Naapuri väittää että vainoan häntä

Anonyymi

Mulla on ollut tosi pitkään yksi sama lähinaapuri rivitaloyhtiössä. Kun tämä nainen muutti erottuaan omaan asuntoonsa vaikutti heti siltä ettei hän halua puhella kanssani. Käyttäytyi tosi töykeästi ja korkeintaan pari sanaa saattoi joskus sanoa mutta siinäkin ajassa ehti jo osoittaa ylimielisen asenteensa, tyyliin ,ei häntä kiinnosta tuon tyhmän kanssa jutella. Muutaman vuoden jälkeen ajattelin, että miksipä oikeastaan tyhmyyttäni turhaan hakeudun katselemaan tympeää naamaa ja saamaan huonoa kohtelua? Innokkaasti hän on kertonut kaikille kuuntelijoille, että olen kovin itsekseni ja en puhu hänelle. Nykyisin hän on itse lisäksi hyvin yksin asunnollaan, kun korona kai rajoittaa tuttujen tapaamisiakin. Toki vastaisin, jos hän sanoisi jotain!
Koronavuosien aikana hän näyttää muuttuneen vieläkin erikoisemmaksi. Olen pitkiä aikoja itse pois asunnoltani, joten yllätyin kun hän on nyt alkanut väittämään että vainoan häntä! Siis katselen hänen asunnon suuntaan joskus varmaan. Yritän kyllä kulkea ohi vilkaisematta sinne suuntaan ja olla tervehtimättä. Vuosiin en ole edes yrittänyt tervehtiä, sillä tuskin tympeää mahdollista vastausta haluan nähdä, haluan säästää itseäni.
Lisäksi hän haluaa antaa kuvan että hänen toinen naapuripari ja myös minä olemme haisevia, ja monella eri tavalla. Hän ryhtyy tuulettamaan näkösuojassa asuntoaan heti jos jompi kumpi meistä naapureista puuhailee omalla pihallaan jotain, niin että monille kauempana asuville tulee kuva että me tuuletetaan asuntojamme eikä hän. Hänen täytyy myös seurata meitä ikkunasta koko ajan että huomaa milloin me ollaan ulkona pihalla.

Mitä tämä vainoamisesta puhuminen voisi tarkoittaa? Mihin tämä voi johtaa, paitsi tietenkin minun mustamaalaamiseen. Miten ootte selvinneet ja osanneet muuttaa suhtautumistanne vastaavassa tilanteessa? Miten täytyisi menetellä? Hänellä ei ole mitään menetettävää vanhana eläkeihmisenä, mutta minulle tämä voi aiheuttaa vahinkoa. Onko hän niin sairas että haluaa mustamaalata?

4

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielenterveysongelmaisia on lähes joka taloyhtiössä ja naapurustossa. Ei kannata eskaloida tilannetta. Hyvin minimaalinen tervehdys ja toivottavasti jättää rauhaan.

    • Anonyymi

      Psykologi voi sinua auttaa hae pian apua,terapiaan vaan rohkeasti.

    • Anonyymi

      Jännittää mikä aloituksen arvoinen murhe aloittajalla on meille seuraavaksi kerrottavana ?

    • Anonyymi

      Melumaalittajat tuntevat kai onnistunista kun saavat ihmiset pitämään metelin pitoa ja päivystämistä maslitetun kodin liepeillä arvokkaana ja tärkeänä js tarpeellisena tehtåvänä, josta tuntea suurta ylpeyttä. Ehkä melumaalittajat jopa tuntevat itsensö jumalaksi tai kuninkasksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1080
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe