Tavallisesta tallaajasta voi tuntua, että Kuhmoisissa olisi jotenkin paha ja epäkelpo kunnan johto ja valtuusto. Ei pidä paikkaansa.
Menet minne vaan pikkukunnan keskustelupalstalle, niin siellä on samat puheet. Eli tuollaisesta jauhannasta on tullut maan tapa. Asiat toki kunnittain vaihtelee, mutta huonolta saadaan johto aina näyttämään.
En väitä etteikö joissakin kunnissa olisi oikeastikin jotain pielessä ja vilunkipeliä, mutta tuskin Kuhmoisissa.
Muistakaa, että yksinkertaisin kansanosa menee tällaisiin huijauksiin, mutta ethän sinä halua kuulua heihin. Ethän? Eli jäitä hattuun näin kesähelteellä.
Menet minne vaan pikkukunnan keskustelupalstalle, niin siellä on samat puheet. Eli tuollaisesta jauhannasta on tullut maan tapa. Asiat toki kunnittain vaihtelee, mutta huonolta saadaan johto aina näyttämään.
En väitä etteikö joissakin kunnissa olisi oikeastikin jotain pielessä ja vilunkipeliä, mutta tuskin Kuhmoisissa.
Muistakaa, että yksinkertaisin kansanosa menee tällaisiin huijauksiin, mutta ethän sinä halua kuulua heihin. Ethän? Eli jäitä hattuun näin kesähelteellä.
Vastaukset 170
Vanhimmat
Kiitos kunnallis-valtuutettu itseäsi puolustavista turinoista. Joka kerta se aina vaan jaksaa lämmittää ( sapettaa ) yhtä paljon kun ihtiään kehutaan. Miksi et mainitse myös, kuntalaisista piittaamattomista, menestys-tarinoita rahakkaista toimistanne; laajakaista, jäteveden puhdstamo, koulujen tragedia. Ennenkin on lehdessä luettu tyypistä joka ihan julkisesti omalla nimellä kehui itseään kuinka on hoitanut tehtävänsä aivan mahtavasti.
Pöyristyttävää. Annan ylen.
Kriittinen medialukutaito on tärkeä kansalaistaito. Mediakriittinen ihminen osaa pohtia ja arvioida mediatekstejä eri näkökulmista.
Eikö tämän palstan lukijoilla ole sitä, kun tarvitaan tällaisia paimenkirjeitä?
Ei ole muita väyliä.
Noh noh!! Eipäs ruveta keulimaan ja ylpeilemään. Kansan vaientaminen osataan (hyväksytään) itänaapurissa, mutta ei meillä; ehei.
Keulimista voisi estää, kun jäitä laittaisi hatun sijaan housuihin.
Kuka on "tavallinen tallaaja"? Ap taitaa olla epätavallinen tallaaja?
Juuri näin. Jätetään vääristelijöiden tekstit omaan arvoonsa. Meillä on hyvät päättäjät, jotka tekevät hyvää työtä. Jatkakaa samaan malliin. Medialukutaito on nyt tärkeää.
Valtuutettu hoi ! Mikä tässä on hyvän työn mittarisi ? Kerro myös esimerkkejä vääristelijöiden teksteistä. Kyllä vääristelyä ja salailua, jopa peittelyä löytyy paremminkin sylttytehtaalta, k-valtuustosta ja k-hallituksesta. Ensin koulun sisäilma oli valtuuston pj:n suulla lehteen osinettuna tutkitusti puhdasta, jokohta se olikin aivan homeista. Siitä mistä muita syyttävät, tekevät niitä itse. Älkää vaan jatkako samaan mallin. Rivien välit on myös syytä tarkistaa.
Eiköhän sen näe ihan kirjoitustyylistä milloin on asiallinen teksti ja milloin ei. Medialukutaitoa toivon kaikille. Ja tietenkin hyvää kesää.
No tietenkin omien etujen pyytetön ajaminen ja palkkioiten nosto.
Onko sivistyneen ihmisen merkki toistaa jatkuvasti samoja hienoja sivistys-sanoja kuten ”medialukutaito” ?
Sivistynyt ihminen ainakin tietää, ettei kahden peräkkäisen konsonantin väliin tule koskaan väliviivaa.
yksinkertaisin kansanosa menee tällaisiin huijauksiin
Missä voin mittauttaa yksin-, kaksin-, monikertaisuuteni?
Hyi hitto. Kuka kehtaa kirjoittaa että "yksinkertainen kansanosa menee täällä halpaan". Nyt on sellainen ylimieli kirjoittamassa että oksat pois. Toivottavasti et koskaan kohtaa meitä yksinkertaisia nenät vastakkain.
Sitä et todellakaan halua. Sinä saattaisit olla silloin kaksinkerroin entinen ylimieli!
Yksinkertaisuutesi on oksettavaa ylimielisyyttä tavallasi minä minä olen parempaa kansaa ja teidän yläpuolellanne. Muistakaa tyhmät minä olen ylempää päättäjäkastia kuin te yksinkertaiset.
Voi hyvä Sylvi, missä näitä älyköitä pesii ja sikiää?
Muistakaa mitä sallittiin kauppamuseon myynnin vastustajista puhuttavan ja peräti paikallissanomissa julkaisten.
No tulihan se kauppamuseo tähänkin ketjuun
Ilman muuta, liittyyhän se saumattomasti aiheeseen, kuten useisiin kuntaa koskeviin asioihin.
"ethän sinä halua kuulua heihin. Ethän?"
No en tietenkään halua tulla kohdelluksi yksinkertaisena.
Sinusta tulisi hyvä opettaja!
"Sinusta tulisi hyvä opettaja!"
Tai herätyssaarnaaja. Ethän sinä ressukka halua joutua helvetin tuleen, ethän!
Ammattikouluun tai ammattikorkeakouluun opettajaksi. Kuhmoisiin ei näytöt ja paperit riitä.
Aloitus osui kyllä niin naulan kantaan kuin vain olla voi. Mikä hauskinta, löytyy sellaisiakin ihmisiä, jotka käyvät useiden kuntien ja kaupunkien keskusteluryhmissä moittimassa näiden kuntien virkamiehiä. Se näyttää käyvän heille lähes päivätyöstä. Eikä siellä aina näiden moittijoiden omatkaan housut ole puhtaana vuosien varrella pysyneet, on tullut moitetta niin heidän omista teoista kuin tekemättä jättämisistäkin. Kriittinen medialukutaito on todellakin oleellinen asia näillä palstoilla liikuttaessa.
Hellyttävää kun molemmat (vai yksi ja sama) valtuutetut pyrkivät tukemaan toisiaan tässä heihin pettyneiden kansalaisten aiheuttamassa ristipaineessa.
Pieleen meni arvelusi.
Juurikin näin. Tällaisilla palstoilla ei valtuutetut kirjoittele.
Näyttää näitä vanhan liiton luurankoja olevan kirjoittamassa sivuilla.
Tosi vain on että me kuntalaiset tiedämme ja vaistoamme kenellä päättäjistämme on löysät housussa.
Kunnissa valitettavasti sukulaiset äänestävät vuodesta toiseen mielikkinsä luottamustoimiin.
Mielikit kohoavat jopa valtuustonpuheenjohtjiksi kun munattomat kepulaiset eivät äänisaaliistaan huolimatta kunnioita äänestäjiään vaan antavat äänestäjiään vastaan paikkansa pois keputtarelle. Kepu pettää aina
"Kepu pettää aina"
Näin on käynyt
Ruolahtelainen sananlasku; ”Ei korppi korpin silmää noki”
Ja toisia ei edes sukulaiset, ja sen takia pitää sitten kirjoitella täällä. Kannatus on syystäkin huono.
Tavallinen tallaaja. Mikä se sellainen on? Jokainen tallaa tyylillään. Luottamushenkilö, häneen tulee voida luottaa.
Sana luottamushenkilö on kuhmoisissa vitsi.
Tämäkin viesti kertoo oleellisesti sen, että aloitus ei ollut aiheeton.
1)"Tavallisesta tallaajasta voi tuntua, että Kuhmoisissa olisi jotenkin paha ja epäkelpo kunnan johto ja valtuusto. Ei pidä paikkaansa."
2)"Menet minne vaan pikkukunnan keskustelupalstalle, niin siellä on samat puheet. Eli tuollaisesta jauhannasta on tullut maan tapa. Asiat toki kunnittain vaihtelee, mutta huonolta saadaan johto aina näyttämään."
3)"En väitä etteikö joissakin kunnissa olisi oikeastikin jotain pielessä ja vilunkipeliä, mutta tuskin Kuhmoisissa."
4)"Muistakaa, että yksinkertaisin kansanosa menee tällaisiin huijauksiin, mutta ethän sinä halua kuulua heihin. Ethän? Eli jäitä hattuun näin kesähelteellä."
1) Ei savua ilman tulta. Kuntalaisilla on oikeus olla kriittinen ja päättäjien tulee se kestää.
2) Valtion- ja kunnan hallinnon tasolla on iät ja ajat ollut arvostelua. Vilunkipeli on aina
lopulta noussut pintaan. Herroja ja narreja erotetaan tehtävistään vuodesta toiseen.
3) Kunnissa on ollut vilunkipeliä ja yhtenä esimerkkinä Jalasjärven kunta, joka jäi siitä kiinni. Miten siinä kävi ? Kuhmoisistakin löytyy asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa.
https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/viimeinen-vuoro-jalasjarvelle/?shared=87991-48119c5a-500
4) Kuhmoisissa ei ole "yksinkertaista kansanosaa". Tuollainen väite on loukkaavaa ja alentavaa. Jos kuntaan tulee muualta muuttaja, niin mihin kansanosaan hänet kirjataan kuntalaisena ja millä kriteereillä se päätetään tehdä ? Tehdäänkö päätös kunnan hallinnossa ja leima otsaan? Juntti, vai stadilainen?
https://yle.fi/uutiset/3-8393303
Tämäkin viesti kertoo oleellisesti sen, että aloitus oli todella mauton vitsi kissan oman hännän nostaja-valtuutetulta.
Kunnianloukkaussyytteitä saisi alkaa Kuhmoisissakin viljelemään. On se joskus niin selkeää maalittamista ja ilkeää tarkoitushakuista loukkaamista.
Onneksi kuntavaalit tasaisin väliajoin kertoo mitä ihmiset oikeasti ajattelevat. Tsemppiä valtuutetuille. Teette arvokasta työtä.
Eikö kuntalaisten omien varojen jatkuva vastuuton, järjetön hassaaminen ole meidän ”tarkoitushakuista loukkaamista” ?
On+myös+syytä+muistaa;+onko+kuntavaalien+tulos+ainoa+autuaaksi-tekevä+asia+?+Jos+kokonais-+äänestys-%+on+60,+otetaan+hylätyt+pois,+valtuutettu+ei+todellakaan+ole+koko+kylän+valitsema,+haluama+päättäjä.+Eräskin+ääniharava+on+aivan+turhaan+koko+vaaleissa+mukana+kun+ei+ota+omaa+vastuutaan+vaan+pettää+äänestäjänsä.+Toivottavasti+heräsivät+etteivät+enää+tue+tuollaista+poliittista+peliä,+jos+ei+tyyppi+itse+tajua+vetäytyä.
Kuntapolitiikka on aina ollut se paikka, jossa tehdään kaikkein suurimmat narrinkihommat. Ja autetaan kaveria.
Niin+kauan+kuin+äänestäneistä+75%+on+eläkeläisiä,+ei+ole+pelkoa,+että+mikään+muuttuisi.+He+eivät+mm.+lue+tätä+palstaa.
Huolimatta toistuvista epäselvyyksistä tilanne Kuhmoisissa on ok, koska vastaavaa tapahtuu jossakin muuallakin. Niinkö?
Huolimatta toistuvista epäselvyyksistä tilanne Kuhmoisissa on ok, koska vastaavaa tapahtuu jossakin muualla, mutta ei Kuhmoisissa.
"Eräskin ääniharava on aivan turhaan koko vaaleissa mukana kun ei ota omaa vastuutaan vaan pettää äänestäjänsä. Toivottavasti heräsivät etteivät enää tue tuollaista poliittista peliä, jos ei tyyppi itse tajua vetäytyä."
Älä muuta sano !
Minun mielestäni tärkeintä on, että äänestäjät ovat tyytyväisiä. Ja sen he osoittavat seuraavissa vaaleissa. Valtuustosta on tippunut aina ne, jotka ovat pettäneet äänestäjänsä.
Toivottavasti tippuvat !
Juntti vai hipsteri?
Se, mikä Kuhmoisista puuttuu, on kyky nauraa itselleen.
Ei paljon naurata eliitin salailu, peittely, suoranainen valehtelu, huonot kalliit päätökset.
"Onneksi kuntavaalit tasaisin väliajoin kertoo mitä ihmiset oikeasti ajattelevat"
Ei taida kertoa juuri mitään, eihän ihmiset juurikaan tiedä mitään.
Kuntalaisille kuuluva todellinen tieto puuttuu.
Seksuaalisesti tyytyväisiä!
Veit jalat suustani!
Varmaan tosiaankin ihan normaalia, että pikkukunnissa (ja miksei isommissakin) luottamus- ja virkamiehet kietoutuvat toisiinsa niin, että syntyy asioiden joustavan käisttelyn kannalta hedelmällinen symbioosi.
Hedelmät voivat joskus olla myrkyllisiä ja niitä joutuu päättäjät sekä viranhaltijat syömään 😩
Hienoa, kun joskus tulee toisenlaistakin aloitusta tälle palstalle. Jos ihan käsi sydämellä mietitte, niin vääristyneen kuvan saa tällä palstalla erittäin helposti.
Vääristyneen kuvan saa tällä palstalla ja palstan jälkeen. Mistäköhän saisi oikean kuvan?
Miten niin hieno aloitus ? Itseään alituiseen kehuva valtuutettu ei ymmärrä että suurin osa kansasta ei taivu heidän itsekkääseen tahto-tai ajatus-maailmaansa tai itsensä kehumiseen, ethän sinäkään, ethän. Tuollainen opettajamainen holhoava asenne ei toimi, eihän. Tämä palsta kertoo karun totuuden mitä tavallinen kansa eliitistä ajattelee ja puhuu.
Karu totuus on ja näkyy kauas
Ei suurin vaan tyhmin kansanosa, ja vielä hyvin pieni porukka. Onneksi näin.
Vielä.
Kuhmoisissa päätöksenteossa ei kai muuta tapaa ookkaan kuin vääristely.
Ja siitä on selkeät näytöt
Onneksi mä oon lomalla.
Pitkät on juu valtuusto-kokousten välit lomailla. Mutta eihän valtuustolla mitään virkaa ole muutenkaan. Hallitus pureskelee heidän puolestaan asiat ”valmiiksi” kuin lintuemo ruuan poikasilleen.
Lienee sanomattakin selvää,, että yksinkertaisin kansanosa menee tällaisiin kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.
Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että yksinkertaisin kansanosa menee tällaisiin järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.
Ei pitäisi media-lukutaitoisen sivistyneen täällä briljeerata ja spekuloida sekundäärisillä aspekteilla.
Ei tarvita syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että ei pitäisi medialukutaitoisen sivistyneen täällä pakottaa kohderyhmää huomioimaan tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.
Nyt ollaan kyllä syvässä päädyssä.
Ei haittaa, kun puupäät kelluu.....
Toden totta. Taisivat jääräpersut nolata itsensä lopullisesti.
Niinkö kokoomuksen kommarisiipeä ja keskustan itsevaltiaat nykyään itseään kutsuu? Mielenkiintoista....
Taisit tarkoittaa näitä palstan inttäjiä ja perättömien juttujen levittäjiä.
Eli kylän politiikan eliitin puolustajia, eräitä ärhäköitä vallassa kiinni väkisin roikkuvia valtuutettuja, myös menneen masilman dinosauruksia, jotka eivät kaihda salailua, peittelyä, valehtelua josta on tullut heille niin arkipäiväistä etteivät sitä itsekään enää tunnista.
"Eli kylän politiikan eliitin puolustajia, eräitä ärhäköitä vallassa kiinni väkisin roikkuvia valtuutettuja, myös menneen masilman dinosauruksia, jotka eivät kaihda salailua, peittelyä, valehtelua josta on tullut heille niin arkipäiväistä etteivät sitä itsekään enää tunnista."
Veit sanat suustani ja aamukahvi läikähti lattialle, kun asia on niin tosi kuin vesi.
Tavallinen tallaaja
on tavallinen tallo
Kuhmoisissa kun olemme,
hänellä on paksu kallo.
Sydämellisesä Paratiisissa paksukallot ja puupäät valtaavat kasvualaa nuokkuvilta kukkasilta ja kuolleilta ohdakepensailta.
Ei ollut Leinon Einoa tuo …
Entä tämä?
Päijänteen paratiisiin ryöminyt käärme.
Palkkiotoimi, tienhoito, alihintaan vuokrattu toimitila.
Jatkamme kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Koska grillikodallamme ei ole rakennuslupaa.
Remontoitiinko jossakin sauna? Huhuttiin jollekin järjestyneen vesiliittymät.
Hyvä kun tulevat esille nämä laittomuudet.
Saamme nauraa sydämemme pohjasta.
Kun emme tuotakaan olleet huomanneet.
Kuka sen omenan siellä Päijänteen paratiisissa (valtuustossa/ hallituksessa) miehille oikein aina syöttää ?
HENKILÖ syöttää omenan nykyisin HENKILÖLLE.
Kuhmoisissa kyllä yksi nainen syöttää edelleen miehiä.
Vieläkö mahtuu mukaan, kun iski kova nälkä :=)
Paljon mittavampiakin tulonsiirtoja kunnassa on tehty ja nähty. Oivana esimerkkinä vallinneesta tavasta eräs kokkareiden "hyvä veli" hankki omistukseensa kokonaisen arvokkaan kiinteistön nimelliseen kauppahintaan,
Nopea söi hitaat, kuten kiiteistökaupassa kävi. Hallinto- oikeus sen lailliseksi vahvisti.
Näin voidaan kiinteistökauppa "laillisesti" toteuttaa, kun sisäinen tiedonsiirto toimii.
Ethän sinä halua olla nälkäinen, ethän ?
"Nopea söi hitaat, kuten kiiteistökaupassa kävi. Hallinto- oikeus sen lailliseksi vahvisti."
Toimitettiinko hallinto-oikeuteen oikeaa tietoa?
Jos kaikki valitus-tiet on käyty loppuun, ei kai siinä enää muuta voi kuin loputtomasti pitää yllä ja esillä väärin tekijöiden ja valehtelijoiden osuutta asioihin.
"Jos kaikki valitus-tiet on käyty loppuun, ei kai siinä enää muuta voi kuin loputtomasti pitää yllä ja esillä väärin tekijöiden ja valehtelijoiden osuutta asioihin"
Siihen kuntalaisilla on oikeutettu oikeus, koska teko oli anteeksiantamaton !
Kenenkään oikeuksia ei saa loukata, koska kysymyksessä on ollut kuntalaisten oikeus yhteiseen käyttöön lahjoitetusta arvokohteesta, joka kaapattiin yksityiselle. PISTE !
Vanha juttu jo. Olisiko jotain uudempaa, ja paikkansa pitävää? Ai niin, kirjoita taas koulusta ja putsarista ja Kuhmarista ja.... Niistä on hyvä joka välissä vähän valittaa, kun muuta ei pysty. Vaikka kuinka vääristelet, niin ihmiset ei lähde mukaan. Ne osaa onneks lukea ja ne on fiksuja.
"Vanha juttu jo. Olisiko jotain uudempaa, ja paikkansa pitävää? "
Eräät asiat säilyttävät tuoreutensa läpi historian ja mitä paikkansa pitämätöntä tietoa mahduit tuossa tarkoittaa?
"Toimitettiinko hallinto-oikeuteen oikeaa tietoa?"
Se tieto mitä kunnallisvalitukseen tarvitaan. Kuntaan toimitettiin yli sadan kuntalaisen anomus arvokiinteistön säilyttämiseksi kuntalaisten hyvinvointia edistämään. Se on tärkein asia koko jutussa.
"Paikallisen identiteetin ja demokratian edistäminen
Kunta on ihmisten muodostama yhteisö, jota luonnehtii vahvasti moniarvoisuus. Kuntalaiset eriytyvät identiteetiltään, arvoiltaan ja elämäntavoiltaan. Tämä näkyy kuntalaisten erilaistumisena myös osallistujina. Tulevaisuuden kunta elää ja kehittyy kumppanuudessa tällaisten vertaisyhteisöjen kanssa. Vahvan luottamuksen ja vuoropuhelun yhteisöt menestyvät muita paremmin ja kykenevät tuottamaan parempaa hyvinvointia asukkailleen."
Huom ! " Vahvan luottamuksen ja vuoropuhelun yhteisöt menestyvät...."
https://www.kuntaliitto.fi/laki/kunnan-toimielimet-ja-johtaminen/kunnan-johtaminen/hyvinvoinnin-edistaminen//hyvinvoinnin-edistamisen-hyvat-kaytannot
" "Toimitettiinko hallinto-oikeuteen oikeaa tietoa?"
Se tieto mitä kunnallisvalitukseen tarvitaan. Kuntaan toimitettiin yli sadan kuntalaisen anomus arvokiinteistön säilyttämiseksi kuntalaisten hyvinvointia edistämään. Se on tärkein asia koko jutussa. "
Lopputuloksen kannalta merkityksellistä on sekin minkälaista tietoa kunta on vastineissaan antanut.
Miksi miksi miksi tämä keskustelu menee taas tohon?
"Miksi miksi miksi tämä keskustelu menee taas tohon?"
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Jos ei case kauppamuseota(kaan) ole saatu vielä puitua avoimesti, sitä puidaan edelleen.
Niii-in, mietippä sitä, oikein hartaasti. Miksiköhän asia kaivelee edelleen, eikö totuus voittanut, valehdeltiinko, tuliko oikeudesta ehkä mitäänsanomaton nahka-päätös ? Katkeruutta tuntuu jääneen pysyvästi joidenkin asiaan vahvasti liittyvien mieliin. Mitä tehdä, yrittää niellä katkera kalkki, unohtaa, yrittää mennä eteenpäin, kun virallinen lopputulos ei kerran tule muuttumaan. Katkeruus voi sairastuttaa mielen.
Mikä olisi NYT oikea ratkaisu ?
"Mitä tehdä, yrittää niellä katkera kalkki, unohtaa, yrittää mennä eteenpäin, kun virallinen lopputulos ei kerran tule muuttumaan."
Ei muutosta- ei menestystä !
" Vahvan luottamuksen ja vuoropuhelun yhteisöt menestyvät...."
Eikös tämä uudenkarhea kunnanjohtajammekin ihmetellyt viime syksyn haastattelussa, että täällä vallitsee luottamuspula? Kantsisko tutkia, minkätakia?
Käsiteltävien asioiden salailun, virheiden peittelyn, valtuutettujen vaitiolovelvollisuuden, asioista valehtelun lisäksi-kö ? Mitään kalllin konsultin tutkimusta tähän tarvita. Järki ohoi !
"Mikä olisi NYT oikea ratkaisu"
Kuntalaisaloite kunnanhallitukselle, joka päättää ohjata sen kunnavaltuustolle päätettäväksi ja antaa vastaus.
Kuntalaisaloiteen teema: Miksi kuntalaisten toiveita ja näkemyksiä ei otettu huomioon,
kun kunnalle ja kuntalaisten yhteiseen käyttöön lahjoitettiin arvokiinteistö, joka myytiin.
Kiisteltyyn asiaan tulee saada kunnanvaltuuston julkinen vastaus ja selitys, miksi ?
"Vahvan luottamuksen ja vuoropuhelun yhteisöt menestyvät muita paremmin ja kykenevät tuottamaan parempaa hyvinvointia asukkailleen."
"Vahvan luottamuksen ja vuoropuhelun yhteisöt menestyvät muita paremmin ja kykenevät tuottamaan parempaa hyvinvointia asukkailleen."
Mikä saa sinut olettamaan, että Kuhmoisten päättäjät haluaisivat tuottaa parempaa hyvinvointia asukkailleen?
Ei sellaista olettamusta ole. Päättäjät eivät halunneet kuntalaisille hyvinvointia sellaisesta asiasta, jota suoraan sanoen melkein rukoillen anottiin. Vuoropuhelu yhteisössä ei toiminut kunnan puolelta.
Luottamuspulan on kunnajohtajakin nostanut esiin. Siitä tulisi seurata yhteisössä avoin vuoropuhelu. Se tulisi avata jossakin muualla, kun tällaisessa keskustelufoorumissa.
Asiat selviää puhumalla julkisyhteisössäkin. Pitäisi järjestää avoin kyselytunti kuntalaisille. Vuoropuhelu kuntalaiset / kunnan päättäjät avoimena keskusteluna nettiin. Eiköhän silloin jokainen saa puhua suunsa puhtaaksi. Sen jälkeen pulinat pois.
Näkisipä vaan senkin videoidun keskustelun toteutuvan, ei tule tapahtumaan. Sinnehän pitäisi haalia sen aikaiset päättäjätkin, joita kyllä edelleenkin taitaa valtuustossa/hallituksessa ihme kyllä, istua jäpittää.
Avoin haaste päättäjille julkiseen keskusteluun. Jos eivät tule, pelkäävät.
Iso, polttavan kuuma peruna, eikä jäähdy hatun jäissäkään.
Sotahistotiaakin tutkitaan ja siitä tehdään kirjallisuutta, jopa elokuvia hyvin tietäen ettei se muuta tapahtuman lopputulosta piirun vertaa.
Eri tapahtumien historiaa, kun tutkitaan, avautuu ikkuna todellisuuteen. Se on totta, että mitä on tapahtunut, sitä ei saa muutetuksi. Sen sijaan tutkimalla tiedetään syyt miksi tapahtui niin kuin tapahtui.
Murhattuakaan ei saa eloon, mutta tutkimalla useimmat murhat selviävät. Ne tapaukset joita ei saada selvitettyä, niistä puhutaan vuosikymmenet. Kyllikki Saaren murha on yksi esimerkki.
Pahinta on juuri se, että ei myönnetä tehtyjä virheitä eikä haluta oppia niistä.
Niin tyhmiä ja valistumattomia Kuhmoisten päättäjät eivät olleet, etteivät olisi käsittäneet kunnalle aiheutuvan menetyksen mittakaavaa.
Menetys
Kunnalle vetovoimaisuuden menetys erittäin harvinaisesta turistikohteesta.
Kuntalaisilta vietiin "ideariihi" ja yhteisön hyvinvoinnin lähde (kohtaamispaikka)
Siinä kaikki !
Kiinteistökaupalla paikattiin päättäjien virheosto ja siihen saatiin kaupalla mahdollisuus.
Vastuutuuttomuutta ja välinpitämättömyyttä se on ollut!
Ehkä isoin ongelma kaikessa näin jälkikäteen ajateltuna on, että meillä ei ole kunnon todisteita siitä kuka/ketkä ajoi tuota huonoa päätöstä kaikkein hanakammin. Tiedämme vain lopullisia äänestystuloksia.
Varmoja kovia painostajia: Mauno Jormanainen, Jukka Mäkinen, Pohjola, Sanna Liivenkorkee.
Jormanainen ja Liivenkorkee olivat jatkuvasti esillä eri lehdissä. Mitä hyvää he loppujen lopuksi saivat kunnalle aikaan? Kumpikaan eivät arvostaneet pätkän vertaa kunnan saamaa lahjoitusta.
Kiitos tiedosta. Mihin se Korppilan ja Sarvalan moittiminen sitten liittyy? Nuo ei nimittäin olleet kovin ajankohtaisia nimiä.
Olisiko kouluasiaan. Koulu on uusi kauppamuseo.
Ei vastaava mutta kuitenkin kunnan kannalta on iso asia tämäkin.
No saisiko vastaavan nimilistan koulun kohdalta. Onko siinä muita kuin noi kaksi?
Teidän näpertely ja tietämättömyys on naurettavaa. Eihän kouluasiassa edes ole mitään nimilistaa, eikä voi olla, sillä valtuuston päätökset ovat olleet yksimielisiä. Jos joku tässä asiassa nostaa nimiä tikunnokkaan, niin se on jo maalittamista ja asian vääristelyä. Jokainen kunnanvaltuutettu on viemässä tätä asiaa eteenpäin tasapuolosesti. Jos nimilistaa tarvitaan, niin listalla on kaikkien valtuutettujen nimet.
Juuri tämän takia vanha meno aina vaan jatkuu. Kaikki valtuutettujen kähmintä ja salailu on piilossa jonkun valtuutetun laatiman vaitiolovelvollisuuden takia. Sen tähden ei mikään ikinä tule muuttumaan, eikä kukaan vaihdu valtuustossa/hallituksessa kun kukaan kansalainen ei saa koskaan tietää mitä kukin on mieltä. ”Kyllä ne varmaan siellä meidän asioita hyvin hoitaa …” Voi pyhä yksinkertaisuus !
Ihme touhua. Täälläkö ei saakkaan nimiä tuoda esiin vaikka ainakin huhujen mukaan jotkut ovat olleet viemässä kouluhanketta eteenpäin kuin vimmatut? Yksimieliset äänestystulokset ovat täysin eri asia kuin miten asiaa on lobattu ja mistä me tiedetään kenen pää on viimeisenä käännetty.
Komentajakapteenit (laittomissa) töissään. Komentelu on Kuhmosissa koettu konsti.
Hei haloo! Ole valtuutettuusi yhteydessä, mitä täällä huutelet. Kyllä valtuutettusi sinulle kertoo miten asiat on , ja mitä mieltä hän on. Ei näihin asioihin liity mitään salailua tai kähmintää. Kaikilla valtuutetuilla on oikeus omiin valintoihin. Täällä jotkut haluavat luoda kuvaa jossa valtuutettuja muka ohjaillaan, mutta se ei pidä yhtään paikkaansa. Jokaisella valtuutetulla on oikeus omaan päätökseen. Kouluasiassa kaikki päätökset ovat olleet yksimielisiä. Jos joku valtuutettu on päätöksestä eri mieltä, voi hän tehdä päätösesityksen, tai jättää eriävän mielipiteen päätöksestä. Näin ei kuitenkään yksikään valtuutettu ole tehnyt. Päätökset ovat näin ollen valtuuston yksimielisiäpäätöksi, ja kaikki näin ollen päätöksen takana.
Asiahan on sitten siltä osin täysin selvä, paitsi että valetta on tuokin puhe. Kaikki mukaa samaa mieltä, ei todellakaan pidä tuo mustamaalaus paikkaansa ninkuin vain Pohjois-Koreassa, Neuvostoliitossa, Kuhmoisissa. Parempi onkin että joku ulkopuolinen taho keskeytti ja keskeyttää jatkossakin tuon hullun purkamis-kiimanne. Valitus-teitä onneksi vielä riittää vuosiksi eteenpäin, typerät päättäjät !
Yksimielinen päätös on yksimielinen päätös. Ei siinä itkut auta. Valtuutetut yhdessä rintamassa.
Ei pidä paikkaansa.
Millä perusteella voi väittää muuta? Pöytäkirjoissa lukee päätökset, ja kaikki päätökset ovat yksimielisiä.
"Juuri tämän takia vanha meno aina vaan jatkuu. Kaikki valtuutettujen kähmintä ja salailu on piilossa jonkun valtuutetun laatiman vaitiolovelvollisuuden takia."
Kuhmoinen, suljettu yhteisö.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004775059.html
Tämä on juuri tätä vääristelyä. Ei ole mitään laadittua vaitiolovelvollisuutta. Valtuutettua velvoittaa tietyt laeista tulevat velvoitteet, mutta muita/ylimääräisiä velvoitteita ei ole. Jokainen valtuutettu hoitaa tehtäväänsä vapaasti, oman osaamisen ja mielipiteiden pohjalta.
Ei ehkä valtuutettuja ohjatakkaan ulkopuolelta vaan jotkut auktoriteettia omaavat valtuutetut ohjaavat toisia valtuutettuja. Oletko tullut sitä ajatelleeksi?
Totuushan on, että ei kahdella rivivaltuutetulla välttämättä ole identtisiä valtaoikeuksia oikeasti. Siihen vaikuttaa mm. se kuinka kärkäs toinen on tuomaan mielipidettään esiin ja kuinka tylysti keskustelee. Siinä voi hiljasempi ja arempi valtuutettu jäädä vaan alakynteen. Joillakin on tapana tuoda mielipiteensä erittäin tylysti esiin. Ikään kuin asenteella: Toista mieltä olevat ovat väärässä.
Tottako ettei yksikään valtuutettu rohkaistunut itsenäiseen ajatteluun?
Ei ole mitään ohjaajaa, ja ei kaikkia voi ohjailla. Kyllä aina yksi eriävä mielipide tulisi, vaikka joku ohjailisikin, mutta ei edes yhtään eriävää mielipidettä ole tullut. Tuollainen vääristely on ihan turhaa ja aivan utopistista.
Ajattelu on eri asia kuin päättää. Jos on erimieltä, ja haluaa asiaan vaikuttaa, on se tuotava esiin kokouksessa. Ei se niin mene, että kokouksessa on tekemässä yhteistä päätöstä, ja myöhemmin kavereille valittaa, että on erimieltä. Jos olit kokouksessa tekemässä päätöstä, niin olit sitä mieltä. Ei sitä kavereille myöhemmin saunassa selitellä, että mutku olen eri mieltä.
"Toista mieltä olevat ovat väärässä."
Mielipide on mielipide. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Se mitä mieltä on jostakin päätettävästä asiasta, sen tulee perustua uskottavaan näyttöön tai todisteluun oikeassa olemisessa. Siitähän aina on kysymys?
Syventyessäni tarkemmin vanhaan tapaus - Korhosen kauppamuseo asiakirjoihin, minulle on kirkastunut kunnan jakaman tiedon ja todellisuuden välinen ristiriita. Yhäkö Kuhmoinen jatkaa kuntaa vahingoittavaa tiedon manipulointia?
"Yhäkö Kuhmoinen jatkaa kuntaa vahingoittavaa tiedon manipulointia?"
Virheellistä vallankäyttöä. Oman tai kaverin edun ajamista. Hyödyn tavoittelua.
https://www.evermind.fi/nain-meita-manipuloidaan-tunnista-pahansuovat-vaikutuskeinot/
Tuo on se tapa ja asenne, joilla jyrääjät saavat omantunnon puhtaaksi. Tai ehkeivät sitä, mutta valtakirjan seuraavallekin kaudelle.
Puhutaankohan nyt uuden koulun rakentamisesta vai vanhan purusta?
Kun Hunttalan Matti Suomen osti
Onhan tuo nähty. Vaikka joku ehdottaa lisäselvitysten hankkimista, kopauttaa puheenjohtaja asian pöytään päätösehdotuksen mukaan. Ja eikö suurinta maalittamista eriävää mielipidettä vastaan ole, EI ole mikään Puukilan kyselytunti lausahdus kunnanjohtajan suusyta? Miksei puheenjohtaja kommentoi tähän maalittamisella, niinkuin melkein joka mielipiteeseen täällä?
Puheenjohtaja kopauttaa päätöksen voimaan, jos kukaan valtuutettu ei ole tuonut esille omaa päätösehdotustaa, ja näin juuri on käynyt. Valtuutetun pitää antaa oma päätösehdotus. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. PJ on toiminut aivan oikein.
Kiitos valtuutettu turhasta korjauksestasi. Jalat taas pöydälle ja jatketaan vanhaan malliin ilman välihuomautuksia tai muita häiriöitä
Miksei puheenjohtaja kommentoi tähän maalittamisella, niinkuin melkein joka mielipiteeseen täällä?
Koska johtajat ovat asiasta samaa miletä.
Siksi ettei Hän kirjoita täällä koskaan mitään. Hän ei edes lue koko palstaa. Ettäs tiedätte.
"Miksei puheenjohtaja kommentoi tähän maalittamisella"
Ymmärsin niin, että valtuuston kokouksessa MK ja VV olivat samaa mieltä, että EI OLE PUUKILAN KYSELYTUNTI.
Lukee kuitenkin .,, tirsk.
Kuka on MK? Tarkoittaako VV kunnanjohtajaa?
Kankkunen/Korppila. Väyrynen.
”Tässä kunnassa on monia ihmisiä, jotka ovat täysin vakuuttuneita omasta nokkeluudestaan. He uskovat pystyvänsä huiputtamaan muita kuntalaisia miten vain ja yksinkertaisesti vain jatkamaan omaa elämäänsä ottamatta huomioon yhtisiä intressejä.”
Kuhmoisten hallinnossa ei olla aikoihin ymmärretty yleisen ja yhteisen hyvän eteen työskentelyn merkitystä.
Mistä sä saat päähäsi tollaista? Tältä palstalta? Vai oletko kirjoittanut nää kaikki viestit?
Salailu ja peittely tarttuu kunnassa jo aivan pienimpiinkin käytännön asioihin. Nyt on vesi-laskustakin poistettu laskutus-väli, ilmeisesti laskun maksajalle turhana tietona. Sillekin voi olla taas salatut syynsä miksi sitä ei haluta näyttää. Arvaus: Liittyneekö jäteveden hinta-eron hivutus puhtaaseen verrattuna jätteen Nokialle kuskaamisen aiheuttamiin lisäkuluihin.
Näistä kyllä ei kukaan koskaan ääneen sano mitään.
Vesimaksuja on korotettu enemmän kuin olisi tarve, koska valokuitu on niin tappiollinen eikä sen maksuja voida mainehaitan takia nostaa yhtään.
"Mistä sä saat päähäsi tollaista?"
Joka toinen saa päähänsä tollaista, koska kunta näyttää tallaavan samoja saappan jälkiä ees taas, korkeintaan joskus hiven taaksepäin kallistellen.
"Joka toinen saa päähänsä tollaista, koska kunta näyttää tallaavan samoja saappan jälkiä ees taas, korkeintaan joskus hiven taaksepäin kallistellen."
Realistinen kuvaus kehityksestä
Tarvitaan luovaa ajattelua ja tekemisen meininkiä, ei makaavan kissan suuhun hiiri juokse.
Kuunnelkaa kaikki! Onko elämänne surkeaa? Meneekö naapurilla paremmin? Minulla on ratkaisu teidän ongelmiin. Alkakaa nähdä naapurinne pahana ja viallisena. Jos ette meinaa löytää syytä, niin keksikää sellainen. Teidän olonne helpottaa.
Eikä sitä tarvitse jättää siihen. Vielä paremman olon saatte, kun jaatte ajatuksenne. Internetissä on sellaisia keskustelupalstoja, joissa on helppo kertoa millaisia ihmisiä lähelläsi on. Sinulle ei tule siellä häpeän tunnetta. Itse asiassa tunteesi on voimaannuttava.
Riskinä tässä kaikessa on, että saatat koukkuuntua toimintaan, mutta lohdutukseksi voin sanoa, että se ei ole vaarallista. Sä voit tehdä sitä joka päivä ilman haittavaikutuksia. Kunhan muistat juoda ja syödä.
Joten. Älä enää surkuttele elämääsi vaan anna mennä. Ole kaiken yläpuolella. Ota maailma (lue: kuntasi) valtaasi. Sen jälkeen sinua ei enää kiusata. Sinua ei enää kiusata. Sinua ei enää kiusata!
Täällä mitään ketään kiusita, vaan kerrotaan totuuksia havainnoista kunnassa, ei ole muuta kanavaa tuoda asioita julki kun sanomalehtikään ei siihen enää taivu. Valtaapitävät ovat arvostelunsa ansainneet, hyvän tai huonon, enemmän tuntuu pintaan nousevan jälkimmäinen kun he eivät kuuntele todella tarkalla korvalla alamaisten ja valitsijoidensa omaa tahtoa.
Sinä sen sanoit (kirjoitit), kuten asian laita on
Etkö tajunnut mihin tolla viitattiin? Sillä viitattiin siihen millaisen aivopesun nämä paasaajat ovat läpikäyneet.
Mutta parodiahan se oli. Aika hauska ja jopa osuva sellainen. Monet nettivouhkaajat on oikeita sekopäitä. Ja/tai elämäänsä kyllästyneitä.
Että oikein sekopäitä … perustuu mihin tutkimukseen ? Luokitteletko myös itsesi näihin vouhkaajiin vai kuvitteletko olevasi asioista perillä oleva, järkevä, muita parempi ihminen, muiden yläpuolella esim. kunnallis-valtuutettu ?
"Etkö tajunnut mihin tolla viitattiin? Sillä viitattiin siihen millaisen aivopesun nämä paasaajat ovat läpikäyneet."
Meinaatko, että "aivopesussa" ihmisiltä on mennyt oma järki aivopesupesuveden mukana?
Älä hermostu - kuule kuntalaisia, eikä kausiasukkaidenkaan kuuleminen ja huomioon ottaminen vahingoittaisi ketään.
Täähän on loistava. Stereotyyppinen tilanne, kun ihminen painaa menemään näppäimistö sauhuten.
"Älä hermostu - kuule kuntalaisia, eikä kausiasukkaidenkaan kuuleminen ja huomioon ottaminen vahingoittaisi ketään."
"Oma kotiseutu on useimmille meistä tärkeä virikkeiden antaja. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Tämä ikivanha sanonta tarkoittanee laajemmin ymmärrettynä ei pelkästään kotikuusta vaan yleensä sitä ympäristöä, jonka keskellä elämme"
Kyllä kuntalaiset hyvää tarkoittaa, kun heitä kunnellaan ja huomioon otetaan.
Kuusikin kuihtuu, jos se kärsii. Kuhmoinenkin kuihtuu, jos kuntalaiset kärsii.
Oikein käypäsesti ilmaistu.
Ehdottomasti pitäisi kuunnella enemmän tavallisia kuntalaisia. Tällainen nimetön some-huutelu vääristää keskustelua.