Kiusaaminen

Olen 14v poika menossa 8lk ja kesälomaa vietän tällä hetkellä. Kesäloma on nyt ihan tarpeeseen kyseisen viime lukuvuoden takia. Viime lukuvuonna on tapahtunut minuun kohdistuvaa kiusaamista kaveripiirissäni. Ala-asteen kaverini ovat olleet koko ajan täysiä paskiaisia, mutta yksi heistä on kaikkien "kingi" (itsensä mukaan) Hän juoruaa yleensä paskaa muista ihmisistä sekä minusta. Huutelee valheita kovaan ääneen (yrittää todennäköisesti nolata minut). Jatkuvaa haukkumista hän keksii minusta koko ajan millä saa sitten toisenkin "ystäväni" tähän mukaan. Hän haukkuu esim kokoani ja yrittää uskotella kaikille, että olen läski ja ylipainoinen joka ei ole totta. Hän haukkuu tälleen, koska olen mm häntä pidempi ja voimakkaampi, hän ei osaa ajatella maailmaa miten se toimii ja suhteuttaa eri asioita toisiinsa kuten pituutta. Hän ajattelee, että kaikki painaisi saman verran pituudesta huolimatta. Menemme yleensä kesällä uimaan yhdessä ja minulle on ylitsepääsemätöntä ottaa paita pois heidän edessään ja uida ilman paitaa. Ja koska en voi kertoa heille tätä he kuvittelevat, että olen nössö joka ei uskalla uida. Yleensä menenkin mökille kesällä uimaan, että saisin edes rauhaa heistä, mutta sitten saan haukut siitä miks uin mökillä enkä heidän kanssaan.Futistakin pelaamme ja monia kamppaus yrityksiä tulee, mutta helpostikos ne väistää. Juomatauolla se alkaa taas. Minua haukutaan, kun en tykkää samasta minecraft musiikista, eikä jumalauta ole omaa mielipidetää hänen mukaan??!. Tähän kysymykseen hän on vastannut, että ei, ei ole. Häneltä ei koskaan kuule kehuja, en ole varma onko hän koskaan edes kehunut ketään. Olen moneen kertaan harkinnut et lähen vetää täältä ja vauhdilla, mutta siitä saisin kuulla taas wapissa millainen olen. Puhelimessani en ole koko ajan kiinni ja pidän koko ajan värinän päällä niin en aina ole tavoitettavissa ja, koska minua ei aina saa kiinni haukutaan minua siitä, että en osaa vastata puhelimeen johonka sit sekoitetaan mukaan sukunimeni. Jos haluat olla hänen ystävä sinun on toimittava hänen mielen mukaan. Joudut kokemaan monenlaista paskaa yhden koulu tai vapaapäivän aikana. Hän kuvittelee olevansa muita ihmisiä yläpuolella ja toimii sitten vastaavasti näin. Jos et tykkää samasta musiikista saat haukut niskaan kuinka surkeaa musiikkia kuuntelen mitä ei muka voisi edes kuunnella. Palkinnoksi tästä käytöksestäni, kun vastasin vaan kysymykseen rehellisesti mistä musiikista pidän, hän alkaa nipistellä minua, koskettelemaan ahdistavasti ja haukkumaan sekä taas yrittämään nolata minua. Ala-asteella hän jopa koski sinne pojan yksityisreviireille useasti ja piti sitä hyvin normaalina. Itse koin sen hyvin ahdistavaksi ja ärsyttäväksi mitä vihaan vieläkin, mutten asiasta vain uskalla sanoa. Näihin "ystäviini" en luota yhtään. Jos jätän puhelimeni auki yksi frendini alkaa tutkimaan sitä. En voi rageta/suuttua heille ja kertoa kuinka paskoja ihmisiä he ovat, koska he ovat "tunteettomia" paskiaisia joita ei voi kiinnostaa yhtään sellainen asia kuin tosiystävyys. Tämä yksi haukkuu jopa näitä ihmisiä joilla tämä tosiystäväsuhde on. Hänen haukkumisaiheet, kun eivät vaan lopu mihinkää. Hän keksii koko ajan vaan lisää ja lisää miten voisi alentaa ja nolata minua koko ajan. Puhelinriippuvaiseksi väittää minua yleensä sanomalla eri tavoilla kuten "onkohan (nimi muutettu) kallella muuta elämää, kun puhelin". Hauskaa tässä asiassa on se, että jopa välitunneilla alistun hänen tahtoonsa ja olemme puhelimilla. En jaksa koko ajan joka välkkä tuijottaa puhelintaa vaan haluaisin mielummin liikkua, mutta kun asian hänelle kerron saan vaa naurut ja haukut "tyhmästä" ideastani. Hän saa minut yleensä raivoamaan ja raivoan hänelle melkein joka tunti (koulu). Hän hakee huomioo koko ajan ja käyttää minua avukseen. Se kuinka hetki sitten toinen kaverini oli minulle "hyvä" muuttukin toiseksi paskaksi ihmiseksi, kun tämä frendi haukkuu minua sille. Ala-asteen noloimpia hetkiä hän tykkää muistella minua niillä loukaten. Ette uskokkaan kuinka pahalta tuntuu esittää joka päivä hänelle kilttiä ja mukavaa ihmistä ja odotella vaan milloin haukkuminen taas alkaa. Päivinä milloin olemme kahdestaa hän on jotenkin siedettävä ja hengailee minun kanssani vain, koska muita ei ole. Mitä helvettiä?! Mitä minä teen, olen kuin mitään ei olisi tapahtunut vaikken koskaan tule unohtamaan miten paska ihminen hän on, koska olen "hyvin kasvatettu" eli en hauku, en ole rasisti, autan jos apua tarvitaan, moikkaan yleensä (myös ei niin tutuille) olen ystävällinen ja ilmapiiriä kohentava. Tekisi mieli mättästä hänen naamansa uuteen uskoon rystysilläni, mutta sekin vaa pahentaisi niin kouluasioitani kuin perheessäkin saisin vaa kuunnella koko ajan "miksi sä mättäsit (nimi muutettu) pekkaa" ja saisin varmasti läjän ihania kieltoja nii peli kuin puhelinkieltoja. ..............Tässä vaiheessa varmaan mietitkin " miksi et vain lähde ja hanki uusia kavereita" Noh, en uskalla avautua tästä asiasta vanhemmilleni, koska en ole parhaissa väleissä heidän kanssa

6

407

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkuu vielä: En voi vain lähteä pois tästä kaveripiiristäni, koska silloin saisin vaan todennäköisesti lisää haukkumisia. Olenko jokin pelinappula, kun minua voi vaan koko ajan liikuttaa miten haluaa ja pistää toimimaan miten haluaa täysin tunteettomasti. En enää jaksa esittää kuinka mukava hän ja toimia miten hän haluaa. Ihan hyvää on välillä opetella sietämään raivoa, mutta jos joudut joka kerta, kun katsot sitä vaan esittämään pienen viattoman hymyn vaikka sisällä huudat ja raivoat koko ajan käyden itsesi kanssa läpi miten paska ihminen hän on nii alkaa siinä mielenterveys kuolemaan omana aikanaan. En tiedä miten olen jaksanut tätä sirkusta koko peruskoulun. Yksinkertaisesti en halua puhua asiasta millekkäön opelle tai kouluterkkarille/psykologille, koska kiusaaminen vaan yltyisi kovemmaksi miten nössö olen, kun menin terkkarile juttelee jne. Koulun vaihtaminenkaan ei onnistu, koska silloin joutuisin kertomaan asian vanhemmilleni ja rehtorille, enkä koulua haluaisi vaihtaa.Hän ei itse ymmärrä millainen paskiainen hän on ja mitä hänen käytöksensä saa aikaan sisäpuolella. Onko muilla tällä hetkellä tälläsiä paskiaisia vai onko joskus ollut? Olisi mukava luulla :)

      • Anonyymi

        Mee NARSISMI-palstalle se tyyppi on ihan selvä NARSKU!


    • Anonyymi

      Mulla on aivan sama ongelma

    • Anonyymi

      Kauheeta! Suosittelisin apuu.fi chattia! Siellä on luotettavia aikuisia, jotka varmasti osaa neuvoa! Tsemppiä sulle kasiluokalle ja tulevaisuuteen!

    • Anonyymi

      Meidän luokalla myös oli yks pikkunilkki joka käyttäytyi juuri tuollain. No luokalle sit tuli uusi poika toiselta puolen suomee ja tää nilkki alko aukoo päätänsä sille. Tää uus tyyppi ei kauaa kuunnellut ja niin veti jätkää pataan liikuntatunnilla(ope ei ollu paikalla). Poju meni rääkyen reksille ja uus tyyppi sai jotkin nuhteet mutta se siitä, ei enää kiusannut sen jälkeen. Älä sinäkään alistu enää, puolusta itsees.

    • Anonyymi

      Aivan mahtavaa tämä miten pystyt avautumaan tästä aiheesta. Tiedän että se ei ole helppoa. Itselläni oikeastaan vasta lukiossa ollessani tuli tämmöisiä samankaltaisia "kavereita", jotka sitten eivät ennen pitkään enään huomioineet minua. Mutta tilannehan on tietenkin se, että sinä olet alle 18-vuotias joten mikäli menisit juttelemaan esim psykologille niin riippuu aiheesta jota käsittelette. Tämmöinen aihe kuin kiusaaminen niin siitä varmasti laittavat vanhemmille tietoa. Mutta minä suosittelen kuitenkin käymään psykologin juttusilla (itsekkin kävin) ja se oikeasti auttaa. Ne ovat alan ammattilaisia ja ne osaavat kysyä sellaisia kysymyksiä mitä et välttämättä ole ajatellut. Ja todennäköisesti sinulle teetettäisiin BDSI-kysely (mielialakysely), josta nähdään sinun mielentilasi, että oletko muun muassa masentunut. Itsellänikin olisi pitänyt peruskoulussa ollessani jo käydä psykologin juttusilla, mutta olin vastahakoinen sen suhteen. Lukiossa kun kävin juttelemassa psykologin kanssa niin parin kerran jälkeen olo alkoi helpottamaan, koska niistä asioista pääsi avautumaan. Jos pidät näitä asioita liian kauan itselläsi sisällä niin (en halua pelotella mutta) saatat masentua totaalisesti ja et välttämättä sängystä pääsisi ylös, etkä pystyisi tekemään arkipäivän askareita. Lopulta kun olet lopen uupunut kaiken tämän jälkeen niin mielessäsi on vain tyhjää ja alat ajatella, ettei minulla ole enää mitään menetettävää. Tämän seurauksena päädytään lopuksi tekemään itsari. Tämän välttääksesi tulisi sinun oikeasti puhua jonkun luotettavan aikuisen kanssa näistä. Psykologeilla ja muilla terapeuteilla on kyllä vaitiolovelvollisuus, että eivät he kaikkea kuitenkaan vanhemmillesi kerro, mutta tässä asiassa saattaisivat jopa kertoakkin suurimman osan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      97
      1699
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1125
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      958
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      878
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      86
      827
    6. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      775
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      19
      771
    8. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      766
    9. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      748
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      737
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      715
    12. 68
      712
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      684
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      671
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      67
      654
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      51
      617
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      604
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      595
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      152
      566
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      565
    Aihe