Itse olin "fordisti" ja aika useasti saa tuon
kuulla. Mutta pari hauskaa esimerkkiä.
Meidän firmassa kävi työkaverit eri aikaan
molemmat ko firman edustajia. Toisella oli Ford
escort DSL -98 malli jolla ajoi 130tmk
kilometriä. Teki määräaikaishuollot ja tankkasi
ei mitään muuta. Toisella oli Audi A4 josta kone
paukahti 40tmk tai ei apukkunut vaan alkoi viedä
öljyä n 1l 100/km ja uusi kone vaihdettiin pitkän
tappelun jälkeen maahantuojan toimesta.
Ohjauskulmia kaverit ei saaanut Audiin kohdalleen
sitten millään ja haukkuivat vanteet ja renkaat
merkkiliikkeessä. Kumma vaan kun ravisteli
toisillakin maahantuojan kiittelemillä renkailla.
Silti Audin omistaja on sitä mieltä että voorti
on paska auto. Se Ford reppuri vaihtoi Fopcukseen
ja edelleen huolettomia kilometrejä.
Oma Fordini on kohta ajettu 100tmk ja viime
talvena jouduin vaihtamaan Lamnbda sondin. Ainoa
korjaamo käynti huoltojen lisäksi. Paskoja nuo
Fordit sanoi naapuri jolla on kylläkin 15 vuotta
vanha laatu Bemari josta nytkin tuntuu putki
olevan rautalangalla paikoillaan Kaveri on
enemmän auton alla kuin sillä liikenteessä. Silti
Paskoja nuo foortit bemari on jottain.
Renkaat kiristin renkaan vaihdon jälkeen
huoltamon pihalla. Aluvanteet pitää tsekata kuten
tiedätte. Vittu että on paskoja autoja nuo
voortit sanoi kuuluvalla äänellä parikymppinen
sälli toiselle iskän 900 saapikkaan konepellillä
istuessaa. Vm 89 tai jotain. Saappihan säilyttää
hyvin jälleenmyynti arvonsa.
Niinpä paskoja voorti juu
Ford on paska auto
20
3920
Vastaukset
- yrjö
audi ja foortti ja bemari.kova kolmikko
- kaikkia kokeillut
Minullakin on paska Foordi: Scorpio -90 ajett 336
tuhatta huoletonta kilometriä huoltojen lisäksi
olen joutunut vaihtamaan kaasuläpän asennon
tunnistimen (potentiometrin) kun oli ajettu n
330tkm maksoikin jotain yli 300 mk huh huh.
Edellinen oli Granada -83 sen vaihdoin kun siitä
irtosi ristiseläntuen säätönuppi ei kai niin
paskalla autolla voinut enää ajella.Käytössäni on
ollut omia ja työn kautta tulleita autoja lähes
kaikkia merkkejä mutta aina olen joutunut paskaan
palaamaan. - Autoilija
Mitäs se fordin paskas Audin ja Bemarin kanssa
samalla viivalla tekee? Naurattaa ihmisiä vai?
Fordi on työläisten ja köyhien auto, ei laatuauto. - RR
Autoilija kirjoitti:
Mitäs se fordin paskas Audin ja Bemarin kanssa
samalla viivalla tekee? Naurattaa ihmisiä vai?
Fordi on työläisten ja köyhien auto, ei laatuauto.Minulla on ollut erilaisia työsuhdeautoja
bemareista ja opeleista hondien kautta nykyiseen
fordiin. Tämä paska automerkki Ford on kuitenkin
ainoa, joka on kestänyt kengittelyäni
määräaikaishuollosta toiseen.
Bemari sylki uutena öljyt pihalle kaksi kertaa,
opelin tietokoneboksi vaihdettiin kaksi kertaa ja
honda oli muuten vain ihan paska riisikuppi.
Nykyinen työnantajani hankkii kaikki autot
samasta yhtiöstä ja Ford oli ainoa vaihtoehto.
Minulle kun on aivan sama millä autolla ajelen.
Liekö sitten tuuri vai laatu, mutta Ford toimii
kuten auton pitääkin.
Eli paska, mutta toimii vitun hyvin ja on
erinmainen ajaa. Käyttääkseni Fordin haukkujille,
jotka ovat useimmiten amispellejä, ominaisia
lausekikkailuja. - Rikas
Autoilija kirjoitti:
Mitäs se fordin paskas Audin ja Bemarin kanssa
samalla viivalla tekee? Naurattaa ihmisiä vai?
Fordi on työläisten ja köyhien auto, ei laatuauto.Ei se rikkaus tee ihmisestä viisasta jos se ei
sitä lähdöstä ole. Minun puolesta nämä ns.
rikkaat saavat maksaa ylihintaa kaikesta, myös
autoista. Kyllä se rikkaus siitä helpottaa. Älyn
köyhyys on pysyvää.
Todellista rikkautta ei voi rahalla määrittää,
eikä ostaa. Mitä se sitten on ? Siinä sinulle
miettimistä. - Sierra1.6L-82
Rikas kirjoitti:
Ei se rikkaus tee ihmisestä viisasta jos se ei
sitä lähdöstä ole. Minun puolesta nämä ns.
rikkaat saavat maksaa ylihintaa kaikesta, myös
autoista. Kyllä se rikkaus siitä helpottaa. Älyn
köyhyys on pysyvää.
Todellista rikkautta ei voi rahalla määrittää,
eikä ostaa. Mitä se sitten on ? Siinä sinulle
miettimistä.Rikkaus on että saa omistaa fordin paskan!!!
Niin mitä minäkin ajan vielä 19 vuotta vanhalla
sierralla ja vieläkin kulkee kun vaan jaksaa
polkee on se paska auto!!! - Kaunotar
Autoilija kirjoitti:
Mitäs se fordin paskas Audin ja Bemarin kanssa
samalla viivalla tekee? Naurattaa ihmisiä vai?
Fordi on työläisten ja köyhien auto, ei laatuauto...puheelta kuullostaa!millä perusteella
työläisten auto??Mikäs yhteiskunnan ta iskän
elätti sä olet??Ja mitä vittua änkeet tänne ford-
keskusteluun! - FoKKusPokkus
Autoilija kirjoitti:
Mitäs se fordin paskas Audin ja Bemarin kanssa
samalla viivalla tekee? Naurattaa ihmisiä vai?
Fordi on työläisten ja köyhien auto, ei laatuauto.Uudessa Fordissani on kuralokasuojatkin kuulemma
mattokangasta, eihän se voi kestää mätänemättä,
tuumi eräs huoltoaseman tuntemattomuus kun uutta
autoani kateellisena kuolasi. Sanoin sille että
kun 3 vuotta kestää niin hyvä on, sitten taas
uusi ostetaan. On meinaan nää huoltopäällikkön
liksat niin hyvät että ei tarvi murehtia miten
auton ruostesuojaus pitää. Kakkosautona oleva
BX:kin on huono auto. Aina kaikki moittimassa,
kunnes kyytiin hyppäävät.450 tkm ilman moottorin
aukaisua 1.4l TU moottorilla. Tai no,
venttiilinvarren kumit meni jo 200tkm kohdalla.
Sitä mä pidän jo auton kokoon nähden
alitehoiselta moottorilta hyvänä saavutuksena.
BX:stä ei kukaan mitään maksa ja se on
jääny "harrastelun" kohteeksi. Laturi ja akku
systeemi on huono. Sama onko tarvikelaturi vai
oikein merkkiliikkeestä ostettu. Veholla on ikävä
asioida, ei ymmärrä BX osista sitten yhtään
mitään. Hiki tulee mersuvaraosamyyjän otsalle,
sitikka varaosamyyjää kun ei talossa ole. En
viitiny uutta "kissaa" ostaa kun VEHOn asenne on
ylimielinen kalliine huoltoalveluineen.Niin se
BX:n laturi ei kestä kuin 80 tkm ja hiipuu
salakavalasti tuhoten akun. En muuten paljoa
piittaa auton valintaani liittyvistä
kommenteista, tärkeää on auto jolla on hyvä ajaa.
Mun mielestä Ford Focus on yksi hintaluokkansa
parhaista ajettavuudeltaan. - viikset
RR kirjoitti:
Minulla on ollut erilaisia työsuhdeautoja
bemareista ja opeleista hondien kautta nykyiseen
fordiin. Tämä paska automerkki Ford on kuitenkin
ainoa, joka on kestänyt kengittelyäni
määräaikaishuollosta toiseen.
Bemari sylki uutena öljyt pihalle kaksi kertaa,
opelin tietokoneboksi vaihdettiin kaksi kertaa ja
honda oli muuten vain ihan paska riisikuppi.
Nykyinen työnantajani hankkii kaikki autot
samasta yhtiöstä ja Ford oli ainoa vaihtoehto.
Minulle kun on aivan sama millä autolla ajelen.
Liekö sitten tuuri vai laatu, mutta Ford toimii
kuten auton pitääkin.
Eli paska, mutta toimii vitun hyvin ja on
erinmainen ajaa. Käyttääkseni Fordin haukkujille,
jotka ovat useimmiten amispellejä, ominaisia
lausekikkailuja.Näin asiantuntevaa kommenttia en ole aikoihin
nähnytkään. Eli "honda oli muuten vain ihan paska
riisikuppi". Jotkut sentään ovat käyneet amiksen.
Sinä ilmeisesti et sinne kovasta yrityksestä
huolimatta päässyt vaan jouduit imurikauppiaaksi
apukoulun jälkeen. Kerro nyt hieman missä
firmassa olet pizzakuskina? - RR
viikset kirjoitti:
Näin asiantuntevaa kommenttia en ole aikoihin
nähnytkään. Eli "honda oli muuten vain ihan paska
riisikuppi". Jotkut sentään ovat käyneet amiksen.
Sinä ilmeisesti et sinne kovasta yrityksestä
huolimatta päässyt vaan jouduit imurikauppiaaksi
apukoulun jälkeen. Kerro nyt hieman missä
firmassa olet pizzakuskina?tienaan kuukaudessa enemmän kuin pizzakuski
puolessa vuodessa ja mitä tulee koulutukseeni, se
on tekninen. ei mikään ammattikoulu.
Revi siitä ja hajoa leipurinkoulutuksesi
aiheuttamiin käsittämättömiin sosiaalisiin
paineisiin. On on tärkeä ammattikunta... Mutta
eipä nosteta sitä leipurinhattua liian korkealle!
Haha! - Anonyymi
Yrjö voi haistaa pitkän paskan koska viimeinen oli täyttä paskaa!!!!! Opettele elämään kunnon miehen elämään!!!!
- =)
...kuin sun isillä.
TAAS YKSI ITKEVÄ ISOMIES LISÄÄ. NÄITÄ PASKA
VIESTEJÄ ME TÄÄLÄ KAIPAAMME.- asiaa
Ennemmin sitä lukee lyhyitä ja napakoita
puberteettipellen testosteroni ryöppyjä kun
finnit ja yölliset siemensyöksyt hämmentää
- Esko
Ei foorti ole paska auto. Foorti ei ole AUTO eikä
piika ihminen eikä margariini voita, sanottiin
ennen. Viisasta oli vanha kansa, juu. - U.Thant
Mullakin oli aikoinaan 2 paskafordia, kadett ja passat.Edelliseen tuli paikka paiken päälle kunnes tilat loppui,jälkimmäisen osti mustalainen.Nyt ei autoo ja muistikin pätkii,vaimo väittää.
- tgjgöoyöi
Ford focus 2 malli 80tkm-128tkm välillä laturi simahti ja ilmastointiremontti kun ei kestä tiesuolaa ja myöhemmin kytkinremontti ja samalla vauhtipyörä ja maksoi taas maltaita kun työsylinteri tuhoaa hiljalleen.Sitten myös iskunvaimentimet eteen ja pyöränlaakeritkin.Nyt sitten rikkinäinen termostaatti odottamassa kelejä vaihtoon.
Niin kalliit kilometrit että merkkiuskollisuus saa kyllä huutia.- romurallia
"Ford focus 2 malli 80tkm-128tkm välillä laturi simahti ja ilmastointiremontti kun ei kestä tiesuolaa ja myöhemmin kytkinremontti ja samalla vauhtipyörä ja maksoi taas maltaita kun työsylinteri tuhoaa hiljalleen.Sitten myös iskunvaimentimet eteen ja pyöränlaakeritkin."
Onko kyse autosta vain sen käyttölosuhteista ja käyttötavoista, kun toisilla samakin malli ja samoilla tai suuremmillakin kilometreillä toimii ihan normiautojen tavoin.
Tuossa on naapurilla joku noin 6-7 vuotta vanha eco-diesel-Fiesta ilman mitään erityisongelmia ja tuo auto on liki huonoissa käyttötavoissa. Muistaakseni jotain 160-180 tkm ajettu. Sillä vain runtataan menemään sekalaista ajoa, on kolhuinen, naarmuinen ja kulunut / likainen sisältäkin ja siihen tehdään vain minimit valmistajan ohjeistamat huollot. Auton omistaja ei tajua autoista juuri mitään. Ensimmäistä kertaa vaihdatti akun jokunen viikko sitten.
- Anonyymi
Ford on paras.
- Anonyymi
Saatana itse kyllä vihaan foordeja koska niiden etuvalot ovat isommat kuin saatana rekan rengas. mä vihaan foordia koska yksi minun kaverini tykkää Ford Fiestasta todella paljon enkä ymmärrä sitä että miksi joku voi tykätä noin paljon Foordista
- Anonyymi
Vittu itsellä menee hermot tuohon Fordiin, koska kun lähin ajamaan tuossa 3.5.2023 niin eihän siinä kauaan menny kun moottorista kuului aivan jäätävä ääni ja siinä vaiheessa tuntu ku koko saatanan kylä olis kuullu asun siis pienessä kylässä missä asukkaita noin 125. no kun nousin autosta ja avasin konepellin niin yllätyksenä oli mottorin kiinni likkaaminen käytin itse sen kyseisen foordin merkkihuollossa kun uolsin autoni noin 2 viikkoa ennen taphtumaa. ei ne saatana kun neei osannu lisätä sitä öljyä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40851