Maksan joka kuu ulosottoon eläkkeestäni suojaosuuteen saakka. Olen lyhentänyt velkaani melko vähän, koska maksuvara on pieni ja uo:n kulut suuret. Asun omassa vanhassa talossani maaseudulla. Onko kokemuksta, voiko käydä jatkossa niin, että sekä maksan velkaani että joudun luopumaan kodistani pakkomyynnissä?
Talon arvo kattaa kyllä velan, mutta silloin joudun täysin yhteiskunnan elätiksi pienen eläkkeen riittämättömyyden vuoksi. Vuokraan tulen tarvitsemaan maksimi asumistuen loppuelämäkseni.
Siis, kysymys on, voiko ulosotto päättää nyt ykskaks omaisuuden realisoinnista, vaikka olen maksanut jo useamman vuoden lainanlyhennyksiä? Onko se raha mennyt kankkulan kaivoon?
Talon myynti
3
97
Vastaukset
- Anonyymi
Oman talon realisoinnissa oli ulosoton käytäntö sellainen, että todella ulosmittasivat sekä tuloista rahaa että vaativat kiinteistön haltuunsa ja myyntikieltoon. Ihmettelin käytäntöä, koska kuitenkin ennen myyntiä omistaja (velallinen) maksaa kaikki kiinteistön kulut omasta pussistaan. Sähkön, peruslämmön, kunnan pakolliset kulut, kiinteistöveron yms.
Tämä johti siihen, ettei enää tulot rittäneet kahden asunnon kuluihin ja velkataakka kasvoi. Asuntoa ei sitten myytykään kahden vuoden veivauksen jälkeen. Koko kahden asunnon show vei rahat ja hermot, jo muuttokulut (muutto pois 500km päähän ja sitten taas takaisin) perikatoon.
Eli kyllä, molemmista otetaan, sekä palkasta että omaisuudesta, vaikka omaisuus kattaisi velan kokonaisuudessaan. Iso epäkohta! - Anonyymi
Jos talon myynnillä saisit velan maksettua ja jos se ei lyhene (uo:n mielestä) riittävän nopeasti nykyisellä maksutavallasi, on ihan mahdollista, että haluavat talon myyntiä.
Jos velka on suppeassa ulosotossa, ei omaisuutta ulosmitata.- Anonyymi
Osa veloista, muistaakseni 3, on normaalissa ja pari pientä suppeassa. Kenenkään summa ei ole suurensuuri eikä etuoikeutettu vaatimaan myyntiä. Mielestäni näin, koska ovat muutaman tuhannen luokkaa. Tuntuisi oudolta ajaa pois kotoaan parin tonnin takia.
Tiedä heistä, mutta eniten harmittaa jos olen maksanut kuitenkin turhaan vuosia lyhennystä ja elänyt kittuuttaen. Ja jättänyt kaiken kivan tekemisen pois, sukulaisvierailut ja matkat, paremman ruuan ja terveydenhoidonkin. Nyt viimeksi hammashoito jäi kesken (implantti), koska mitään mahdollisuutta ei ole 700 tuloilla kustantaa 2000 euron loppuhoitoa. Olen vanhuuseläkeläinen ja elinaikaa on siinä 5-10 vuoden ennusteella jäljellä ilman uutta sairautta. Tuolla ajalla maksan kyllä velat, mutta meneekö loppuelämä ihan surkeaksi näin, sitä mietin. Voudin arvio talosta oli alakanttiin, mies ikäänkuin tahallaan katseli paikkakunnan tasoa nenän varttaan. Taloa arvioitiin myyntitoimia varten muutama vuosi sitten. Ei myyty silloin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972