Pöytätietokone alkaa olla tiensä päässä ja uuden hankinta edessä.
Mitähän ominaisuuksia pitäisi ottaa huomioon uutta hankittaessa. Tietysti oma käyttötarve, lähinnä laskunmaksut. Toisaalta se onnistuu myös puhelimella joten tarviiko koko läppäriä edes.
Siili
Mitähän ominaisuuksia pitäisi ottaa huomioon uutta hankittaessa. Tietysti oma käyttötarve, lähinnä laskunmaksut. Toisaalta se onnistuu myös puhelimella joten tarviiko koko läppäriä edes.
Siili
Vastaukset 72
Vanhimmat
Koko.
Tietotekniikasta voi helpolla jaaritella päiväkausia. Noin peruskäyttöön loppupeleissä suunnalleen sama, millainen kone, kaikissa kyllä riittää tehot, liitännät ja omininaisuudet. Monilla käyttis kuitenkin tärkeä, ite mieltä, mä pärjään millä tahansa käyttiksellä ja käyttänytkin kaikenlaisia, mutta marketeissä myydään lähinnä androideja ja winejä. Windovs sekavuudestaan huolimatta kai yleensä järkevin valinta, se kun on yleisin.
Mutta kokoon, siis lähinnä ruudun kokoon kiinnittäisin huomiota. Jos roudaa konetta paljon, pienenpi parempi. Mutta jos käyttää konetta lähinnä himassa, isompi näyttö kannattaa laittaa harkintaan. Noh, yleensäkin näytönominaisuuksiin pitäis kiinnittää huomiota, sitähän sitä kattelee.
Itellä ollut pitkään läppäri yleiskoneena, nyt ei edes ole varsinaista työkonetta, koska se kallis investointi rautoineen ja ohjelmistoineen. Mulla ollut ihan halpoja market läppäreitä jo monia. Mieluiten 17 tuumaa hyvällä tesoluutiolla, värintoistoista, tai virkistystaajuuksista vähän turha keskustella näitten koneiden osalta.
Näppishän se toinen tärkee on, ei net häävejä halpiksissa ole, mutta aina voi hankkia ulkopuolisen näppiksen, jos haluaa. Samaten, jos levyhiiri ei miellytä, aina voi tökätä koneen kylkeen tavallisen hiiren.
Mutts mun mielestä ei kannata hirveitä summia läpppäriin upottaa, ei näissä net erot varsinaisesti normikäytössä ole kovin tärkeitä. JA yks, oli kone halpa, tai kallis, läpppäreillä tapana olla lyhytikäisiä, liki kuin puhelimet. Mulla vino pino pikkuvikaisia läppäreitä. Jossain vika emolevyssä, ei kannata korjauttaa. Jossain meni näyttö, ei kannata korjauttaa. Jossain virtaliitin sökö, ei kannata korjauttaa. Ja melko paljon pitänyt ostella latureita, niihin usein tulee liitinvikoja. Mutta laturit halpoja.
Yleensä kuitenkin tekniikka kehittyy nopeesti, koneet menee vanhoiksi siitä syystä. Ei asennu uudet käyttikset, ei asennu uudet ohjelmat.Että kymmenkunta vuotta alkaa siinä oleen maksimi. Virastoissa jne vaihdellaan koneet suunnalleen neljän vuoden sykleissä- kotikäytössä pärjää pitempäänin, kuhan virustutkat jne pelaa.
Kyllä läppäri on kätevämpi moneen, kuin puhelin. Ilmankin voi pärjätä, mutta just snadin koon ja kehnon kirjoitettavuuden takia ite en juuri kännykkää käyt muuhun, kuin puhumiseen.
=DW=
No kiitos paneutumisesta......
Siili
Omalla kohdalla olen päätynyt ekan (itse kasaamani) pöytäkoneen jälkeen käytettyihin kannettaviin Lenovo 11" yritysläppäreihin, hyvin ovat toimineet ja kestäneet, mitä nyt yhdestä akku täysin tsippi. Dell olisi myös hyvä .... ns. markettiläppäreihin en edes kajoa niiden "laadun" ja kiiltävien ruuutjen vuoksi.
Yksi menee delleen vanhentuneella W7 Pro:lla (ei arkaluontoista käyttöä kuten pankki & Co) ja toiset Linuxilla, joista yksi dedikoitu vain pankki ymv. virka-asioiden hoitoon, muutoin poissa netistä.
Käytössä iPhone ja isompiin asioihin iPad. Niillä pärjää! Jos paljon jotain kirjoittamista harrastaa, niin kai läppäri parempi. Ohjelmistopäivitykset vanhenee ennen kuin kone!
iPad kiinnostaa, miten sillä lähettää asiakirjan (A4 pdf kelaan? T. hp -läppäri
Miksi ei pöytäkonetta? Näytöt ja näppäimistö entiset. Minun mielestäni läppäreiden akut ja koneen tuuletus ovat huonoja puolia. Pöytäkone ei juuri kuumene tavallisessa käytössä. Windows 11 tuntuu toimivan ihan hyvin, keväällä vaihdoin entisen pöytäkoneen uuteen.
Pöytäkonetta hankalampi kuljettaa mukana😁.
Siili
Juu, jos kuljettaa pitää. Pöytäkone on muuten varmaan kestävämpi. Toki hyviä ja kestäviä kannettavia löytyy, mutta niistä joutuukin sitten maksamaan.
Telian Hp tarjous HP Laptop 15s
Tätä olen hankkimassa, hintaan 599€
Mikä vaikutti valintaan?
Huippunopea käynnistys ja Kuvan laatu sekä päivitys Win 11:sta.
Löysin saman verkkokaupasta 499,99 hintaan, katso sieltä.
Saa päivitettyä win 11 se on erittäin hyvä tieto.
Veloituksetta 3 vuoden takuu.
Tämä tuli hankittua hintaa 499€, vaihtoehtona oli 13" testivoittaja 1295€.
Tyttäreni 28v sanoi, että HP riittää minulle oikein hyvin, sillä pystyn tekemään ne temput joita tietokoneelta vaadin.
Maksamaan laskut, lukemaan lehdet, kuuntelemaan musiikkia.
Harkinnu jossain vaiheessa läppäriä aina päätynyt pöytäkoneeseen, hyvä tabletti on ollu myös korvaamaton lisänä että känny.
Käytän reitintä joka onnistuu varmaan läppärissä, kummatkin televisiot kytketty reittimen avulla nettiin.
Mikä läppäri siten hyvä, tutki IT-uutisia sieltä löytyy asiantuntijoiden arvosteuja, mobiili.fi. mikrobitti tms.
Ok kiitos infosta. Tablettia ei ole mut pari tv:tä löytyy. Häytyy perehtyä tarkemmin asiaan ennen kuin hyökkää ostoksille.
Siili
.
Kännykällä hoituu kaikki.
Kysy asasta akuisilta lapsilta tai aikuisilta lapsen lapsilta tai menen kysy sinne mistä saa ilmasta diki apua asiantuntijoilta.Joka kaupuni on ilmanen diki pavelu.katso netistä missä kaupunkisi kuntasi on? Asukas talot irjasto,senjorikeskukset löytyy Helsinki.
Taitonetistä oulusta saa edullisia vähänkäytettyjä tietokoneita edullisesti. Sellaisia missä on ainoastaan SSD muistia joka tekee koneesta nopean käynnistymään. Kuukausi sitten ostin Tuurin kyläkaupasta nykyaikaisen läppärin, sellaisen pikkusen vanhempaa mallia mutta myös SSD muistilla ja kunnon prossulla 149E. Jäänyt maahantuojan varastoihin ja Keskinen myy niitä edullisesti.On toiminut hyvin ja on nopea maksuissa ja surffatessa. Taitonetti on suomen suurin käytettyjen ja tarkastettujen tietokoneiden kauppa. Kunnon kone maksaa noin 240E. On silti asiallinen takuu.
Ok. Kiitti vinkistä.
Siili
En millään pärjäisi ilman läppäriä, on mokkula, joten otan mukaan joskus kokoukseen tai automatkoille. Katson läppäriltä Areenan juttuja, televisioissa ei nettiyhteyttä. Kirjoitan paljon, on mukava kirjoittaa 10-sormijärjestelmällä pöydän ääressä istuen.
Jos kännykkä korvaa kaiken, ihmettelen miten nuoressa perheessämme on pöytäkone vaikka molemmilla on 900 euron kännykät, kerran kysäisin kun toinen hankki uuden. Ja toinen heistä on automaatioinsinööri, luulisi tietävän toimiiko kännykän kautta todella kaikki. En tiedä, kysyisin jos tämä asia olisi minun ongelmani.
Sivusta.
Mokkula tarpeeton, "älykännykkän" netin voi jakaa. Pöndellä vallan netti kännykän kautta ja hyvä olla varalla tsadissakin, varaliittymänä, iteasiassa mitannut, kännykän yhteys nopeempi, kuin nykyinen taloyhtiö liittymä. Ja läppärinkin voi kytkeä telkkariin, ainakin kaapelilla, jos telkkari vanha.
Mutta juu, jos tarvii tehoja ja muistia, hyvää näytönohjainta jne, silloin pöytäkone ainoa vaihtoehto. Kyllä meitsikin liki kaiken muun saapi ährättyä vaikka kännykällä, mutta työhommiin se ei riitä. Ja sen nyt näkee silmilläänkin, iso ruutu eri asia, kuin kännykän ruutu. Toisekseen, kirjoitoittamiseen kännykkä kyllä melko kehno, kyllä oikea näppis aivan eri juttu.
=DW=
Kun on sellainen junttius luonteessa etten halua yhdistää koneen ja kännykän internettiä, niissä on molemmissa omat. Puhelimella vaikka älykänny onkin, vain soitan ja laitan tekstiviestit, Maps siinä on ehdoton. En missään kotoa pois ollessa jouda räplätä kännyä, ja häiritsee turhaan jos se kilahtelee milloin mistäkin.
Mokkulan otan mukaan lähtiessäni, en juuri koskaan tarvitse. Siirtymäpaikassa on nykyisin oma liittymä, jonka poimin lappäriini kun käytän nettiä.
Huomasit tuon että tietenkin läppärin tiedostossa on tallessa useita pöytäkirjoja ja muuta aineistoa. Luulisi että liitetaulukoista on vaikea saada kuva kännykän ruudulta. Ei aavistustakaan kännykän tai ipadin tallennustilasta.
Jos ei tarvitse kuin pankkiohjelman, selata lehtiä, näitä palstoja ja tehdä hakuja, niin ehkä kännykkä riittäisi. Eli omasta tarpeesta kaikki lähtenee.
Turhan kilahtelun saa puhelimesta rajattua pois.
Jos esim kirjoittaa tietokoneella tekstiä siihen on puhelin vähän kehno.
Siili
Mikä sitten on turha. Kun tulee tärkeä tekstiviesti, se pitää kilahtaa. Kun tulee muita ilmoituksia, ne pitää kuitenkin seuloa. Ei voi panna pois päältä.
Eikö ole mahdollisuus valkata minkä sortin ilmoitus kilahtaa?
Siili
Minulla on ollut pari vuotta käytössäni vain kännykkä. Pöytäkone jäi n. 10 v sitten. Läppärin akku hajosi n. 3 v siiten. Vuoden käytin johdon päässä. Tablettikin oli.
Hyvin aukee liitteet ja saa lähetettyä myös. Aukee junaliput, bussiliput, leffaliput. Kaikki on toiminut kännykällä.
Vähän olen ajatellut langatonta näppistä ja hyödyntää enempi tv-ruutua. Jos vaikka hurahtaisin talvella pelaamaan nettipelejä.
Onnea pohdintaasi, siili!
Langaton näppis on osoittaunut hyväksi myös hiiri.
Kiitos!
Vähän minäkin pöytäkonetta olen viime aikoina tarvinnut. Aiemmin enemmän kun joutui kirjoittamaan vastineita ja asiakirjoja.Nykyisin olen pärjännyt älykännyllä. Tarvittaessa olen tallentanut kuvia ja juttuja pilveen. Siinä olen linkittänyt puhelimen ja pöytäkoneen.
Mut ans kattoo mihin päädytään. Häytyypi jututtaa myyjää.
Siili
Hyvä tietää!
Läppäri on lelu. Pöytäkone, ja vähintään 28" näyttö.
Näyttö 43" langaton näppis ja hiiri, lisäksi netti olohuoneen 50" TV:ä näillä tulee mukavasti toimeen.
Ajattele jos haluat lojua sohvalla kuinka langattomat toimii.
Minulla on se ongelma, ettei sopivan pientä näyttöä pöydälle tahdo enää löytyä. 22-tuumaisen edessä saa jo melkein pyörittää päätään eri suuntiin.
Ihantteellinen on ehkä 17 tuuman näyttö n. 30 cm:n päässä silmistä..
Ihminen on kännyn orja. Huono asia. Hoida nettiasiat pöytäkoneella, ja känny vain tekstiviestiin ja puhumiseen. Vain hätätapauksessa etsi matkalla tietoa kännystä.
Nämä kannattaa pitää kokonaan erillään, toisistaan, tietoturvan takia. Älä siis linkitä puhelimeen mitään laitetta kotoasi.
Minulla on pöytäkone, pari läppäriä ja tabletti. Tabletti on käytössä jatkuvasti. Muita en enää ostakaan, jos tulevat tiensä päähän. Pöytäkone ja läppärit sanovat ettei win 11 niihin käy, joten..
Eihän käyttistä ole pakko päivittää ellei itse halua...........
miten vanhasta koneesta valokuvat pois, sitä tässä mietin
Ulkoiselle kovalevylle kopiot. Vaikka kahdelle, niin säilyy varmasti. Tai säilytys pilvipalveluun.
Ellet itse osaa tai kone sipahtanut, on yrityksiä, jotka kaivavat ne sinulle.
Minä tallensin ulkoiselle kovalevylle jonka mies oli sitten kipannut muutossa kaatopaikalle. Nii että semmosta......
Siili
USB kovalevylle kun kopioi, niin saa samalla varmuuskopiot kuvista.
En ole jäänyt harmittelemaan kuvia koneen sipattua, jotkin kuvat olisi voinut jäädä muistitikkuun tms.
Vartavasten kuvan säilytettäksi kameralla ja kortille tai liikkeessä valokuvaksi.
Läppäri ostettu. 17 tuuman näyttö Hp
Jospa tuolla jonkun vuoden pärjää.
Siili
Otitko koneeseen ohjelmapaketin (Word, Excel) ja käyttöjärjestelmäksi Windows 11:ta.
Käyttöjärjestelmä on windows 11.
Ei ole wordiä eikä exeliä. Tarvittaessa laitan open officen. Maksullista en tarvitse.
Siili
Itse en enää ole Hp:n läppäreitä ostanut ja mitä olen seurannut yrityskäytössä olleita niin Lenovoon ovat paljolti siirtyneet.Hp:n laatu on vaan jotenkin heikentynyt siitä mitä ne olivat aiemmin,paljon erilaisia ongelmia suht uusissakin Hp:n läppäreissä.
Jos olisin nähnyt aloituksesi aiemmin olisin mahdollisesti Lenovon kevyttä peliläppäriä suositellut (oma kokemus) niistä löytyy tarvittaessa lisää vääntöä jos tarvis peruskäytön lisäksi.
Meillä on ollut Hp-koneita ja meille kotikäyttöön se on riittänyt ja toiminut hyvin. Ei pelitarvetta.
Siili
Office-pakettihan se olikin mikä uuteen koneeseen ennen ostettiin mukaan.
Nonnii, taas niille jotka sanovat että täällä kirjoitellaan typeriä juttuja,
OpenOffice.org 3.3 oli minulle aivan vieras käsite. Luin Wikistä, ilmainen paketti joka kilpailee Microsoftin kanssa ja mikä parasta, entiset Word ja Exceltiedostoja pystyy tällä uudella avaamaan ja hyödyntämään. Olipa tähellinen avays, koneeni on vanha ja väsynyt eikä ota W11:stakaan vastaan. Uusi pitää hankkia lähiaikoina.
LibreOffice.
Niinkuin nykyisin vallalla oleva avoimen koodin toimisto-ohjelmisto. Se jatkaa openofficen jälkeen avoimen koodin kehittämistä. Mun käsityksen mukaan openoffice lähinnä vaihtoi nimeään aikoja sitten.
https://fi.libreoffice.org/
Ite mieltä, ei konetta kannata käyttöjärjestelmän takia vaihtaa. Toimiva yhdistelmä on toimiva yhdistelmä. Niin kauan, kuin turvapäivitykset ja muut toimii vanhassa, ei mitään hätää. Uusissa versioissa on aina bugeja, joita pitää korjailla, vanhemmissa versioissa pahimmat bugit jo korjattu. 10 win toimii ja sitä tuetaan vielä vuosia. Lisäks uudemmissa versioissa voi tulla ongelmia vanhojen laiteajureitten kans. Win 7 on nykyaikana kyllä jo tietoturvariski.
=DW=
Vai sillai. No sitten en kiirehdi. Kun aikoinaan ostin tämän koneen, sanoin gigantissa, laita hyvä kun on virmassa hyviin tottunut. Hyvin on toiminut.
"Itse en enää ole Hp:n läppäreitä ostanut ja mitä olen seurannut yrityskäytössä olleita niin Lenovoon ovat paljolti siirtyneet."
Tulee rinnastaa sitä mikä on rinnastettavissa.
Lenovolla on laadukkaita yrityskannettavia ja sitten myös ns. marketikkamaa ja jotakin siltä väliltä, eli ei se pelkkä "Lenovo" kannessa automaatisesti tarkoita laatua.
HP:n en ole mies muistiin edes kiinnätynyt huomiota, mutta kyllä ne senkin yrityskannettavat painivat aivan eri sarjassa kuin HP:n markettikama.
Mulla Win 8.1 ja juuri pyytää päivitystä.
Eli sammutus ja sitten alkaa päivitystapahtuma.
8.1 loppuu 2023 lokakuussa., koneelle tulleen ilmoituksen mukaan.
Eihän tavallinen ihminen mitään Exceleitä tai Wordeja tarvitse.
Myyjä sanoi liikkeessä että vähemmän menee kaupaksi enää noita 17 tuuman näyttöläppäreitä. Ihmiset ostaa pienempiä joita on helpompi kuljettaa mukana.
Siili
17" koneelta on miellyttävä katsella musiikkivideoita.
Juuri katsoin Heta Halosen "rakkauslaulun" . Iso ruutu ja lisäkaijuttimet, nautin.
Täällä 15" windows , katson youtubea, pankki,kela, surffailu.. ajattelin seuraava olisi chromebook 14" sillä hoitaa asiapaperin kelaan,pankki muut mitä koskaan tarviin, niissäkin päivitykset 6-9v nykyään.
https://mobiili.fi/2020/10/15/chromebookien-tuki-pitenee-uusille-luvataan-jopa-lahes-9-vuotta-paivityksia/
" ... ajattelin seuraava olisi chromebook 14" sillä hoitaa asiapaperin kelaan,pankki ... "
Yksityisyyden kunnioittamisen suhteen tuo Google-käyttis on suunnilleen pahin mahdollinen, surullisessa sarjassa aivan FB:n tapaan ja samaan kastiin on valitettavasti siirtnyt Windowskin sen 10-versiosta alkaen.
Turhaa hysteriaa eri palstoilla, jos on rehellinen ei hätiä, voithan laittaa kaikki tilit vaikka eri nimellä, lempinimellä jne..
"Turhaa hysteriaa eri palstoilla, jos on rehellinen ei hätiä, voithan laittaa kaikki tilit vaikka eri nimellä, lempinimellä jne.."
Aivan aluksi. Tuo kuvittelemasi metodi ei suojaa lainkaan kun itse käyttöjärjestelmä kykenee seuraamaan kaiken liikenteen henkilön tunnistaen.
Juuri tuollaisia yksityisyydestään ja tietoturvastaan ymmärtämättömiä massoja ohjaillaan kuin sitä kuulua pässiä narussa.
Näemmä rehellisyys ja estottoman riskaapeli "itsensä housut kintussa paljastelu" ovat joillekin synonyymejä.
Mutta ilmeisesti "rehellinen" henkilö pitää kodissaan verhot auki 24/7 sekä ovet auki ja päästää kolmannet osapuolet käymään läpi kaiken yksityisyytensä asiakirjoineen, viestintöineen ja kuuntelemaan privaatit keksutelutkin realiajassa.
Tosin digissä se on paljon tehokkaampaa ja totaalista. FB kuten Googlekin ovat häikäilemättömiä tapavalehtelijoita mm. kaiken sen suhteen mitä tulee käyttäjien yksityisyyden kunnioittamiseen ja jäävät toistuvasti tapavalehtelusta kiinni housut kintuissa.
Google kuten FB kykenevät seuraamaan kaiken toimintasi verkossa ja risteyttään kaiken henkilöä koskevan data ja tämä vaikka ei olisi ede sskirjautuneena tililleen. FB kykenee identifioiden seuraamaan jopa henkilöitä joilla ei koskana ole ollut FB-tiliä ja siihen riittää jo sekin, että yhdellä kontaktilla on FB-tili.
Sitten kun itse käyttöjärjestelmä on se systeemin heikko lenkki kuten Chromebookin (-kin) kohdalla.
ps.
Kannattaa myös ajatella mitä kaikella tuolla tallennetulla datalla on mahdollista tehdä vaikkapa konflikteissa ja sodissa kuten Ukrainan tilanteessa.
Pahimmilaan ajatusrikoksesta päätyy kiven sisään ja kidutteuksi tai kiväärin eteen kuten aikamme diktatuurivaltioissa.
Keinoäly vie asiat vielä paljon pidemmälle niin verkossa kuin realiseurannassakin.
"Enää ei kasvojen peittäminen auta – valvontatekniikka tunnistaa ihmiset kävelystä"
"Kiinalaiskeksintö tunnistaa ihmiset kävelytyylistä hämmästyttävällä nopeudella, ECNS kertoo."
- https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000005415207.html
Sitten surffailessakin olisi hyvä tiedostaa riskitekijöitä joiden vuoksi voi päätyä identiteettivarkauden kohteeksi.
"Näin verkkosivut voivat seurata jokaista liikettäsi – jopa lähettämättä jäänyt tekstisi voidaan kaapata"
- https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000005460060.html
"Älä koskaan täytä verkkolomakkeita automaattisesti!"
"Selaimelle tallennettujen henkilökohtaisten tietojen varastaminen on yllättävän helppoa."
- https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ala-koskaan-tayta-verkkolomakkeita-automaattisesti-suomalaishakkeri-varoittaa-ovelista-kalasteluyrityksista/6260990
Viisi vuotta sitten hankin MacBookAirin, enkä ole päätöstäni katunut sekuntiakaan. Ikinä en enää palaa Windows koneeseen, tablettiin tai puhelimeen.
Käsitteleekö vanhoja tikulle tallennettuja Word-asiakirjoja, jotka on tehty Windows10llä?
Hankin MacBookAirin pari vuotta sitten. Ylivoimainen käyttömukavuus
ja kone turvallisesti kotipöydällä. Kännyn hukkuminen olisi katastrofi.
Puhelinta en tarvitse kuin aniharvoin ja vain soittamiseen, se on mallia näpy, 49 euroa.
nm. Kotihiiri 83v.
Tuolta linkistä löydät vastauksen https://support.apple.com/fi-fi/HT202227
En avaa linkkejä. Eikö olisi vain voinut kertoa, pystyykö käsittelemään vai ei.
ei kannata hankkia applen konetta jos ei pysty avaamaan applen linkkejä :)))))))
Sen hinnalla saa lähes koko huushollin.. ainakin iphone on hankalakäyttöinen 3 kpl ollut.
Windows tai chromebook 400-500€ saa todella hyvän kun vähän katsoo.
Ei tuommoisissa linkeissä ole vaaraa. Jos pelkää virusten takia avata linkkejä, voi ne tsekata vaikka googlen kautta.
Mutta hyvää ei sinusta löytynyt sen vertaa että olisit itse rohkeudessasi avannut ja kertonut minulle voiko tikulle tallennettuja Wordilla tehtyjä asiakirjoja hyödyntää ja muokata MacBookAirilla vai ei. Minun pelkoani vaan olette valmiit arvostelemaan ja neuvomaan.
Parilla tonnilla saa MacBookAirin iPhonen, ellei kalleinta mallia halaja.
Minkä huushollin saa samalla rahalla?
Minulla on yli 8 vuotta vanha HP 8.1 versiolla jolla ajan raskasta pörssikauppaa
kaikenlaisilla turvavirityksillä vahvistettuna, maksulista virustorjuntaa en ole koskaan omistanut
varalla uudehko HP jos vanha jämähtää lopullisesti
https://www.gigantti.fi/magazine/tietokoneet/kannettavat-opiskeluun
tästä listasta otin
HP Pavilion 15 R3-5/8/256 15.6" kannettava
en juuri käytä kuin verryttelyyn koska vanhalla kaikki kulkee kuin tanssi
ja olen harrastanut kilpatanssiakin
"Minulla on yli 8 vuotta vanha HP 8.1 versiolla jolla ajan raskasta pörssikauppaa
kaikenlaisilla turvavirityksillä vahvistettuna, maksulista virustorjuntaa en ole koskaan omistanut"
Tuo W8.1 on homman heikko lenkki ja ilmeisesti vielä siihen päälle ilmaiset virustorjujat (?), jotka ovat usein jo itsessään seurantakilkkeitä, Avastit & Co.
Miksi muuten fyrkkaa tekevä (?) pihistelee työkalunsa tietoturvasta?
Mikä on raskasta pörssikauppaa (johdannaisia, tickereitä & Co) ja tapahtuuko se selainsoftalla vai selaimesta riippumattomalla kolmannen osapuolen tai välittän omalla softalla?
Mitä ovat nuo erittelemättömät "kaikenlaisilla turvavirityksillä vahvistettuna" systeemit?
On aikaa 20.10.2023 asti , sitten 8.1 poistuu. ilmoitus tuli noin viikko sitten.
Avast ilmainen myös minulla ollut vuosikaudet.
Huutonetistä saa tosi edullisesti läppäreitä esim. 50 eur.. Olen nykyisellä Fujitsu Siemens Lifebookilla näpytellyt jo pari vuotta.
Ilmoitus tulee aina Updatessa että tämä kone ei täytä W11 vaatimuksia.....SO WHAT?