Englannissa oli aikoinaan reformiklubi. Vastaavia on nykyäänkin olemassa, Suomessakin. Esimerkiksi yrityshautomot ja Lions clubit ovat eräänlaisia sellaisia.
Englannissa näitä klubeja isännöi aikoinaan aateliset, pormestarit ja teollisuusparonit. Jäseneksi ei päässyt kuin upporikkaat vanhan rahan ja sukujen miehet. Klubiin ei ollut asiaa naisilla eikä uusrikkailla, vaan äkkirikastuneet koettiin uhkana sikarikerhon herroille. Heille tehtiin kiusaa, heidän maine mustattiin tai heidän yrityksensä ostettiin hyvissä ajoin pois.
Reformiklubi oli siis vanhojen parrujen keskinäisen kehumisen kerho. Jokainen oli rakentanut itselleen maineen. Joku oli tarinoiden mukaan huippuluokan ratsastaja, toinen metsästäjä, krikettimestari jne. Pönäköitten ukkojen tarinat oli keksittyjä ja maksettuja samaan tyyliin kuin Putinin tai Kekkosen ympärille rakennetut sankaritarinat.
Reformiklubi oli samalla Leijonanluola. Siellä esiteltiin uusia keksintöjä ja ideoita, jonka jälkeen esittelijä röhönaurettiin pihalle, mutta usein kävi niin että sen pihalle nauretun keksijän keksintö sitten varastettiinkin ja se tuli markkinoille klubilaisen nimissä, vaurastuttaen tätä lisää. Tässäkään mielessä ajat eivät ole muuttuneet. Isot ostaa pienet pois tai pöllii näiden ideat.
Klubilaisilla oli palkkalistoillaan tai lapsinaan nuoria sankareita, jotka laitettiin kilvoittelemaan keskenään ja tekemään älyttömiä temppuja herrain viihteeksi.
Lentolaitteiden testaajia menehtyi ja loukkaantui vakavasti ja yrittipä joku lentää kuuhunkin istumalla tynnyrissä räjähdysainekasan päällä.
Klubilaiset itse ottivat konjakkipäissään välillä erää, kun joku nauroi väärässä kohtaan tai ei uskonut herran puheita. Sopuja tehtiin sitten rahalla tai naittamalla sukuja keskenään. He uskoivat ylivertaisiin geeneihinsä ja siksi Britanniassa on varsinkin aatelisten keskuudessa hyvin laiha geenipooli, kun he naivat omia sukulaisiaan ajan mittaa.
Tämä tuli vain mieleen näistä tämän palstan "kilpailunjärjestäjistä", jotka järjestävät joka asiasta kiistan ja kilpailun, julistaen itsensä voittajiksi. Tämä on siis eräänlainen vanhojen herrojen reformiklubi keskellä matkailupalstaa.
Näiden kisojen sijaan voisi joskus keskustella matkailusta ja Thaimaasta.
Jokainen ymmärtää sen ettei tällaisilla palstoilla seikkaile mitkään aateliset eikä suurteollisuuden sikariporras.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Joku oli tarinoiden mukaan huippuluokan ratsastaja, toinen metsästäjä, krikettimestari jne. Mutta palstalla kaikkien alojen ex-pertti kaikesta kaikkitietoinen ja kaiken kokenut aina oikeassa oleva.
"Uskoisin että kokemukseni ja näkemykseni ovat kaikessa parempia kuin sinun"
, totesi eräs numball täällä eilen ja kertoi olevansa myös makkaratietämyskisan voittaja ja hävinnyt on luuseri. Häntäkö tarkoitit?
Ken mitäkin tarkoittaa, mutta omanapanarsismi sopii aloittajan näkemyksiin.
Ai niin kun sinun näkemyksethän ovat aina parempia kuin muiden näkemykset? Googlaapas Saarisankari taas vaihteeksi mitä on narsismi. Aloittaja kertoi Englannin herrasmiesklubin historiasta hienosti ja otti vain kantaa siihen ettei matkailupalstalla kirjoittelua tarvitse julistaa joksikin kilpailuksi jokaisesta aiheesta.