VGA-VGA kaapeli (uros-uros).

Anonyymi

Näytölle suurennuslaitteesta (jossa ei ole kuin VGA-liitäntä) sopiva kaapeli, pituus 1m-2m ja kohtuullisen hyvä, mistä (verkkokauppa)?
Mitä eroja tuollaisissa kaapeleissa voi olla, kun saman mittaisia saa muutamalla eurolla ja toiset maksaa monta kymppiä?

Sellaisia adaptereita muuten on, jonka lähtö on VGA ja näytön puolelle tuleva on HDMI, mutta olisiko sellaisesta mitään hyötyä, jos tuollaista käyttäisi?
Taulutelevisioni on kytketty tietokoneeseen sellaisella, mutta ainoastaan siksi, että keskusyksikössä on vain VGA-lähtö. Samalla tuo adapteri jakaa VGA-signaalin myös pöytänäytölle VGA-liitännällä, koska pöytänäytöstä puolestaan puuttuu HDMI.
Televisiolle ja pöytänäytölle ei ääni kulje tietty VGA/HDMI-apapterin kautta, mutta äänisignaali onkin otettu erikseen stereovahvistimelle.
HDMI/HDMI kuljettaisi äänisignaalinkin.

Mutta tuo adapterijuttu ei kuulu tuohon alussa mainittuun suurennuslaite/näyttösysteemikysymykseen.

Linkkiä esiin hyvästä kaapelista, kohtuuhintaan?

8

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, sellainen on ainakin tullut vastaan, jossa VGA 15-pin liittimessä oli RGB komponentit johdon sisällä omia koaksiaali-kaapeleitaan. Tällainen johdossa kuva ei hirveän paljoa väreile vaikka vedon pituus olisi 50m. Hintaakin tuollaisella johdolla on ihan kohtuullisesti, olisiko ollut n. kympin/metri, mikä on varsin kohtuullista ottaen huomioon mitä rahalla saa.
      En ole nähnyt missään VGA/HDMI adapteria, joka sovittaisi HDMI-näytön VGA liittimeen? Yleensä se on juuri päinvastoin.

      • Anonyymi

        "En ole nähnyt missään VGA/HDMI adapteria, joka sovittaisi HDMI-näytön VGA liittimeen?"

        On se tuollainen juurikin minulla. Sitä äänisignaalia se ei kuitenkaan sovita.

        Tietsikan keskusyksikön VGA-lähtöön on liitetty about 20cm piuha, jonka päässä on mutikka ja siinä mutikassa on liitäntä sekä VGA- että HDMI-piuhalle. Mutikan VGA-liitännästä tulee signaali pöytänäytölle VGA-piuhalla ja mutikan HDMI-liitännästä menee signaali taulutelevisiolle HDMI-piuhalla. Äänisignaali siis ei kulje kuitenkaan televisiollekaan, koska keskusyksikön lähtö on VGA.

        Pöytänäyttö ja televisio voi näyttää kuvaa yhtäaikaakin, ääni tulee erillisen vahvarin kautta.

      • Anonyymi

        Avaajana kysyn tästä laitteesta, joka minulla on. Vanha vehje, jonka sain eräästä huutokaupasta tietämättä edes, mitä sillä voi tehdä? Kokeilin sitä joku vuosi sitten pelkästään suurentamaan jotain pientä tekstiä tms. yksityiskohtia, mutta kuva oli jotenkin epätarkka.
        Siis tällainen ja kysyn, kun en osaa itse kieliä, mitä tällä voi tehdä, millainen VGA-kaapeli ja mitä nyt joku kielitaitoinen osaakaan kertoa? Dokumenttikameraksiko tuollaista kutsutaan?

        QView QD3300 Document Camera

        https://www.electronicwhiteboardswarehouse.com/qview-qd3300-document-camera.html

        Youtubessa oli jotain videoita, mutta ei suomen kielellä.

        Neuvoja pliis?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avaajana totean itse, että eipä taida kovin hyödyllinen aparaatti olla teknisten tietojen mukaan, mitä niistä ymmärsin.

        2 megapikselin kamera jne?

        The camera can be controlled with the easy to use Visualizer Software for zooming, rotating, annotating and more
        As simple as plug and play, QD3300 has an internal battery setup, helping to immensely reduce clutter and adding on to the ease of use
        With a 2.0 megapixel camera, QOMO QD3300 offers high quality lens with 12x optical zoom and 10x digital zoom, not only projecting excellent image quality but also permitting the user to obtain the finest detailed images of any object
        LED lights that are arm based are eco-friendly, cool to touch and last up to 10 years of life. They allow the user to view transparencies, x-rays and negatives clearly
        Plug n Play
        Requires projector or LCD/LED/Plasma screen in order to display document camera images to the audience
        Top class set of advanced image manipulation tools and special effects to help edit images as per requirement
        Compatible with GradeCam, helping teachers to successfully and conveniently grade students

        Kyllä tuolla jo kuvailee jos ei tarvitse mitään valokuvia skannata mukaan. Perus teksti-dokumentin tarkkuudelle taitaa riittää jo 300k pikselin kamera - oisko tuo nyt sitten 75dpi?. Merkkiä kohti leveyssuunnassa tulee silti n. 9 pikseliä. Isommalla pikselimäärällä tosin saa hahmontunnistuksen kanssa tehtyä todella pieniä dokumentteja, jos fontti tunnistuu. Muistelisin, että skannattu dokumentti oli joskus 3kt kokoinen ja näytti silti samalta kuin koneella kirjoitettu paperi - ilman lyöntien laatuvaihtelua.

        Eli ei taida VGA-kaapelin laadun suhteen olla merkitystä, jos haluan lähinnä vain suurentaa jotain tekstejä 24 tuuman tietokonenäytölle luettavassa muodossa?
        Esim sellaista tekstikokoa, jota esiintyy vaikkapa joidenkin elintarvikepurkkien, lääkemääräysten yms, yhteydessä, joita ei enää parhaalla tahdollakaan näe suoraan purkkien kyljestä?

        Käytännössä helpoin työkalu tuohon voisi olla tavallinen tai lompakkoonkin mahtuva Fresnel - tyyppinen eli ohut taipuisa suurennuslasi. Vaihtoehtoisesti sellainen puhelin, jonka kameran optiikka mahdollistaa lähikuvaamisen.

        VGA - kaapeleita löytyy lähes ilmaiseksi kierrätyskeskus - tyyppisistä paikoista. Kokeile toimivuutta jollakin kirpparikaapelilla, sillähän sen näkee.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa. Tarkemmin kun katsoin, televisiolle menevässä piuhassa on vielä yksi rasia välissä. Se on USB-liitännässä johdolla ja VGA-piuha tulee siihen ja jatkaa sitten HDMI-piuhalla televisiolle. Tuo ensimmäinen rasia onkin vain VGA-haaroitin, että signaalin saa kahteen näyttöön yhdestä keskusyksikön VGA-ulostulosta. Jos nyt oikein katsoin tuosta johtojen sekamelskasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3123
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      743
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      740
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      630
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      597
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      591
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      19
      520
    8. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      519
    9. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      511
    10. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      505
    Aihe