Miksei kehitysvammaisten omaiset voi osallistua kehitysvammaisten lastensa elämään vaikka viemällä näitä mieluisiin tapahtumiin.. Näin henkilökohtaisena avustajana ihmettelen suuresti moista. Olisi nyt minun tehtävä taas lähteä avustettavan kanssa mutta suoraan sanottuna vituttaa lähteä minnekään ihmisten ilmoille tuollaisen kanssa kun ei osaa käyttäytyä vaikka monesti sovitaan että paikalla muita ja pitää osata olla kunnolla. Joten omaiset viekää lapsenne jonnekin kun lapsi tulee luoksenne ja vaikka viikollakin. Ei se niin kamalaa ole ja paremmin saatte lapsenne uskomaan olemaan kunnolla.
Vastaukset 4
- Anonyymi
Miksi kehareita potää kuskata ympäriinsä, kun ne eivät mitään tajua. Aivan sama missä ovat.
- Anonyymi
Vanhemmathan sysäävät kasvatuksen koulun harteille. Kehutaan niin kovaa kun se vaikeasti kehitysvammainen oppi peruskoulussa pukemaan pipon päälle. Aika avuttomia vanhemmat, jos eivät osaa opettaa tuollaista asiaa lapselleen.
- Anonyymi
No olipas kummallinen aloitus,ehkei se avustajan homma ole sun unelmatyö kun on tuollainen asenne?Itse ainakin kuljen jo aikuisen lapseni kanssa paljon tapahtumissa,mukana on usien hyvinki iäkkäitä vanhempia,ehkä ne ei jaksa enää..
- Anonyymi
Ei aloittaja ole avustaja vaan trolli. On niin nähty jo toi kirjoitustyyli. Tällä palstalla on kyllä ihan ihme porukkaa. Ei voi mistään keskustella asiallisesti kun noita röllejä joka kulmassa.
On täällä muutamia aihealueita onneksi jossa oikeaa keskustelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551