Ystävä joka ei ole ystävä

Anonyymi

Olen 14v poika menossa 8lk ja kesälomaa vietän tällä hetkellä. Kesäloma on nyt ihan tarpeeseen kyseisen viime lukuvuoden takia. Viime lukuvuonna on tapahtunut minuun kohdistuvaa kiusaamista kaveripiirissäni. Ala-asteen kaverini ovat olleet koko ajan täysiä paskiaisia, mutta yksi heistä on kaikkien "kingi" (itsensä mukaan) Hän juoruaa yleensä paskaa muista ihmisistä sekä minusta. Huutelee valheita kovaan ääneen (yrittää todennäköisesti nolata minut). Jatkuvaa haukkumista hän keksii minusta koko ajan millä saa sitten toisenkin "ystäväni" tähän mukaan. Hän haukkuu esim kokoani ja yrittää uskotella kaikille, että olen läski ja ylipainoinen joka ei ole totta. Hän haukkuu tälleen, koska olen mm häntä pidempi ja voimakkaampi, hän ei osaa ajatella maailmaa miten se toimii ja suhteuttaa eri asioita toisiinsa kuten pituutta. Hän ajattelee, että kaikki painaisi saman verran pituudesta huolimatta. Menemme yleensä kesällä uimaan yhdessä ja minulle on ylitsepääsemätöntä ottaa paita pois heidän edessään ja uida ilman paitaa. Ja koska en voi kertoa heille tätä he kuvittelevat, että olen nössö joka ei uskalla uida. Yleensä menenkin mökille kesällä uimaan, että saisin edes rauhaa heistä, mutta sitten saan haukut siitä miks uin mökillä enkä heidän kanssaan.Futistakin pelaamme ja monia kamppaus yrityksiä tulee, mutta helpostikos ne väistää. Juomatauolla se alkaa taas. Minua haukutaan, kun en tykkää samasta minecraft musiikista, eikä jumalauta ole omaa mielipidetää hänen mukaan??!. Tähän kysymykseen hän on vastannut, että ei, ei ole. Häneltä ei koskaan kuule kehuja, en ole varma onko hän koskaan edes kehunut ketään. Olen moneen kertaan harkinnut et lähen vetää täältä ja vauhdilla, mutta siitä saisin kuulla taas wapissa millainen olen. Puhelimessani en ole koko ajan kiinni ja pidän koko ajan värinän päällä niin en aina ole tavoitettavissa ja, koska minua ei aina saa kiinni haukutaan minua siitä, että en osaa vastata puhelimeen johonka sit sekoitetaan mukaan sukunimeni. Jos haluat olla hänen ystävä sinun on toimittava hänen mielen mukaan. Joudut kokemaan monenlaista paskaa yhden koulu tai vapaapäivän aikana. Hän kuvittelee olevansa muita ihmisiä yläpuolella ja toimii sitten vastaavasti näin. Jos et tykkää samasta musiikista saat haukut niskaan kuinka surkeaa musiikkia kuuntelen mitä ei muka voisi edes kuunnella. Palkinnoksi tästä käytöksestäni, kun vastasin vaan kysymykseen rehellisesti mistä musiikista pidän, hän alkaa nipistellä minua, koskettelemaan ahdistavasti ja haukkumaan sekä taas yrittämään nolata minua. Ala-asteella hän jopa koski sinne pojan yksityisreviireille useasti ja piti sitä hyvin normaalina. Itse koin sen hyvin ahdistavaksi ja ärsyttäväksi mitä vihaan vieläkin, mutten asiasta vain uskalla sanoa. Näihin "ystäviini" en luota yhtään. Jos jätän puhelimeni auki yksi frendini alkaa tutkimaan sitä. En voi rageta/suuttua heille ja kertoa kuinka paskoja ihmisiä he ovat, koska he ovat "tunteettomia" paskiaisia joita ei voi kiinnostaa yhtään sellainen asia kuin tosiystävyys. Tämä yksi haukkuu jopa näitä ihmisiä joilla tämä tosiystäväsuhde on. Hänen haukkumisaiheet, kun eivät vaan lopu mihinkää. Hän keksii koko ajan vaan lisää ja lisää miten voisi alentaa ja nolata minua koko ajan. Puhelinriippuvaiseksi väittää minua yleensä sanomalla eri tavoilla kuten "onkohan (nimi muutettu) kallella muuta elämää, kun puhelin". Hauskaa tässä asiassa on se, että jopa välitunneilla alistun hänen tahtoonsa ja olemme puhelimilla. En jaksa koko ajan joka välkkä tuijottaa puhelintaa vaan haluaisin mielummin liikkua, mutta kun asian hänelle kerron saan vaa naurut ja haukut "tyhmästä" ideastani. Hän saa minut yleensä raivoamaan ja raivoan hänelle melkein joka tunti (koulu). Hän hakee huomioo koko ajan ja käyttää minua avukseen. Se kuinka hetki sitten toinen kaverini oli minulle "hyvä" muuttukin toiseksi paskaksi ihmiseksi, kun tämä frendi haukkuu minua sille. Ala-asteen noloimpia hetkiä hän tykkää muistella minua niillä loukaten. Ette uskokkaan kuinka pahalta tuntuu esittää joka päivä hänelle kilttiä ja mukavaa ihmistä ja odotella vaan milloin haukkuminen taas alkaa. Päivinä milloin olemme kahdestaa hän on jotenkin siedettävä ja hengailee minun kanssani vain, koska muita ei ole. Mitä helvettiä?! Mitä minä teen, olen kuin mitään ei olisi tapahtunut vaikken koskaan tule unohtamaan miten paska ihminen hän on, koska olen "hyvin kasvatettu" eli en hauku, en ole rasisti, autan jos apua tarvitaan, moikkaan yleensä (myös ei niin tutuille) olen ystävällinen ja ilmapiiriä kohentava. Tekisi mieli mättästä hänen naamansa uuteen uskoon rystysilläni, mutta sekin vaa pahentaisi niin kouluasioitani kuin perheessäkin saisin vaa kuunnella koko ajan "miksi sä mättäsit (nimi muutettu) pekkaa" ja saisin varmasti läjän ihania kieltoja nii peli kuin puhelinkieltoja. ..............Tässä vaiheessa varmaan mietitkin " miksi et vain lähde ja hanki uusia kavereita" Noh, en uskalla avautua tästä asiasta vanhemmilleni, koska en ole parhaissa väleissä heidän kanssa

8

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkuu viel: En voi vain lähteä pois tästä kaveripiiristäni, koska silloin saisin vaan todennäköisesti lisää haukkumisia. Olenko jokin pelinappula, kun minua voi vaan koko ajan liikuttaa miten haluaa ja pistää toimimaan miten haluaa täysin tunteettomasti. En enää jaksa esittää kuinka mukava hän ja toimia miten hän haluaa. Ihan hyvää on välillä opetella sietämään raivoa, mutta jos joudut joka kerta, kun katsot sitä vaan esittämään pienen viattoman hymyn vaikka sisällä huudat ja raivoat koko ajan käyden itsesi kanssa läpi miten paska ihminen hän on nii alkaa siinä mielenterveys kuolemaan omana aikanaan. En tiedä miten olen jaksanut tätä sirkusta koko peruskoulun. Yksinkertaisesti en halua puhua asiasta millekkäön opelle tai kouluterkkarille/psykologille, koska kiusaaminen vaan yltyisi kovemmaksi miten nössö olen, kun menin terkkarile juttelee jne. Koulun vaihtaminenkaan ei onnistu, koska silloin joutuisin kertomaan asian vanhemmilleni ja rehtorille, enkä koulua haluaisi vaihtaa.Hän ei itse ymmärrä millainen paskiainen hän on ja mitä hänen käytöksensä saa aikaan sisäpuolella. Onko muilla tällä hetkellä tälläsiä paskiaisia tai onko joskus ollut? Olisi mukava luulla (:

    • Anonyymi

      Ihan Kaiken ikäisissä sama asia valitettavasti!

    • Anonyymi

      Aloita itsepuolustus tai salitreeni sun pitää myöskin saada henkistä vahvistusta ennen seuraavaa lukukautta. Voitko vaihtaa rinnakkaisluokalle vai onko siitä hyötyä? Olisko muita kavereita koulussa kun nuo kpäät? Tai taitaa olla niin että yks kpää surkimus joka pönkittää egoaan sun kustannuksella muiden pelätessä joutumista uhriksi. Tää jannu pitää pistää ruotuun, älä anna sen kiusata sua enää. Voima tai äly ratkaisee tässäkin olet fiksu älä siis alistu enää. Raivoaminen ei kannata siihen hän pyrkiikin että reagoit, mutta tiukka puolustautuminen ja olemus että et pelkää häntä viestii ettei sulle kannata ryttyillä.

      • Anonyymi

        Rinnakkaisluokka on lapsellisia ihmis täynmä, jaksavat iässä 14 nauraa vielä pieruvitseille. Sen olen kyllä huomannut, että hän pyrkii saamaan minut suuttumaan, joka vahvistaa kärsivällisyyttäni. Hänelle en suutu (yritän aina estää sen) vaan olen ihan tyyni siitä mitä hän sanoo juurikin siksi ettie hän tule pääsemään tavoitteeseensa...


    • Anonyymi

      Hei!
      Oon ite 16v tyttö ja oon menos lukioon eli yläaste helvetti on ohi. Pääsin juuri koulun loputtua "kavereistani" eroon jotka siis oli oikeesti kiusaajia. En pysty edes sanoin kuvailemaan miten hirveät ne kolme vuotta olivat heidän takiaan!!! He esimerkiks käyttivät mua hyväkseen ja sit toi haukkuminen. Oli mikä tahansa asia, josta pidin, he haukkuivat. Jos vaikka sanoin että pidän tästä kappaleesta niin heti suuttuivat ja sanoivat miten paska maku mulla on. He haukkuivat ulkonäköäni päivittäin ja mun mielenkiinnon kohteita. En sitten enää koskaan uskaltanut sanoa omaa mielipidettäni koska tiesin mitä sitten on tulossa. Haukkumista haukkumisen perään. Joskus tuntui että he tahallaan yrittivöt keksiä syitä josta haukkuisivat. Yhden kerran toinen huomasi että olen loukkaantunut ja sanoi ettei minulla ole mitään huumorintajua. Voi kuule minä olen hyvinkin huumorintajuinen. Ymmärän kyllä sarkasmia, mutta tommoinen aito haukkuminen ja kiusaaminen ilman minkäänlaista katumista on todella satuttavaa. Ne myös tutki salaa mun puhelinta ja katto mitä olin tehny sillä. Ja sit ne laittoi viestiä sillä ihmisille ilman lupaa ja koko ajan halusivat nolata mua. Jouduin jopa pulaan kun olivat lähettäneet sillä joitain mun sukulaiselle. Sit ne jatkuvasti vertaili mua niihin esim. ulkonäöllä, koulumenestyksellä yms. Jatkuvasti sain kuulla miten ruma ja tyhmä olen. Se oli todella raskasta.
      Lista on hyvin pitkä mitä kaikkea ne mulle tekivät mut en nyt jaksa kirjottaa niitä. Opettajat ei siis huomannu mitään.. Luokkalaiset ei huomannu mitään... olin täysin yksin kurjan olon kanssa.En pystynyt koskaan olemaan rennosti ja oma itseni näiden "kavereiden" seurassa. Mua alkaa nytkin ahdistamaan kun mietin sitä aikaa. Mä olin koko ylästeen masentunu ja kävin usein kuraattorilla. En uskaltanut yläasteen aikana kertoa kiusaamisesta, mutta 9 luokan lopulla en enää jaksanut ja olin viimeiset viikot poissa koulusta. Lopulta mainitsin kiusaamisen kuraattorille ja terkalle ja en sit tiiä joutuko ne kiusaajat puhutteluun. Nyt vielä kesälomalla he yrittävät ottaa muhun yhteyttä ja oikeen väittävät että sori me ollaan pahoillaan. Nyt olen harkinnut puhelinnumeron vaihtamusta. Mä uskon että se kiusaaminen ja haukkuminen johtui kateudesta. Joskus se oikein paistoi läpi. Tai sitten vain purkivat omaa pahaa oloaan muhun. En saa varmaan koskaan tietää varmaa totuutta. En ole vielä todellakaan toipunut tuosta hirveästä elämän vaiheesta, enkä välttämättä tule koskaan toipumaan mutta elämä silti jatkuu. Mä nyt avauduin tässä, mut se mitä sanoisin sulle on että tollasta ei pidä missän nimessä kestää. Mun oma taktiikka oli se että lintsasin koulusta niiden tyyppien takia. En sitä voi suositella poissaolojen takia. Sä meet nyt siis 8 luokalle ja en halua että joutuisit kärsimään ikävien ihmisten takia vielä seuraavat kaks vuotta. Tollasesta pitäis kertoa jollekin! Mä itse tein sen viime tipassa koska pelkäsin että nyt ne tyypit alkaa kiusaaman mua vielä enemmän ja haukkauvat ikuisuteen asti. Mä kadun etten kertonut aikaisemmin asiasta. Sen jälkeen oli niin helpottunut olo. Se että sanoo jollekin näistä asioista, kertoo että on hyvin rohkea. Siinä ei ole mitään nössöä. Päin vastoin! Olisinpa itsekin silloin tajunnut sen... Ilkeät ihmiset ovat todellisuudessa itse niitä nössöjä! Niillä on niin huono itsetunto että haukkuvat viattomia ihmisiä. Ja jotkut eivät vaan millään tajua, mitä he oikeasti aiheuttavat toiselle. Mä salaa toivon että näiden "kavereiden" tulevaisuus tulee olemaan helvettiä. Yleensä ilkeät ihmiset ei menesty elämässä. En tule koskaan ymmärtämään miksi tollasia ihmisiä on olemassa. Toivottavasti lukiossa johon menen tulee olemaan järkeviä ja mukavia ihmisiä...

      • Anonyymi

        Huh, mitä olet myös joutunut kokea. Onneksi voit aloittaa puhtaalta pöydältä ja yläaste on taaksejäänyttä idiootteineen. Kateus se varsinkin on tytöillä yleistä ja kiusataan siksi tosi lapsellista. Ja jos niihin joihinkin satut vielä törmätä ei tarvi olla huomaavinaan. Se on muuten tosi että kiusaajat saa vielä opetuksen elämässä vaikka kuinka ovat muka kingejä yläasteella. Mukavaa opiskelua sulle ja aplle myös, pysy lujana.


    • Anonyymi

      Itse olin koulukiusattu, nyt aikuinen. Älkää reagoiko kiusaamistilanteessa mitenkään. Älkää edes "kuunnella" .toisesta korvasta sisään ja molemmista ulos!
      Kyllä karman laki kiusaajille kostaa..jossain vaiheessa. Kun pääsette koulusta pois niin muistakaa että silloin polttakaa silta kiusaajien ja itsenne välillä. Jos yrittävät ottaa yhteyttä niin älkää vastatko, sulkemaan kiusaajat pois elämästämme vaikka kuinka yrittäisivät olla kavereita ja vannovat ja anteeksi pyytävät, ei pidä antaa edes anteeksi. Itse ovat tiensä valinneet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe