voi Paarma...

Kyllä ottaa päähän, kun tietyt instituutiot yrittävät harata vastaan, vaikka tietävät tulevan tappionsa. Tämä maa tarvitsee lapsia enemmän kuin koskaan ennen ja niiden saaminen kielletään ensin niiltä, jotka niitä todella haluavat. Luuleeko Paarma oikeasti, että lapsi olisi heteroavioliiton ulkopuolisena hedelmöityshoidosta syntyneenä jo lähtökohdiltaan tyytymättömämpi ja huonompi kuin muut? Puuttuisi mielummin lastensuojelun kasvaviin asiakasmääriin kuin muutamaan sataan todella toivottuun lapseen!
202597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

lausunnossa oli mielestäni se, ettei hänen mielestään lapsen hankinta ole kaikkien oikeus. Missä niin sanotaan?! Ja jos mennään siihen, että ruvetaan jaottelemaan kenellä on oikeus tehdä lapsia ja kenellä ei, niin alkaa mieleeni piirtymään kuva eräistä tapahtumista, joiden loppumisen 60 v pippaloita tässä ollaan viimepäivät vietelty... Kenellä on oikeus sanoa kenellä on oikeus tehdä lapsia? Itse en lapsia aio hankkia, mutta tuo kuulosti minun korvaani pahalta.

Äänestä
  • ... ja samaa mieltä. Ei lapset ole mitään idiootteja. Jokainen meistä on joskus ollut sellainen ja näköjään ajattelevia ihmisiä meistäkin on tullut. Jos tehtäisiin gallup, niin varmasti suurin osa valitsisi tasapainoisen perheen, eikä mitään idyllipaskaa.

    Äänestä

  • On hämmästyttävää, miten sitkeästi sivistyneessä (?) yhteiskunnassa elää tarve määritellä jyrkät rajat sille, mitä saa tehdä ja kenellä on oikeus.
    Nyt on menty jo näin pitkälle.

    Kaikilla ei vain ole oikeutta lapsiin? Mutta missä kulkee raja? Onko siis niin, että
    sosiopaatilla heterolla on oikeus lapsiin kun taas terveillä ja tasapainoisilla ei-heteroilla tätä oikeutta ei ole? Haloo! Onko lapsen kasvamisen ja onnellisuuden ainoa tärkeä asia siis se, mitä sukupuolta hänen vanhempansa ovat? Sepä olisikin yksinkertaista.

    Hulluinta tämä huolestuneisuus on siksi, että todellakin jokainen näkee ympärillään niitä "oikeiden" (siis hetero)suhteiden lopputuloksia, jotka riehuvat päiväkodeissa, kouluissa ja kaduilla ja voivat äärimmäisen pahoin. Heterovanhemmat eivät läheskään aina takaa heille onnellista elämää. Sitä paljon puhuttua yhteiskuntamallia, jota jotkut jäärät yrittävät puolustaa, ei ole enää olemassakaan. Onnellinen heteroydinperhe on karahtanut kivikkoon jo aikaa sitten.

    Jos ihminen on tasapainoinen ja rakastava, sen pitäisi riittää vanhemmuuden takeeksi. Sen enempää sitä ei ole yhdelläkään heterolla. Ei heitä kukaan testaa ovatko he sopivia ja valmiita vanhemmiksi, ovatko he henkisesti tasapainossa ja ihmisinä oikeanlaisia. Tämän lisäksi heteroilla on erinomaisen suuri riski tulla vanhemmiksi aivan vahingossa, joka taas meillä ei-heteroilla on mahdotonta. MEIDÄN on pohdittava moneen kertaan ja monestakin syystä tätä lapsiasiaa, joten lasta ei todellakaan hankita hetken mielijohteesta. Lapsi tarvitsee rakastavia, vastuuntuntoisia aikuisia elämäänsä, siinä ei sukupuolella ole väliä.

    Tuollaiset äärijyrkät, täysin ajattelemattomat lausunnot nostavat niskakarvat pystyyn, vaikken itse ole lapsia hankkimassakaan. Luulisi jo vuonna 2005 olevan selvää, että elämänmalleja on monenlaisia ja yksiviivaiset, yhden totuuden ideologiat eivät sovi monitahoiseen yhteiskuntaan. Tuomitsemisen ja kieltojen sijasta voitaisiin keskittyä enemmän siihen, että mahdollisimman moni voisi elää hyvää elämää sellaisena kuin on.

    Äänestä

  • Paarma sanoi että lapsen saaminen ei ole ihmisoikeus tai subjektiivinen oikeus. Olen samaa mieltä tässä asiassa vaikka lepakko olenkin; ja äiti. Lapsia joko saadaan tai sitten ei saada, mutta ei lapsi ole mikään ihmisen perusoikeuksiin verrattava asia.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    Paarma sanoi että lapsen saaminen ei ole ihmisoikeus tai subjektiivinen oikeus. Olen samaa mieltä tässä asiassa vaikka lepakko olenkin; ja äiti. Lapsia joko saadaan tai sitten ei saada, mutta ei lapsi ole mikään ihmisen perusoikeuksiin verrattava asia.

    ei absoluuttisesti ottaen ole olemassakaan. Kaikki yksilönvapaudet ovat yhteisesti hyväksyttyjä ja sopimuksenvaraisia. Yhteiskunta, yhteisö, heimo, lauma, jengi, mikä se ikinä missäkin tilanteessa on, määrää ne ehdot, joilla yksilö säilyy sen jäsenenä. Ehtojen kokoelma kuvastaa ko. yhteisön arvomaailmaa. Historia on täynnä esimerkkejä arvokonflikteista ja niiden ratkaisuista. Noitavainoista karkotukseen ja juutalaisvainoon. Kristillinen kirkko sai alkunsa yhdestä tällaisesta arvokonfliktista ja sen ratkaisusta. Ympäri käydään, yhteen tullaan.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    Paarma sanoi että lapsen saaminen ei ole ihmisoikeus tai subjektiivinen oikeus. Olen samaa mieltä tässä asiassa vaikka lepakko olenkin; ja äiti. Lapsia joko saadaan tai sitten ei saada, mutta ei lapsi ole mikään ihmisen perusoikeuksiin verrattava asia.

    Ei, lapsi ei välttämättä ole ihmisoikeus kuten ei ole asuntokaan, tai työpaikka.
    Mutta: Tosiasia kuitenkin on se, että lesbot ja yksinäiset naiset haluavat lapsia ja niitä on mahdollista saadakin, ihan kotikonstein.

    MUTTA: Kuinka turvallista on käyttää anonyymia luovuttajaa jostain kapakasta hankittuna yhdenillankeikkana lapsen saamiseksi? Tai pyytää jotain tuttua luovuttamaan spermaa muumimukiin?


    Lainsäädännöllä turvattaisiin lapsen terveys ja äidin terveys, ei kyse ole pelkästään siitä, että "annetaan lupa" lisääntyä. Tässä on kyse siitä, että voi lisääntyä testatun aineksen avulla!

    Äänestä

Lapsen saaminen ei ole ihmisoikeus. Käsittääkseni myöskään YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ei sanota että näin olisi.

Kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä ei voi biologisesti saada lapsia vaikka haluaisi. Miksi heille pitäisi järjestää hedelmöityshoito ? Minäkään en kykene lentämään koska en ole lintu. Haluaisin kyllä lentää, mutta ei tulisi mieleenikään alkaa vaatimaan että asia joka ei minun perimälläni onnistu olisi peruuttamaton ihmisoikeus ja valtion pitäisi se minulle kustantaa.

Äänestä
  • pitää sallia hedelmöityshoito jos he biologisesti eivät ole kykeneviä saamaan itse lapsia? niin miksi?

    Äänestä

  • kahdelle heterolle kirjoitti:

    pitää sallia hedelmöityshoito jos he biologisesti eivät ole kykeneviä saamaan itse lapsia? niin miksi?

    jos aletaan puhua perimästä ja luonnonjärjestyksestä, ei tarvitse kuin vilkaista vaikkapa lääketieteen puolelle ja tajuaa, että sieltä lähtisi tuolla asenteella aika monta juttua, jotka todellakin ovat luonnonjärjestystä vastaan.

    Kun asiat ovat kehittyneet, miksi niitä ei käytettäisi hyvien asioiden tukemiseen? Kuten lapsia haluavien, vanhemmiksi sopivien ihmisten auttamiseen rajoja vetelemättä? Erityisesti Suomessa, joka on pieni maa ja kansa katoavaisen vähälukuista.

    Ihan tarpeeksi huippuunsa vietyä tiedettä käytetään varsin negatiivisiin juttuihin ympäri maailmaa, eikä kukaan nosta siitä tällaista haloota! Nauraisin, ellei olisi vakavasta asiasta kyse.

    Äänestä

  • aika kaukaa haettu toi sun vertauskuva...ei mun mielestä liity keskenää mitenkää...

    Äänestä

  • kahdelle heterolle kirjoitti:

    pitää sallia hedelmöityshoito jos he biologisesti eivät ole kykeneviä saamaan itse lapsia? niin miksi?

    Miksi sallia homoseksuaalille hedelmöityshoito, jos hän on terve ja kykenevä saamaan lapsia perinteisin menetelmin? Eikö siinä tapauksessa tulisi puhua keinosiemennyksestä? Vai onko homoseksuaalisuudesta johtuva lapsettomuus sairaus, joka tarvitsee hoitoa?

    Muuten olen kyllä sitä mieltä, että ilman yhteiskunnan tukea tulisi ihmisen saada tehdä itselleen mitä lystää, laitattaa itselleen vaikkapa kaksi peräaukkoa jos siltä tuntuu. Samoin homoseksuaalit saakoot siemennyttää itsensä millä milloinkin tuntuu mukavalta.

    Hedelmöityshoidot verovaroin tuettuina vain heteropareille, vaikkakin on todella arveluttavaa auttaa alulle lapsi, jota ei pitäisi edes syntyä. Kyvyttömyys saada lapsia on luonnonvalinta. Homoseksuaaleille oikeus hankkia keinosiemennyksellä itselleen lapsia omakustanteisesti. Spermaluovuttajille tulee lainsäädännöllä taata mahdollisuus niin halutessaan pysyä täysin anonyyminä.

    Äänestä

  • Niin YKn ihmisoikeuksien julistus, 16 artikla: kaikilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä naimisiin ja perustaa perhe. (1949)

    Lisäksi Taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien kovenantti artiklat 12 ja 15: Jokaisella on oikeus parhaaseen mahdolliseen fyysiseen ja psyykkisen terveyteen. Jokaisella on oikeus hyödyntää teknologian kehitystä ja sen sovelluksia.

    Tästä voisi päätellä, että kaikilla on oikeus lisääntyä ainakin teknologioiden avulla. Luonnollisesta en sitten tiedä...

    Tuohon lentämiseen voi tietysti rinnastaa siten, että lentokone on keksitty ylittämään ihmisen kyvyttömyys lentää. Se, tulisiko yhteiskunnan tukea lentomatkailua, on oma kysymyksensä, kuten on se, pitäisikö yhteiskunnan tukea hedelmöityshoitojen käyttöä.

    Tuskin kuitenkaan kumpaakaan tulisi kieltää, vai mitä?

    Äänestä

oli Paarman lausunto!Vihaksi pisti,kun ajattelin kuinka monet "oikeutetut" lastensaaajat sikiävät jatkuvasti ja lapset otetaan huostaan sitä mukaa kun syntyvät,koska vanhemmat eivät kykene huolehtimaan edes itsestään.Jos yksinäiset naiset tai lesboparit haluavat lapsen,se on todella viimeisen päälle harkittua.Pitäisikö erota kirkosta protestiksi...

Äänestä

Koska Paarma on fiksu mies, tuskin hän tarkoitti että lasten kasvattamiseen kelpojen vanhempien ainoa kriteeri on biologinen kyky. Nyky-yhteiskunnassa on joukko lasten pahoinvointia aiheuttavia asioita, joiden edessä kirkko ja tukipalvelutkin ovat voimattomia. Niiden ongelmaisten kohdalla, joiden lisääntymistä luonto ei rajoita, on pakkosterilisaatio ainoa todella toimiva keino. Niiltä kohdin, joissa yksilönvapaus ja lapsen etu käyvät ristiin, on ilman muuta lapsen etu pantava etusijalle. Näin ollen pakkosterilisaatiota tulee harkita ainakin seuraavissa tapauksissa:

- homoseksuaalisuus ja muut poikkeavat seksuaalisuuden muodot
- krooniset mielenterveysongelmat
- muu vakava tai parantumaton sairaus
- kehitysvammaisuus
- vanhemmalle tuomittu vapausrangaistus
- perheväkivallan epäily
- narkomania
- työnarkomania
- alkoholiriippuvuus
- muut riippuvuudet, kuten peli-, läheis- jne.
- raiskaustuomio
- seksuaalinen holtittomuus, esim. todettu sukupuolitauti tai useampi abortti
- avioero
- työttömyys
- taloudellinen holtittomuus, esim. ylivelkaantuneisuus tai holtiton rahankäyttö
- kyvyttömyys tunteiden ilmaisemiseen
- tavallista voimakkaampi itsehillinnän puute
- erittäin poikkeava ulkonäkö niiltä osin kuin sen arvioidaan olevan perinnöllistä
- muut todennäköisesti periytyvät elämää hankaloittavat seikat, kuten jotkut puhevieat, lukihäiriöt, keskittymisongelmat sitä mukaa, kun on tieteellisesti riittävää näyttöä ominaisuuden periytyvyydestä

Ne lapsen hankkimista harkitsevat vanhemmat, joiden lapsen kasvatusta haittaavat puutteet on mahdollista korjata terapialla, velvoitetaan terapiaan. Mikäli terapia ei tuota pysyvää tulosta kohtuuajassa, suoritetaan pakkosterilisaatio. Lasta harkitsevat terveet yksinäiset henkilöt ohjataan avioliittoneuvolaan parinhankintakonsultaatioon. Mikäli paria ei kohtuuajassa löydy, suoritetaan pakkosterilisaatio. Valtion ja kirkon tulee kaikin tavoin edistää lapsen etua ja pyrkiä siihen, että sen toiminnan tulokset ovat ehdottoman pysyviä, sillä lapsen kasvattaminen voi kestää jopa pari vuosikymmentä. Mikäli tätä ei voida taata, on aina harkittava pakkosterilisaatiota. Ennaltaehkäisy on ongelmatilanteissa parasta hoitoa.

Äänestä
  • Mahdollisen lapsenhankintabisneksen ymärille kehittyvän "harmaan talouden" kitkemiseksi perustetaan eräänlainen kirkollinen "stasi" eli urkintajärjestelmä. Eli naapurit vahtivat esim. homoseksuaaliksi epäillyn vielä steriloimattoman liikehdintää, vaikkapa nyt sellaisen tilanteen ehkäisemiseksi, että lepakkotyttönen tahtoo kiihkeästi lasta ja päättää vetää koomat ja lähteä kaupungille "asioille". Naapurit raportoivat kiireesti oman seurakunnan kirkkoherralle, joka ryhtyy toimenpiteisiin mahdollisesti tarvittavan pakkoabortin ja sterilisaation alulle panemiseksi.

    Mutta mitä tehdään avioliitossa synnyttäneen ja myöhemmin homoseksuaaliseen elämäntapaan siiryneen lapsille? Tulee nimittäin hirveä homma kartoittaa jo eronneiden yksinhuoltajien menneisyys, sairaudet, addiktiot jne. ja korjata jo synnytettyjen lasten tilanne.

    Ja ei, kyllä minäkin harkitsin kirkosta eroamista, mutta taitaa käydä niin, että yhteen helsinkiläiseen seurakuntaan tulee kaksi vähän aktiivisempaa jäsentä käsi kädessä...

    Äänestä

Tänään on osoitteessa www.uutislehti100.fi kysely "Hyväksytkö lesboparien hedelmöityshoidot".
Ainakin tällä hetkellä myönteinen kanta oli johdossa!:-)

Äänestä

... ja muut puupäät. Puuaines on pitkäikäistä, ellei uusiokäyttöä suvaita. Paarma edustaa perinteistä keskinkertaisuutta, paarmoja voi tulla vielä useita, mutta muutos on vääjäämättä edessä, puu lahoaa tai muuntuu. Kirkon velvollisuus on ottaa kantaa opillisiin asioihin. Ja kirkolla on oikeus ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin, tieteellisiin, taiteellisiin tai mihin tahansa ufologisiin asioihin. Oikeus, mutta niissä se ei ole sen oikeammassa kuin sinä ja minä. Kirkolla vain on vaikutusvaltansa vuoksi suurempi vastuu diletanttisista kannanotoistaan, kuin meillä taviksilla.

Keskinkertaisuudet ovat rasittavia, mutta niin kunnollisia. Minäkin olen sellainen. Se on niin tuttua ja samalla harmillista. Me keskinkertaisuudet sentään pystymme muodostamaan käsityksiä, mielipiteitä, kukin taustansa pohjalta, ja onneksi olemme aika usein eri mieltä. Eri mieltä toistemme kanssa ja - kiitos ja ylistys - myös auktoriteettien kanssa. On vain kestettävä taas tuo Paarmakin. Kirkko ei ole vallankumouksellinen laitos, ja vaikka siellä on paljon toisinajattelijoita myös työntekijöinä, niin vastoin keulakuvan puheita tuskin mihinkään julkisesti ryhdytään, vaikka tämän ajan yhteiskunnassa eläviä ihmisiä ymmärtävien joukko kasvaa taustalla. Näin varmaan käy. Odotellan nyt vain uutta arkkipiispaa (ja katoliset uutta paavia).

Kahden edellisen arkkipiispan jälkeen oli odotettavissa keskinkertaisuus, muu olisi ollut liian onnekasta. Hän puhuu pateettisen papillisella nuotilla ammoin yleisesti hyväksyttyjen asioiden puolesta, muttei pysty prosessoimaan henkisesti edistyksellisiä, dogmien ulkopuolisia, yhteiskunnallisia teemoja.

Kirkko hävisi rekisteröintiasian, voi hävitä jatkossa muutakin. Paarmat voivat heikentää ratkaisevasti kirkon statusta pitkän päälle. Eletään me elämäämme vain rauhassa vailla kirkon siunasteluita ja vaikutetaan poliittisella ja sosiaalisella tasolla.

Äänestä

Mä luulen, että Paarman lausunto pohjautui ihan yksinkertaisesti siihen, miten Raamatussa asennoidutaan homoihin ja lesboihin. Sitä ei voi mitenkään kiertää, etteikö Raamattu tuomitse homoja. Kristilliseen ihmiskuvaan ja seksuaalietiikkaan sopii vain miehen ja naisen välinen seksi.

Äänestä
  • Arkkipiispan kanta on Raamatun mukainen. Toisin kuin hänen kantansa avoliittoon, aborttiin, ehkäisyyn, masturbaatioon, neitseelliseen sikiämiseen, siihen että Maa, ihminen ja eläimet luotiin seitsemässä päivässä... Näissä hän on valmis joustamaan tieteen ja ihmisten moraalin muuttumisen myötä. Tai ainakin johonkin vertauskuvalliseen tulkintaan.

    Kristityn suhteen Jumalaan tulisi Raamatun mukaan olla henkilökohtainen, eli elä tai ole elämättä, usko tai ole uskomatta, rukoile tai ole rukoilematta oman sydämesi mukaan, ei sen mukaan, mitä joku toinen ajattelee tai tahtoo.

    Äänestä

  • june.m kirjoitti:

    Arkkipiispan kanta on Raamatun mukainen. Toisin kuin hänen kantansa avoliittoon, aborttiin, ehkäisyyn, masturbaatioon, neitseelliseen sikiämiseen, siihen että Maa, ihminen ja eläimet luotiin seitsemässä päivässä... Näissä hän on valmis joustamaan tieteen ja ihmisten moraalin muuttumisen myötä. Tai ainakin johonkin vertauskuvalliseen tulkintaan.

    Kristityn suhteen Jumalaan tulisi Raamatun mukaan olla henkilökohtainen, eli elä tai ole elämättä, usko tai ole uskomatta, rukoile tai ole rukoilematta oman sydämesi mukaan, ei sen mukaan, mitä joku toinen ajattelee tai tahtoo.

    Tämä on juuri se asia, joka minua näissä kristittyjen lausunnoissa toistuvasti ärsyttää. Se, että joidenkin asioiden kohdalla ollaan piiruakaan joustamatta Raamatun sanan kannalla, perustellaan jyrkät asenteet sen avulla ja toisissa asioissa se voidaan ohittaa, "kehitys on kulkenut eteenpäin" ja niin edelleen. Riippuen aina mitä kirkon linjaa suhteessa yhteiskuntaan ja jopa politiikkaan pitää alleviivata. Tämä ei ole uutta.

    Miten ihmeessä he eivät huomaa, että on todellakin kyse vain heidän omista asenteistaan ja pyrkimyksistään, joille he löytävät selityksen Raamatusta? Sieltä löytää selityksen mille tahansa, tukea millaiselle tahansa asennemallille halutessaan. Itse löydän Pyhästä Kirjasta tukea omalle, suvaitsemaan ja välittämään pyrkivälle asenteelleni. Kas kummaa.

    Olenkin ajatellut joskus, kun näistä varsin ristiriitaisista käsityksistä olen ihmisten kanssa puhunut, että kenties Kirja onkin eräänlainen peili. Siitä mikä sieltä sinulle avautuu ja kiinnittää huomiosi, voit nähdä millainen olet, mikä sinussa on hyvää ja mikä sisälläsi vaatii huomiota, parantamista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kassuli kirjoitti:

Kyllä ottaa päähän, kun tietyt instituutiot yrittävät harata vastaan, vaikka tietävät tulevan tappionsa. Tämä maa tarvitsee lapsia enemmän kuin koskaan ennen ja niiden saaminen kielletään ensin niiltä, jotka niitä todella haluavat. Luuleeko Paarma oikeasti, että lapsi olisi heteroavioliiton ulkopuolisena hedelmöityshoidosta syntyneenä jo lähtökohdiltaan tyytymättömämpi ja huonompi kuin muut? Puuttuisi mielummin lastensuojelun kasvaviin asiakasmääriin kuin muutamaan sataan todella toivottuun lapseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu