Irtisanoin toistaiseksi voimassa olevan pörssisähkösopimuksen pari viikkoa sitten, ja tein uuden kaksivuotisen sopimuksen saman yhtiön kanssa samalla kertaa.
Nyt löysin kuitenkin uuden, edullisemman sopimuksen toisen yhtiön kanssa, ja peruutin sen aiemmin tehdyn määräaikaisen sopimuksen, koska niin voi tehdä 14 vuorokauden kuluessa sopimuksen tekemisestä.
No, tähän asti kaikki meni ok, mutta tänään huomasinkin harmikseni, että entinen sähköyhtiö olikin muuttanut laskutuksensa takaisin pörssisopimuksen mukaiseksi siihen saakka, kunnes sopimus uuden firman kanssa astuu voimaan.
Meniköhän tässä nyt kaikki ihan pykälien mukaan? Mistään ei ainakaan löydy selkeää selitystä asiaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan oikein menee.
Vanha pörssisoppari on voimassa irtisanomisajan (yleensä 1kk?).
Teit uuden sopparin, mutta se ei ehtinyt astua voimaan ennenkuin purit sen sopimuksen jolloin vanha pörssisoppari on edelleen voimassa sen irtisanomisajan loppuun asti.