Meillä jännä kasvatus miehille.
Eli Naisia haukutaan prinsessaksi mutta miehet oikeasti ovat.
Jos joku nuori halutaan raskaaseen työhön kuten piikomaan hemmoteltuja huutavia lapsia tai mansikanpoimintaan tai kitkemään ym niin kaikki ajattelee automaattisesti tyttöä.
Miehet/miespuoliset lapset ja nuoret jaksaa vain istua päältä istuttavissa ruohonleikkureissa ja suuri osa häiriköi muita mopoilla, joukkueurheilulla ,skeittaamalla asuinalueella, ym eli he ovat vauvasta saakka itsekkäitä ja piittaamattomia muiden hyvinvoinnisra. Heidän vanhemmat pitää itsestään selvyytenä.
Suomessa eniten naisiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa. yk on moittinut tyttöjen masennuksesta suomea.
Tyttöjen itsemurhat kasvussa.
Kaikki raha menee miesten hemmotteluun
Miesten harrastuksissa joukkueurheilussa valtavat tukijoukot
Miehet siis nuoret junnut pelaajat vain ilmestyy paikalle.
Tyttöjen harrastuksissa kuten ratsastus kaikki tehdään itse. Hoidetaan hevoset maasto,ei ketään vahtimassa talleilla, koska työtä paljon.
Olemme väkivaltaisin maa naisille
2
199
Vastaukset 2
- Anonyymi
Miespuoliset siis ei tee työtä. Kyllähän sen pitäisi tehdä työtä,ulkoiluttaa vanhuksia leipoa naapurustoon pullaa ym jos vaihtoehto häiritä ja kiusata muita.
- Anonyymi
Ja jolla energiaa.
Eli ihan pienestä saakka tehdä työtä
Ja tietenkin siis verorahasta maksettu kaikki hallit,sitte miehet vie nää junnut eikä kulje bussilla
Vai kulkeeko muuallla,ehkä tosiaan mulla väärä kuva tästä
Sitte äidit leipoo mokkapalat eikä nuoret miehet 5v- eteenpäin
Meillä tosin lapset viihtyi paljon nuorempana keittiössä 1v alkaen kun pakko.ei mummoja ym vaan lapset tekee samaa työtä kuin aikuisetvaikka rankkaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 44948
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437