Aisankannattaja 6

Anonyymi

Reiska puristeli ja läimi pakaroitani, kehuen niiden pehmeyttä ja valtavaa kokoa, mikä olikin totta, vaimonikin oli usein maininnut että minulla oli kuin naisen lantio, leveä, pyöreä ja pulleat pakarat, vaimoni katseli kikatellen että miltä tuntuu kulta.
Nyt mä panen tätä likkaa reiska sanoi, minä rupesin peloissani rimpuilemaan, vaimoni ja äijä tulivat pitelemään kiinni, vaimoni hieroi rauhoitellen poskeani, ihan rauhassa kulta pieni, haluan että sinäkin saat tuntea miltä kunnon isomahainen työmies tuntuu, rauhoituin hieman ja lopetin nyyhkimisen, noin sitä pitää sanoi vaimoni auttaen samalla pyllyäni hieman parempaan asentoon, pyllistä kulta kunnolla pyllistä, ensin vähän sattuu, sitten helpottaa. Ajattele että mamin pitää pullauttaa vauva ulos, kyllä sinäkin kyrvän saat mahtumaan.
Reiska alkoi varovasti työntämään terskaa sisään, yritin olla kunnon tyttö ja pyllistin vastaan inisten kovasti, noin ne tytöt tykkää, hyvä tyttö vaimoni kannusti, lopulta tunsin kun valtava muna oli kokonaan sisälläni ja maha selänpäällä.
Vaimoni meni äijän kanssa sohvalle istuen jalat levällään äijän sylissä, he katselivat kun reiska rupesi panemaan koko ajan vauhtia koventaen, lopulta ruiskien spermat sisääni, minä jäin sohvalle kontilleni nyyhkimään, samalla kuulin kun ovi kävi ja sisään tuli kaksi naapuri talon vanhempaa miestä, vaimoni istui huulet raollaan pillu ja rinnat näytillä läpinäkyvän baby dollin peittäessä tuskin mitään, ja minä olin tytöksi puettuna pylly pystyssä valtava muna sisälläni.
Äijät nauroi että katoppas Reiska löytänyt uuden likan itelleen, onpa söpö sanoi toinen miehistä, ihmettelin että eikö vaimoni meinaa jalkojansa sulkea ollenkaan, pillu levällään edelleen kikatteli esitellen tavaraansa, eikö sitä hävetä enää mikään.
Miehet menivät vaimoni ja Äijän viereen istumaan ja levittivät jos mahdollista vaimoni jalkoja vieläkin leveämmälle, minä katselin pylly täynnä munaa kun vaimoni pillu vaan turposi entisestään, miehet ihastelivat ja vaimoni ylpeänä kyseli, no miltä näyttää. Isolta näyttää miehet tuumasivat, tosi isolta, ei ole tuommoista vittua ennen nähtykkään, minäkin olin hiukan ylpeä vaimoni tavarasta, olihan se komea. Toinen miehistä otti kalja pullon pöydältä ja työnsi sen pohjaan asti, vaimoni nostettiin viereeni, siinä olimme molemmat pyllyt pystyssä posket mattoa vasten.
Miehet panivat meitä vuoronperään, minua he panivat jopa mieluummin koska olin kuulemma kireämpi ja vaimooni työntelivät pulloja ja vähän kaikkee.
Nukahdimme humalassa miesten kanssa kaikki samaan sänkyyn.
Aamulla heräsin siihen kun yksi miehistä oli asettanut minut kontalleen pylly pystyssä ja pani minua takaapäin, vaimoni heräili myös ja tuli viereen katsomaan, hän silitteli minua poskesta ja kehui samalla kuinka hyvä tyttö minusta oli tullut, onko kiva kun sedät vähän panee mamin pikku aviomiestä, onko? Tuntuuko kulta kulli pyllyssä hyvältä, minä sain vain ynistyä että tuntuu tuntuu kun samalla itseltäni roiskui spermat matolle, en edes koskenut kikkeliäni, heti perään mies alkoi korahtelemaan ja läimimään minua pakaroille, tunsin kuinka sain ison satsin suoleeni, mies vetäytyi pyllystäni kun vaimoni auttoi minut kääntymään sanoen että näytä nyt kuinka kulli imetään puhtaaksi näytä, en voinut muuta kuin ottaa kullin suuhuni, aloitin imemään ja nuolemaan kullia puhtaaksi vaimoni kannustaessa vieressä, Äijä oli herännyt myös, hän oli siirtynyt vaimoni viereen ja työnteli samaan aikaan nyrkkiä vaimoni vaginaan, helposti näytti uppoavan, vaimoni vielä kyseli koko ajan että tuntuuko missään, onko löysä, onko tarpeeksi venynyt vittu, tykkääkö miehet kunnon lerppa häppäreistä.
Katso kulta mamin isoa pillua, katso kuinka helposti työmiehen nyrkki uppoaa sinne, olin lopettanut suihin oton, katselimme toisen miehen kanssa molemmat kuinka Äijä alkoi sovittamaan toistakin nyrkkiä sisään vaimoni kannustaessa jalat levällään, työnnä työnnä, venytä sitä horokoloo, aivan kuin puhuisi jonkun muun pillusta, katsoimme suut auki kuinka kaksi valtavaa kättä venytti vaimoni pillua hänen ynistessä ja inistessä, välillä kannustaen, selvästi ylpeänä omasta pillustaan.
Yhtääkkiä hän alkoi kouristelemaan ja pillusta rupesi nesteet lentämään, ja sitä tuli paljon, melkein litra tolkulla pillusta suihkusi nesteitä kastellellen äijän täysin, vaimoni jäi makaamaan reporankana huohottaen ja inisten. Äijä rupesi sovittamaan isoa mulkkuaan vaimoni perseeseen.
Katselimme kun peräreikä venyi ja antoi isolle kullille periksi, kyrpä sujahti sisään kuin tyhjää vaan, äijä änki vielä kätensäkin vaimoni perseeseen kullin kanssa samaan aikaan, näky oli uskomaton, vaimoni peräreikä oli venytetty yhdeksi isoksi reiäksi jossa souti kaksi kättä ja kulli yhtäaikaa, vaimoni pyllisteli ja otti niitä sisäänsä kuin ei mitään ihmeellistä asiassa olisi, äijä ja minua pannut ihastelivat että on löysä perä tytöllä.

7

4334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aisankannattaja 7

      Sitten hän vetäytyi ja käänsi vaimoni selälleen peräreiän ammottaessa edelleen avonaisena kolona minne näki sisään, hän otti pöydältä magnum pullon ja alkoi työntämään sitä pohja edellä pilluun vaimoni kannustaessa ja kiljahdellessa innoissaan.
      Muutkin heräilivät ja katselivat kun pillu antoi helposti periksi ja pullo työntyi sisään, äijät taputti kun minäkin tunsin jotain kylmää aukollani, katsoin taakseni ja inahdin kun näin kaljapullon työntyvän hitaasti sisääni.
      Vaimoni katseli ja kehui minua innoissaan, tehkää hänestäkin löysäpillu, venyttäkää siitäkin kunnon jakorasia.
      Lopulta pääsimme kotiin lepäämään, oli tosi rivo olo kun jouduin kävelemään pihamme poikki naiseksi pukeutuneena.
      Kotona aloin silloin tällöin pukeutumaan Reiskan antamiin vaatteisiin ja peruukkiin vaimoni pyynnöstä, hän alkoi myös perseeni venyttämisen jotta olisin jatkossa löysempi ja valmiimpi isoille kyrville.

      • Anonyymi

        Taas sitä on luettu isojen poikien lehtiä paskahuusissa buaahaa


    • Anonyymi

      Tyttöily on kivaa

    • Anonyymi

      Usein ajattelin, että nämä aisankannattajajutut ovat ihan liian vieraita minulle enkä mistään hinnasta haluaisi luovuttaa vaimoani kenenkään muun hässittäväksi. Noo, niin se oli sitten tässäkin asiassa, kuten mopnessa muussakin, että ne mielipiteet, halut ja fantasieat usein muuttuvan elämän vuiosien vieriessä... Meille siinä kävi näin, olimmehan toki fantasioineet kaikennäköistä yhdessä rakastelujemme aikana toistamme kiihoittaessa, mutta tämä oli uutta! Minulla oli nimittäin vaimoni mukana työmatkallani Poriin ja asuimme siinä hienossa keskustahotellissa, missä oli myös tanssia iltaisin. Aterioimme ensi illan suussa hyvin, sitten huoneeseen vahtamaan ylle sopivia tanssiasuja ja kun sanoin vaimolleni, että puketuu kaikkein seksikkäimpän mitä hänellä oli mukana. Np, hän siihe utelemaan, että mitäs taka-ajatuksia minulla oikerin olisi mielessäni? Ei oikeastaan mitään, mutta halusin, että kaikki näkevät, kuinka tosi seksikäs vaimo minulla olikaan!! Vaimo vähän hihitteli siin, kai ruokailun yhteydessä nautitun viinin ansiosta... Niin sitten tanssiravintolan puolelle mistä onnistuimme löytämään hyvän pöydän seinän vierustalta, ei liian läheltä orkesteria. Minua on aina kiusannut liian kova soittoääni. Tilasimme juotavaa. Kahvit konjakilla, sen päälle vaimolle siideriä. Itse otin pitkän lonkeron. Sitten tanssimme muutaman pelin ja minun oli käytävä vessassa välillä. Sanoin käyväni huoneessamme, sillä minua ei kiehtonut ne yleiset, usein virtsalle tuoksuvat tilat. Istuin vessakäynnin jälkeen vuoteen laidalle ja soitin muutaman puhelun, ennenkuin huomasinkaan, siinä oli jo parikymmentä minuuttia kulunut ja arvelin siippani olevan hyvin äkäinen ja kiiruhdin takaisin saliin. Vaim,oa ei näkynyut pöydässämme, mutta sitten huomasin hänen olevan tanssilattialla hyvin tiukassa puristuksessa tanssikumppaninsa kanssa, eikä baimo edes yrittänyt työntää miehen kättä pois kun tämä tanssiessaan puristeli vaimoni takamuksia. Minulla sykähti ja myös kullini osoitti heräämiosen merkkejä ja kummallinen kiima syttyi sisimpään... Mitä jos?? Jatkoin tilanteen seuraamista ja kun musiikki loppui, eivät he tulleetkaan takaisin pöytään vaan menivät ulos käytävälle. Minä menin vaivihkaa seuraamaan sivusta ja siellä aremas siippani oli vieraan miehen syleilyssä suudelle hyvin, hyvin ahnaasti. Mebin takaisin pöytääni ja vaimokin tuli kohta takaisin ja kysyi, että haittaako se jos hän vielä tanssii muutaman pelin erään tutun kanssa?? Minähän siinä tilanteessa vaan yllytin ja kuiskasin, että voisi hän tehdä muutakin, kuin tanssia jos vain halusi!! Vaimon silmät suurenivat hämmästyksestä, sitte leveä hymy ilmestyi hänen kasvoille hänen todtessaan, että minä taisin pitää sellaisesta.. Sanoi joskus ajatelleeni, mutta en ollut uskaltanut kysyä, mutta nyt hänellä olisi vapaat kädet. Siitä vaimo lähti ja näin hänent keimailemassa miehelle tanssin lomassa. Minua suorastaan tärisytti kun näin vaimoni työntävän itseään miehen etumusta vastan. Sitten he tulivan vähän lähemmäksi ja nostin vaimolle peikkua ja myös toisen etusormeen suuhuni hyväksymisen merkiksi. Niin he katosivat. Vaim,o tiukasti miehen kyljessä kiinni. Ninä taas painuin huoneeseemme ja nukahdinkin, kunnes ovi kävi ja vaimon vähän tuhruinen olemus oli edessni. Hän soperteli minulle tuhanisa kiitoksia, kun olin ollut niin ymmärtäväinen. Minä kaadoin hänen vuoteelle ja suorastaan revin vaatteet hänen yltään. Painuin hänen jalökojensa väliin ja nuolin pillun puhtaaksi toisen miehen spermopista antaen vaimolle vielä kovan ja tärisyttävän orgasmin. Aamulla sanoin, että kun hän jäisi hotelliin, niin voisi vielä päivän nauttia. Aaamiaisella tapasimme saman miehen jota minäkin tervehdin. Hän hymyili vastaukseksi. Sanoin minulla olevan kiire ja poistuin. Ovelta kuiten näin kuinka mies meni välittömästi pöytäämme ja minä hyrisin kiihkossa tietoisena siitä, että vaiomo saisi taas vierasta miestä sisäänsä...
      Siitä alkaen olemme etsineet miehiä tyydyttämään vaimoni ja m,olemmat olemme nauttineet siitä suunnattomasti.

      • Anonyymi

        Kerro lisää, onko sinunkin vaimoasi pantu usein miden toimesta tämän tapahtuman jälkeen, minun vaimoni ei enää oikein edes välitä panna kanssani, tarvitsee kuulemma paljon isompaa kalua kuin minun pientä, se ei ole koolla pilattu, kun taas vaimoni on vanhemmiten tullut paljon löysemmäksi, kuten kuulemma naisille usein käy, ja heille ei enää riitä samankokoiset kuin nuorempana, ei kuulemma tunnu missään pienet munat.


    • Nautinnollinen juttu. Kiva kun kumpikin puolisoista saa.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe