sairas työssä

Kahvipuolella jo kerroin, että tila on kamala. Nenästä tulee limaa niin että hämmästyn mistä se kaikki on tulossa? Kuume on laskenut, vielä sitä on ja silti olen työssä. Velvollisuudentunto!

Onko se tavallinen ilmiö 50 ihmisten joukossa? Että vaikka kunto ei ole ok, silti jaksamme olla työssä ja hämmästelemme, miten nuoret helposti jäävät kotiin kun vähän on flu tai kipeä olo.

Vakavampi asia: Jos lima tulee päästä, onko niin että aivot muuttuvat limaksi? Vai ovatko ne aina olleet limaa? Mitä niiden tilalle jää, tyhjyys? Siis kumisee pää kun terve taas? Mitä menee liman mukana minusta? Järkeä, jos sitä ollut on? Potenssi, jos sitä enää on?
241075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

mielestäsi korvaamaton vai miksi olet kuumeisena töissä? Vai onko sinulle luvattu sairaana töissä olosta "kultainen kruunu"? Onko sinusta kiva kertoa kaikille, että minä poika se olen töissä, vaikka olen sairas? Voihan se olla sitten hautajaistesi muistotilaisuudessa, että siellä mainitaan kuinka tunnollinen työntekijä se plunger oli. Töissä jaksoi olla sairaanakin.

Onhan se monessa asiassa huomattu, että pojasta polvi paranee.
Itse en kuumeisena töihin ole koskaan mennyt. Jälkitauteja en halua. Siinähän vois tulla vielä pitempi sairasloma.

Tuohon viimeiseen vakavampaan asiaan en osaa sanoa muuta kuin että eiköhän se pää puhdistu, kun saat sen liman sieltä pois.
Potenssiin sillä ei kait ole vaikutusta :=))))

Äänestä
  • Siis kysymys on velvollisuudentuntosta - en etsi kruunua ja kunniaa siitä että olen sairaama myös työssä. Tartuntan vaara on jo ohi, siitä olen varma, kun tauti on helpottumassa.
    En ole kertonut tästä edes hiljaa, pidän salassa, ne jotka kuulevat heikon äänen, kysyvät ja sanon että vähän nuhaa.
    Hautajaiset sitten joskus - kuka ne järjestää?
    Ei ole sukua, joka järjestää.

    Onko se niin että 'pojasta polvi paranee' ja siis nuori polvi ei sairaana työhön tule?

    Äänestä

  • plunger kirjoitti:

    Siis kysymys on velvollisuudentuntosta - en etsi kruunua ja kunniaa siitä että olen sairaama myös työssä. Tartuntan vaara on jo ohi, siitä olen varma, kun tauti on helpottumassa.
    En ole kertonut tästä edes hiljaa, pidän salassa, ne jotka kuulevat heikon äänen, kysyvät ja sanon että vähän nuhaa.
    Hautajaiset sitten joskus - kuka ne järjestää?
    Ei ole sukua, joka järjestää.

    Onko se niin että 'pojasta polvi paranee' ja siis nuori polvi ei sairaana työhön tule?

    velvollinen työnantajalle sairaana olemaan töissä?
    Velvollisuudellakin täytyis kyllä olla rajansa.
    Miten se itsensä ajattelemisen laita on?
    Eihän kenenkään kannata eikä sais mennä töihin, oli sitten nuori tai vanhempi jos on nimenomaan sairas.
    Vaikka kyllähän tänä päivänä monet nuoretkin joutuvat sairaana töissä olemaan siinä pelossa, että työpaikka lähtee alta ,kun nykyään ne pysyvät työpaikat ovat niin harvassa.

    Muut turhat poissaolot ovat sitten asia erikseen.

    Tämä oli siis vain minun mielipiteeni asiaan :=))))

    Äänestä

  • ykstypy kirjoitti:

    En tiedä mistä olet, oletko seurannut uutisia ja lukenut lehtiä, mutta kerron että juuri viime viikon aikana monet kirjoitukset oli julkistettu, että it-alan työntekijät ovat hyvin stressatut, työpaikat uhkan alla ja vanhat pois siivotaan heti kun pörssiarvo laskee, työtä siirretään halvempiin maihin, toimintoja järjestetään uudelleen ja nuoria määräaikaisia otetaan.

    Jos olisin huolissa työpaikasta, olisin työssä sairaana. Nyt minun ei tarvitse, kun tiedän jo, että minut heitetään ulos. Olen sairaana työssä vain siksi, että haluan näyttää minulla vielä on velvollisuuden tunto ja tahto viimeiseen asti. Se on sellainen katkera muistutus, että minut, tällaisen äijän, te pois heitätte.

    minä tundran reunalta vaan olen. Jotain tuollaisia juttuja on minunkin korviini kantautunut noista nuorista ja it-alasta tänne jumalan selän taa. Ja oma poikani on myös sillä alalla :=))))

    Et sinä Pluger voi olla tosissasi, että sut heitetään pellolle ja silti olet sairaana töissä :=))) Eipä tosiaan ole sinun velvollisuuden tunteellasi mitään rajoja. Minä olisin "nostanut jalat pöydälle" ja ottanut viimeinkin jo rennosti.

    Hei Plunger. En oikein ole juttujasi seurannut. Joten en tiedä kiusaatko sinä nyt Typyä vain??

    Sinua "typy", en kiusaa ketään. Siis toivon, että kirjoitukseni eivät loukkaa, satuta ketään. Kiinnostaa saavat, ajatuksia antaa saavat, mutta eivät kiusaksi ole koskaan tarkoitetut.

    sinua Plunger. Sorry, jos olin niin suorasanainen, Mutta eikös se ole parein sanoa asiat niinkuin ajattelee. Vielä mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi, eikä turhaan kierrellä ja kaarrella? :=)))

    Ja jokainenhan meistä on erilainen persoona ja ajattelee asioita eri tavalla. :=))

    Äänestä

  • plunger kirjoitti:

    En tiedä mistä olet, oletko seurannut uutisia ja lukenut lehtiä, mutta kerron että juuri viime viikon aikana monet kirjoitukset oli julkistettu, että it-alan työntekijät ovat hyvin stressatut, työpaikat uhkan alla ja vanhat pois siivotaan heti kun pörssiarvo laskee, työtä siirretään halvempiin maihin, toimintoja järjestetään uudelleen ja nuoria määräaikaisia otetaan.

    Jos olisin huolissa työpaikasta, olisin työssä sairaana. Nyt minun ei tarvitse, kun tiedän jo, että minut heitetään ulos. Olen sairaana työssä vain siksi, että haluan näyttää minulla vielä on velvollisuuden tunto ja tahto viimeiseen asti. Se on sellainen katkera muistutus, että minut, tällaisen äijän, te pois heitätte.

    Itse laittaisin sinuna jo rukkaset pöytään

    Äänestä

  • ykstypy kirjoitti:

    sinua Plunger. Sorry, jos olin niin suorasanainen, Mutta eikös se ole parein sanoa asiat niinkuin ajattelee. Vielä mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi, eikä turhaan kierrellä ja kaarrella? :=)))

    Ja jokainenhan meistä on erilainen persoona ja ajattelee asioita eri tavalla. :=))

    olen minäkin ja sitä arvostan kaikissa!
    Minun ilmaisut on joskus kiertelevät, mutta se johtuu siitä, että en ajattele vielä suomeksi.

    Kiitos ajatuksistasi.

    Äänestä

toisaalta on vastuutonta olla kipeänä työssä, taudin pitkittyminen, jälkitautien vaara ja työkaverien tartuttaminen, sillä jaettu flunssa ei ole puoli flunssaa.

Liman tulosta; Jos jatkuvaa ja kumina lisääntyy, vois olettaa, että koppa tyhjenee. Ehkä tietty "puhdistautuminen" vuosittain on tarpeen, että järki paremmin luistaa ja potenssikin pelaa, kun turhat mömmöt on poistuneet. Muutaman päivän kun vielä jaksat, asia kirkastuu.;)

Äänestä

on mennyttä, iliman muuta..:)

Äänestä

ole noin velvollisuudentuntoinen. Sairastaa pitää kun on sen aika. Ja sairastamiseen ei kuulu työ. Eräs tuttavani paineli kuumeessa töihin. Kesken työpäivän vietiin puupaa-autolla sairaalaan. Otti pumppu nokkiinsa ja tulehdutti sydänlihaksen. Ei ole sen jälkeen tervettä päivää nähnyt. (pelotellaan nyt oikein, mutta sairaana ei saa rehkiä.)

Äänestä
  • Ei missään tapauksessa saisi olla sairaana töissä.Itsekin olen nyt sairaslomalla,vielä tämän viikon,mut eri syystä.

    Äänestä

on itse tykönään punnittava se, että kumpi stressaa enemmän. Makaaminen kotona vaiko kituminen työpaikalla. Sitä kun ei kukaan muu voi antaa sinulle lupaa levätä, kuin sinä itse.
Vaikka, onhan se helpompaa kun joku sanoo, että olet leposi ansainnut.

Eikö olisi ihanaa plunger jos joku hoitaisi ja hellisi, silloin kun on kipeä. Minä ainakin siitä nauttisin! ...sellainen siunattu etuoikeus ..se olisi.

Äänestä
  • kun olin isosti sairas, olisi hellä hoitaja ollut mahtava ilo. Ei sellaista ollut.

    Se oli niin että minut yllätti appendicitis, mikä suomeksi on en muista, ja kipu oli niin mieto ja lyhyt että luulin se oli vain pieni ruokasulatuksen häiriö. Sitten se aamulla iski niin että en päässyt sänkystä ylös vaan konttasin ovelle ja kun sen sain auki, hakkasin, puskin päällä naapurin ovea, että hän soittaa apua ja sitten tuli taksimies ja minut raahasi ulos ja hissiin ja sitten sairalaan. Siellä kauhea vilu ennen kuin pääsin leikkaussaliin, sen jälkeen heräsin puolipystyssä sänkyyn sidottuna, letkut suussa ja käsivarressa, oli tullut myös peritonitis ja henkilökunta huolissaan miten se oli voinut tapahtua kun en ollut päältä katsoen sellainen mies jolle se voisi tapahtua. Pitivät vähän aikaa ja panivat kotiin. Hyvä että ei ollut monta sairalapäivää, kun oli ikävä silloin kun kukaan ei käynyt katsomassa. Naapurisänkyjä ymäröivät perheenjäsenet ja sukulaiset ja naapurit ja näiden kaimat, kukkia pöydät täysi, minulla yksi kimppu työpaikalta. Kun tulin tyhjään asuntoon, makasin vain sängyssä ja katselin kattoa ja kuuntelin olympiakisojen selostuksia. Monta päivää aivan yksin, ovikello ei soinut, posti ei tuonut terveiset. Paha olla monta päivää, silloin olisi hoitaja, hellijä ollut mahtava asia.

    Nyt, olen yli 30 vuotta vanhempi ja kyyninen. Kuka vanhaa äijää enää hoitaa, hellii?

    Äänestä

  • plunger kirjoitti:

    kun olin isosti sairas, olisi hellä hoitaja ollut mahtava ilo. Ei sellaista ollut.

    Täällä olisi ainakin yksi joka hoitaisi.
    Etkä mikään vanha ole.

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    Täällä olisi ainakin yksi joka hoitaisi.
    Etkä mikään vanha ole.

    kun ilmoittaudut nyt ja minun flu jo helpottaa. Seuraava paha vaiva tulee ehkä vasta pitkän ajan kuluttua, kun edellisestä oli 26 vuotta kulunut.

    Äänestä

  • plunger kirjoitti:

    kun ilmoittaudut nyt ja minun flu jo helpottaa. Seuraava paha vaiva tulee ehkä vasta pitkän ajan kuluttua, kun edellisestä oli 26 vuotta kulunut.

    Niin se voi vaikka uusia.

    Äänestä

jäädä kotiin jotakin tavallista flunssaa sairastamaan; aivan samalla lailla se paranee aikanaan, olipa ympärillä sitten työpaikan seinät tai kodin.

Itse en kyllä jaksa kuumeisena tehdä mitään, vaan eipä minulla sitä kuumetta kovin usein olekaan. Viimeksi kun oli, niin olikin sitten kunnolla... (myyräkuume) Silloin pysyin kyllä sängyssä, koska en päässyt ylöskään...

Vaan jos jaksaa nousta, niin jaksaa sitä töihinkin mennä. Hyvä plunger, jatkakaamme samalla linjalla!

Äänestä

joka flunssaisena työpaikoilla tauteja levittelet. Pitäisi potea kotona! Olipa sitten nuori tai iäkkäämpi.

Äänestä
  • Kun tiedän, että tauti ei tartu enää silloin kun se on alkanut perjantaina. Viikon vaihteen olin sisällä, kävin sunnuntain vastaisena yönä kävelyllä kun tiesin ettei tule vastaan kukaan joka edes haluaa puhutella, muuten en tavannut ketään, en katsonut edes paljon ikkunasta. Nyt se tauti on helpottuva koko ajan, ja en ole työssä ollut lähellä muita. En levitä tautia.

    Äänestä

  • plunger kirjoitti:

    Kun tiedän, että tauti ei tartu enää silloin kun se on alkanut perjantaina. Viikon vaihteen olin sisällä, kävin sunnuntain vastaisena yönä kävelyllä kun tiesin ettei tule vastaan kukaan joka edes haluaa puhutella, muuten en tavannut ketään, en katsonut edes paljon ikkunasta. Nyt se tauti on helpottuva koko ajan, ja en ole työssä ollut lähellä muita. En levitä tautia.

    Ainakin pari vuotta sitten lääkärit sanoivat ettei flunssa tartu kun henkilö on sitä sairastanut 2-3 päivää eli vasta-aineet ovat tappaneet ne levittäjävirukset.

    Äänestä

  • olen minä mielipuolta.Viirukset tarttuu ja kipeänä voi myös oma tila mennä vakavammaksi,sillä yleiskunto heikkenee aina rairastaessa.Jäämme siis kotiin..)))

    Äänestä

Aikaisemmassa leipätyössäni olisi naurettu pihalle jos olisin soittanut ja sanonut jääväni kotiin koska on kuumetta,nyt onneksi vapaaherrana voin tehdä töitä silloin kun lystään ja jaksan,tosin nyt juuri puutarhasesonki parhaimmillaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta

plunger kirjoitti:

Kahvipuolella jo kerroin, että tila on kamala. Nenästä tulee limaa niin että hämmästyn mistä se kaikki on tulossa? Kuume on laskenut, vielä sitä on ja silti olen työssä. Velvollisuudentunto!

Onko se tavallinen ilmiö 50 ihmisten joukossa? Että vaikka kunto ei ole ok, silti jaksamme olla työssä ja hämmästelemme, miten nuoret helposti jäävät kotiin kun vähän on flu tai kipeä olo.

Vakavampi asia: Jos lima tulee päästä, onko niin että aivot muuttuvat limaksi? Vai ovatko ne aina olleet limaa? Mitä niiden tilalle jää, tyhjyys? Siis kumisee pää kun terve taas? Mitä menee liman mukana minusta? Järkeä, jos sitä ollut on? Potenssi, jos sitä enää on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu