Vaimoni tuli nopeasti raskaaksi uudelleen.
hän oli vielä äitiyslomalla esikoisestamme, mutta kävi silti firmassa auttelemassa pikku hommissa, pomot kuulemma halusivat.
Aloin jossain vaiheessa ihmettelemään vaimoni pillun löystymistä, se ja myös pyllyn reikä kun rupesivat tuntumaan entistä löysemmiltä,
kerran kun hän saapui kotiin yllätin hänet vessasta pesemästä alapäätään, joka oli aivan punainen, hiertyneen ja ärtyneen näköinen, aikani tivattuani hän myönsi että pomo tykkää venytellä hänen pilluaan ja esitellä sitä muille kuin omistaisi vaimoni, ja vaimoani kuulemma kiihottaa tämä asetelma jossa hän on vanhojen lihavien miesten panopuu. Pomo on kuulemma saanut jo ison shamppanja pullon menemään sisään, hän kertoi tämänkin aivan kuin olisi asiasta ylpeä.
Olin murtunut ja itkin, kuinka voit tehdä meille näin, hän yritti lohduttaa mutta samalla huomasin kuinka hän selvästi kiihottui kun taas esitteli pilluaan samalla puhuen kuin vauvalle, kulta pieni, sinun pippeli tuntuu aina välillä hyvältä, mutta ei se ole sama kuin isoilla miehillä, ymmärräthän kulta, anna anteeksi, en voinut taas muuta.
sen päälle yritimme rakastella, heiluttelin pientä pippeliäni sisällä ja hän kysyi että joko se on kulta sisällä, tuntuuko se mamin jakorasia missään tuntuuko. Laukesin samantien kun hän kutsui itseään jakorasiaksi ja tuumiin että en kai voi muuta kuin hyväksyä vaimoni seksuaaliset halut.
sain kuulla myöhemmin että pomonsa oli ottanut oikeudekseen esitellä vaimoani, ja laittanut vaimoni tarjoilemaan kahvimaitoa firmaan saapuville yritys vieraille, firmasta oli tullut suosittu ja vaimoni takia siellä ilmeisesti palaveerattiin usein,
vaimoni itse kertoi tämän minulle, hän selvästi silloinkin kiihottui kun katseli tuskaani, hän samalla paijasi minua ja puhui minulle lohduttavasti, sanoen että semmoisia sikoja jotkut miehet vaan on, ne ottaa naisen kuin nartun ja käyttää hyväkseen muiden vaimoja, ei siinä auta pikkuvaimojen kuin vain pyllistää.
Kuuntelin kun hän selitti että ei nyt läheskään kaikki halunneet maitoa kahviin, yksikin heidän vakiasiakkaista oli halunnut maistaa suoraan nännistä, pomonsa oli ylpeänä halunnut esitellä valtavia nännejä ja kehoitti miestä imemään kunnolla, vaimoni oli pantu seisomaan miehen eteen ja mies oli lutkuttanut nänniä niin että maitoa oli tullut oikein kunnolla suuhun, itse olin huolissani että riittääkö sitä maitoa nyt ihan kaikille, ei kai lapsemme nyt vaan jää ilman, vaimoni sanoi että ei tarvitse huolehtia , kyllä sitä kuulemma riittää, jostain syystä aina kun hän kiihoittuu niin sitä erittyy tosi paljon, ja hänen rintansa ovat kuin suihkulähteet.
Vaimoni seistessä hänen oli pakko nostaa toinen jalka koukkuun tuolille ja näin asiakas näki suoraan hänen täysin turvonneeseen ja levällään olevaan pilluun, asiakas sanoi että ompa tällä lehmällä isojen utareiden lisäksi ison näköinen emätin, ja työnsi samalla kättä hänen jalkoväliinsä, pomo tuli apuun ja toista jalkaa ylhäällä pidellen kehuskeli kuinka tähän lehmään sai mahtumaan sisään melkein mitä vaan. Vaimoni sanoi että oli lauennut saman tien kun mies oli kutsunut häntä lehmäksi, varmaankin nuoruuden traumojen syytä että hän nykyään kiihoittui kunnon lehmänä olosta.
En halunnut enää kuunnella, vaimoni hiveli kertoessaan pippeliäni, päätäni paijaten hän sanoi että no ei siinä enää paljon kertomista olisikaan, kyllähän sinä nyt jo arvaat loput.
Aisankannattaja 3
Anonyymi
1
2713
Vastaukset 1
- Anonyymi
On kuin oma ex vaimoni, samanlainen jakorasia
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731203
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔801084Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241055Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126930Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6888- 59819
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.72701Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50642Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80622- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90520- 25512
- 36485
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109460
- 43457
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38425- 18403
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397