Teidän miehet

Minun mies oli alussa samanlainen, hyvin kielteinen lääkärille menoon ja hormonilääkityksiin,ekan clomifen kuurin söinkin salassa mutta jälkeenpäin kerroin asiasta kyllä. Ei hänelle uskaltanut kertoa asioista, kohautteli suurinpiirtein vain olkiaan kun itkin toisten raskauksia jne. Olimme yrittäneet vuoden verran lasta kun lääkäri laittoi lähetteen Kysiin, pitkin hampain mieheni sinne lähti ja sanoi ettei ikinä enää lähde! Että erittäin kannustavaa. Nyt lapsettomuutta ja hoitoja takana 4,5 v, maaliskuussa kävimme taas yhdessä kysissä IVF infossa,sinne hän lähti hyvin ja on nyt mukana tässä asiassa, on itsekin itkeskellyt miksi ei meillä onnistu ja että nyt hän on vasta kasvanut ajatukseen ja on täysin valmis uuteen perheen jäseneen. Miehet tarvitsevat aikaa!!

Meillä mies ei ollut yhtään huolissaan kun lasta ei alkanut kuulua. Totesi vaan, että "duunaillaan" useammin, eli lähes joka päivä.

Sitten onnistui... tai niin luulimme, kunnes todettiin kohdun ulkoinen raskaus. Siitä surusta kun toivuttiin, olin jo viisaampi. Totesin, ettei tässä vuosia aleta yrittämään, menin yksityiselle tutkimuksiin ja todettiin PCO. Nyt sitten yritetään hormoneilla raskautta saada aikaiseksi.

Mies oli aluksi kovin vastahakoinen lääkäriin menon suhteen, mutta totesi sitten, että hyvähän se oli. Nyt kun haen hormoneita apteekista, on mies innoissaan maksamassa niitä, että jotenkin osallistuu: Hän maksaa, minä syön.

Mutta pidä pintasi. Ei se, että kerran onnistuu, takaa sitä, ettei jommassa kummassa ole silti "vikaa". Käykää tutkimuksissa. Ole aktiivinen, mies (miehet) eivät sitä selvästi ole.

Ja kyllä se lapsi tulee kun on tullakseen, mutta asiaa voi vähän vauhdittaa...
Ja kyllä raskauteen on paremmat mahdollisuudet, kun rakastelee useammin ja vielä yrittää ajoittaa ne oikeaan päivään.

Jotenkin tuo tuntuisi olevan melko monen miehen suhtautuminen asiaan. Mun mies on myös sitä mieltä, että kyllä meillekin aikanaan vauvaonni suodaan. Aluksi mieheni suhtautui "luonto hoitaa"-periaatteella, mutta suostui kuitenkin käymään sperma-analyysissa (vaikka "syy" onkin minussa), kun vuosi oli vauvaa yritetty. Edelleen mieheni suhtautuu lapsettomuusasiaan tosi rauhallisesti eikä siitä juuri puhuta. Välillä se ärsyttää, mutta toisaalta, miksi siitä pitäisikään jauhaa? Kyllä mieheni kuitenkin on aina tukena ja lohtuna, kun mulla on tän asian takia mieli maassa. Olen tullut siis siihen tulokseen, että se on ihan hyvä, että edes mieheni pystyy suhtautumaan tähän kaikkeen niin lunkisti ja optimistisesti, kun minä en siihen aina pysty.

Me ollaan "yritetty" lasta 3kiertoa ja nyt on 4 menossa. Aiemmat kerrat ollaan touhuiltu miten vaan on jaksanu ja ollaan ajateltu et kyllä se tärppää. Viime pettymys oli miehelle tosi kova mulle ei enää niinkään koska odotin jo et siinä käyniin. Nyt ollaan tässa kierrossa hommailtu joka toinen päivä. Pitää vielä odotella viikko menkkojen alkuun. Ollaan aika vähän puhuttu mitään jatkoista jos ei lasta ala kuulumaan. Me ainakin odotetaan molemmat kovasti omaa lasta. Tuntuu että mies odottaa välillä vielä enemmän kuin minä. Onnea kaikille yritykseen!!

Enkö siis todellakaan ole ainoa...???=) Juu meillä mies on sitä mieltä, että tarvitaan juuri se yksi siittiö hedelmöittämään minut, ei se sen enempää vaadi..!! Niin, kun hänellä on vielä kiveskohjut.. Eli sitä yhtäkään elävää siittiötä ei välttämättä ole! AAARGH, kertokaa, miten puhua miehelle järkeä...