Muisteluja jatkan

Minä olen syntynyt tuolla susirajalla vuonna...hmm .. hitsi kun on unohtunu, no mutta oon syntyny kuitenki ja asunut ensimmäiset seitsemän vuotta siellä Kantosyrjässä.

Tuossa pienessä suht hajallaan olevassa yhteisössä asui myös tuo Allan sukulaisineen ja eräässä pienessä talossa vanhempi romaninainen jonka luona mummini kanssa kyläilimme. Minä
olin varmaan tuolloin viiden vanha.

On nuo kyläreissut jääneet mieleen kuitenkin suht hyvin. Vaikka olin ihan pentu, niin muistan panneeni merkille sen huoneen sisustuksen. Siis siellä oli minun mielestäni tavattoman kaunista ja valoisaa. Ei minun kotinikaan mikään korsu ollut, mutta tuon romaninaisen kodissa oli jotain erilaista.

Siellä oli hyvin siistiä, kaikki tavarat olivat paikoillaan ja tunnelma oli kodikas. Oli pitsiä ikkunoissa ja sängynpäällä, kukkiva kukka ikkunalla ja meikä istui kuin tatti ja ihmetteli.

Allanin tytär oli samalla luokalla minun kanssani, ekalla, enkä kyllä muista että kukaan olisi häntä kiusannut. Nätti pikkuinen pirpana luokkakuvassa tumminen letteineen.

Allan kuului samaan seurakuntaan kuin mummoni ja kun mummosta aika jätti, niin muistotilaisuudessa Allan piti tavattoman liikuttavan puheen. Hitsi, kun vedet tulee silmiin.

Minä olen huomannut useimpien romanien kuuluvan helluntaiseurakuntaan eikä ev.lut. kirkkoon. Olenko oikeassa vai onko huomioni väärä?
Jos olen oikeassa, niin miksi sen on juuri helluntaiseurakunta? Olen vain utelias.
2275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinä muistelet noita vanhoja juttuja, mutta pitää muistaa, että paljon on muuttunut myöskin romaneiden elämässä nykyisin. Miksi romanit ovat yleensä helluntaiseurakunnan piirissä... en tiedä, mutta pitää ajatella mistä romaneiden kristillinen herätys on alkanut, olisko helluntailaiset jotka ovat heidän hengellisyydestään huolta pitäneet. Kirkko taas ei historialliesti kovin suopeesti romaneihin ole suhtautunut. On se vähän ihmeellistä, oikeastaan suomessa toisaalta on ollut paremmat välit suomalaisten ja suomenromaneiden keskuudessa. Olisko kanssakäymistä nykyisin niin paljon vähemmät, että ennakkoluulot ovat vain kasvaneet.

Äänestä
  • kiva muisto sulla lapsuudessa. ja onhan ajat muutetuunet mutta romaanien jumalan koniuitus ei koskaaan meillä opetetaan pienestä kotona jo rakastamaan jeesusta ja kunioitamaan. ja kyllä suurin osa kuuluu helluntai seurakuntaa ehkä siksi että se tuntuu oikeltä hengen kodilta.suurta jumalan siunausta kaikille

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aahoohoo kirjoitti:

Minä olen syntynyt tuolla susirajalla vuonna...hmm .. hitsi kun on unohtunu, no mutta oon syntyny kuitenki ja asunut ensimmäiset seitsemän vuotta siellä Kantosyrjässä.

Tuossa pienessä suht hajallaan olevassa yhteisössä asui myös tuo Allan sukulaisineen ja eräässä pienessä talossa vanhempi romaninainen jonka luona mummini kanssa kyläilimme. Minä
olin varmaan tuolloin viiden vanha.

On nuo kyläreissut jääneet mieleen kuitenkin suht hyvin. Vaikka olin ihan pentu, niin muistan panneeni merkille sen huoneen sisustuksen. Siis siellä oli minun mielestäni tavattoman kaunista ja valoisaa. Ei minun kotinikaan mikään korsu ollut, mutta tuon romaninaisen kodissa oli jotain erilaista.

Siellä oli hyvin siistiä, kaikki tavarat olivat paikoillaan ja tunnelma oli kodikas. Oli pitsiä ikkunoissa ja sängynpäällä, kukkiva kukka ikkunalla ja meikä istui kuin tatti ja ihmetteli.

Allanin tytär oli samalla luokalla minun kanssani, ekalla, enkä kyllä muista että kukaan olisi häntä kiusannut. Nätti pikkuinen pirpana luokkakuvassa tumminen letteineen.

Allan kuului samaan seurakuntaan kuin mummoni ja kun mummosta aika jätti, niin muistotilaisuudessa Allan piti tavattoman liikuttavan puheen. Hitsi, kun vedet tulee silmiin.

Minä olen huomannut useimpien romanien kuuluvan helluntaiseurakuntaan eikä ev.lut. kirkkoon. Olenko oikeassa vai onko huomioni väärä?
Jos olen oikeassa, niin miksi sen on juuri helluntaiseurakunta? Olen vain utelias.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu