Tänään maanantaina loppui tämän vuotuiset Suviseurat Lopella. Olivat suuri menestys, ilmat olivat aurinkoiset, juhlavieraita 80000 henkilöä. Kuuntelin radiostani seurat torstaista aina tähän maanantaihin asti.
Vuoden päästä uudet Suviseurat ovat Pohjanmaalla Kauhavalla. Kuunellaan niitä radioistamme vuoden päästä, ellei mennä paikan päälle. Sitä seuraavan vuoden Suviseurat ovatkin meitä lähempänä Pudasjärvellä. - Luulen että uusintoja seuroista löytyy netin kautta Suviseuraradiosta. - Joka maanantai tulee Järviradiosta klo 18 alkaen Seurat. KUUNELLAAN.
Vuoden päästä uudet Suviseurat ovat Pohjanmaalla Kauhavalla. Kuunellaan niitä radioistamme vuoden päästä, ellei mennä paikan päälle. Sitä seuraavan vuoden Suviseurat ovatkin meitä lähempänä Pudasjärvellä. - Luulen että uusintoja seuroista löytyy netin kautta Suviseuraradiosta. - Joka maanantai tulee Järviradiosta klo 18 alkaen Seurat. KUUNELLAAN.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Siellähän ne ryyppäsivät ja remusivat, ei hirveästi ideoi.
Olit varmaan paikalla
Olivat kaataneet iltasanomien mukaan jopa yhden roskakorin.
Aikalailla siivompi meininki, kuin pridessä, jonka jäljiltä puoli kaupunkia sotkettiin ja roskattiin.
Pridessä ei uskalla poimia pudonnutta roskaa...
Heti on joku seksuaalisesti "vapautunut" yrittämässä takaa...
Tuleeko Tuomas kertomaan sinne omista seksuaalisista haluistaan ?
Kuuntelin myös suviseuraradiota. Hyviä asiallisia saarnoja. Hieman rauhallisemmalla ”nuotilla” puhuttu, kuin mihin on itse tottunut kansankirkossa ja muissa vapaissa suunnissa, mutta perussanoma rakastavasta Jumalasta ja syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen kautta on täysin sama.
Tein jo periaatepäätöksen, että ensi vuonna on Kauhavalla suviseuroissa pyrittävä vierailemaan, vaikken lestadiolainen olekaan. Äänekosken suviseuroilla tuli silloin Liimattalassa vierailtua. Hieno tapahtuma ja yhteisen talkootyön taidonnäytehän tuo tapahtuma on!
Luultavasti tulen liittymään Rauhanyhdistykseen jonkun ajan kuluttua. Lapsena tutustuin kotona jotenkin heidän tilaisuuksiin juuri radion kautta. Kait joskus seuroissa käytiinkin. Noi Siioninlaulut sieltä siis tuttuja ja Virret kaikki tuttuja muutenkin. Ainaskin Pudasjärven seuroihin on päästävä. Poroja kattomaan samalla.
Muistathan miten lestadiolaiset pedofiilit toimii . . .hyväksikäytön jälkeen pyytävät uhrilta synnin anteeksi ja hän on velvollinen antamaan anteeeksi ja sitten unohtamaan asian . . . Ja jos tuo asian myöhemmin esille tai ilmoittaa jollekkin niin synti tulee hänen päällensä . . .
Minä kyllä muistan miten pridessä kaikki fiilit toimii.
Negrofiilit marssii hautausmaan ohi, zoofiilit korkeasaaren ohi, pedofiilit lastentarhan ohi jne... Ja joku poliitikko fiili eduskuntatalon ohi...
Ei tämä paljoa eroa Rooman rappiosta ja siitä miten Silloisessa pridessä kiksejä haettiin...
Eipä pidä paikkaansa millään lailla!!
Nämä+sairaat+lestat+ovat+jäänne+menneisyydestä+ja+olisivat+jo+kuolleet+sukupuuttoon+jos+eivät+tehtailisisi+lapsia+.+.+.53%+lestoista+hylkää+uskon+kun+tulee+täysikäiseksi+ja+pääsee+normaalien+pariin+opiskelemaan++ja+näkevät+lahkon+saastaisuuden+.+.+.
100%+homoista+kuolee+sukupuuttoon...+Sukupolvi+kerrallaan.
Ei pidä valehdella ja luulla tietävänsä. Olen sitä mieltä, kun ihminen tulee sisälle uskoon, niin tällöin uskoa ei hylätä. Ne, jotka jättää uskovaisten turvallisen joukon, eivät ole koskaan uskossa olleetkaan.
Harvassa ovat oikeasti uskovat, jotka tekevät lapsilleen pahaa. Kun aikanaan joku on hairahtunut, kulkee ainainen tarina, että tämä on yleistä. Tästä pitää ite paholainen huolen, että valheet kulkevat.
Tiedän varmasti, että uskonnottomissa on pedofiliaa enenpi, kuin uskovaisia on yhteensä. Täällä ajassa tapaukset eivät tule esille, mutta ylösnousemuksessa viimeisellä tuomiolla ollaan jokainen tämän näkemässä.
"Normaali" ihminen ei pysty luontevaan kanssakäymiseen lestadiolaisen kanssa. Joutuu koko ajan miettimään sanomisiaan ja tekemisiään ettei loukkaa heitä tarkoituksella. Sen verran on sairaat nuo niiden toimintatavat. Pelottelu ja pelolla johtaminen kuuluu asiaan kuin asiaan. Lestadiolainen työkaverina on pahinta mitä työyhteisössä voi olla.
Luuletko oikeesti että lestadiolaiset loukaantuu sinun tai jonkun muun puheista? Ei varmasti loukkaannu, ellet pilkkaa juurikin heitä tai ruhu rasistisesti heistä. Puhu vapaasti ja elä vapaasti. Ihan sama kenestä pahaa puhut tai oot rasisti, niin kyllä kohteena olevaan sattuu. Tämäkänin vuoropuhelusin on täyttä musta maalaamista ja satuttaa ihmisiä. Ehkäpä juuri haetkin sitä jostain syystä? Pelollajohtaminen on iha perätön yleistys. Itse en ole moista nähny tai kokenu 35 vuoden aikana. Lestadiolainen työkaveri on yleensä ottaen reilu, muut huomioon ottava, terveet elämänarvot, ahkera. Ehkä joidenkin mielestä huonoja piirteitä. Ihmisiä on toki monen laisia ole uskovainen tai ei.
Kuulin että siellä oli kylpytynnyrilinen siemen-nestettä jossa vanhat kylpivät ja nuortuivat.
Toivottavasti vilposen kaltaisia lapsen hiplaajia ei siellä nähdä.
Tuommoset suviseurat on sairasta kersoja siitetään ku liukuhihnalta uutta suoneen kun vanha kuolee on motto
Kuka on se Juha Rauhala, josta puhutaan tiktokissa että on se toinen suviseurojen lasten hyväksikäyttäjä sieltä lopelta. Asuntovaunu raiskaus?
Sitten oli se Juha Rauhalan ja sen tiktokkaajan väitetty raiskaus vaunussa? Miksi sen asian tutkiminen loppui heti alkuunsa.
Tämmösiähän nämä keskustelut aina on. Meistä levitetään ihan perättömiä huhuja ja sitte muut kattoo että voi kauhia mihin nuo uskoo ja yms yms. Mutta sitte me lestadiolaiset ite katotaan että eihän nuo pidä ollenkaan paikkaansa. En valitettavasti itse koe uskoani mitenkään tälläiseksi, miten esimerkiksi täällä kirjoitetaan. Oletteko oikeasti itse ikinä käyneet seuroissa tai suviseuroissa ja oletteko tutustuneet uskontoon ja uskoviin ihmisiin niin hyvin, että voitte väittää tälläisiä?
Joka sunnuntaina klo 18,00 alan kuulostamaan radiosta, Järviradio seurat. Sitä aivan odotan. Siellä on niin hyvä sana, että tahtoo kuunella, ja oikein laulettuja virsiä.
Kävin Jyväskylän Rauhanyhdistyksen seuroissa jotain vajaa kuukausi sitten eka kertaa. Seurasali aivan täysi nuoria perheitä.
Sain hyvän vaikutelman. Kiva vanhenpi täti Muuramesta toivotteli minua tervetulleeksi, ja juttelimme. Pyyteli jatkossakin tervetulleeksi.
Kiitokset hänelle.
JA LAPUANJOKI LESTA PASKAA TÄYNNÄ.
Uskovia ei pidä pilkata. Pilkka osuu kyllä omaan nilkkaan niinkuin on sanonta. On Jumalan laki ja Karman laki. Molemmissa pilkkaajalle koituu onnettomuus.
Kello alkaa olemaan ilta yksitoista. Radiosta kuuluu tänä sunnuntai illalla seuraradio Kauhavan seuroista.
Kyllä on kaunista laulua, virsiä ja Siioninkannel lauluja.
Tulee ikävä ja kaiho lapsuuteen, kun laulettiin ja kuuneltiin näitä tuttuja lauluja ja seuroja.
Aivan rauha laskeutui, kun seuroja kuunellut Järviradiosta. Kiitos.