?
Kun olin nuori nainen ,miesvaltaisessa työpaikassa oli salitua miehet juo työpaikalla ja humalassa kävivät takapuolen kinni ymm. Kaiki työsujelu valtutetut ,luotamus miehet tiesi ja pomokin oli mies ja ahdisteli seksualisesti. Oli leipänsä tienattava ja urakalla tehtävä työ.Vaikka ahdisti. Yhteiskunta ei ihmisiä elätänyt.Mutokset vasta tuli 90 luvun puolen välin jälkeen ,Isomat sosiaali tuet, lapsinlisät, ym. saatto jäädä makaa kotiina työtä tekemättömänä.Viedä lapset säilöön silti päiväkotiin.Tabu on yhä josta ei puhuta,asioita ei nosteta päivän valoon .olit nuori tai vanha nainen kun asut yksin vuokralla.Ei mitän oiketta saman rapun yksinäiset ,eroneet tai leskimihet ahdistella yksin asuvia naisia. panetaa tarttis sala suhdetta..ym humalassa rappu käytävä tai piha.
Olen asunut nuoresta asti kerrostalossa eikä kertaakaan minua ole talon miesasukkaat ahdistelleet eikä humalaisia asukkaita myöskään ole näkynyt.
Olen aina ihmetelly, miksi uskovaiset vahtii muiden seksielämää, intiimit asiat ei kuulu muille. Miksi he ovat niin kiinnostuneita?
Jotkut vanhat ovat sairaan kiinnostuneita kaikista rikoksista.
Mitä karmeampi rikos sitä enemmän heitä kiinnostaa.
Aina silloin tällöin ikäryhmiin tulee jopa aloitus jostain sellaisesta rikoksesta.
Koska jokainen voi lukea niistä lehdistä,
miksi niitä laitetaan vat-vot-tavaksi tänne ?
Rikokset ovat hyvin tärkeitä yhteiskunnassa
hörhömaissa Suomi Ruotsi Venäjä .... ne pimitetään
avoimen tiedotuksen maissa USA Englanti Australia ... ne paljastetaan
RIKOSUUTISIA VÄLTTELEVÄT OVAT SATUJA USKOVIA NAIIVEJA HÖLMÖJÄ
totta että ketään ei kiinnosta kun nehkeri parkkipaikalla ampuuserkkunsa saadakseen 100 taalaa ja mummu soittaa poliisilaitokselle että kyllä sinun on nyt tunnustettava jmalan nimeen ja poika tunnustaa ja itkee tämä on tyyppirikos
mutta sitten on erittäin mielenkiintoisia rikoksia kuten ...
Mites se lahkomiesten tyttöjen ripin opetus?
eli jatkan
eli KESKILUOKAN rikokset joissa psykopaattinen narsisti tekee rikoksen on mielenkiintoinen keskitasoa
psykopaattinen kehitystarina jossa lapsi muuttuu rikolliseksi on kaikkein mielenkiintoisin koska siinä näkee herttaisen lapsosen muuttuvan tunteettomaksi murhaajaksi ja voi miettiä miten ja miksi
ne jotka eivät katso tällaisia ovat pihalla kuin suomalaiset
amerikkalaisilla on siksi paljon syvempi käsitys ihmisestä kuin sossulassa pumpulissa elävät listan hölmöt
tarkoitan nyt amerikkalaisia oppineita tavikseja en mitään slummiporukkaa
SUOMESSA ETTE TIEDÄ MITÄÄN RIKOKSISTA KAIKKI PIMITEÄÄN NIMET KUVAT TAUSTAT VAIN VÄLINEITA JA MURHATAPOJA ESITELLÄÄN IKÄÄN KUIN NE OLISIVAT TÄRKEITÄ EIKÄ TAUSTAT JOTKA OVAT JA MIELENKIINTOISIA
keskitasoa rikoksissa on seuraava kuuluisa joka liitty ruotsiin mutta se kerrotaan ulkomailla ja pimitetään sossuruotisssa