Onko niillä enää omia paikallisia ohjelmia vai onko sama lähetys joka alueella? Paikallista vain jinglet sekä uutisetko? Muistan aikoinaan kun alueen maakuntaradiolla oli joku ohjelma johon oli mahdollisuus soittaa ja siellä 2 juontajaa juonsi lähetystä.
YLE Maakuntaradiot
4
293
Vastaukset
- Anonyymi
Touhu on näivettynyt 2010-luvusta huolella.
Esim. Hämeenlinna ja Lahti lähettää iltapäivisin samaa.
2016 uudistuksen jälkeen soittolistat alkoivat pyörimään kaikilla samassa järjestyksessä. Sitä ennenkin taidettiin käyttää samoja listoja, mutta biiseihin pystyi vaikuttamaan.
Näiden arvo on tänä päivänä pieni, mutta onhan sillä 600 miljoonalla varmaan kiva porsastella.- Anonyymi
Pelkät alueuutiset mielestäni riittäisi ja niiden toimittamisen voisi hyvin keskittää Pasilaan. Säästöä sekin.
- Anonyymi
Paikalliset radiouutiset on ainakin ne ihan hanurista. Kestoaika ehkä max 2 minuuttia ja mitään oikeaa infoa ei ole. Sama asiasisältö näkyy sitten paikallisissa tv-uutisissa iltakuuden jälkeen. Ja usein sama vielä ihan normiuutisissakin. Voisivat heittää pellolle ne eukot sieltä tuhisemasta. Keskisuomalainen taajuus on ainakin ihan turha.
- Anonyymi
Uutisista voisi yleisemminkin kysellä Yleltä, että miksi ne kestävät nykyisin niin lyhyen aikaa. Radiossa tosiaan vain riipaistaan pari minuuttia ja aiheet ovat mitättömiä oman maan kannalta. Sodista kyllä jaksetaan meuhkata. Sotauutisten osuus on varmaan 90 prossaa, toki tärkeitä, mutta jotenkin pakkosyöttö saattaa listä jopa sotahulluutta. Aggressiota ja vihan lietsontaa.
Telkun uutisten pääasia taitaa olla nykyisin urheilu. Käsittämätöntä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914071Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483418Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662959- 382901
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192234- 322171
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122107- 291935
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171930Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471879