Välillä tuntuu, että anteeksi nyt vaan jos käytän tätä sanaa, mutta kaikenlaisten
perverssien mielestä CIS- ihmisten pitäisi olla vähemmistönä. Koko ajan lisäksi tulee
kaiken maailman termejä: wokea, cancelointia ts, että tavan tallaaja menee aivan sekaisin.
Olen NAINEN, olen syntynyt NAISEN vartaloon, EN HALUA olla MIES.
Olenko siis kaiken maailman transihmisten mielestä outo?
Muutenkin tämä muun sukupuolisuus HÖMPÖTYS menee jo yli, lapsia aivopestään, ettei saakaan olla poika tai tyttö.
Pitäisikö seksuaali vähemmistöjen olla Suomessa enemmistönä?
9
132
Vastaukset
- Anonyymi
Lapsille on ainoastaan kerrottu, ettei sukupuolen pidä antaa rajoittaa itseään, tottakai jokainen saa olla niin tyttö tai poika kuin on.
Minä olen käynyt läpi sukupuolenkorjausprosessin ja elän elämääni itseni cissiksi mieltäen, koskaan transtaustaani kertomatta tai edes ajattelematta. Olen kyllästynyt "transhömpötykseen" enkä ole missään tekemisissä asian kanssa. Kuitenkin on niin, että tosiasiassa sinä olet, että minä teen väärin ja minun kuitenkin pitäisi julistaa kaikille olevani trans.- Anonyymi
Sinä olet sitä mieltä, jäi kirjoittamatta.
- Anonyymi
Olet siis sitä mieltä, että cis-ihminen, esimerkiksi naistyypilliseen vartaloon syntynyt henkilö, joka ei koe eikä halua olla mies, kuuluu automaattisesti seksuaaliseen enemmistöön? Kun kerran cis-ihmiset ovat seksuaalivähemmistön vastakohta?
- Anonyymi
Sinulla on väärä otsikko! Sukupuolen ilmaisu ei ole seksuaalisuutta. On aivan normaalia että sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen on hetero tai sitten vaikkapa homoseksuaali.
Olet kyllä sekaisin muutenkin kun tallaat tapoja, se on epäkohteliasta. - Anonyymi
Mihin nämä sukupuolisekoilijat tällä kaikella oikein pyrkivät?
Onko kyseessä kapinointi kapinoinnin itsensä vuoksi? Teinikapinallinen kapinoi vain koska kapinointi on kivaa. Siis transaktivistit varmaankin uskovat että cisteemi lopulta pelastaa heidät ja kun tilanne alkaa taas helpottaa, sama paskanheitto alkaa taas uudestaan.
Sukupuolisekoilussa on ihan selvät tyypillisen nuorisoradikalismin piirteet: Päämäärä on hyvin epäselvä, Ovat hyvin laumahenkisiä ja auktoriteettiuskoisia sekä hyvin kovaäänisiä ja näkyviä. - Anonyymi
Aloittajalle sen verran, että olet siinä mielessä outo, että tulet transpalstalle julistamaan, että olet nainen etkö haluaisi olla mies. Transsukupuolisuus ei ole valinta - jos olisi, meitä ei juurikaan olisi. Mutta noin muuten suurin osa meistä ymmärtää sinua hyvin, koska käytyämme läpi prosessin ja saadessamme elää omaksi kokemassamme sukupuolessa emme mekään haluaisi vaihtaa tätä sukupuolta yhtään mihinkään. Meillä ei lopulta ole hirveästi yhteistä nyt vaikka muunsukupuolisten kanssa, vaikken heitä nyt tässä siis hauku.
- Anonyymi
Kaiken maailman transihmisenä sen verran totean tässä, että tämä kaiken maailman transihmisenä olo tarkoitti omassa elämässäni sitä, että istuin koulussa jatkuvasti jälki-istunnossa, koska en pystynyt osallistumaan sukupuolitetuille oppitunneille (liikunta) enkä juhliin, joihin piti osallistua sukupuolitetuissa vaatteissa. Olisin halunnut olla kiltti ja hyvinkäyttäytyvä ja osallistua. Se vaan ei ollut mahdollista. Teininä ja aikuisena en koskaan seurustellut enkä harrastanut seksiä. Vääräksi kokemillani sp-elimillä se ei kiihottanut yhtään. Samasta syystä jäin myös lapsettomaksi, toki prosessi steriloi, mutta en olisi ilman sitäkään saanut lapsia. Että mikään päätös tämä ei todellakaan ole - miksi ihmeessä olisin päättänyt jotain tällaista??
- Anonyymi
"Olen NAINEN, olen syntynyt NAISEN vartaloon, EN HALUA olla MIES.
Olenko siis kaiken maailman transihmisten mielestä outo?"
Onko tämä pilkkaa vai etkö vaan tiedä tai ymmärrä transsukupuolisia ja heidän kokemuksiaan?- Anonyymi
Hän on vain tietämätön ja ihmisiä vihaava henkilö, joka ei halua asettua kenenkään asemaan.
On turha käyttää energiaa tälläiseen ihmiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2994830Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353085Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k543012Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn321575Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.121042Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781021Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu581001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52999