auttakee isiä!!(dss junior+)

dss junior
isä ihmeissään 09.5. 21:53
Kyselen tässä tuotteesta, josta kuulin olevan apua pikkuisten vatsavainvoihin. Meidän 7 viikkoiselle sällille on kokeiltu kaikkea mahdollista vatsankipristelyihin, mutta lopullista apua vielä kaivataan! Kovista vatsanvääntämisistä ollaan ruokavalion muutoksella päästy jo suht hyvin eroon, mutta ilmaa pikkuisen mahaan kertyy todella paljon ja se aiheuttaa valitusta ja huonoa oloa ( ja mieltä koko perheelle).
Ollaan kokeiltu jo kaikkea sen jälkeen, kun äidimaito lopetettiin. Se taas johtui siitä, ettei poika oikein sitä tykännyt syödä ja pulautteli ulos kaiken mitä oli viitsinyt maistella. Ilmeisesti jonkin asteista allergiaa. Läpi on siis käyty tuttelin nan, omneon(johti järkyttävään ummetukseen),nan-jauhe ja viimeisenä cefilus tutteli. Viimeisimmällä on vatsanväänteet saatu kuriin, mutta se ilman määrä...Cuplaton ja disflasyl tuottivat myös pelkän pettymyksen. Samaan kategriaan kuuluu myös vyöhyketerapia.
Kuulin kautta rantain tästä dss junior luontaistuotteesta, mutta haluaisin kuulla hieman lisää aineesta!! Eli millaisia kokemuksia ihmisillä on? Ja voiko sitä antaa/onko kukaan antanut samaan aikaa tuon cefilus tuttelin kanssa? Poika syö suht isoja määriä päivässä ja hotkii kovasti menessään.
Auttakee äidit hämmentynyttä iskää....
42346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei auttanut sekään.Nyt on vyöhyketerapeutti käynyt kaksi kertaa ja se on auttanut.Nyt ostin Lactophilusta,vähän halvempaa,samanlaisia maitohappobakteereita molemmat siis dds myös.Jos epäilette allergiaa ei muuta ku lääkäriin tutkimuksiin.

Äänestä

vielä apteekeissa myytävä peptidi tutteli, jonka koostumus on jotenki erilainen. Sopii kuulemma useimmille joilla on jonkinlaista allergiaa. En ole kokeillut, kuulin siitä niin myöhään, että vatsavaivat alkoivat olevan jo ohi.

Mut jos siitäkään ei oo apua kannattaa varmaan käyttää lääkärissä, että toteaa allergian, jos sellanen on. Ku siinä tapauksessa on olemassa soijasta tehtyä korviketta, mutta siihen tarvii lääkärissä käynnin ja kela korvaa siitä osan.

Äänestä
  • maitoallergiaa niin lääkäri voi kirjoittaa reseptin peptidi-tutteliin. Se on maidolle allergisille lapsille äidinmaidonkorviketta. Todella kallista, josta saa osan korvausta kelalta JOS TODETAAN allergia. Mutta tuskin tässä jutussa on kyse allergiasta. Jos epäillään niin pääsee testeihin ja ensihätään voi lääkäri antaa reseptin kyseiseen tuotteeseen ennen tulosten saamista. Peptidiä ei edes saa ilman reseptiä eikä sitä kokeilla mahavaivoihin ilman, että allergiaa epäillään.

    Äänestä

Veljeni vanhin poika kirkui pää punaisena ensimmäiset 6 kuukautta. He yrittivät kaikkea mahdollista ja mikään ei auttanut. Poika vaan huusi kuin syötävä, paitsi silloin kuin nukkui tai oli tissi suussa. (Veljeni oli hänkin koliikkilapsi ja huusi täyttä kurkkua joka päivä kello 18-22.30 ensimmäiset 5 kuukautta elämästään.)

Pojan äiti lopetti kahvin juonnin, söi maustamatonta, ilman gluteiinia ja maitoa. Pojalle annettiin tippoja, vyöhyketerapiaa, hierottiin, hoidettiin, kannettiin, autoiltiin ja ulkoilutettiin. Mikään ei auttanut.

Pojan ollessa tasan 6 kuukautta vanha (tässä tapauksessa päivälleen) loppui huuto.

Eli tee kaikki se mikä saa sinut tuntemaan, että selviät. Yleensä koliikki loppuu viimeistään 6 kuukauden ikaisenä (anoppini on kätilö, eikä ole koskaan kuullut yli 7 kuukautta vanhasta koliikista). Tsemppiä vaan ja kyllä se ohi menee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isi hädässä kirjoitti:

dss junior
isä ihmeissään 09.5. 21:53
Kyselen tässä tuotteesta, josta kuulin olevan apua pikkuisten vatsavainvoihin. Meidän 7 viikkoiselle sällille on kokeiltu kaikkea mahdollista vatsankipristelyihin, mutta lopullista apua vielä kaivataan! Kovista vatsanvääntämisistä ollaan ruokavalion muutoksella päästy jo suht hyvin eroon, mutta ilmaa pikkuisen mahaan kertyy todella paljon ja se aiheuttaa valitusta ja huonoa oloa ( ja mieltä koko perheelle).
Ollaan kokeiltu jo kaikkea sen jälkeen, kun äidimaito lopetettiin. Se taas johtui siitä, ettei poika oikein sitä tykännyt syödä ja pulautteli ulos kaiken mitä oli viitsinyt maistella. Ilmeisesti jonkin asteista allergiaa. Läpi on siis käyty tuttelin nan, omneon(johti järkyttävään ummetukseen),nan-jauhe ja viimeisenä cefilus tutteli. Viimeisimmällä on vatsanväänteet saatu kuriin, mutta se ilman määrä...Cuplaton ja disflasyl tuottivat myös pelkän pettymyksen. Samaan kategriaan kuuluu myös vyöhyketerapia.
Kuulin kautta rantain tästä dss junior luontaistuotteesta, mutta haluaisin kuulla hieman lisää aineesta!! Eli millaisia kokemuksia ihmisillä on? Ja voiko sitä antaa/onko kukaan antanut samaan aikaa tuon cefilus tuttelin kanssa? Poika syö suht isoja määriä päivässä ja hotkii kovasti menessään.
Auttakee äidit hämmentynyttä iskää....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu