tämä ei varmaan kuulu tänne, mutta koska täällä käy paljon ihmisiä... ajattelin, että tänne voisin kirjoittaa.
keskustelin tänään yhden tuttavani kanssa eräästä asiasta, josta meillä on todella eriävät mielipiteet. mulla on eräs muisto, joka on mulle todella rakas ja herättää vieläkin ihmetystä, mutta kaikki eivät vain tahdo uskoa tähän tapahtuneeseen asiaan. tiedän, että saan täälläkin kuulla kaikenlaista ikävääkin kommenttia, mutta ehkä mä löydän täältä jonkun, joka uskoo. tämän asian on uskonut vain läheisin ihmiseni, poikaystäväni. edes naispuolinen paras ystäväni ei yhtynyt tähän.
kerron tämän siksi, että haluan tietää onko joku muu kokenut saman kaltaista, vai tuomitaanko mut heti hullun kirjoihin.
noin kaksi vuotta sitten, eli kesällä 2003, seurustelin pojan kanssa, olemme siis edelleen yhdessä. olimme tuolloin olleet muutaman kuukauden yhdessä, ja harrastaneet jo jonkin verran seksiä. tuona kesänä, tarkemmin ottaen kesäkuussa, menimme poikaystäväni siskon luo helsinkiin hoitamaan hänen kahta kissaansa. asuimme siskon asunnossa noin kolme päivää. ne päivät eivät olleet onnellisimpia meille: ilmassa oli meinaan jo muutaman päivän ajan ollut pelko siitä että olen raskaana. olimme tuolloin 16-vuotiaita, ja se oli meille kummallekin todella järkytys. kuukautiseni olivat myöhässä ja oireet täsmäsivät. varsinkin minä olin todella peloissani.
eräänä iltana menimme ulos tupakalle. talo oli kerrostalo, joten menimme rappukäytävään johtavan ulko-oven eteen rappusille istumaan. oli hieman viileä, ilmassa sateen tuntua. poikaystäväni meni porttikongista takapihalle katselemaan paikkoja, ja minä jäin yksin istumaan rappusille. kyynel vierähti poskelleni, pelkäsin. ajattelin, miten minun käy, jos olenkin raskaana.
nostin katseeni maasta, ja näin naisen, noin 20-vuotiaan, kävelevän kulman takaa kadulle, jossa kerrostalo siis oli. hänellä oli lähes polviin asti ulottuvat lainekiharat hiukset, punaiset posket ja kaunis hymy. näin hänen kädessään punaisen tulppaanin. hän pysähtyi kohdalleni, mutta ei sanonut mitään. hän katsoi suoraan silmiini, hymyili myötätuntoisesti, aivan kuin olisi tiennyt mitä itkin, ja ojensi tulppaanin minulle. mitään sanomatta hän poistui paikalta. katsoin kukkaa kädessäni. kun nostin katseeni noin kahden sekunnin kuluttua, hän oli hävinnyt. katu oli umpikuja, eikä kadun varrella ollut muita ovia kuin se jonka edessä istuin. porttikongiin hän ei mennyt, sillä poikaystäväni tullessa takaisin, hän ihmetteli mistä kukan olin saanut, eikä ollut nähnyt mitään naista. pidin kukkaa kädessäni ja samalla... tunsin kuukautisteni alkavan. en siis ollut raskaana. purskahdin itkuun ja yhdessä poikaystäväni kanssa menimme sisälle. jätin tulppaanin rappusille, josta se aamulla sitten oli kadonnut.
tiedän, ettei puoletkaan teistä usko tarinaani. tai uskovat, mutta eivät nää siinä mitään yliluonnollista. ymmärrän sen, mutta uskokaa kun sanon, että sen kyllä tuntee jossain syvällä sisimmässään, kun tuollaista tapahtuu. siinä oli jotain kaunista, ja se pelasti koko sen helsingin lomani, jättäen mulle todella turvallisen olon. muistelen sitä usein, ja olen aina varmempi siitä, että en ole mitenkään sekaisin päästäni.
enkeleitä, onko heitä? on niitä.
keskustelin tänään yhden tuttavani kanssa eräästä asiasta, josta meillä on todella eriävät mielipiteet. mulla on eräs muisto, joka on mulle todella rakas ja herättää vieläkin ihmetystä, mutta kaikki eivät vain tahdo uskoa tähän tapahtuneeseen asiaan. tiedän, että saan täälläkin kuulla kaikenlaista ikävääkin kommenttia, mutta ehkä mä löydän täältä jonkun, joka uskoo. tämän asian on uskonut vain läheisin ihmiseni, poikaystäväni. edes naispuolinen paras ystäväni ei yhtynyt tähän.
kerron tämän siksi, että haluan tietää onko joku muu kokenut saman kaltaista, vai tuomitaanko mut heti hullun kirjoihin.
noin kaksi vuotta sitten, eli kesällä 2003, seurustelin pojan kanssa, olemme siis edelleen yhdessä. olimme tuolloin olleet muutaman kuukauden yhdessä, ja harrastaneet jo jonkin verran seksiä. tuona kesänä, tarkemmin ottaen kesäkuussa, menimme poikaystäväni siskon luo helsinkiin hoitamaan hänen kahta kissaansa. asuimme siskon asunnossa noin kolme päivää. ne päivät eivät olleet onnellisimpia meille: ilmassa oli meinaan jo muutaman päivän ajan ollut pelko siitä että olen raskaana. olimme tuolloin 16-vuotiaita, ja se oli meille kummallekin todella järkytys. kuukautiseni olivat myöhässä ja oireet täsmäsivät. varsinkin minä olin todella peloissani.
eräänä iltana menimme ulos tupakalle. talo oli kerrostalo, joten menimme rappukäytävään johtavan ulko-oven eteen rappusille istumaan. oli hieman viileä, ilmassa sateen tuntua. poikaystäväni meni porttikongista takapihalle katselemaan paikkoja, ja minä jäin yksin istumaan rappusille. kyynel vierähti poskelleni, pelkäsin. ajattelin, miten minun käy, jos olenkin raskaana.
nostin katseeni maasta, ja näin naisen, noin 20-vuotiaan, kävelevän kulman takaa kadulle, jossa kerrostalo siis oli. hänellä oli lähes polviin asti ulottuvat lainekiharat hiukset, punaiset posket ja kaunis hymy. näin hänen kädessään punaisen tulppaanin. hän pysähtyi kohdalleni, mutta ei sanonut mitään. hän katsoi suoraan silmiini, hymyili myötätuntoisesti, aivan kuin olisi tiennyt mitä itkin, ja ojensi tulppaanin minulle. mitään sanomatta hän poistui paikalta. katsoin kukkaa kädessäni. kun nostin katseeni noin kahden sekunnin kuluttua, hän oli hävinnyt. katu oli umpikuja, eikä kadun varrella ollut muita ovia kuin se jonka edessä istuin. porttikongiin hän ei mennyt, sillä poikaystäväni tullessa takaisin, hän ihmetteli mistä kukan olin saanut, eikä ollut nähnyt mitään naista. pidin kukkaa kädessäni ja samalla... tunsin kuukautisteni alkavan. en siis ollut raskaana. purskahdin itkuun ja yhdessä poikaystäväni kanssa menimme sisälle. jätin tulppaanin rappusille, josta se aamulla sitten oli kadonnut.
tiedän, ettei puoletkaan teistä usko tarinaani. tai uskovat, mutta eivät nää siinä mitään yliluonnollista. ymmärrän sen, mutta uskokaa kun sanon, että sen kyllä tuntee jossain syvällä sisimmässään, kun tuollaista tapahtuu. siinä oli jotain kaunista, ja se pelasti koko sen helsingin lomani, jättäen mulle todella turvallisen olon. muistelen sitä usein, ja olen aina varmempi siitä, että en ole mitenkään sekaisin päästäni.
enkeleitä, onko heitä? on niitä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mikä raskaana olemisesta tekee niin raskaan jutun?
Jännittävä kertomus:) Jollakin tavalla todella liikuttava, hyvä kun kaikki on hyvin. Juuh. Onhan niitä enkeleitä, tai... Joistakin ihmisistä(kö) ei osaa sanoa, ihminen vai enkeli:))
Hyvää kesää.
On enkeleitä
yliluonnollisia asioita monta kertaa elämäni varrella.
Olen onnellinen puolestasi, kun et tullut raskaaksi koska kun lapsi ei olisi tällähetkellä ollut toivottu.
Olethan jatkossa huolellinen ehkäisyn hoidossa.
Silloin ei tule paineita.
Hyvää ja onnellista kesää sinulle ja kullallesi.
:-)
kiitos kaikille vastanneille, ja kiitos että kommenttinne olivat noin suvaitsevaisia ja mukavia. hienoa löytää ihmisiä, jotka eivät heti tuomitse kaikkea "ei-niin-normaalia."
kiitos ja hauskaa kesää kaikille!
Minä uskon tarinaasi. Minulle väitetään, että minä olen yliluonnollinen. Minulla on joitain outoja kykyjä. suuttuessani saatan pudottaa huoneesta kaikki julisteet kokekematta niihin. Koulun pihalla kyytiäni odotellessa kaadoin pyörä rivin. Aika pelottavaa. Lisäksi veljeni soitin ei suostu soittamaan cd:eitä kun olen samassa huoneessa. Lisäksi näen enneunia ja ne ovat tapahtuneet. Näin lemmikkini kuoleman ja se tapahtui kuukausi myöhemmin. Olen myös nähnyt mihin jotkut teot johtavat ja siksi olen tehnyt eri tavalla.
Haluaisin tietää mitä te ajattelette tästä?
tollasen ajatteleminen saa kylmät väreet aikaan, mutta mä uskon siihen. tuntuuhan se uskomattomalta, mutta olen itsekin kokenut kaikenlaista, esimerkiksi noita enneunia, joten tiedän tuollaisen olevan mahdollista.
Moi!
Onhan se omalla tavallaan pelottavaa. On ollut todella vaikea selittää asioita, koska tuntuu ettei kukaan usko. Minua pidettiin ala-asteella hulluna kun kerroin mitä tulee tapahtumaan. On myöhemmin pitänyt sen omana tietonani. Olisi mukavaa ymmärtää asiaa paremmin.
Joskus on ikävää kun tuntuu siltä, että olen jo kerran elänyt tämän päivän. Miksi se pitäisi elää uudelleen?
aivan ihana tarina....ehkä....kun ottaa huomioon että enkelin lähdettyä alko kuukautiset x) ei voi mitään mutta naurattaa! Ihana juttu kuitenkin...:) Enkä mä nyt sitten sitä ihan tarkottanu että ajattelisin sitä tarinana....kyllä tohon voi uskoo jos tahtoo....
kerro papille vaikka siinä enkeli onkin...:)
Sillä voi olla jyrkät mielipiteet sen kanssa että enkelikö olis aiheuttanu sen ettei olis raskaana...Raskaushan on hyvä juttu....lapset on ihania(paitsi sellaset kauhukakarat...mur)
Kun kauan kuukautiset oli muuten myöhässä?? Kiinnostaa, ja vois auttaa paremmin siihen että me kaikki uskottas sun kertomuksees. :)
Olihan mullakin joskus myöhässä....öö...pari viikkoo, ja sit....nii....
olikohan sinulla nyt oikeastaan mitään järkevää sanottavaa? kunhan vain halusit jotain vittumaista kommentia pistää, eiks niin? mulle on aivan sama, uskotko juttuun vai et, mä en edes pyytänyt ketään kertomaan jos ei usko. se voi olla huvittavaa tai keksityn kuuloista, mutta mulle se oli täyttä totta. eikä mun tarvitse täällä alkaa tarkkoja päiviä mun kuukautisistani kertomaan, vain sen takia että sä et usko.
Sä otat ihan kamalan vakavasti mun kommenttini...mä kerroin mielipiteeni rennosti enkä vittumaisesti....jos asia mua kiinnostaa kuitenki ni enkö sais tietoja...?
Kaikki kattoo asian omalta näkökannaltaan....sun juttuun on helpompi uskoo jos kerrot yksityiskohdat...