Olemme vaimoni kanssa ensin kumpikin erikseen ja sitten yhdessä paiskineet töitä yrittäjinä ja olemme saaneet omaisuuttakin kasaan. Vihdoin saimme hedelmöityshoitojen kautta perheenlisäyksen. Mutta kun meillä ei oikein ollut hänelle aikaa, lopetimme yrittämisen ja jäimme molemmat pois työelämästä toistaiseksi. Lapsi on sentään tärkein.
Tahtoisimme adoptoida vekaralle kaverin tai pari ulkomailta, MUTTA...
Työttömille ei sitä mahdollisuutta suoda. Eikä kukaan ota ikänsä yrittäjänä toiminutta töihin.
Nyt voisimme elää lapsillemme ja aloitella vähitellen pienimuotosempana yrittelyä uudelleen.
Mutta pienituottoinen yrittäminen ei riittäisi vaan pitäisi todistaa hyvät tulot. Säästöillä ja omaisuudella (hyvä asunto, kesämökki...) ei ole merkitystä.
Enkä nyt puhu pelkästään "talous ok"-ihmisten puolesta. Nuoruudestani tiedän, että työttömyyskorvauksellakin tulee tarvittaessa ihan hyvin toimeen, jos menot ovat kohtuulliset.
Hylätyn lapsen elo köyhän maan lastenkodissa ei ole välttämättä parempi vaihtoehto kuin suomalaisen työttömän kodissa. Jälkimmäistä voisi verrata lottovoittoon.
Taloudellisia seikkoja (tuloja) painotetaan liikaa. Toki jos elämään liittyy alkoholia tai muita sosiaalisia lieveilmiötä, silloin varovaisuus on paikallaan, mutta "köyhät" voivat olla tosi hyviä ihmisiä ja vanhempia.
Tahtoisimme adoptoida vekaralle kaverin tai pari ulkomailta, MUTTA...
Työttömille ei sitä mahdollisuutta suoda. Eikä kukaan ota ikänsä yrittäjänä toiminutta töihin.
Nyt voisimme elää lapsillemme ja aloitella vähitellen pienimuotosempana yrittelyä uudelleen.
Mutta pienituottoinen yrittäminen ei riittäisi vaan pitäisi todistaa hyvät tulot. Säästöillä ja omaisuudella (hyvä asunto, kesämökki...) ei ole merkitystä.
Enkä nyt puhu pelkästään "talous ok"-ihmisten puolesta. Nuoruudestani tiedän, että työttömyyskorvauksellakin tulee tarvittaessa ihan hyvin toimeen, jos menot ovat kohtuulliset.
Hylätyn lapsen elo köyhän maan lastenkodissa ei ole välttämättä parempi vaihtoehto kuin suomalaisen työttömän kodissa. Jälkimmäistä voisi verrata lottovoittoon.
Taloudellisia seikkoja (tuloja) painotetaan liikaa. Toki jos elämään liittyy alkoholia tai muita sosiaalisia lieveilmiötä, silloin varovaisuus on paikallaan, mutta "köyhät" voivat olla tosi hyviä ihmisiä ja vanhempia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olisiko mahdoton juttu alkaa yrittämään edelleen, mutta siinä kotona ja samalla olisi lapsellanne ympärillä elämää??
Nimittäin ottaisitta kotiinne sijaishoitolapsia. Joissain päin pystyy vähän valimaan minkä ikäisiä lapsia haluais ja kuinka pitkäksi aikaa. Jotkut haluaa esim viikonloppuisin omantyön(viikolla) takia. Mutta teillä olisi mahdollisuus vaikka just viikkollakin. Perhekoti-idealla!! Kannattaa kysellä oman alueen toimistoista!!
Myöhemmin jos biovanhemmat suostuu, voi adoptoida lapsia/lapsen omaksikin!!
Teillä tuntuu olevan kiinnostusta auttaa ja ottaa hoidettavaksi pieniä avuntarpeessa olevia!! Mahtava homma!!!! Varmasti olisitta hyviä vanhempia ja olettekin!!!
ja pöh pah.... kyllä ne pienetkin tulot riittää. Itse yrittäjä kaksi lasta adoptoineena sen kai tiedän. Ikinä ei ole ollut iso ja mahtava firma vaan suht pienet tulot aina. Ja kyllä sillä on merkitystä, ettei ole velkaa ja on omaisuutta. Siellä katsotaan juuri sitä, että rahat riittää menoihin. Ja jos ei ole velkoja mitä maksella niin sehän jättää paljon enemmän liikkumavaraa tuloihin.
Selvitäppä asiaa uudestaan jos nyt olet ollenkaan vielä edes yrittänyt selvittää.
asioista sekä kolmelta eri kaupunkien sosiaalitoimistolta että Pelastakaa Lapset ry:stä.
Minä ja mieheni emme saa lasta. Halusimme ensin alkaa sijaiskodiksi huostaanotetuille lapsille.
kappas kummaa: itse olen aina ollut työelämässä, mutta miehelläni v.89-95 pitkäaikaistyöttömyyttä, jolloin hän sai toimeentulotukea. Silloin emme olleet yhdessä vielä(v.95 menimme yhteen). Pian tämän jälkeen mieheni sai töitä, ja v.2001 hän laittoi oman firman pystyyn.Vuonna 2000 menimme naimisiin.
Sekä sossuista että PeLa:sta ilmoitettiin, että pitkältä ajalta saatu toimeentulotuki evää meiltä mahdollisuuden sekä adoptioon että sijaisvanhemmuuteen.
Äimistelin asiaa, mutte he perustelivet sillä, että heidän tulee taata lapsille kunnon olot ja että vanhemmilla on varaa elättää lapset ja ettei sijaislapsia oteta rahan takia!
Kerroin, että asumme melkein velattomassa asunnossa ja mieheni firma tuottaa tulosta. lisäksi lupasin pyytää vaikka pankista laput, miten olemme hoitaneet raha-asiamme ja lainamme. Ei kuulemma auta. Pitkäaikainen toimeentulotuki on iso miinus. Vaikka minulla ei sellaista olekaan, en saa lapsia, koska olen naimisissa väärän miehen kanssa.
Että näin hienosti toimii Suomessa lasten etujen ajajat. Tuleekohan yhteiskunnalle halvemmaksi pitää lapset laitoksissa? Minä kun toimin vielä kotona perhepävähoitajana, olisi ollut ihanteellista saada lapsia lisää kotiin.
Onneksi on rakkaat kummityttö ja hoitolapset. Harmittaa vaan kun meille kun olisi vielä mahtunut lapsia sydämiin ja kotiin.
Käyköhän meillekin noin?! Mies on joskus nuoruuden päivinään joutunut ottamaan toimeentulotukea. Sittemmin hän kouluttautui uuteen ammattiin alalle, josa työntekijöistä on huutava pula ja töitä on siitä asti riittänyt, sai viran tai toimeksihan niitä taidetaan nykyään sanoa. Onko todella totta, että melkein kymmenen vuotta vanhat asiat (taloudelliset)! voivat vaikuttaa? Näistä asioista ei ollut mitään puhetta esim. Pelan alkuinfossa. Olemme menossa pian ensimmäiseen neuvontaan. Missähän vaiheessa taloudelliset asiat nostetaan pöydälle? Näinkö ilo muuttuu suruksi?
No nythän ei sitten ollutkaan kyse pienistä tuloista vaan pitkäaikaistyöttömyydestä. Kuulostaa aika julmalta, että nyt tämä asia yksin olisi teidät adoption ulkopuolelle sulkeva. Kuusi vuotta työttömänä on kieltämättä pitkä aika, mutta sen jälkeen on tapahtunut paljon, koska nyt teillä on menestyvä yritys. Mutta voisiko se vaikuttaa, että olette nyt työttömiä....mutta mutta...miten tämä yhtälö on edes mahdollista. Miehesi yritys tuottaa hyvin, sanoit...joten firma on pystyssä. Koska miehesi on yrittäjä hän ei voi olla työtön, ennenkuin yritys on kuopattu!! Ja mitens se sinun työttömyytesi laita onkaan, sanoit toimivasi perhepäivähoitajana. Ettehän te kumpikaan ole työttömiä!!! Heitätkö clara nyt legendaa?
en mielestäni sanonut meidän olevan tällä hetkellä työttöminä, vaan että mieheni oli joskus työttömänä ja se vaikuttaa edelleen.
vaikka nykyisin olemme työelämässä molemmat meiltä olisi silti evätty mahdollisuudet sekä sijaisvanhemmuuteen. että adoptioon.
sijaisvanhemmuudesta laitoimme paperit vetämään vantaalle ja puhelimessa kaikki oli ok, mutta kun nykyisen asuinkuntamme (jossa mieheni on aina asunut) sosiaalitoimisto toimitti paperit meistä vantaalle, sieltä tuli kieltävä soitto meille syynä mieheni joskus saamat toimeentulotuet (pitkäaikaiset ja lama-aikana).
sitten soitin turun alueen pelastakaa lapset ry:hyn, ja sieltä meille kerrottiin sama asia. lasta emme voi adoptoida samasta syystä, vaikka nyt meillä on asiat ok, ja taloudellinen puoli turvattu.
ystäväni sanoi asiasta kuultuaan, että mistähän sosiaalitoimi luulee saavansa perheitä sijaisvanhemmiksi, kun lama-aikana toimeentulotukea sai todella moni. hyvä ajatus.
juu, sotkin sinut alkuperäiseen kirjoittajaan, kun vastasit minulle kun olin vastannut hänelle.