Ovatko kaikki kajaanilaiset yhtä inhottavia?

Kajaani on täynnä naapureita kyttääviä punaniskajuntteja, jotka eivät tajua oikeasta kaupunkilaiselämästä mitään.

Naapurit ja ohikulkijat tuijottavat suu auki ikkunoista sisään ja kadulla kävelijöitä, toisia ihmisiä pilkataan ja nauretaan, toisten ulkoasulle ilkutaan, ihmisten touhuja ja kulkemista vahditaan. En ole 10 vuoden aikana tavannut täällä yhtäkään ystävällistä ihmistä - siis sillä lailla oikeasti ystävällistä, ettei ala heti päin naamaa v**tuilemaan tapaamisen parin ensimmäisen minuutin aikana. Ei saa ajaa liian uudella autolla, ei saa olla ilman viinaa baarissa, ei saa olla pilvessä, ei saa puhua ihmisille, ei saa olla hyvä missään, ei saa olla innostunut asioista, ei saa kertoa itsestään. Kieltoja kieltoja, vittu.

Itse olen huomannut, ettei täällä päin edes olla kovin hyviä kieroilemaan ja ilkkumaan ja heti, kun muualta muuttanut alkaa ärsyyntyä ja v**tuilla takaisin tai kieroilla, alkaa ankara juoruilu siitä, miten kauheita muualta muuttajat ovat näin niinkuin yleisesti ja etenkin se, joka on yrittänyt itseään puolustaa.

Kaikki ilkeyden ja julmuuden olemassaolo kielletään, mutta mitä olette oikeasti mieltä? Oletteko te voineet tutustua täällä kehenkään tai puhua niin kuin ihminen toiselle? Itse en ole 10 vuoden aikana saanut yhtäkään kaveria.
10737
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ehkä sinä vaan olet outo...tai jopa mielenvikainen?

Äänestä

Onko koskaan muuten tullut edes mieleen voisko olla itsessä vikaa??

Äänestä

Kajaanilaiset/naapurit ovat kateellisia jos olet: kauniimpi, laihempi, nuorempi, käyt töissä, rikkaampi, sulla on parempi auto, isompi talo jne. Että miellytäppä näitä sitten. Onneks en välitä.

Äänestä
  • Meidän alueella on aina ollut mukavat naapurit, paitsi yksi hirmu, joka muutti onneksi vähän kauemmaksi. Mutta hänen kotitaloonsa muutti sitten heidän sukulainen. Ongelmat jatkuvat..kuka nyt kenenkään autoja tai mitään muutakaan kadehtii? Taitaa olla enemmänkin kirjoittajan päässä asennevamma olet kaikkea itse, mitä tuot esille juuri itsestäsi. Minä törmään joka päivä mukaviin muihin naapureihini. Manipuloitu ja valheita kylvetty-mutta eikö se kerro sanojasta itsestään?

    Äänestä

Kajaanilaiset on syntyjään jo ihan kusipäitä,ei sielä kannata elämäänsä tuhlata

Äänestä

Ne on näitä junan tuomia jotka kyttäilee. Tai teillä on luulotauti.

Äänestä

Eivät kaikki ja olen osittain samaa mieltä kanssasi. Tosin tuosta pilvenpolttelusta en.
Toivottavasti joskus törmäät mukaviin ihmisiin täällä. Itse olen alkuperäinen Kajaanilainen enkä tunnista onneksi itseäni tuosta tekstistä:)

Äänestä

Kajaanissa piisaa näitä sekopäitä..Lohtajalla,huuhkajanvaarassa yms on niitä typeriä elämän jannuja jotka ei koskaan mene minnekkään töihin vaan elävät kelan ja sossun rahoilla sekä latailevat elokuvia netistä laittomasti sekä nussivat ala-ikäisiä muijia niinkuin ajan kuluksi ja se on heistä niin jeppistä..!
Miksei poliisi tee mitään tälläisten suhteen.??

Äänestä
  • Hieno kirjoitus.

    Äänestä

Mitkä ne on nämä juhlat täällä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kajaani on täynnä naapureita kyttääviä punaniskajuntteja, jotka eivät tajua oikeasta kaupunkilaiselämästä mitään.

Naapurit ja ohikulkijat tuijottavat suu auki ikkunoista sisään ja kadulla kävelijöitä, toisia ihmisiä pilkataan ja nauretaan, toisten ulkoasulle ilkutaan, ihmisten touhuja ja kulkemista vahditaan. En ole 10 vuoden aikana tavannut täällä yhtäkään ystävällistä ihmistä - siis sillä lailla oikeasti ystävällistä, ettei ala heti päin naamaa v**tuilemaan tapaamisen parin ensimmäisen minuutin aikana. Ei saa ajaa liian uudella autolla, ei saa olla ilman viinaa baarissa, ei saa olla pilvessä, ei saa puhua ihmisille, ei saa olla hyvä missään, ei saa olla innostunut asioista, ei saa kertoa itsestään. Kieltoja kieltoja, vittu.

Itse olen huomannut, ettei täällä päin edes olla kovin hyviä kieroilemaan ja ilkkumaan ja heti, kun muualta muuttanut alkaa ärsyyntyä ja v**tuilla takaisin tai kieroilla, alkaa ankara juoruilu siitä, miten kauheita muualta muuttajat ovat näin niinkuin yleisesti ja etenkin se, joka on yrittänyt itseään puolustaa.

Kaikki ilkeyden ja julmuuden olemassaolo kielletään, mutta mitä olette oikeasti mieltä? Oletteko te voineet tutustua täällä kehenkään tai puhua niin kuin ihminen toiselle? Itse en ole 10 vuoden aikana saanut yhtäkään kaveria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu