Hei kaikille!
Veljeni otti perheineen koiran marraskuussa. He asuvat tuossa lähellä. Koirasta pidetään kyllä huolta. Annetaan ruokaa, rokotukset jne. Kälyni on maasta, jossa koirat ovat lähinnä ulkokoiria käsittääkseni kettingin päässä.
Käyn koiran kanssa jp lenkillä. He eivät käy koskaan. Koira saa tosin olla pari kertaa päivässä pihalla vapaana vähän aikaa, viikonloppuisin kesäpaikassa enemmän. Koira tuntuu olevan heille jonkinlainen pihakoriste.
Koira on siis kaiket päivät yksin aitauksessa, jos en puutu asiaan. Heillä on myös vanha koira, jota voi pitää vapaana. Ei lähde mihinkään. Täällä on harvakseltaan liikennettä. Ei tämä nuorempi osaa varoa autoja.
Haen koiran mahdollisimman usein minun luokseni. Siinä on aika järjestely, koska kissani ei tykkää.
Ongelma on yöt. Koirilla on kyllä aitauksessa hienot koirankopit ja tiedän kyllä, että koiraa saa pitää aitauksessa yön yli vaikka ympäri vuoden. Vanhempi koira ei sinne yöksi suostu menemään. Hän nukkuu öisin isäni sohvalla. Isäkin asuu tuossa lähellä.
Olen hakenut tämän pennun yöksikin minun luokseni. Tästä kälyni ei tykkää yhtään.
Jotenkin vaan paha mieli ajatuksesta, ettei koira pääse edes yöllä lähelle ihmisiä. Eivät ne yöt aina niin lämpimiäkään ole.
Ylireagoinko? Kyseessä ei kuitenkaan ole minun koirani. Tuntuu, ettei koirasta oikein välitetä, vaikka perustarpeista (ei liikuntaa ilman minua) huolehditaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi kuule, niitä eläimiä on Suomessa tuhansia ja taas tuhansia jotka ei pääse ihmisen kanssa nukkumaan.
Jokainen sika , lehmä, lammas, kissa elää elämänsä ilman tuota nautintoa.
Nostatko koiran jotenkin jalustalle? On osoitettu tutkimuksissa, että sika on koiraa älykkäämpi. Sinä hyväksyt sian tappamisen ja syöttämisen koiralle.
Suuri osa eläimistä elää ilman liikuntaan mahdollisuutta. Monesti koko talven. Etkö tunne niiden puolesta omantunnon pistoksia? Käy katsomassa kettutarhalla ne ovat myös koiraelaimiä.
Siellä on sinulle elämän tehtävä, juoksuttaa muutamaa sataa kettua lenkillä.
Enköhän tiedä. Olen asunut melkein 50v eläinten keskitysleirin vieressä. Itse en syö mitään eläinperäistä, rescue -kissani syö kalaa.
Liika kala ei ole hyväksi kissalle.
Kissa on allerginen monelle asialle. Löysin kalasäilykkeen, joka ei aiheuta silmien vuotamista, korvien kutinaa jne..
"Virheellinen uskomus on, että kissa tarvitsee kalaa runsaasti. Näin ei ole, sillä raa’an kalan sisältämä tiaminaasi-entsyymi tuhoaa tiamiinia eli B1-vitamiinia kissan elimistössä ja voi vakavimmillaan aiheuttaa hermosto-oireita. Tiaminaasia on makean veden kaloissa ja erityisesti särkikaloissa sekä silakassa. Kypsennys tuhoaa tiaminaasin lähes täydellisesti. Toinen ongelma, joka voi syntyä runsaasti kalan syömisestä on keltarasvatauti eli E-vitamiinin puute. Tauti johtuu kalan sisältämästä tyydyttämättömästä rasvasta, jonka käsittely elimistössä vaatii paljon E-vitamiinia. Yleisin kissoille syötetty rasvainen kala on silakka ja sen kypsentäminen ei tässä tapauksessa auta"
Lainauksen lähde: InCat Suomi ry
Heippa Kiuruvesi
On niin3 huono fensui Kiuruvesi Iskelmä viikot, lattialle syöttö,että koirakin haluaa syliin,eli yöhäirintä