Lapsi puistossa?

Viettekö lapsianne puisto tädin hoiviin?Onko osottautunut hyväksi?Tietääkö kukaan minkä laista korvausta näistä otetaan?ja ovatko hyvin valvottuja paikkoja?
1287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei,
minulla on ainakin erittäin hyvät muistot puistotätiajastamme.
Vein poikani puoleksitoista-kahdeksi tunniksi arkiaamuisin lähipuistoon reilun puolentoista vuoden ikäisenä.
Poika viihtyi, ja itse sain yksinhuoltajana kaipaamaani hengähdysaikaa - myös tarhaa ajatellen oli hyvä, että pojalla oli kokemusta ryhmässä toimimisesta ja aikuisen ajan jakamisesta.

Suosittelen lämpimästi - minä maksoin puistotädille vaihtoehtoisesti 20 mk (silloista rahaa...) tunti, tai koko kuukaudesta 350 mk. Tällä kuukausimaksulla lapsi olisi voinut olla joka arkipäivä 2.5 tuntia valvotusti ja virikkeellisesti ulkona, joten hintakaan ei ole kova.
Tiedän myös, että tiukassa tilanteessa ja hyvin perustellen jopa sosiaalitoimisto voi hyväksyä maksun "pakolliseksi kuluksi".

Onnea vaan puistoilun aloittamiseen - mikäli muistat vanhan kuvakirjan "Kun elefantti Kyösti puistotädin ryösti", ei sitäkään meille koskaan sattunut, vaikka se kirjassa lasten mielestä hillittömän jännää olikin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puisto toimintaako? kirjoitti:

Viettekö lapsianne puisto tädin hoiviin?Onko osottautunut hyväksi?Tietääkö kukaan minkä laista korvausta näistä otetaan?ja ovatko hyvin valvottuja paikkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu