Olen lueskellut jo hetken tätä palstaa, kuitenkaan kertaakaan kommentoimatta, koska olen löytänyt kysymyksiini täältä vastaukset kysymättäkin.
Kerron nyt tarinani, miten minä jäin koukkuun kissoihin. Ja myös kissojen "terapeuttisesta" aikutuksesta ainakin omaan elämääni.
Minäkin otin kissan aika vähällä harkinnalla. En ole oikein pitänyt koskaan eläimistä, varsinkaan kissoista tai koirista. Lapsuudestani muistan sukulaiskissan joka sähisi ja raapi kun sen lähelle meni ja lapsuudenkodin 4 pientä koiraa lähinnä raivostuttivat minua. En muista juuri koskaan hellineeni koiriamme. Kissan hankinnasta ajattelin lähinnä, että jos en jaksa tai osaa, niin ainahan vanhempani antavat hyvänkodin lemmikille. Kuitenkin häärin innokkaasti ennen kissan kotiintuloa ostelleen kaikkea kissatavaraa hiekkalaatikosta leluihin ja kynsisaksiin.
Ennen kisun tuloa erosin, se oli minulle kova pala. Totuushan on se, että suhteeni eivät juurikaan kestä, sanottakoon minua tässä sitten itsekkääksi ja ylimieliseksi ihmiseksi kera satanistisen elämänasenteen. Ihmisten kanssa en aina tule toimeen, ja mielelläni vietänkin aikaa yksin.
Sitten kotiini tulikin 3-vuotias löytökissatyttö. Rakastuin heti. Päivisin en juuri malttanut minnekkään lähteä, jokainen päivä oli jotain uutta kun ujosta ja arasta kissasta alkoi kuoriutua nykyinen sylikissa lellivauvani. :) Rauhoituin itsekkin todella paljon, en halunnut jättää kissaani yksin kotiin. Lopetin jopa sisällä tupakan polton, koska en halunnut kissani olevan savussa. Leikkausaikakin tuli ja olin töistä poissa kisun paranemisajan.
Olin heti koukussa, ja jo ensimmäisistä päivistä yhdessä tiesin etten koskaan tule luopumaan tytöstäni. Siihen asti elämäni oli todella tyhjää, ja sen tyhjyyden purin päihteisiin ja muutenkin tuhoavaan elämäntyyliin, joka jo parin kuukauden jälkeen jäi lähes kokonaan kun kisuni tuli taloon. Puoli vuotta siitä, tuli toinenkin neiti, löytökissana hänkin.
Pian aloin parhaani mukaan auttaa löytökissatilannetta, ryhdyin tekemään yhteistyötä löytökissatalon kanssa ja kirjoitin tietopaketteja kissanhoidosta, kissojen heitteille jätön estämiseksi. (itse olen vannoutut sisäkissojen puolustaja, täällä kun on siitä käyty sotaa. )
Tällähetkellä omistan kaksi ihanaa kissatyttöä, itse olen 25-vuotias ja kasvanut näitten viimeisen kolmenvuoden aikana kissojeni kanssa hirmuisesti. Olen eliminoinut kaiken kissoilleni haitallisen elämästäni, ja samalla se tarkoittaa että myös itselleni haitallisen. Kolmepäivää sitten syntyi ihana kissapoika, joka 12-viikkoa kasvettuaan tulee neljänneksi perheeseemme. :)
Vanhempani ja ystäväni ovat huomanneet minun muuttuneen näinä viimevuosina, ja niin minäkin. Olen löytänyt jotain itselleni tärkeää, mikä niin kauan puuttui. Ihmiset ei aluksi olleet uskoa silmiään ja korviaan kun lepertelin illat kisuilleni ja kieltäydyin lähtemästä viikonloppuna minnekkään, kissani eivät ole koskaan olleet yötänsä keskenään.
En kai voi muuta loppuun sanoa, paitsi että
Rakastan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihana tarina...
Olen itse rakastunut vähän samalla tavalla, en ole aikaseimiin ikinä rakastanut kissoja mutta nyt meillä on jo kaks kissa ja haaveilen kolmannesta kenelle nimikin on valmiina :D
Niinhän niihin moni rakastuu :) Itselläni on kisut ollut koko elämäni ajan, tauotta. Tai ei tietenkään "minulla". Mutta perheelläni, nyt on kaksi omaa kisua, ei voinut ajatellakaan muutta ilman pois kotoa :) Ja moni on näihin ihastunut ja tahtonut myös.
Upea juttu, tosi hieno tarina.=) Tahdon onnitella sua, koska olet löytänyt jotain tosi hienoa elämään ja pystynyt samalla luopumaan entisestä elämän tyylistä! Eipä vois sanoa kun wau..=)
Kissoilla on "parantava" vaikutus moniin juttuihin, monet sanovat olevansa useimmin hyvällä tuulella kun kissoja on lähellä.. toiset sanovat päänsäryn ja stressin vähentyneen kissan myötä... Luinpa kerran jutun jossa sanottiin, että naiset joilla on kissa ovat tasapainoisempia ja seksikkäämpiä kuin ne joilla ei ole...=) Mutta täytyy nyt sanoa, että asiastahan ei kai ole mitään faktoja mutta muistan näin lukeneeni!
Itselläni on kaksi kissaa, jotka molemmat ovat Hesystä.. niitä ihanempia karvakeriä saa hakea. Myös minulla väheni biletys, ja vauhti oli aika mieletön jossakin vaiheessa=/ Kun kisut tuli, niin en millään halunnut jättää niitä.. tiesin, että ne kaipaavat mua aina kun olin poissa. Kaverit kysy juhlimaan, mutta sit kun katsoin kissoja niin aina tuntu et niillä on sellainen ilme kasvoilla et "älä mee" ja sainkin kuulla tästä "hullusta" huolenpidosta kun en sitten millään aina lähtenyt ulos. Tuntui pahalta ajatukselta tulle kotiin tupakanhajuisena ja jos olin juovuksissa niin oli sama kuin oma lapsi olisi peloissaan katsonut oven kynnyksellä=( (vaikka ei oikeita lapsia olekaan)
Vuosi armeijassa oli kova kokemus, olikohan päivääkään kun en kaivannut omia kissojani.. ikävä oli mieletön! Kissat olivat äitini hyvässä hoidossa, mutta kyllä tippa tuli joskus silmään kun äitini kertoi toisen kissan olevan päivä kaudella masentunut ja itkevän perääni.. odotti joka päivä ovella=(
No nyt on taas kaikki hyvin pikkuisilla ja saavat nukkua oman mamin tyynyn vieressä..poski poskea vasten=) Nyt keväällä saivat myös pikkuveljen, joka onkin koira...mutta hienosti hoitavat "pikkuveljeä" vaikka se onkin jo monta kertaa niiden kokoinen..=)
Hienoa kuulla, miten kissat ovat vaikuttaneet sinuun :)
Minulla on tällä hetkellä kaksi kissaa. Toinen oli myös todella arka tullessaan luokseni. Nyt on kesyyntynyt ja todellakin ihanaa nähdä, mitä kärsivällisyys saa aikaan.
Leppoisia kissanpäiviä kisuillesi ja sinulle :)
Elämästäni puuttuisi paljon, jos puuttuisi kissat! Toinen kissoistani on minulle kuin aarre, niin viisas ja lempeä. Toinen on taas kuin koru, kaunis ja hellyyttävä.
Ja ikää oli vasta 18-vuotta, mutta kissat ovat sulostuttaneet arkeani jo nelisen vuotta.
kissa 12 vuotta. Olen itse 23-vuotias eli "mamma" on oolu mulla yli puolet mun elämästä... Joskus tulee surku, kun tajuaa, että se on jo aika vanha ja se ei ehkä(!) elä ikuisesti. Vaikea keksiä mitään tärkeämpää elollista mun elämässä tällä hetkellä - olenhan asunut kauemmin "mamman" kanssa kuin esim. äitini tai isäni kanssa...