Aki Linden tylyttää omaa puoluettaa ihan syystä

Kovilla rajoituksilla olisi pudonnut poliittinen kannatus, aivan oikein, ristiriita mitä koronaan väsynyt kansa haluaa tämä on nähty muissakin maissa.

Koronan kanssa on pystyttävä elämään hallitusti, tosiasia, kuinka pitkälle ihmiset valmiita elämään rajoitetussa tilanteessa.
Taloudelliset vaikutukset ovat aika pieniä kuten olemme nähneet hallitussa tilanteessa, enemmistön mielipiestä tässä lähinnä kyse.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c6ee681f-c971-4160-8bc4-303a4095bb91
3171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Kolmas korona-aloitus samalla sivulla.

Äänestä
Aloittaja

Kyse on mitä hyväsymme.

Äänestä

Lieväkin korona voi pahimmillaan johtaa tärkeiden elimien vajaatoimintaan,
joka voi johtaa myöhemmin kuolemaan.
Taudin mukana voi kehittyä monielinsairauksia. Esimerkiksi sydän, keuhkot
tai maksa voi vaurioita ensin, mikä vaikeuttaa muiden elimien toimintaa.

Äänestä

Olisi tylyttänyt muitakin puolueita, ei SDP yksin päätä mistään.

Äänestä

Hallituksen suosion menetys kun kansa haluaa juhlia, haluaapa hyvinkin, syksyllä rajoitukset voimaan juhlitaan vähemmän.

Äänestä

Elinkeinoelämä painosti voimakkaasti hallitusta rajoituksien poistamiseen,
eiköhän hallituksen päätökset viime vaiheissa perustuneet siihen
eikä niinkään omiin kannatuslukemiin ? Talous on tärkeä asia Suomelle niinkuin jokaiselle maalle.

Hallitus tekee päätöksensä paitsi THL:n lausuntojen perusteella
niin muittenkin, esimerkiksi juuri elinkeinoelämän.
Esim. MARA:n Timo Lappi pommitti jatkuvasti hallitusta syytöksillään ja teki
hallituksen päätöksistä kanteluita oikeusviranomaisille.

Äänestä
Aloittaja

Kiurulle yritettiin saada potkut opposition taholta.

Kiurun ja STM tiukka linja ei kuitenkaan ollut kaikkien mieleen. Kotimaan rajoitustoimet on saaneet voimakasta vastusta viimeisten kahden vuoden aikana, kritiikkiä niin kansalaisilta kuin päättäjiltä ja virkamiehiltä.

Äänestä
  • Missä olet oppinut saivartelemaan ?

    Äänestä

  • Sinulla Pertikki on loistavan asiallinen tyyli !

    fj

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla Pertikki on loistavan asiallinen tyyli !

    fj

    Paras mahdottinen lyyli hänellä

    Äänestä

"ensimmäinen neuvoni on se, että kaikkien yli 65-vuotiaiden pitäisi nyt hakea neljäs rokote."

Mahdoton hakea, kun ei sitä saa eli naurettava neuvo ministeriltä.

Äänestä
  • Kaikki yli 65v saavat neljännen rokotteen tietyin ehdoin. Kysy paikallisesta arvauskeskuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki yli 65v saavat neljännen rokotteen tietyin ehdoin. Kysy paikallisesta arvauskeskuksesta.

    Eipä 70 nekään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki yli 65v saavat neljännen rokotteen tietyin ehdoin. Kysy paikallisesta arvauskeskuksesta.

    "tietyin ehdoin", mutta eihän tuon ministerin lausunnossa noin lukenut vaan siinä luki KAIKKI.

    Minulla ei ole niitä "tiettyjä ehtoja".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "tietyin ehdoin", mutta eihän tuon ministerin lausunnossa noin lukenut vaan siinä luki KAIKKI.

    Minulla ei ole niitä "tiettyjä ehtoja".

    Eikä järkeä, joten ota ihan rennosti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki yli 65v saavat neljännen rokotteen tietyin ehdoin. Kysy paikallisesta arvauskeskuksesta.

    Yli 65-vuotias alle 80 vuotias ei saa nyt mistään rokotetta!
    Ei ennen elokuun puoliväliä ainakaan, ellei kuulu riskiryhmiin.

    Äänestä

  • Lindenin neuvo on THL:lle, että se mahdollistaisi rokotukset,
    mutta ei ole mahdollista, kun rokottajat huilaavat lomilla,
    että jaksavat lakkoilla lomien jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä järkeä, joten ota ihan rennosti.

    Ok eli minulta puuttuu järki, jos kommentoin jonkun ministerin lausuntoa.

    Ei se auta terveyskeskukseen soittaminen, jos kotikuntani sivuilla selvästi lukee, kuka saa tällä hetkellä rokotteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ok eli minulta puuttuu järki, jos kommentoin jonkun ministerin lausuntoa.

    Ei se auta terveyskeskukseen soittaminen, jos kotikuntani sivuilla selvästi lukee, kuka saa tällä hetkellä rokotteen.

    ''...kotikuntani sivuilla selvästi lukee, kuka saa tällä hetkellä rokotteen.''

    Odota rauhassa, sivuille tulee varmasti uutta tietoa, ehkä lähiaikoina.

    Äänestä

Aloittaja

Ano onneton 14:21 H-44 tuli juttelemaan puutaheinää

Äänestä
  • Missä tuollainen?

    Äänestä

Näkyi ja poistettiin

Äänestä

Uudet rokotteet puuttuu. Näihin uusiin varjanteihin!

Äänestä
  • Nohynek lupasi, että syksyllä on ja että ne olisivat pitkävaikutteisemmat.
    Silloin kevätkesällä, kun hän lupasi, niitä ei oltu alettu valmistakaan vielä.
    Saadaanko niitä toimitettua riittävästi joka puolelle maailmaa ja missä aikataulussa ?
    Rokotusjonotkin tulee olemaan aika pitkät ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nohynek lupasi, että syksyllä on ja että ne olisivat pitkävaikutteisemmat.
    Silloin kevätkesällä, kun hän lupasi, niitä ei oltu alettu valmistakaan vielä.
    Saadaanko niitä toimitettua riittävästi joka puolelle maailmaa ja missä aikataulussa ?
    Rokotusjonotkin tulee olemaan aika pitkät ?

    Mistäs ottavat piikittäjät, kun syksyllä jää osa pois työstään piikittömyyden myötä. Pitäs saada uusi tauti, jotta vois työskennellä sen 6kk

    Äänestä

Minä liilen että en lähde synttäreille muutaman sadankilometrin päähän ....on sellainen olo et vois vaikka koronaa olla....Onhan minulla noita siitepölyallergioita ....mutta tuntuu erilaiselta olo ....ja väsyttää...
mimmimum-..mi

Äänestä
  • liilen ....on luulen ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    liilen ....on luulen ...

    Piristymisiin !
    Uudet säännötkin on tulleet. Rokotuksia aikaistetaan.

    Äänestä

PERTIKKI ....KIITOS SINULLE, Tykkään sinusta .

Äänestä

Pitäisikö täällä aina haukkua ja moittia muita kirjoittajia ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pertikki kirjoitti:

Kovilla rajoituksilla olisi pudonnut poliittinen kannatus, aivan oikein, ristiriita mitä koronaan väsynyt kansa haluaa tämä on nähty muissakin maissa.

Koronan kanssa on pystyttävä elämään hallitusti, tosiasia, kuinka pitkälle ihmiset valmiita elämään rajoitetussa tilanteessa.
Taloudelliset vaikutukset ovat aika pieniä kuten olemme nähneet hallitussa tilanteessa, enemmistön mielipiestä tässä lähinnä kyse.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c6ee681f-c971-4160-8bc4-303a4095bb91

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu