IDIOOTIT!

Hieman potuttaa kun tämän palstan herkkäuskoiset pankkilainarahoillaan puhaltaa ilmaa hintoihin. Kovalla rahalla ostavat joutuvat sijaiskärsijöiksi. Vaikka rahaa olisikin, ei moraali salli ostamista näillä hinnoilla. Voi meitä raukkoja! Kaikki me tässä pelleilyssä häviäjiä ollaan.
8783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

välittäjät, pankit, perikunnat ja pienempään vaihtajat. Kaikki muut tosiaan häviää. Minua ei paljoin lohduta paljonko Espoolaiskaksioni hinta on noussut viimeisen 5 vuoden aikana kun väliraha 4h k,s uudehkoon rivariin on kasvanut jo melkoiseksi. Olenkin ihmettelyt miten tällä omituisella palstalla "hehkutetaan" hintojen nousun puolesta, vaikka vain murto-osa kirjoittajista hyötyy siitä.

Eriasia sitten jos joku oikeasti kokee talouden realiteettien pohjalta että hinnat vielä nousee.

No eipä se vuokrallakaan olo välttämättä lompakkoa lihota, joten se siitäkin ellei hinnat nyt ihan kunnolla putoa.

Äänestä
  • Kyllä se nyt siltä näyttää että asuntojen hinnat edelleen nousee. Ostovaiman kasvu = hintojen nousu. Asuntojen hinnat nousee keskimääräistä inflaatiota enempi - tasottuu kun jotain suurempaa sattuu - ehkä vasta 10 vuoden päästä?

    Äänestä

  • eurot säästöön kirjoitti:

    Kyllä se nyt siltä näyttää että asuntojen hinnat edelleen nousee. Ostovaiman kasvu = hintojen nousu. Asuntojen hinnat nousee keskimääräistä inflaatiota enempi - tasottuu kun jotain suurempaa sattuu - ehkä vasta 10 vuoden päästä?

    Ei lainaraha ole ostovoimaa. Omalla rahalla ostetaan lähinnä kulutustuotteita, ja siella on kysyntä ollut euroopanlaajuisessa laskussa jo kuukausia. Mainitsemasi ostovoiman kasvu on valitettavasti harhaa.

    Itkuhan tässä tulee kun katselee tätä kiljusten puuhastelua asuntomarkkinoilla...

    Äänestä

  • eurot säästöön kirjoitti:

    Kyllä se nyt siltä näyttää että asuntojen hinnat edelleen nousee. Ostovaiman kasvu = hintojen nousu. Asuntojen hinnat nousee keskimääräistä inflaatiota enempi - tasottuu kun jotain suurempaa sattuu - ehkä vasta 10 vuoden päästä?

    Ei ostovoima ole ainoa mittari. Silloinhan autojen ja banaanien hinta pitäisi nousta samassa suhteessa. Välitttäjät puhuvat mielellään tuosta ostovoimasta ja siihen suhteutettuna hinnat ovat edelleen halvempia kuin hulluina vuosina.

    Olemmeko siis niin tyhmiä että on ihan pakko saavuttaa ensin sama taso ja vasta sitten tajutaan että hinnat oikesti ovat puhallettu ilmaa täyteen!?

    "Gerpardi" eli keskikalja on onneksi halventunut....:-)

    Äänestä

Kaikki pankista, taskuista ja ostovoiman korotuksista tullut raha pistetään tällä hetkellä pk-seudulla asuntojen hintoihin. Itselläni ei hätää, mutta absurdiahan tuota on verrata muussa maassa asujiin.

Vähän reilut 3o:sella perusduunarilla on provinssissa uusi omakotitalo, kaksi autoa ja kesämökki, kun pk-seudulla akateemiset 40:set pariskunnat lähes tupla bruttotuloilla asuvat pienessä hikisessä rivitalo tai kerrostalo kämpässä, josta on 200 000 euron laina ja ajavat vanhalla autolla. Eikä muuhun rahaa olekaan...

Äänestä
  • Kaikki se raha, minkä palkansaajat pääkaupunkiseudulla tienaavat, menee gryndereiden taskuun eikä kulutukseen. Ei ihme että työpaikat katoavat kiinaan.

    Äänestä

  • ihmettelen vaan kirjoitti:

    Kaikki se raha, minkä palkansaajat pääkaupunkiseudulla tienaavat, menee gryndereiden taskuun eikä kulutukseen. Ei ihme että työpaikat katoavat kiinaan.

    ei tässä gryndereitä ole syyttäminen. ne jotka asunnoista näitä todellisuudesta irtautuneita hintoja maksaa ovat yksin syypäitä nykyiseen kestämättömään tilanteeseen. paras että katsomme itse peiliin.

    Äänestä

  • kova raha kirjoitti:

    ei tässä gryndereitä ole syyttäminen. ne jotka asunnoista näitä todellisuudesta irtautuneita hintoja maksaa ovat yksin syypäitä nykyiseen kestämättömään tilanteeseen. paras että katsomme itse peiliin.

    Jos itse rakentaisin taloja niin tottakai ottaisin kaikki rahat mitkä irti saan.

    Itse me tavikset olemme syypäitä nykyisiin hintoihin. Monet "hehkuttavat" miten he saavat yksiöstään niin ja niin paljon, vaikka samalla kytätään kolmiota ja väliraha ihan mieletön..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kova raha kirjoitti:

Hieman potuttaa kun tämän palstan herkkäuskoiset pankkilainarahoillaan puhaltaa ilmaa hintoihin. Kovalla rahalla ostavat joutuvat sijaiskärsijöiksi. Vaikka rahaa olisikin, ei moraali salli ostamista näillä hinnoilla. Voi meitä raukkoja! Kaikki me tässä pelleilyssä häviäjiä ollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu