Tässä olisi keskusteluketju, jossa puhutaan kaikesta muusta paitsi kauppamuseosta. Tilannetta voisi ajatella samaksi kuin jos yksi Tampereen 32 uimarannasta julistettaisiin ns. hiljaiseksi rannaksi.
Haittaisiko se liikaa uimareita? Jäisihän heille 31 rantaa.
Tulisiko kuitenkin metelöijät hiljaiselle rannalle? Vaikka vaan piruuttaan.
Onko liikaa vaadittu, että yksi keskusteluketju olisi ilman kauppamuseota? Saa nähdä. Vai jääkö tämä kokonaan ilman kommentteja - vähän kuin jos hiljainen ranta jäisi ilman uimareita. Kukaan ei tarvinnutkaan sitä.
Keskustelu ilman kauppamuseota
183
1924
Vastaukset
- Anonyymi
Paratiisissakin oli VAIN YKSI puu josta ei saanut ottaa. Kuinkas siinäkin kävikään ?
- Anonyymi
"Paratiisissakin oli VAIN YKSI puu josta ei saanut ottaa. Kuinkas siinäkin kävikään"
Päiänteen paratiisissa on yksi puulaji (kuitupuu), jota ei olisi saanut ottaa, se kuului selluteollisuudelle. Kuinkas siinä kävikään ?
- Anonyymi
Tällainen ketju on kuin tilattu !
Mikähän on polven huoltamon ja moksinkaupan polttoainepönttöjen tilanne ? - Anonyymi
Kuhmoisilla on aina ollut sellaista alemmuuskompleksia naapureihin verrattuna. Pikkuveljeys Padasjokeen on tuttu juttu. Jämsän komiit on aina paininut eri sarjassa kuin kuhmoislaiset. Ja jotkut tietää historiasta, kun Jämsä tai taisi olla muinoin nimeltään Alhojärvi ulottui Saarijärvelle asti ja kuuluikohan osa Kuhmoisistakin siihen. Kangasala oli "satoja" vuosia erittäin laaja pitäjä. Meidän rooli on ollut sellainen 'hei mekin ollaan täällä'.
- Anonyymi
Nyt selkisi miksi Kuhmoisiin on kehittynyt kulttuuri, joka nostaa päätään vuodesta toiseen ja vähän joka asiassa
- Anonyymi
Kuhmoinen: -Hei mekin ollaan täällä.
Muut: -Niin ootte. Mitä sitten?
Kuhmoinen: -Niin no, ei mitään.
- Anonyymi
Vai on täällä jo aloitettu poliitikkojen tyyliin sanan vapauden rajoittaminen ! Mikä aihe seuraavaksi julistetaan kielletyksi, arvon valtuutettu ?!?
- Anonyymi
Sä et kanssa tajua mitään. Sulla on täysi sananvapaus. Mutta onko liikaa vaadittu, että yksi keskustelu käytäisiin ilman mainittua aihetta. Minä voisin sanoa tähän väliin, että Kuhmoisissa syntyi viime vuonna vain 8 lasta. Ei ole häävi lukema.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kuhmoisissa syntyi viime vuonna vain 8 lasta. Ei ole häävi lukema. Nyt puhut vähän, mutta asiaa.

Ei kai sekin vaan johdu vanhoista asunto-kaupoista ?

Ai ai ai ai ai.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuhmoisissa syntyi viime vuonna vain 8 lasta. Ei ole häävi lukema. Nyt puhut vähän, mutta asiaa.
Tänä vuonna jo syntynyt yksi ja kuollut 15 hlö
https://yle.fi/uutiset/3-12532751 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai sekin vaan johdu vanhoista asunto-kaupoista ?
Vuopsiin ei ole Kuhmoisiin syntynyt kahdeksaa. Lapsia omn tullut noin neljän tahtiin, tänä vuonna on syntynyt vain YKSI
https://yle.fi/uutiset/3-12532751 - Anonyymi
Totta turiset. Salaseuraisuuden ja härskin sananvapauden rajoittamisen ansiosta Kuhmoisten vedet eivät pääse virtaamaan vapaana vaan seisovat loputtomasti pa..aputkissa.
- Anonyymi
Minua kiinnostaisi keskustella siitä, milloin ja kenen aloitteesta kunnan omistamien toimitilojen vuokrien harmonisointi ja päivitys tehdään.
- Anonyymi
Ai Harmoinensointi?
- Anonyymi
Tai milloin harmonisoidaan kunnan tuki muille kuin määrätyille yrityksille.
- Anonyymi
Ei sellaista olekaan ja hyvästä syystä.
- Anonyymi
Oligarkia eli harvainvalta (m.kreik. ὀλίγος ”harvat” ja m.kreik. ἄρχω ”hallita”)
- Anonyymi
Uimareista puheen ollen, kenenkähän (valtuutetun) rantaan on nyttemmin ilmestynyt, nyt jo entisen uimapaikka ”Santalan” laituri alaiselta Karkjärveltä ? Siinä meni sekin monelle jo vuosikymmenten rauhan satama. Kannattaisikohan samalla viedä se roskakori-kin sieltä.
- Anonyymi
Me tiedämme kaiken, mutta emme kerro.
- Anonyymi
mikä laituri mistä mihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mikä laituri mistä mihin?
Vuosi-kymmenien uimapaikka entisen tvh:n ja entisen Kotilan välissä noin Teboilin kohdalla Ala-karkjärvellä, jota kunta ei jaksanut hoitaa vuosikausiin. Mahtava rauhan satama monille, ilta--aurinko josta moni uudempi kyläläinen ei ole koskaan mitään tiennytkään.
Ahneus vei voiton, vaikka paikka aiemmin oli todettu liito-oravan pesimä-alueeksi. Siitä ei kukaan ole nyttemmin enää mitään puhunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuosi-kymmenien uimapaikka entisen tvh:n ja entisen Kotilan välissä noin Teboilin kohdalla Ala-karkjärvellä, jota kunta ei jaksanut hoitaa vuosikausiin. Mahtava rauhan satama monille, ilta--aurinko josta moni uudempi kyläläinen ei ole koskaan mitään tiennytkään.
Ahneus vei voiton, vaikka paikka aiemmin oli todettu liito-oravan pesimä-alueeksi. Siitä ei kukaan ole nyttemmin enää mitään puhunut.Käyppäs ynisemässä vanhalla paikalla haistelemassa vanhan varikon lipeäntuoksuja!
Suolavarikosta ym ei taida uudet omistajat tietää?
- Anonyymi
Ei jäänyt keskustelu ilman kommentteja. Eli tällaisellekin oli tilausta. Hyvin on malttaneet eräät tyypit.
- Anonyymi
Mitä kuuluu Kaukolan koulun purkutilanteelle?
- Anonyymi
Ei pureta. Onneksi. Hyvä niin. Pitkät valitukset päällä.
- Anonyymi
Homma jäissä. Valitus markkinaoikeuteen tehty toukokuussa, keskimääräinen käsittelyaika on 8,8 kuukautta eli heti ensi vuonna voimme odottaa päätöstä siitä, menikö tarjouskilpailu niin kuin piti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pureta. Onneksi. Hyvä niin. Pitkät valitukset päällä.
"Ei pureta. Onneksi. Hyvä niin. Pitkät valitukset päällä."
mutta onko purkamattomuus varma ja varmistettu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei pureta. Onneksi. Hyvä niin. Pitkät valitukset päällä."
mutta onko purkamattomuus varma ja varmistettu?"mutta onko purkamattomuus varma ja varmistettu?"
Ei. Oletusarvona on edelleenkin purkaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"mutta onko purkamattomuus varma ja varmistettu?"
Ei. Oletusarvona on edelleenkin purkaminen.Mikään tässä kunnassa väärin tehty päätös ei ole koskaan varmaa, niinkuin ei viimeisin törkeä opettajan virheelinen valintakaan. Kalliiksi käy kuntalaisille nämä jatkuvat valitukset eri oikeus-asteisiin. Pitäisi maksattaa kulut väärin eli laittomasti päättäneillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei pureta. Onneksi. Hyvä niin. Pitkät valitukset päällä."
mutta onko purkamattomuus varma ja varmistettu?Ei vielä. Neljä tai viisi valtuutettua vastustaa purkua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään tässä kunnassa väärin tehty päätös ei ole koskaan varmaa, niinkuin ei viimeisin törkeä opettajan virheelinen valintakaan. Kalliiksi käy kuntalaisille nämä jatkuvat valitukset eri oikeus-asteisiin. Pitäisi maksattaa kulut väärin eli laittomasti päättäneillä.
R R joutui maksamaan virheestään ja sai potkut. Päättäjät hävittävät kunnan varallisuutta ilman mitään vastuuta. Ei ole kohallaan asiat kunnassa.

Suurta typeryyttä. Koska alaten aikuisten oikeesti kuntaa kehittään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
R R joutui maksamaan virheestään ja sai potkut. Päättäjät hävittävät kunnan varallisuutta ilman mitään vastuuta. Ei ole kohallaan asiat kunnassa.
Niinhän siinä monesti käypi, kun pääsee toisten rahoihin käsiksi. Sitä on niin kiva käyttää. Ja kiinni jäämis riski olematon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vielä. Neljä tai viisi valtuutettua vastustaa purkua.
Kenelle Kuhmoisten olemassaolo on yhtään kallis, hankkikaa kiireellä vahvaa voimaa säilyttämisen puolesta.
Hienompaa "ilmaista" tilaisuutta yritysten ja asukkaiden hankintaan saatte odottaa kauan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenelle Kuhmoisten olemassaolo on yhtään kallis, hankkikaa kiireellä vahvaa voimaa säilyttämisen puolesta.
Hienompaa "ilmaista" tilaisuutta yritysten ja asukkaiden hankintaan saatte odottaa kauan.Tappio on mahdollista kääntää voitoksi ja menetykset rahaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tappio on mahdollista kääntää voitoksi ja menetykset rahaksi.
Puretaan vuonna 2023, jos rahat riittää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puretaan vuonna 2023, jos rahat riittää
Ehtisipä seuraavat kuntavaalit ennen kuin lopullista purkupäätöstä keretään tekemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehtisipä seuraavat kuntavaalit ennen kuin lopullista purkupäätöstä keretään tekemään.
Jos toivo jätetään vaaleihin, turha toivo. Jos haluatte koulun pelastaa, hommat on hoidettava heti, vitkastelulle ei ole aikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos toivo jätetään vaaleihin, turha toivo. Jos haluatte koulun pelastaa, hommat on hoidettava heti, vitkastelulle ei ole aikaa.
Miten sen voi hoitaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sen voi hoitaa?
Niinpä, puupäitä valtuustossa riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, puupäitä valtuustossa riittää.
Ainoa Puupää, jonka tiedä, on Pekka Puupää. Ai niin. Justiina tietenkin myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sen voi hoitaa?
Vaaditte joukolla kuntaa avaamaan asia julkiseen tarkasteluun antamalla laajat ja perusteelliset selvitykset koulun kunnosta ja laskelmat purkaminen / säilyttäminen sekä niiden hyödyt / haitat kunnan tulevaisuuteen.
Jos säilyttäminen ja uusiokäyttö selvitysten perusteella näyttää järkevältä, keräätte kunnalle luovutettavaksi adressiin, jossa vaaditte haluamianne toimenpiteitä, kuntalaisten nimiä mahdollisimman paljon, vähintäin kuntalaissa määritellyn verran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaditte joukolla kuntaa avaamaan asia julkiseen tarkasteluun antamalla laajat ja perusteelliset selvitykset koulun kunnosta ja laskelmat purkaminen / säilyttäminen sekä niiden hyödyt / haitat kunnan tulevaisuuteen.
Jos säilyttäminen ja uusiokäyttö selvitysten perusteella näyttää järkevältä, keräätte kunnalle luovutettavaksi adressiin, jossa vaaditte haluamianne toimenpiteitä, kuntalaisten nimiä mahdollisimman paljon, vähintäin kuntalaissa määritellyn verran.Olette te kyllä pölvästejä. Valtuusto on purun jo päättänyt aikoja sitten. Se puretaan varmasti. Adressin voi kyllä laittaa liikkeelle. Taitaa vaan käydä niin, että adressiin ei montaa nimeä tule, sillä koulun säilyttämisen puolella ei montaa kuhmoislaista ole. Olisikin hienoa nähdä se adressi. Saisimme oikeisiin mittasuhteisiin tämän vouhottajaporukan määrän. Näillä sivuilla on hienoa nimettömänä huudella ja uhota. Todellisessa elämässä mitään sanomaton pikkuporukka, joka ei saa yhtään mitään aikaiseksi. Varmana ei yhtään adressiakaan tulla näkemään. Ton joukkovoiman kun näkis käytännössä=) =) Anteeksi nauruni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olette te kyllä pölvästejä. Valtuusto on purun jo päättänyt aikoja sitten. Se puretaan varmasti. Adressin voi kyllä laittaa liikkeelle. Taitaa vaan käydä niin, että adressiin ei montaa nimeä tule, sillä koulun säilyttämisen puolella ei montaa kuhmoislaista ole. Olisikin hienoa nähdä se adressi. Saisimme oikeisiin mittasuhteisiin tämän vouhottajaporukan määrän. Näillä sivuilla on hienoa nimettömänä huudella ja uhota. Todellisessa elämässä mitään sanomaton pikkuporukka, joka ei saa yhtään mitään aikaiseksi. Varmana ei yhtään adressiakaan tulla näkemään. Ton joukkovoiman kun näkis käytännössä=) =) Anteeksi nauruni.
Et naura yksin. Täällä on toinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et naura yksin. Täällä on toinen.
Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa
https://fi.encyclopedia-titanica.com/significado-de-el-que-r-e-al-ltimo-r-e-mejor - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olette te kyllä pölvästejä. Valtuusto on purun jo päättänyt aikoja sitten. Se puretaan varmasti. Adressin voi kyllä laittaa liikkeelle. Taitaa vaan käydä niin, että adressiin ei montaa nimeä tule, sillä koulun säilyttämisen puolella ei montaa kuhmoislaista ole. Olisikin hienoa nähdä se adressi. Saisimme oikeisiin mittasuhteisiin tämän vouhottajaporukan määrän. Näillä sivuilla on hienoa nimettömänä huudella ja uhota. Todellisessa elämässä mitään sanomaton pikkuporukka, joka ei saa yhtään mitään aikaiseksi. Varmana ei yhtään adressiakaan tulla näkemään. Ton joukkovoiman kun näkis käytännössä=) =) Anteeksi nauruni.
Alkaako, kohta entistä, valtuutettua jo polttelemaan ja hermostuttamaan aiheuttamansa väärin tehdyt (taas kerran)päätökset tämän purkamis-asiankin tiimoilta ? Varmaan ärsyttääkin katsella sitä pieleen mennyttä päätöksen teon hedelmää ja muistomerkkiä vielä ensi ja seuraava talvikin siinä seistä törröttää muistuttamassa elävästä elämästä kuin kohta ”raatteen hammas” Fortumista. Luojan kiitos, asia ei ole ollenkaan sinun käsissäsi. Loppu-laskentasi vuosikausia kylän politiikan hämmentäjänä ja korruption ylläpitäjänä on tulossa päätökseen. Totuus vain nousee esiin, pintaan kuin Päijänteen paskavesi-putki. Ylemmille viranomaisille et sentään sinäkään, pikku-kylän onneton pikku-sielu mahda yhtikäs mitään. Alahan valmistautua alas-ajoosi.

"Totuus vain nousee esiin, pintaan kuin Päijänteen paskavesi-putki"
Elämme aikaa, jolloin tulemme huomaamaan mihin valehtelu ja tosiasioiden peittely johtaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkaako, kohta entistä, valtuutettua jo polttelemaan ja hermostuttamaan aiheuttamansa väärin tehdyt (taas kerran)päätökset tämän purkamis-asiankin tiimoilta ? Varmaan ärsyttääkin katsella sitä pieleen mennyttä päätöksen teon hedelmää ja muistomerkkiä vielä ensi ja seuraava talvikin siinä seistä törröttää muistuttamassa elävästä elämästä kuin kohta ”raatteen hammas” Fortumista. Luojan kiitos, asia ei ole ollenkaan sinun käsissäsi. Loppu-laskentasi vuosikausia kylän politiikan hämmentäjänä ja korruption ylläpitäjänä on tulossa päätökseen. Totuus vain nousee esiin, pintaan kuin Päijänteen paskavesi-putki. Ylemmille viranomaisille et sentään sinäkään, pikku-kylän onneton pikku-sielu mahda yhtikäs mitään. Alahan valmistautua alas-ajoosi.
Het hermot mänee kun ennen kauppamusejoitten koukeroissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Het hermot mänee kun ennen kauppamusejoitten koukeroissa.
Siitä ei saa puhua tässä osiossa. Avaa uusi keskustelu kauppa-museosta !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olette te kyllä pölvästejä. Valtuusto on purun jo päättänyt aikoja sitten. Se puretaan varmasti. Adressin voi kyllä laittaa liikkeelle. Taitaa vaan käydä niin, että adressiin ei montaa nimeä tule, sillä koulun säilyttämisen puolella ei montaa kuhmoislaista ole. Olisikin hienoa nähdä se adressi. Saisimme oikeisiin mittasuhteisiin tämän vouhottajaporukan määrän. Näillä sivuilla on hienoa nimettömänä huudella ja uhota. Todellisessa elämässä mitään sanomaton pikkuporukka, joka ei saa yhtään mitään aikaiseksi. Varmana ei yhtään adressiakaan tulla näkemään. Ton joukkovoiman kun näkis käytännössä=) =) Anteeksi nauruni.
Mies tulee räkänökastakin, vaan ei tyhjän naurajasta!
Varnasti hyödyllisempää on uhrata hörötysaika kunnan kehitystöihin ja tiedon toimittamiseen kuntalaisten analysoitavaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olette te kyllä pölvästejä. Valtuusto on purun jo päättänyt aikoja sitten. Se puretaan varmasti. Adressin voi kyllä laittaa liikkeelle. Taitaa vaan käydä niin, että adressiin ei montaa nimeä tule, sillä koulun säilyttämisen puolella ei montaa kuhmoislaista ole. Olisikin hienoa nähdä se adressi. Saisimme oikeisiin mittasuhteisiin tämän vouhottajaporukan määrän. Näillä sivuilla on hienoa nimettömänä huudella ja uhota. Todellisessa elämässä mitään sanomaton pikkuporukka, joka ei saa yhtään mitään aikaiseksi. Varmana ei yhtään adressiakaan tulla näkemään. Ton joukkovoiman kun näkis käytännössä=) =) Anteeksi nauruni.
"Näillä sivuilla on hienoa nimettömänä huudella ja uhota."
Sinä sen sanoit = vahvistit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Näillä sivuilla on hienoa nimettömänä huudella ja uhota."
Sinä sen sanoit = vahvistit.Tuo tyyppi tuntuu alituiseen yksin naurahtelevan ja hörähtelevän. Koska-han sen huomaa ja siihen puuttuu muutkin (kunnan) kollegat. Aika hälyttävää ja puuttua asiaan pikaisesti. Jonkun opettajan mielestä edellinen virke ei varmaan ole aivan kieliopin mukainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo tyyppi tuntuu alituiseen yksin naurahtelevan ja hörähtelevän. Koska-han sen huomaa ja siihen puuttuu muutkin (kunnan) kollegat. Aika hälyttävää ja puuttua asiaan pikaisesti. Jonkun opettajan mielestä edellinen virke ei varmaan ole aivan kieliopin mukainen.
Mistä te olette saanut päähänne, että täällä olisi valtuutettuja kommentoimassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies tulee räkänökastakin, vaan ei tyhjän naurajasta!
Varnasti hyödyllisempää on uhrata hörötysaika kunnan kehitystöihin ja tiedon toimittamiseen kuntalaisten analysoitavaksi.Jos peli on reilu ja rehti, kuten väitetään, kunta ilman muuta toimittaa purkutuomion saaneen koulun kaikki kuntoraportit avoimesti julkisuuteen kansan analysoitavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos peli on reilu ja rehti, kuten väitetään, kunta ilman muuta toimittaa purkutuomion saaneen koulun kaikki kuntoraportit avoimesti julkisuuteen kansan analysoitavaksi.
Vaan kun ei ole, reilu tai rehti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaan kun ei ole, reilu tai rehti.
"Vaan kun ei ole, reilu tai rehti."
Eikä kaikissa asioissa toimita lain edellyttämällä tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaan kun ei ole, reilu tai rehti."
Eikä kaikissa asioissa toimita lain edellyttämällä tavalla.Keskustelut muistuttavat kovin paljon Korhosen kauppamuseon myyniaikoja, niin eiköhän tämänkin hävityksen lopputulos ole vastaavanlainen. Päätetty mikä päätetty, perusteista ei väliä ja kuntalaiset älkööt puuttuko kunnan tekemisiin millään tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelut muistuttavat kovin paljon Korhosen kauppamuseon myyniaikoja, niin eiköhän tämänkin hävityksen lopputulos ole vastaavanlainen. Päätetty mikä päätetty, perusteista ei väliä ja kuntalaiset älkööt puuttuko kunnan tekemisiin millään tavalla.
Saatu valtuutetun mandaatti nostattaa joidenkin henkilöiden ylempiarvoisuuden tunteen huimiin korkeuksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelut muistuttavat kovin paljon Korhosen kauppamuseon myyniaikoja, niin eiköhän tämänkin hävityksen lopputulos ole vastaavanlainen. Päätetty mikä päätetty, perusteista ei väliä ja kuntalaiset älkööt puuttuko kunnan tekemisiin millään tavalla.
Ei kai kauppamuseoo purettu? Vai millaista lopputulosta tarkoitat? 24 sivuilla ikuisesti jatkuvaa marinaa? Onko se nyt tämä tarkoittamasi lopputulos?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai kauppamuseoo purettu? Vai millaista lopputulosta tarkoitat? 24 sivuilla ikuisesti jatkuvaa marinaa? Onko se nyt tämä tarkoittamasi lopputulos?
"Päätetty mikä päätetty, perusteista ei väliä ja kuntalaiset älkööt puuttuko kunnan tekemisiin millään tavalla."
Eiköhän tuo tarkoita juurikin sitä mitä sanoo, ettei lopputulokseen ole kuntalaisilla missään tilanteessa mahdollista vaikuttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Päätetty mikä päätetty, perusteista ei väliä ja kuntalaiset älkööt puuttuko kunnan tekemisiin millään tavalla."
Eiköhän tuo tarkoita juurikin sitä mitä sanoo, ettei lopputulokseen ole kuntalaisilla missään tilanteessa mahdollista vaikuttaa.Mutta eihän siinä ole kyse lopputuloksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eihän siinä ole kyse lopputuloksesta.
Väitätättekö ettei kouluhankkeesta ja koulun purusta olisi käyty avointa kuntalaiskeskustelua? Ainakin minä olen käynyt ja ihan olen kahdelta eri valtuutetulta kuullut mielipiteitä ja argumentteja sekä omiani esittänyt. En sitten tiedä mikä teidän ongelmanne on? Sekö, kun ainoa tapanne on kirjoittaa tänne, jota kautta asiat eivät tietenkään etene?

"Väitätättekö ettei kouluhankkeesta ja koulun purusta olisi käyty avointa kuntalaiskeskustelua? Ainakin minä olen käynyt ja ihan olen kahdelta eri valtuutetulta kuullut mielipiteitä ja argumentteja sekä omiani esittänyt"
Avointa, julkista, vapaata, rehellistä? En ole huomannut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Väitätättekö ettei kouluhankkeesta ja koulun purusta olisi käyty avointa kuntalaiskeskustelua? Ainakin minä olen käynyt ja ihan olen kahdelta eri valtuutetulta kuullut mielipiteitä ja argumentteja sekä omiani esittänyt"
Avointa, julkista, vapaata, rehellistä? En ole huomannut.Kuhmoisissa on nyt käynnissä niin monta yrityskehityshanketta, että koulukeskuksen kehittämiseen ei tahdo paukut riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuhmoisissa on nyt käynnissä niin monta yrityskehityshanketta, että koulukeskuksen kehittämiseen ei tahdo paukut riittää.
Mainitse nyt hyvä ihminen vaikka viisi suurinta sitä aikaa vievää yritys-kehitys-hanketta mitkä estävät koulukeskuksen tilojen vuokraamista/myymistä halukkaille. P-puhetta kun kukaan ei kunnassa oikeasti viitsi tehdä asialle yhtään mitään. Helpompi paasata kallista purkamista kun vaan ei itse tarvitse yhtään mitään ilmaisten toimivien tilojen suhteen. Vastaappa; Miksi työttömien kirppis esim ei asetu tiloihin ?!?

Kuntalaiset haluaa laajalla rintamalla purkaa koulun. Se on selvä fakta. Keskustelut on aikanaan kyllä käyty. Täältä käsin ei asioihin tietenkään ole voinut vaikuttaa, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Nyt on turha enää valittaa.

Älä valehtele ! Niin mikä on laaja rintama, kunnan hallitus-ko ? Buah hah haa .., Nyt on nimenomaan oikea hetki valittaa kaikilla mahdollisilla fourumeilla tuota yksipuolista sortpäätöstä vastaan kun meille on annettu armon aikaa vuosi ehkä kaksi, valitukset on hitaita prosesseja ja aina voi käynnistää uusia perään JOS ei purkamis-hulluudesta, suorastaan kiimasta, vähitellen luovuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuhmoisissa on nyt käynnissä niin monta yrityskehityshanketta, että koulukeskuksen kehittämiseen ei tahdo paukut riittää.
Niin … ne yritys-hankkeet … täällä niitä odotellaan. Sahanrannan ilmastoinnin lisäksi, onko vielä hurjempiakin tavoiitteita kirjattu ?!?

Onko Sahanrannan ylläpito kunnan ydintoimintoja tulevaisuudessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuhmoisissa on nyt käynnissä niin monta yrityskehityshanketta, että koulukeskuksen kehittämiseen ei tahdo paukut riittää.
Aika hiljaista tuntuu olevan.

"Kuhmoisissa on nyt käynnissä niin monta yrityskehityshanketta, että koulukeskuksen kehittämiseen ei tahdo paukut riittää."
Sähkörahoja vielä jäljellä yrityskehityshankkeisiin ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika hiljaista tuntuu olevan.
Kumikanava, Nuutinrinteeseen tulossa logistiikan lupakorttikoulutuksia ja seuraavat 14 vuotta kehitetään satama-aluetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntalaiset haluaa laajalla rintamalla purkaa koulun. Se on selvä fakta. Keskustelut on aikanaan kyllä käyty. Täältä käsin ei asioihin tietenkään ole voinut vaikuttaa, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Nyt on turha enää valittaa.
No jessus sentään ... . Purkurintamasta olisi kiva kuulla ja nähdä enemmänkin. Onko keskustelut käyty kuiskaten kun ei ole sattunut kuulumaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuhmoisissa on nyt käynnissä niin monta yrityskehityshanketta, että koulukeskuksen kehittämiseen ei tahdo paukut riittää."
Sähkörahoja vielä jäljellä yrityskehityshankkeisiin ?"Sähkörahoja vielä jäljellä yrityskehityshankkeisiin ?" Älä unta nää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sähkörahoja vielä jäljellä yrityskehityshankkeisiin ?" Älä unta nää.
Eiköhän sähkö-rahat poltettu jo liima-palkki-tuotannossa. Opetus: Kunta/valtio voi luoda puitteet yrittämiselle/yrittäjälle mutta EI KOSKAAN ruveta itse yrittäjäksi. Käy muuten umtsit ja uniperit, sonerat ja fortumit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän sähkö-rahat poltettu jo liima-palkki-tuotannossa. Opetus: Kunta/valtio voi luoda puitteet yrittämiselle/yrittäjälle mutta EI KOSKAAN ruveta itse yrittäjäksi. Käy muuten umtsit ja uniperit, sonerat ja fortumit.
"Kunta/valtio voi luoda puitteet yrittämiselle/yrittäjälle mutta EI KOSKAAN ruveta itse
yrittäjäksi"
EI KOSKAAN ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän sähkö-rahat poltettu jo liima-palkki-tuotannossa. Opetus: Kunta/valtio voi luoda puitteet yrittämiselle/yrittäjälle mutta EI KOSKAAN ruveta itse yrittäjäksi. Käy muuten umtsit ja uniperit, sonerat ja fortumit.
Samalla tavalla tulisi nimet tulla näkyviin julkisesti kunnan yritystoiminnan päätöksistä ja vastuullisista.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c98f2f45-b3e2-4b99-a8ee-b99610c459cd - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samalla tavalla tulisi nimet tulla näkyviin julkisesti kunnan yritystoiminnan päätöksistä ja vastuullisista.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c98f2f45-b3e2-4b99-a8ee-b99610c459cdNe on jo vanhentunutta tietoa, ei ole enää mitään korvaus-vastuuta tehdyistä virheistä. NYT pitää saada ne nimet esiin jotka valheilla ajavat hyvän, toimivan rakennuksen purkua kiihkolla kuin käärmettä pyssyyn. Ennenkuin iso korvaamaton, vahinko tehdään, aikaa on enintään vajaa vuosi. Vielä kerran; Miksi työttömien kirppis ei muuta varastosta näihin ”ilmaisiin” tiloihin ?!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne on jo vanhentunutta tietoa, ei ole enää mitään korvaus-vastuuta tehdyistä virheistä. NYT pitää saada ne nimet esiin jotka valheilla ajavat hyvän, toimivan rakennuksen purkua kiihkolla kuin käärmettä pyssyyn. Ennenkuin iso korvaamaton, vahinko tehdään, aikaa on enintään vajaa vuosi. Vielä kerran; Miksi työttömien kirppis ei muuta varastosta näihin ”ilmaisiin” tiloihin ?!?
Nimilista on helppo antaa, kunnanvaltuuston kaikki valtuutetut. Päätökset ovat olleet yksimielisiä.
- Anonyymi
Olisiko teillä aika siirtyä suurista sanoista ja uhosta viimeinkin myös tekoihin. Ainiin, ei onnistu ja ei osaa. Joukkovoima buhahaa. Näyttäkää, niin minä uskon.
- Anonyymi
Eikö valitusten teko sitten ole muka tekoja. Siinä uhoa sen enempää tarvita. Loppuu se koulun purusta uhoaminen kun kolmekin vuotta valitellaan eri instansseihin. Syitä kyllä riittää. Maailma voi olla toisenlainen 3 v päästä.

Mitä valituksia muka on tehty?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä valituksia muka on tehty?
No mikäs se nyt ensiksi keskeytti purku-kiiman ? Ohitetun urakoitsijan valitus. Pieleen hoidettu, yllätys yllätys, kunnan hoitama tarjous-kilpailu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mikäs se nyt ensiksi keskeytti purku-kiiman ? Ohitetun urakoitsijan valitus. Pieleen hoidettu, yllätys yllätys, kunnan hoitama tarjous-kilpailu.
No tepä olettekin olluut aktiivisia=)=) Valituksen teki kilpailutukseen osallistunut yritys, ei tämä vätysten ja saamattomien sakki, joka täällä kirjoittelee. Ette siis ole tehnyt mitään, vailka niin uhoatte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tepä olettekin olluut aktiivisia=)=) Valituksen teki kilpailutukseen osallistunut yritys, ei tämä vätysten ja saamattomien sakki, joka täällä kirjoittelee. Ette siis ole tehnyt mitään, vailka niin uhoatte.
Wait and see, dude !

Kukahan täällä oikeasti uhoaa jatkuvasti koska tietää jo hävinneensä oman pelinsä.

Enemmän tekoja vähemmän puhetta. Ei osaa, ei pysty, ei kykene. Täällä on niin mukava huudella nimettömänä. Kaikkien nimettömien sankari. Joukovoimalla vaikka minne. Joopajoo

Älä sinä ihminen hermostu ... .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sinä ihminen hermostu ... .
Älä itse hermostu. Mitä kuvittelet sillä olevan voimaa, kun tehdään yksi valitus. Totta kai, jos asiassa on epäselvyyksiä, niin hyvä, mutta oikea tapa toimia olisi kerätä 800 nimeä koulun suojelemiseksi. Se saattaisi auttaa ja avata päättäjien silmät. Ei mikään muu. Valittamalla vain viivyttää purkua!

Siinä on vain se ongelma, että nimiä saadaan kasaan vain noin kymmenen. Listaa odotellessa=) Tekoja, ei ainaista kitinää.

Valituksia lisää. Ei purkua. Eikä ainaista valtuutetun kitinää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä itse hermostu. Mitä kuvittelet sillä olevan voimaa, kun tehdään yksi valitus. Totta kai, jos asiassa on epäselvyyksiä, niin hyvä, mutta oikea tapa toimia olisi kerätä 800 nimeä koulun suojelemiseksi. Se saattaisi auttaa ja avata päättäjien silmät. Ei mikään muu. Valittamalla vain viivyttää purkua!
Oikea järjestys purkuasian asialliseen käsittelyyn;
1. Kunta julkaisee kaiken koulun kuntoa koskevan materialin ja purkupäätöksen perusteet internetsivuillaan sekä paikallislehdessä, antaen riittävän ajan tietojen anasylointiin.
2. Kunta järjestää kuntalaisille ja muille kiinnostuneille julkisen ja avoimen mahdollisuuden esittää ajatuksiaan koulun jatkokäytön tai purkamisen suhteen.
Tämä siksi, että uusi koulu on päätetty rakentaa ja vanha purkaa sisäilmaongelmien vuoksi, mutta jälkikäteen julkisuuteen vuotaneiden tietojen perusteella kansalaiset ovat tulleet epätietoisiksi totuudesta ja purkamisen järkevyydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea järjestys purkuasian asialliseen käsittelyyn;
1. Kunta julkaisee kaiken koulun kuntoa koskevan materialin ja purkupäätöksen perusteet internetsivuillaan sekä paikallislehdessä, antaen riittävän ajan tietojen anasylointiin.
2. Kunta järjestää kuntalaisille ja muille kiinnostuneille julkisen ja avoimen mahdollisuuden esittää ajatuksiaan koulun jatkokäytön tai purkamisen suhteen.
Tämä siksi, että uusi koulu on päätetty rakentaa ja vanha purkaa sisäilmaongelmien vuoksi, mutta jälkikäteen julkisuuteen vuotaneiden tietojen perusteella kansalaiset ovat tulleet epätietoisiksi totuudesta ja purkamisen järkevyydestä.Kannatetaan 👏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea järjestys purkuasian asialliseen käsittelyyn;
1. Kunta julkaisee kaiken koulun kuntoa koskevan materialin ja purkupäätöksen perusteet internetsivuillaan sekä paikallislehdessä, antaen riittävän ajan tietojen anasylointiin.
2. Kunta järjestää kuntalaisille ja muille kiinnostuneille julkisen ja avoimen mahdollisuuden esittää ajatuksiaan koulun jatkokäytön tai purkamisen suhteen.
Tämä siksi, että uusi koulu on päätetty rakentaa ja vanha purkaa sisäilmaongelmien vuoksi, mutta jälkikäteen julkisuuteen vuotaneiden tietojen perusteella kansalaiset ovat tulleet epätietoisiksi totuudesta ja purkamisen järkevyydestä.Millä aä ar kunnan julkaisemaan tollasta ellet todellakin kerää isoa kasaa nimiä ja anna kansalaispainetta? Ei ne muuten mitään julkaise.
- Anonyymi
Eiköhän tässä vielä iso pyörä pyörähdä. Joku taho on pimittänyt oleellisessa vaiheessa niin paljon tietoa ja sitten saanut hyödyllisiä idiootteja mukaan. Ei pidä unohtaa, että meillä oli eräät pitkän linjan tyypit valmiiksi lähtötelineissä, kun tuli pienikin mahdollisuus saada vihdoin se uusi uljas koulu.
- Anonyymi
Uudella koululla kiristämisen aloitti rehtori jatkuvilla poissa-oloillaan vedoten koulu-rakennuksen ilmastoon. Olisi ollut kaikille edullista että ukko olisi ensin itse mennyt allergia-testiin. Vastaavia keissejä suomesta löytyy läjäpäin. Palkintona tästä uudesta koulusta kv:n puheenjohtajalle yritettiin hähmäisesti leipoa opettajan pesti. Luojan kiitos ja aktiivisen viran hakijan että karille napsahti sekin korruptio-virka. Puhumattakaan että puheenjohtaja sitä varten opiskeli opettajaksi työajallaan kunnasta. Ja taas meni pieleen, kun luki-kin ittensä amis-opettajaksi. Ei tässäkään tuppu-kylässä sentään ihan mikä tahansa mene läpi.
- Anonyymi
Tästä poistettu viesti ???????

Tää on taas tätä ainaista kitinää. Olisiko jo aika vaihtaa levyä, tai tehdä jotain asioille. Täällä huutaminen ja uhoaminen on aivan turhaa. Mutta kun ei osaa, ei kykene ja järki ei riitä, niin täällä kitiset. Sanoista tekoihin. buahhahhahhaaaa. Sen kun näkis.

Samaa kitinää kuin päälle jäänyt levy, tää valtuutettu tosiaan jaksaa kuin vanha ladon ovi. Toistaa itseään kuin papu kaija. Alas nyt sen sijaan hommiin, hakemaan niitä vuokralaisia koululle, äläkä täällä valita kuinka kukaan ei tee mitään. Hopi hopi !!!

Kannatetaan. Varmasti syntyy yhtä paljon taloudellista toimeliaisuutta kuin logistiikan korttikokeista ja kumikanavasta yhteensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää on taas tätä ainaista kitinää. Olisiko jo aika vaihtaa levyä, tai tehdä jotain asioille. Täällä huutaminen ja uhoaminen on aivan turhaa. Mutta kun ei osaa, ei kykene ja järki ei riitä, niin täällä kitiset. Sanoista tekoihin. buahhahhahhaaaa. Sen kun näkis.
Tekoja, tekoja … joko ne työttömien kirpparin tavarat on siirretty koululle ?!? Miinusta tulee hurjasti joka päivä kuin fortum/uniperillä, kun tavarat seisoo varastossa.

Kauppamuseon maininta on kielletty tällä palstalla, samoin kuin on kaikkialla kaikkina aikoina ollut, mutta niin hämmästyttävän räikeä samankaltaisuus toistuu yhä koulupäätöksen kannattajien puheenvuoroissa, ettei yhtäläisyyttä malttanut jättää huomiotta.
Pyydän saada anteeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekoja, tekoja … joko ne työttömien kirpparin tavarat on siirretty koululle ?!? Miinusta tulee hurjasti joka päivä kuin fortum/uniperillä, kun tavarat seisoo varastossa.
Teillä on edelleen ymmärryksessä vikaa. Ei tämä teidän täällä huutelu vaikuta asiaan yhtään mitään. Koulu puretaan, ja yhtään kirpparikamaa, tai muutakaan kamaa ei sinne kanneta. Kuntalaiset haluaa näin. Se on kuntalaisten tahto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teillä on edelleen ymmärryksessä vikaa. Ei tämä teidän täällä huutelu vaikuta asiaan yhtään mitään. Koulu puretaan, ja yhtään kirpparikamaa, tai muutakaan kamaa ei sinne kanneta. Kuntalaiset haluaa näin. Se on kuntalaisten tahto.
Kansa, kuntalaiset vaatii että koulu-rakennus säilytetään. Valtuusto/hallitus haluaa sen sijaan tämän ohittaen näyttää/käyttää omaa valtaansa, mahtiaan että rakennus puretaan kansan tahdosta huolimatta.
”Kuntalaiset haluaa näin. Se on kuntalaisten tahto”
Perustuuko heittosi laajempaankin kansalais-kyselyyn vai vain valtuuston/hallituksen käymiin kahvipöytä-keskusteluihin. Tuo on putinismia ja harvain valtaa. Joko ne kirppari-tavarat alkaa liikahtaa sieltä varastosta pölyttymästä kansalaisten saataville ?
Purkua ei tule tapahtumaan, ei tänä eikä ensi vuonna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansa, kuntalaiset vaatii että koulu-rakennus säilytetään. Valtuusto/hallitus haluaa sen sijaan tämän ohittaen näyttää/käyttää omaa valtaansa, mahtiaan että rakennus puretaan kansan tahdosta huolimatta.
”Kuntalaiset haluaa näin. Se on kuntalaisten tahto”
Perustuuko heittosi laajempaankin kansalais-kyselyyn vai vain valtuuston/hallituksen käymiin kahvipöytä-keskusteluihin. Tuo on putinismia ja harvain valtaa. Joko ne kirppari-tavarat alkaa liikahtaa sieltä varastosta pölyttymästä kansalaisten saataville ?
Purkua ei tule tapahtumaan, ei tänä eikä ensi vuonna.Valtuutetut edustavat kuntalaisia. Yleinen mielipide on purun kannalla. Tässä kouluasiassa yksimielisiä päätöksiä kaikki. Purkua vastustaa hyvin pieni joukko, ja vain näillä sivuilla. Jos purkua kannatettaisiin laajemmin, olisi todennäköisesti joku ollut valtuutetuunsa yhteydessä, ja kertonut mielipiteensä. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Se siitä laajasta vastustajaporukasta. Yksinhuutelijoita näillä sivuilla riittää. Tosielämässä hiljaista on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtuutetut edustavat kuntalaisia. Yleinen mielipide on purun kannalla. Tässä kouluasiassa yksimielisiä päätöksiä kaikki. Purkua vastustaa hyvin pieni joukko, ja vain näillä sivuilla. Jos purkua kannatettaisiin laajemmin, olisi todennäköisesti joku ollut valtuutetuunsa yhteydessä, ja kertonut mielipiteensä. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Se siitä laajasta vastustajaporukasta. Yksinhuutelijoita näillä sivuilla riittää. Tosielämässä hiljaista on.
Tämä kommentti saa tästä pirtistä täyden tuen. Meillä on oma salaseuramme, jossa pohditaan yhteiskunnallisia asioita ja tässä tapauksessa on vahvasti haiskahtanut, että yllättävänkin pieni piiri on se joukko, joka koulun säilyttämistä ajaa. Se on todella pieni piiri. Siellä on omaa lehmää ojassa ja ehkä sukulaisen.

Pieni joukko pienestä pirtistä. Tirsk tirsk.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä kommentti saa tästä pirtistä täyden tuen. Meillä on oma salaseuramme, jossa pohditaan yhteiskunnallisia asioita ja tässä tapauksessa on vahvasti haiskahtanut, että yllättävänkin pieni piiri on se joukko, joka koulun säilyttämistä ajaa. Se on todella pieni piiri. Siellä on omaa lehmää ojassa ja ehkä sukulaisen.
Minä myös olen lähes samaa mieltä itseni kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teillä on edelleen ymmärryksessä vikaa. Ei tämä teidän täällä huutelu vaikuta asiaan yhtään mitään. Koulu puretaan, ja yhtään kirpparikamaa, tai muutakaan kamaa ei sinne kanneta. Kuntalaiset haluaa näin. Se on kuntalaisten tahto.
Lyö ensin faktat ( F A K T A = T O S I A S I A ) pöytään,. Vasta täysin vapaan arviointi mahdollisuuden jälkeen on kenelläkään oikeus laajemmin vedota kuntalaisten haluihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyö ensin faktat ( F A K T A = T O S I A S I A ) pöytään,. Vasta täysin vapaan arviointi mahdollisuuden jälkeen on kenelläkään oikeus laajemmin vedota kuntalaisten haluihin.
Minä ennemminkin hakisin todennettuja tosiasioita täällä huutelijoiden väitteisiin, sekä edelleen odotetaan todisteita ns.joukkovoimastanne. Ilman edellä esitettyjä asioita, huutelunne on vain pienen porukan hiljaista pihinää, johon kenenkään vähänkään medialukutaitoa omaavan henkilön, ei tarvitse reagoida. Teillä on todelliset toimet asian suhteen olemattomia, ja kenenkään ei tarvitse teitä noteerata mitenkään. Jatkakaa vaan täällä huutelua. Fiksut ihmiset osaavat suodattaa tekstiänne, ja tehdä johtopäätökset niiden perusteella.

Plus se että täällä ei käy ilmi kuinka monta ihmistä siellä kirjottelee koulun puolesta. Vähimmillään se voi olla yksi. Kyllä mä uskon, että se voi olla muutama, mutta se on tosi pieni määrä tämän kokoisessa kunnassa. Ja kun joku nyt kirjoittaa, että ei kovin moni kirjoita koulun purunkaan puolesta, niin se on varmasti totta, mutta en tavallaan ymmärrä miksi tänne pitäisi ihmisten tulla kirjoittamaan koulun purun puolesta, koska ei sellaista asiaa tarvitse "ajaa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ennemminkin hakisin todennettuja tosiasioita täällä huutelijoiden väitteisiin, sekä edelleen odotetaan todisteita ns.joukkovoimastanne. Ilman edellä esitettyjä asioita, huutelunne on vain pienen porukan hiljaista pihinää, johon kenenkään vähänkään medialukutaitoa omaavan henkilön, ei tarvitse reagoida. Teillä on todelliset toimet asian suhteen olemattomia, ja kenenkään ei tarvitse teitä noteerata mitenkään. Jatkakaa vaan täällä huutelua. Fiksut ihmiset osaavat suodattaa tekstiänne, ja tehdä johtopäätökset niiden perusteella.
Edelleen, eikö väärien ja valheisiin perustuvien päätösten julki tuominen ja valitusten teko kunnan ulkopuolisiin, korkeampiin instansseihin ole muka tekoja ? Mitä tekoja oikein luulet odottavasi ? Ketjuilla kaivinkoneeseen itsensä kytkeminen on vihoviimeinen toimi johon ei tässä aivan selvässä tapauksessa mennä.

Niin mutta sinä et ymmärrä, että täysin terveitäkin rakennuksia vaan puretaan. On syy sitten yleisesti hyväksytty tai ei. Tai puretaanko liian kaunis tai vanha rakennus. Niitä vaan puretaan. Siksi te "ei siinä ollutkaan mitään vikaa" olette myöhässä ja väärässä. Ja se on ihan sama tuleeko siihen parkkipaikka, leikkipuisto, uusi rakennus tai vaikka sorsalammikko, niin rakennuksia vaan puretaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ja miksi pitää palata aina siihen, että "ei siinä ollutkaan mitään vikaa". Mitä sitten?!

Tilanne on vähän kuin
Lääkäri:Olet ylipainoinen. Laihduta.
Potilas: Ok.
Puolen vuoden päästä
lääkäri: Anteeksi, katoin viimeksi väärin noita lukemia. Et ollutkaan ylipainoinen.
Potilas: Ei se mitään. Laihdutus teki ihan hyvää.
Koulun purkuun ja siihen liittyviin kommervenkkeihin voisi minun mielestä suhtautua noinkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ennemminkin hakisin todennettuja tosiasioita täällä huutelijoiden väitteisiin, sekä edelleen odotetaan todisteita ns.joukkovoimastanne. Ilman edellä esitettyjä asioita, huutelunne on vain pienen porukan hiljaista pihinää, johon kenenkään vähänkään medialukutaitoa omaavan henkilön, ei tarvitse reagoida. Teillä on todelliset toimet asian suhteen olemattomia, ja kenenkään ei tarvitse teitä noteerata mitenkään. Jatkakaa vaan täällä huutelua. Fiksut ihmiset osaavat suodattaa tekstiänne, ja tehdä johtopäätökset niiden perusteella.
"Minä ennemminkin hakisin todennettuja tosiasioita täällä huutelijoiden väitteisiin, sekä edelleen odotetaan todisteita ns.joukkovoimastanne"
Miksi nostat tärkeimmäksi edellä sanomasi? Miksi sinulle ei tärkein asia ole avoin tosiasioiden julkaiseminen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen, eikö väärien ja valheisiin perustuvien päätösten julki tuominen ja valitusten teko kunnan ulkopuolisiin, korkeampiin instansseihin ole muka tekoja ? Mitä tekoja oikein luulet odottavasi ? Ketjuilla kaivinkoneeseen itsensä kytkeminen on vihoviimeinen toimi johon ei tässä aivan selvässä tapauksessa mennä.
Vai voisiko olla jopa niin, että saatte mielellenne rauhan, kun jonkun päättäjän pää saadaan pölkylle? Vaikka koulu lopulta purettaisiin. Olisitte varmaan silti tyytyväisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mutta sinä et ymmärrä, että täysin terveitäkin rakennuksia vaan puretaan. On syy sitten yleisesti hyväksytty tai ei. Tai puretaanko liian kaunis tai vanha rakennus. Niitä vaan puretaan. Siksi te "ei siinä ollutkaan mitään vikaa" olette myöhässä ja väärässä. Ja se on ihan sama tuleeko siihen parkkipaikka, leikkipuisto, uusi rakennus tai vaikka sorsalammikko, niin rakennuksia vaan puretaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ja miksi pitää palata aina siihen, että "ei siinä ollutkaan mitään vikaa". Mitä sitten?!
" Mikä siinä on niin vaikeaa ja miksi pitää palata aina siihen, että "ei siinä ollutkaan mitään vikaa". Mitä sitten?! "
Totuus tulee olla kaiken perusta! miksi se on niin vaikea ymmärtää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Mikä siinä on niin vaikeaa ja miksi pitää palata aina siihen, että "ei siinä ollutkaan mitään vikaa". Mitä sitten?! "
Totuus tulee olla kaiken perusta! miksi se on niin vaikea ymmärtää?Aivan, Totuus esiin. Mutta eikö tästä päästä siihen, että ei tässä olekaan kyse rakennuksesta. Sinulle ei ole kovin tärkeä asia puretaanko vai ei. Eli jos koulu olisikin päätetty säilyttää, mutta hallituksen pj olisi tehnyt vaikka jonkun virheen tai joku olisi huijannut, niin sinä ajaisit tätä samaa asiaa toisin päin? No ei sinun tarvitse vastata. Näin se on.
Ja onhan tuolla toiminnalla oma arvonsa. Että kaivaa totuutta esiin? Mutta samalla tulee esiin se, että ei kovin moni halua, että se rakennus siihen jää. Enempi halutaan päitä pölkylle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen, eikö väärien ja valheisiin perustuvien päätösten julki tuominen ja valitusten teko kunnan ulkopuolisiin, korkeampiin instansseihin ole muka tekoja ? Mitä tekoja oikein luulet odottavasi ? Ketjuilla kaivinkoneeseen itsensä kytkeminen on vihoviimeinen toimi johon ei tässä aivan selvässä tapauksessa mennä.
Mitähän valituksia olette tehneet, ja mitä ovat nuo korkeammat instanssit? Osaatko edes nimetä niitä? Kyllä asiat menee niin, että päätöksiä on tehtävä, jotta kunta menestyy. Aina on niitä, jotka eivät päätöksistä pidä. Sille emme voi mitään. Kaikkia ei voi miellyttää. Se ei kuitenkaan tee päätöksestä laitonta, jos joku ei pidä tehdystä päätöksestä. Kyllä mielipahaa saa ihmisellä olla. Koulun asiassa kaikki päätökset on tehty lakien mukaan. Yhtään päätöstä ei ole todettu laittomiksi. Se on fakta. Purkuyhtiön valintapäätöksestä on tehty valitus, mutta sekin päätös tullaan toteamaan lailliseksi. Jos joku väittää muuta, levittää hän väärää tietoa.

Niin ja voihan purkufirma vielä vaikka vaihtua, mutta ei se vaikuta siihen puretaanko koulu vai ei. Kouluja joskus vaan puretaan. Niin surullista kuin se onkin ku itse ja lapset ovat sitä käyneet.

Aivan pimeätä puhetta varsinkin viimeiset virkkeet. Voi taivas millainen porukka tätäkin kuntaa johtaa !

Ja voi taivas kuinka vähäjärkinen porukka siitä valittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, Totuus esiin. Mutta eikö tästä päästä siihen, että ei tässä olekaan kyse rakennuksesta. Sinulle ei ole kovin tärkeä asia puretaanko vai ei. Eli jos koulu olisikin päätetty säilyttää, mutta hallituksen pj olisi tehnyt vaikka jonkun virheen tai joku olisi huijannut, niin sinä ajaisit tätä samaa asiaa toisin päin? No ei sinun tarvitse vastata. Näin se on.
Ja onhan tuolla toiminnalla oma arvonsa. Että kaivaa totuutta esiin? Mutta samalla tulee esiin se, että ei kovin moni halua, että se rakennus siihen jää. Enempi halutaan päitä pölkylle.Taasko pukkaa kova paine kääntää syyllisyysvipua väärään suuntaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mutta sinä et ymmärrä, että täysin terveitäkin rakennuksia vaan puretaan. On syy sitten yleisesti hyväksytty tai ei. Tai puretaanko liian kaunis tai vanha rakennus. Niitä vaan puretaan. Siksi te "ei siinä ollutkaan mitään vikaa" olette myöhässä ja väärässä. Ja se on ihan sama tuleeko siihen parkkipaikka, leikkipuisto, uusi rakennus tai vaikka sorsalammikko, niin rakennuksia vaan puretaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ja miksi pitää palata aina siihen, että "ei siinä ollutkaan mitään vikaa". Mitä sitten?!
*Siksi te "ei siinä ollutkaan mitään vikaa" olette myöhässä ja väärässä.*
Kansa taitaa olla "myöhässä" siksi, että luottivat valtuutettujen ja kunnan virkahenkilöiden antamiin tietohin uuden koulun tarpeesta ja ilmoitetuista syistä luonnollisesti johtuvaan vanhan koulun purkamiseen.
Väärässä vai oikeassa, siinäpä pohdinnan arvoinen kysymys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja voihan purkufirma vielä vaikka vaihtua, mutta ei se vaikuta siihen puretaanko koulu vai ei. Kouluja joskus vaan puretaan. Niin surullista kuin se onkin ku itse ja lapset ovat sitä käyneet.
Hyvä tavaton kuin onkaan samaa käytöstä mitä saatiin vuosia nähdä Korhosen kauppakiinteistön suruttoman hävittämisen tiimoilta. Toistetaanko tässäkin sama ´jääräpäisesti metsään vaikka pettävän suon yli`?
- Anonyymi
Ahaa! Täällä alkaa valjeta homman juju. Tässä kouluhommassa onkin henkilöistä kysymys. Mielenkiintoista. Olisihan tämä pitänyt arvata.
- Anonyymi
Vääriä päätöksiä valheisiin perustuen tehneitä kohtaan kyllä, nimet muistiin, ennen vaaleja. Ei siinä ole mitään henkilö-kohtaista, hyödylliset idiootit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vääriä päätöksiä valheisiin perustuen tehneitä kohtaan kyllä, nimet muistiin, ennen vaaleja. Ei siinä ole mitään henkilö-kohtaista, hyödylliset idiootit.
Päätökset ovat kunnan kannalta aivan oikein. Päätöksentekijöillä on ollut käytössään kaikki tarvittava tieto, hyvän ja oikean päätöksen pohjaksi. Jonkun ne päätökset on nyt kuitenkin tehtävä. Purun kannattajia on suurin osa kuntalaisia. Hyvä, että edistyksellisiä päätöksi osataan tehdä. Nyt eteenpäin=) Kiitos valtuutetuille. Jaksakaa tärkeässä työssänne.

Voisiko joku kertoa minulle, miten koulun purkaminen hyödyttää kuntaa/kuntalaisia?

Huono ilma -todistusta ei ole esittää Se on juuri se ainoa ja kantavin, paras peruste rakennuksen säilyttämiseksi. Älkää nyt tätä sössikö ettei tule kustannuksiltaan, vuosien oikeudenkäyntikulut kuten lockwood-casessa jossa turpaan tuli raskaasti. Kukaan ei uskalla niistä hurjista summista kuntalaisille virkkoa nykyään sanaakaan. Ei ennen eikä nyt.

Saadaan sorsalammikko siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisiko joku kertoa minulle, miten koulun purkaminen hyödyttää kuntaa/kuntalaisia?
Perustetaanko kuhmalaisten päätökset ajatukseen kunnan parhaaksi?
Tässä pirtissä on päästy päätelmään ettei motiivin laatu mitään sielä ratkasis, motiivi kun motiivi on hyvä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono ilma -todistusta ei ole esittää Se on juuri se ainoa ja kantavin, paras peruste rakennuksen säilyttämiseksi. Älkää nyt tätä sössikö ettei tule kustannuksiltaan, vuosien oikeudenkäyntikulut kuten lockwood-casessa jossa turpaan tuli raskaasti. Kukaan ei uskalla niistä hurjista summista kuntalaisille virkkoa nykyään sanaakaan. Ei ennen eikä nyt.
"Kukaan ei uskalla niistä hurjista summista kuntalaisille virkkoa nykyään sanaakaan. Ei ennen eikä nyt."
Mikä estää kertomasta ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono ilma -todistusta ei ole esittää Se on juuri se ainoa ja kantavin, paras peruste rakennuksen säilyttämiseksi. Älkää nyt tätä sössikö ettei tule kustannuksiltaan, vuosien oikeudenkäyntikulut kuten lockwood-casessa jossa turpaan tuli raskaasti. Kukaan ei uskalla niistä hurjista summista kuntalaisille virkkoa nykyään sanaakaan. Ei ennen eikä nyt.
Jos kerran rehtorin PTSssä on seuraavaksi purkaa loputkin koulukeskuksen vanhat rakennukset, olisi kiva tietää, mikä on kokonaissuunnitelma ja kustannusarvio esimerkiksi seuraaville 10 vuodelle.
Tuleeko alaluokkien uudisrakennus nyt purettavan Kaukolan koulun A-siiven paikalle jne? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran rehtorin PTSssä on seuraavaksi purkaa loputkin koulukeskuksen vanhat rakennukset, olisi kiva tietää, mikä on kokonaissuunnitelma ja kustannusarvio esimerkiksi seuraaville 10 vuodelle.
Tuleeko alaluokkien uudisrakennus nyt purettavan Kaukolan koulun A-siiven paikalle jne?Mikä yksinvaltias-päättäjä tästä junan tuomasta ( ei yleensä tiedä hyvää ) rehtorista on siinnyt ?!? Mihin hänen valtansa kunnassa perustuu ?!? Ensimmäinen esimerkki; ei osunut ponnistus ihan lankulle kun ”oireiluillaan” sai aikaan uuden koulun mutta ei enää annettua korruptio-opettajan virkaa palkinnoksi uudesta koulusta, valtuuston puheenjohtajalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päätökset ovat kunnan kannalta aivan oikein. Päätöksentekijöillä on ollut käytössään kaikki tarvittava tieto, hyvän ja oikean päätöksen pohjaksi. Jonkun ne päätökset on nyt kuitenkin tehtävä. Purun kannattajia on suurin osa kuntalaisia. Hyvä, että edistyksellisiä päätöksi osataan tehdä. Nyt eteenpäin=) Kiitos valtuutetuille. Jaksakaa tärkeässä työssänne.
"Päätökset ovat kunnan kannalta aivan oikein. "
Kunta on on laaja käsite.
Voitko olla varma päätösten oikeellisuudesta, ei vain päätöksiin osallistuneiden, vaan aivan koko kunnan kannalta? Voitko? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran rehtorin PTSssä on seuraavaksi purkaa loputkin koulukeskuksen vanhat rakennukset, olisi kiva tietää, mikä on kokonaissuunnitelma ja kustannusarvio esimerkiksi seuraaville 10 vuodelle.
Tuleeko alaluokkien uudisrakennus nyt purettavan Kaukolan koulun A-siiven paikalle jne?2 lasta syntynyt tämän vuoden aikana. Mistä niitä alakoululaisia siunaantuu koulutettavaksi kun kenelläkään ei tunnu olevan prioriteeteissa nuorien asukkaiden hankinta kuntaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran rehtorin PTSssä on seuraavaksi purkaa loputkin koulukeskuksen vanhat rakennukset, olisi kiva tietää, mikä on kokonaissuunnitelma ja kustannusarvio esimerkiksi seuraaville 10 vuodelle.
Tuleeko alaluokkien uudisrakennus nyt purettavan Kaukolan koulun A-siiven paikalle jne?Jatkossa pärjätään kahdella rakennuksella. Uuden lisäksi vähän pienempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä yksinvaltias-päättäjä tästä junan tuomasta ( ei yleensä tiedä hyvää ) rehtorista on siinnyt ?!? Mihin hänen valtansa kunnassa perustuu ?!? Ensimmäinen esimerkki; ei osunut ponnistus ihan lankulle kun ”oireiluillaan” sai aikaan uuden koulun mutta ei enää annettua korruptio-opettajan virkaa palkinnoksi uudesta koulusta, valtuuston puheenjohtajalle.
Medialukutaito, medialukutaito=). Juuri näitä tarkoitan.
- Anonyymi
Ei voi olla puhtaita jauhoja pussissa eikä päässä sillä valtuutetulla joka täällä koettaa todistella oman päätöksensä erinomaisuutta huomioimatta tai vastaamatta toisen puolen argumentteihin. Minä päätin oikein, piste, ajattelu on täällä olevien päättäjien geeneissä, vaikka tietävät olevansa väärässä.
- Anonyymi
Ei omaa päätöstään, vaan valtuuston yksimielistä ja laillista päätöstä. Ei mikään väärä perustelu, vaan täysi fakta. Purkua vastustavilla ole ollut mitään kunnollista ja oikeasti täytäntöönpantavaa argumenttia. Täysin ideattomia, turhia, kapeakatseisi ja lapsellisia ehdotelmia, ilman laajempaa käsitystä kunnan tarpeista ja kuntalaisten toiveista.

Puretaan tai ei pureta. Koulu on vain yksi kiistakapula. Miksi kunta ei kehity? Kunnan vetovoimaisuuden elementtejä on, mutta niitä ei ole valjastettu, vaan osittain hävitetty.
Kesäasukkaat ovat suuri potentiaali kunnan kehitykselle ja olemassaololle. Kumipyöräkanava Pirkanmaa->Kuhmoinen- > Pirkanmaa. Kanava tulisi olla vain yhteen suuntaan, jos kuntaa oikeasti kehitetään. Kunnanjohtajan tehtävä on käynnistää kehitys.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuhmoinen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei omaa päätöstään, vaan valtuuston yksimielistä ja laillista päätöstä. Ei mikään väärä perustelu, vaan täysi fakta. Purkua vastustavilla ole ollut mitään kunnollista ja oikeasti täytäntöönpantavaa argumenttia. Täysin ideattomia, turhia, kapeakatseisi ja lapsellisia ehdotelmia, ilman laajempaa käsitystä kunnan tarpeista ja kuntalaisten toiveista.
Koulu-rakennuksen ilma on todettu tutkimusten perusteella puhtaaksi. Mitä lisää omia valheitasi vielä tarvitset henkilö-kohtaiselle purkamis-kiimallesi ? Ei ole kuntalaisten etu maksaa siitäkin. Lopetan keskustelun, piste.

Medialukutaito, medialukutaito=) Täysiä valheita taas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei omaa päätöstään, vaan valtuuston yksimielistä ja laillista päätöstä. Ei mikään väärä perustelu, vaan täysi fakta. Purkua vastustavilla ole ollut mitään kunnollista ja oikeasti täytäntöönpantavaa argumenttia. Täysin ideattomia, turhia, kapeakatseisi ja lapsellisia ehdotelmia, ilman laajempaa käsitystä kunnan tarpeista ja kuntalaisten toiveista.
1. ja tärkein kysymys, (ratkaisee koko kiistan perusteet):
"Ei mikään väärä perustelu, vaan täysi fakta"
- Onko todetut vaikeat home- ja sisäilmahaitat faktaa?
( näihin faktoihin nojaten päätettiin vanha koulu purkaa ja rakentaa uusi ).
2. kysymys:
"Purkua vastustavilla ole ollut mitään kunnollista ja oikeasti täytäntöönpantavaa argumenttia. Täysin ideattomia, turhia, kapeakatseisi ja lapsellisia ehdotelmia, ilman laajempaa käsitystä kunnan tarpeista ja kuntalaisten toiveista."
Jos näkemyksesi mukaan purkua vastustavat päättäjät ovat noinkin huonoja, miksihän paremman ja laajemman ymmärryksen omaavilla fiksuilla, varsinkin sinulla, tullut mieleen yhtäkään purkua paremmin kuntaa kehittävää ideaa?
3. kysymys:
"...... ilman laajempaa käsitystä kunnan tarpeista ja kuntalaisten toiveista."
Millä tavalla kuntalaisille on annettu vaikutusmahdollisuus? - Anonyymi

Millä tavalla kuntalaisille on annettu vaikutusmahdollisuus?1. Ovat
2. Ei ole yhtään purkua vastustavaa päättäjää. Päätökset ovat olleet yksimielisiä.
3. Kuntalaisilla on ollut aikanaan lain suomat täydet oikeudet olla yhteydessä valtuutettuihin, ja olla näin mukana prosessissa, tai tehdä asiasta valitus. Jälkeenpäin on asioista turha enää itkeä, ja väittää, että ei ole kuunneltu. Kaikki lain vaatimat laajat prosessit on asiassa läpikäyty. Se on jälleen vain täällä kirjoittelevien huuhaaihmisten väitteitä tuo kuulemattomuus. Asioihin pitää silloin vaikuttaa kun on vaikuttamisen aika. Se, että ei pidä koulun purkamisesta, ei oikeuta siihen, että vääristelee asioita tahallisesti. Joskus saa harmittaa, mutta harmituksen voisi purkaa jotenkin muuten, kuin haukkumalla päättäjiä ja päätösprosesseja aiheetta ja ilman perusteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. Ovat
2. Ei ole yhtään purkua vastustavaa päättäjää. Päätökset ovat olleet yksimielisiä.
3. Kuntalaisilla on ollut aikanaan lain suomat täydet oikeudet olla yhteydessä valtuutettuihin, ja olla näin mukana prosessissa, tai tehdä asiasta valitus. Jälkeenpäin on asioista turha enää itkeä, ja väittää, että ei ole kuunneltu. Kaikki lain vaatimat laajat prosessit on asiassa läpikäyty. Se on jälleen vain täällä kirjoittelevien huuhaaihmisten väitteitä tuo kuulemattomuus. Asioihin pitää silloin vaikuttaa kun on vaikuttamisen aika. Se, että ei pidä koulun purkamisesta, ei oikeuta siihen, että vääristelee asioita tahallisesti. Joskus saa harmittaa, mutta harmituksen voisi purkaa jotenkin muuten, kuin haukkumalla päättäjiä ja päätösprosesseja aiheetta ja ilman perusteita.Kiinnostuneena myöskin kysyisin vastauksiisi tarkennuksia
1. Onko kunnanvirastossa asiantuntija lausunnot näistä vaikeista home- ja sisäilmahaitoista?
2. ?
3. Mitä vaikuttamistarvetta järkevillä kuntalaisilla olisi ollut homeisen ja käyttökelvottoman koulun purkmispäätökseen?
Vaikuttamistarve on ilmennyt vasta viime aikoina sitkeiden huhujen perusteella, ettei julkisesti kerrottu koulun kuntotilanne olisikaan aivan paikkansa pitävä.
Ps. Pistää silmään ja korvaankin seikka, ettei päätöksistä ja päättäjistä sovi lausua asiallisiakaan mielipiteitä, vastaavasti joidenkin päättäjien on soveliasta jatkuvasti halventaa ja nimitellä kuntalaisia kuin kollegoitaankin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinnostuneena myöskin kysyisin vastauksiisi tarkennuksia
1. Onko kunnanvirastossa asiantuntija lausunnot näistä vaikeista home- ja sisäilmahaitoista?
2. ?
3. Mitä vaikuttamistarvetta järkevillä kuntalaisilla olisi ollut homeisen ja käyttökelvottoman koulun purkmispäätökseen?
Vaikuttamistarve on ilmennyt vasta viime aikoina sitkeiden huhujen perusteella, ettei julkisesti kerrottu koulun kuntotilanne olisikaan aivan paikkansa pitävä.
Ps. Pistää silmään ja korvaankin seikka, ettei päätöksistä ja päättäjistä sovi lausua asiallisiakaan mielipiteitä, vastaavasti joidenkin päättäjien on soveliasta jatkuvasti halventaa ja nimitellä kuntalaisia kuin kollegoitaankin."Pistää silmään ja korvaankin seikka, ettei päätöksistä ja päättäjistä sovi lausua asiallisiakaan mielipiteitä"
Kuullostaa niin tutulta ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei omaa päätöstään, vaan valtuuston yksimielistä ja laillista päätöstä. Ei mikään väärä perustelu, vaan täysi fakta. Purkua vastustavilla ole ollut mitään kunnollista ja oikeasti täytäntöönpantavaa argumenttia. Täysin ideattomia, turhia, kapeakatseisi ja lapsellisia ehdotelmia, ilman laajempaa käsitystä kunnan tarpeista ja kuntalaisten toiveista.
" Purkua vastustavilla ole ollut mitään kunnollista ja oikeasti täytäntöönpantavaa argumenttia. Täysin ideattomia, turhia, kapeakatseisi ja lapsellisia ehdotelmia, ilman laajempaa käsitystä kunnan tarpeista ja kuntalaisten toiveista."
Kun kuntalaisten toiveitakaan ei ymmärretä, tuosta voisi lukea joidenkin päättäjistä vastustaneen.
Ymmärtääkseni kuntalaisilta ei ole mielipiteitä kysytty ja tuntuu kuin kaikki kuntalaisten ajatukset ja ideat kunnan kehittämiseksi sieltä ylhäältä katsottuna eivät voi muuta ollakaan kuin juuri edellä mainitsemiasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Purkua vastustavilla ole ollut mitään kunnollista ja oikeasti täytäntöönpantavaa argumenttia. Täysin ideattomia, turhia, kapeakatseisi ja lapsellisia ehdotelmia, ilman laajempaa käsitystä kunnan tarpeista ja kuntalaisten toiveista."
Kun kuntalaisten toiveitakaan ei ymmärretä, tuosta voisi lukea joidenkin päättäjistä vastustaneen.
Ymmärtääkseni kuntalaisilta ei ole mielipiteitä kysytty ja tuntuu kuin kaikki kuntalaisten ajatukset ja ideat kunnan kehittämiseksi sieltä ylhäältä katsottuna eivät voi muuta ollakaan kuin juuri edellä mainitsemiasi.Kuntalaisten kuuleminen
"Edustuksellista demokratiaa täydentämään on erityisesti 1990-luvulta lähtien kehitetty suoran osallistumisen käytäntöjä, joiden kautta kuntalaiset voivat suoremmin vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon.
"Lainsäädännössämme kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat vahvasti esillä, ja ne on turvattu myös useissa erityislaeissa."
"Kuntalain (22 §) mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kunta voi vapaasti päättää siitä, miten se tämän velvollisuutensa käytännössä toteuttaa."
Kuntalaiset ovat reagoineet, joten kunnan velvollisuuden toteuttaminen ei kaikkia miellytä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinnostuneena myöskin kysyisin vastauksiisi tarkennuksia
1. Onko kunnanvirastossa asiantuntija lausunnot näistä vaikeista home- ja sisäilmahaitoista?
2. ?
3. Mitä vaikuttamistarvetta järkevillä kuntalaisilla olisi ollut homeisen ja käyttökelvottoman koulun purkmispäätökseen?
Vaikuttamistarve on ilmennyt vasta viime aikoina sitkeiden huhujen perusteella, ettei julkisesti kerrottu koulun kuntotilanne olisikaan aivan paikkansa pitävä.
Ps. Pistää silmään ja korvaankin seikka, ettei päätöksistä ja päättäjistä sovi lausua asiallisiakaan mielipiteitä, vastaavasti joidenkin päättäjien on soveliasta jatkuvasti halventaa ja nimitellä kuntalaisia kuin kollegoitaankin.Asiallinen on eri asia kun asiaton arvostelu ilman totuuspohjaa, ja vielä väärää tietoa levittämällä. Te huuhaaporukka olette hauskaa porukkaa tuon sopulimaisuutenne takia. Yksi sanoo jotakin, niin kaikki seuraa sokeana perässä, ilman epäilyksen häivää. Täällä keskustellaan "rohkeana" nimettömästi uskoen sinisilmäisesti, että muut ovat sitä mitä oletatte heidän olevan. Pidätte täällä kirjoitettua totena, ja levitätte näitä suuria totuuksia innokkaasti. Täällä kirjoitetaan todella paljon väärää tietoa ja harhaanjohdetaan ihan tarkoituksella. Nämä kirjoitukset uppoavat tähän huuhaaporukkaan ilman epäilyksen häivääkään. Edelleen uskon kuitenkin fiksujen ihmisten medialukutaitoon. Antaa rupusakin mennä noihin trollauksiin. Kiitos päättäjille. Teette tärkeää työtä. Jatkakaa samaan malliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Purkua vastustavilla ole ollut mitään kunnollista ja oikeasti täytäntöönpantavaa argumenttia. Täysin ideattomia, turhia, kapeakatseisi ja lapsellisia ehdotelmia, ilman laajempaa käsitystä kunnan tarpeista ja kuntalaisten toiveista."
Kun kuntalaisten toiveitakaan ei ymmärretä, tuosta voisi lukea joidenkin päättäjistä vastustaneen.
Ymmärtääkseni kuntalaisilta ei ole mielipiteitä kysytty ja tuntuu kuin kaikki kuntalaisten ajatukset ja ideat kunnan kehittämiseksi sieltä ylhäältä katsottuna eivät voi muuta ollakaan kuin juuri edellä mainitsemiasi.Eliitti kuvittelee valituksi tultuaan nesteen päähän noustua olevansa äänestäjiensä yläpuolella valtansa huipulla dissaamalla ja painamalla eri mieltä olevat maan rakoon. Tehtävät päätökset ovat salaisuuden ja vaitiolovelvollisuuden takana siksi ettei kukaan saisi tietää mitä oma valittu mielitietty päättää tai on asiasta mieltä. Näin varmistetaan oma jatko vallan kahvassa eikä mikään kunnan päätöksissä tule muuttumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiallinen on eri asia kun asiaton arvostelu ilman totuuspohjaa, ja vielä väärää tietoa levittämällä. Te huuhaaporukka olette hauskaa porukkaa tuon sopulimaisuutenne takia. Yksi sanoo jotakin, niin kaikki seuraa sokeana perässä, ilman epäilyksen häivää. Täällä keskustellaan "rohkeana" nimettömästi uskoen sinisilmäisesti, että muut ovat sitä mitä oletatte heidän olevan. Pidätte täällä kirjoitettua totena, ja levitätte näitä suuria totuuksia innokkaasti. Täällä kirjoitetaan todella paljon väärää tietoa ja harhaanjohdetaan ihan tarkoituksella. Nämä kirjoitukset uppoavat tähän huuhaaporukkaan ilman epäilyksen häivääkään. Edelleen uskon kuitenkin fiksujen ihmisten medialukutaitoon. Antaa rupusakin mennä noihin trollauksiin. Kiitos päättäjille. Teette tärkeää työtä. Jatkakaa samaan malliin.
Lopeta tuo sama tyhjä jargon-toisto medialukutaidosta ja muiden kuntalaisten tyhmyyden korostaminen itseäsi nostamalla, olet säälittävä kohta entinen valtuutettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eliitti kuvittelee valituksi tultuaan nesteen päähän noustua olevansa äänestäjiensä yläpuolella valtansa huipulla dissaamalla ja painamalla eri mieltä olevat maan rakoon. Tehtävät päätökset ovat salaisuuden ja vaitiolovelvollisuuden takana siksi ettei kukaan saisi tietää mitä oma valittu mielitietty päättää tai on asiasta mieltä. Näin varmistetaan oma jatko vallan kahvassa eikä mikään kunnan päätöksissä tule muuttumaan.
Medialukutaito=)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta tuo sama tyhjä jargon-toisto medialukutaidosta ja muiden kuntalaisten tyhmyyden korostaminen itseäsi nostamalla, olet säälittävä kohta entinen valtuutettu.
Kuulenko sopulin vikinää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulenko sopulin vikinää?
Et tunnu kuulevan yhtään mitään, niinkuin et yleensä muutenkaan, itsesi ylentäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiallinen on eri asia kun asiaton arvostelu ilman totuuspohjaa, ja vielä väärää tietoa levittämällä. Te huuhaaporukka olette hauskaa porukkaa tuon sopulimaisuutenne takia. Yksi sanoo jotakin, niin kaikki seuraa sokeana perässä, ilman epäilyksen häivää. Täällä keskustellaan "rohkeana" nimettömästi uskoen sinisilmäisesti, että muut ovat sitä mitä oletatte heidän olevan. Pidätte täällä kirjoitettua totena, ja levitätte näitä suuria totuuksia innokkaasti. Täällä kirjoitetaan todella paljon väärää tietoa ja harhaanjohdetaan ihan tarkoituksella. Nämä kirjoitukset uppoavat tähän huuhaaporukkaan ilman epäilyksen häivääkään. Edelleen uskon kuitenkin fiksujen ihmisten medialukutaitoon. Antaa rupusakin mennä noihin trollauksiin. Kiitos päättäjille. Teette tärkeää työtä. Jatkakaa samaan malliin.
Arvon Korkeudet, antakaa Rupusakille tietoa, olkaa niin armollisia!

Olet kyllä onneton yksilö tuossa omahyväisessä paremmuuden tunteessasi ja täysin vääristyneessä omassa ylemmyyden tunteessasi. Säälittävää puhetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvon Korkeudet, antakaa Rupusakille tietoa, olkaa niin armollisia!
" Antaa rupusakin mennä noihin trollauksiin."
Rupusakin. Aika alentava nimitys kuntalaisista, jotka ilmeisesti maksavat verojakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Antaa rupusakin mennä noihin trollauksiin."
Rupusakin. Aika alentava nimitys kuntalaisista, jotka ilmeisesti maksavat verojakin.Kuhmoisissa hyökätään "toisinajattelijoita" vastaan aina sivistymättömästi törkeillen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuhmoisissa hyökätään "toisinajattelijoita" vastaan aina sivistymättömästi törkeillen.
"Kuhmoisissa hyökätään "toisinajattelijoita" vastaan aina sivistymättömästi törkeillen."
Kyllä, ja se on hirvittävän alentavaa ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuhmoisissa hyökätään "toisinajattelijoita" vastaan aina sivistymättömästi törkeillen.
Liekö siinä perrää notta kusi nousoo päähän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liekö siinä perrää notta kusi nousoo päähän?
"Liekö siinä perrää notta kusi nousoo päähän?"
Kyllä siinä perää on ja siksi palaute on tärkeää ja sitä pitää kestää.
"Jos ihminen tuijottaa vain vahvuuksiaan, saattaa kusi nousta päähän. Tämän ehkäisyssä erinomainen keino olisi realistinen ja jatkuva palaute suoriutumisesta. Ylpeä suomalainen taitaa pitää itseään joko parempana tai huonompana kuin onkaan."
https://www.johtamisenkehitys.fi/pidamme-itseamme-liian-hyvina/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Liekö siinä perrää notta kusi nousoo päähän?"
Kyllä siinä perää on ja siksi palaute on tärkeää ja sitä pitää kestää.
"Jos ihminen tuijottaa vain vahvuuksiaan, saattaa kusi nousta päähän. Tämän ehkäisyssä erinomainen keino olisi realistinen ja jatkuva palaute suoriutumisesta. Ylpeä suomalainen taitaa pitää itseään joko parempana tai huonompana kuin onkaan."
https://www.johtamisenkehitys.fi/pidamme-itseamme-liian-hyvina/Jos ei palautetta tule, sitä pitää älytä itse pyytää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei palautetta tule, sitä pitää älytä itse pyytää.
Kunnanhallituksen ja valtuuston yksimielisistä päätöksistä tulee täällä palautetta pyytämättäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnanhallituksen ja valtuuston yksimielisistä päätöksistä tulee täällä palautetta pyytämättäkin.
Vaikka ne, päätösten valmistelu ja teko, pyritään täysmääräisesti salaamaan kuntalaisilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka ne, päätösten valmistelu ja teko, pyritään täysmääräisesti salaamaan kuntalaisilta.
Näin saadaan syntymään lain myöntämin valtuuksin "yksimielisiä" päätöksiä. Kuntalaisilla ei ole rakentavaa eikä avointa keskusteluyhteyttä vaikuttaa yksimielisyyteen. Kunnan päättävissä elimissä on useita puolueita. Ei voi uskottavasti mennä niin, että aina ollaan yksimielisiä. Keskustelua ja eri näkökantoja pitää syntyä kaikista päätöksistä.
Keskusteluketjussa kunnan päätöksistä eri mieltä olevat leimataan rupusakiksi.
Avoimesti kuntalaisia kuunnellen valmistellut ja tehdyt päätökset eivät aiheuta jälkipuintia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin saadaan syntymään lain myöntämin valtuuksin "yksimielisiä" päätöksiä. Kuntalaisilla ei ole rakentavaa eikä avointa keskusteluyhteyttä vaikuttaa yksimielisyyteen. Kunnan päättävissä elimissä on useita puolueita. Ei voi uskottavasti mennä niin, että aina ollaan yksimielisiä. Keskustelua ja eri näkökantoja pitää syntyä kaikista päätöksistä.
Keskusteluketjussa kunnan päätöksistä eri mieltä olevat leimataan rupusakiksi.
Avoimesti kuntalaisia kuunnellen valmistellut ja tehdyt päätökset eivät aiheuta jälkipuintia."Keskusteluketjussa kunnan päätöksistä eri mieltä olevat leimataan rupusakiksi."
Tuo on vielä kaunista siihen mitä on nähty ja kuultu.
- Anonyymi
Onks valtsu lomalla vai opintomatkalla, kun ei puolustele täällä niinkuin muutkin tytöt?
- Anonyymi
Ei siellä noin vain aiheesta heivata, aiheetta saatetaan kyllä.
- Anonyymi
Tuoho mie en sano mittää vuo ronomiinie syntyy on esi isä syylliss.Kahoha sie ku ne on Savolais sytyssii kute mie syö hää persoona sellaiset. Tuo tuos historiast ja muist ei hittookaa.
- Anonyymi
"Onko liikaa vaadittu, että yksi keskusteluketju olisi ilman kauppamuseota?"
Ehdottomasti. Onhan tuo Kuhmoisten lähihistorian yksi merkittävämmistä ja kauaskantoisimmista kuntamunauksista, säilyen historiaan varoittavana muistutuksena röyhkeyden ja piittaamattomuuden seurauksista.- Anonyymi
Höpöhöpöhöpö. Ota rennosti. Olisiko aika jo lopettaa tuo vääristely ja valheiden levittäminen, ja keskittyä oikeisiin nykyajan ongelmiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpöhöpö. Ota rennosti. Olisiko aika jo lopettaa tuo vääristely ja valheiden levittäminen, ja keskittyä oikeisiin nykyajan ongelmiin.
Oho?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oho?
Korhosen kauppamuseo oli oikea ongelma ja epäkohta. Tämä koulukeissi ei vaan mene samalle sivulle. Vieressä kohtalaisen hieno koulu, ikäluokat pienenee. Vanhan koulun voi purkaa pois. Se alue tarvitaan koulun välitunti- ja liikuntakäyttöön.

Että joku jaksaa puolustella omia minäittepäätöksiään täällä ja vähätellä niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korhosen kauppamuseo oli oikea ongelma ja epäkohta. Tämä koulukeissi ei vaan mene samalle sivulle. Vieressä kohtalaisen hieno koulu, ikäluokat pienenee. Vanhan koulun voi purkaa pois. Se alue tarvitaan koulun välitunti- ja liikuntakäyttöön.
"Se alue tarvitaan koulun välitunti- ja liikuntakäyttöön."
Puoli milliä purkamiseen ja toiset puoli milliä asfaltointiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se alue tarvitaan koulun välitunti- ja liikuntakäyttöön."
Puoli milliä purkamiseen ja toiset puoli milliä asfaltointiin?Kehitys kehittyy. Vanhasta on hyvä osata luopua=) Kohti uutta rohkealla otteella. Hyvä näin. Jarrut saa jarrutella, juna kuitenkin kulkee. Hyvä Kuhmoinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se alue tarvitaan koulun välitunti- ja liikuntakäyttöön."
Puoli milliä purkamiseen ja toiset puoli milliä asfaltointiin?Kakarat mitään lisää ulkotilaa välitunneille tarvitse. Ne istuu sisätiloissa keväät-syksyt-talvet älykkäine laitteineen. Milloin viimeksi olet nähnyt jonkun välitunnilla ulkona käyskentelevän ? Mennyt maailma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitys kehittyy. Vanhasta on hyvä osata luopua=) Kohti uutta rohkealla otteella. Hyvä näin. Jarrut saa jarrutella, juna kuitenkin kulkee. Hyvä Kuhmoinen
Vanhasta luopuminen synnyttää Kuhmoisissa uutta ja innovatiivista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhasta luopuminen synnyttää Kuhmoisissa uutta ja innovatiivista?
Näkis vaan ja kuulis kolinan,
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057