Oikein illalla aukaisin ikkunan auki kun rupesin nukkumaan. Olipa mukava nukahtaa työn äänien kolkkeeseen . Asemalla työjelivät ja hyvin kuuluu kylälle asti. Ei minua haitannut.
Ikkunat auki
39
1459
Vastaukset
- Anonyymi
Työn ääni on eri asia kuin kiusanteko , jumputus, renkaan vinguttaminen torilla tai finfiltterin pihalla.
Työn ymmärtää jokainen ns. Täysjärkinen ja siitä tulevan äänen. Työt rauhottuu yleensä yön ajaksi.
Toisin kuin nämä häiriköt .
Kuri ja järjestys on luisumassa hyrylläkin. Poliisia tänne kaivataan näkymään enemmän vaikka ei ole montaa asukasta. Ukkohallako tehnee sen että kylä jääny retuperäksi harrastusten ja urheilukentän suhteen . Nuorilta uupuu kunnon vetoapu jo lapsesta lähtien.
Kyllä tuokin bilistely kotoa saanu alun , eisiitä mihinkään pääse, matkalla muuttuu kiusanteoksi.
Onhan kuulemma sivukylällä asiat kunnossa, jopa lentopallo kenttä Kaikkien käyttöön, tuli aivan puskista.- Anonyymi
Kyllä kai sitä jokainen jopa vähänkään tyhmempi tajuaa että nuorethan kuin vanhatkin tahalleen provosoivat tällaisessa tilanteessa. Ei se ihme ole että sitä musiikkia soitetaan lujasti tuossa juuri k rautan kohtalla. Kyllä tällä kylällä asiat ovat totellakin hyvässä kunnossa. Jos ei kestä niin muuttakoot iivantiiran-ypykkään ei varmaan kuulu ääntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Nyt on käynyt niin ikävästi, että nuoriso on alkanut porukalla kiusaamaan yhtä asukasta joka on valittanut öisestä metelistä ja jopa aikuiset yllyttävät tähän. Ei ole kaunista tämä tällainen.

Aikuisetpa hyvinkin näyttävät esimerkkiä ja sama asiahan näkyy kommenteissa. Osa hyväksyy tuon kiusan teon. Ihmeellistä?.

Täyttääkö vainoamisen tunnusmerkit?
Jos joku syntyperäinen kyläinen on kyseenalaistanut kohteluaan
Alkaakin juuri tuon tyylinen kostaminen.
Meitä on joukko, joita hyvin ikävällä tavalla kiusattu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on käynyt niin ikävästi, että nuoriso on alkanut porukalla kiusaamaan yhtä asukasta joka on valittanut öisestä metelistä ja jopa aikuiset yllyttävät tähän. Ei ole kaunista tämä tällainen.
Kyllähän se meno yltyy jos siitä vinkuu. Olisi ollut valittamatta ja hankkinut peltorit niin saisi varmaan nukkua rauhassa. Tai ehkä parempi oiskun muuttaa mahdollisimman kauas kylältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikuisetpa hyvinkin näyttävät esimerkkiä ja sama asiahan näkyy kommenteissa. Osa hyväksyy tuon kiusan teon. Ihmeellistä?.
Ja se mitä vanhempiin tulee niin kyllä kaikella on rajansa. Pitäähän se niellä tappio ja ymmärtää hävinneensä mittelön. Ei kukaan jaksa kuunnella samaa virttä vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täyttääkö vainoamisen tunnusmerkit?
Jos joku syntyperäinen kyläinen on kyseenalaistanut kohteluaan
Alkaakin juuri tuon tyylinen kostaminen.
Meitä on joukko, joita hyvin ikävällä tavalla kiusattu.Eikö nuille vainoajille nykyään ole semmoista joka laittaa ne ojennukseen. Eihän se niin voi olla että vainotut joutuu muuttamaan .
Kohtahan täällä ei saisi asua liioin kukaan. - Anonyymi
Kyllä ne ratamiehet tuntuu jyskävän läpi yön, muttei ne minua haittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne ratamiehet tuntuu jyskävän läpi yön, muttei ne minua haittaa
Ratamiehet jyskyttää kylän lihavia akkoja kun isännät päivällä töissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on käynyt niin ikävästi, että nuoriso on alkanut porukalla kiusaamaan yhtä asukasta joka on valittanut öisestä metelistä ja jopa aikuiset yllyttävät tähän. Ei ole kaunista tämä tällainen.
Perkele itsehän tuo verta nenästään kaivaa, kivittämällä jokaista ohi ajaa tai kulkevaa poloista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikuisetpa hyvinkin näyttävät esimerkkiä ja sama asiahan näkyy kommenteissa. Osa hyväksyy tuon kiusan teon. Ihmeellistä?.
No vähäjärkisethän ei nyt kovin paljon tarvitse yllytyksiä varsinkin, kun ne tulevat vielä samalta tasolta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No vähäjärkisethän ei nyt kovin paljon tarvitse yllytyksiä varsinkin, kun ne tulevat vielä samalta tasolta.
Tyhmyys tiivistyy porukassa entisestään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on käynyt niin ikävästi, että nuoriso on alkanut porukalla kiusaamaan yhtä asukasta joka on valittanut öisestä metelistä ja jopa aikuiset yllyttävät tähän. Ei ole kaunista tämä tällainen.
Ei niin. Kaikki tämmönen lähtee vanhemmista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täyttääkö vainoamisen tunnusmerkit?
Jos joku syntyperäinen kyläinen on kyseenalaistanut kohteluaan
Alkaakin juuri tuon tyylinen kostaminen.
Meitä on joukko, joita hyvin ikävällä tavalla kiusattu.Kyllä näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö nuille vainoajille nykyään ole semmoista joka laittaa ne ojennukseen. Eihän se niin voi olla että vainotut joutuu muuttamaan .
Kohtahan täällä ei saisi asua liioin kukaan.Jokku on kuollut ennen ku pääsi muuttaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perkele itsehän tuo verta nenästään kaivaa, kivittämällä jokaista ohi ajaa tai kulkevaa poloista.
Onko pakko reakoida noin, täh?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näin on.
Jos noin on niin kootkaa kaikki vainotuksi tulleet yhteen ja viekää pitkälle pöydälle.
Kesän mittaan ollut muitakin vainon kohteena tällä foorumilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos noin on niin kootkaa kaikki vainotuksi tulleet yhteen ja viekää pitkälle pöydälle.
Kesän mittaan ollut muitakin vainon kohteena tällä foorumilla.Lehteen pitäs päässä kertoon tästä ja niin jotta tulisivat itse myös havannoimaan hommaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se meno yltyy jos siitä vinkuu. Olisi ollut valittamatta ja hankkinut peltorit niin saisi varmaan nukkua rauhassa. Tai ehkä parempi oiskun muuttaa mahdollisimman kauas kylältä.
Onko se normaalia elämää asua pelttoorit korvalla? Eiköhän se musiikin hiljasemmalla kuuntelu tai kuulokkeista kuunneltuna olis normimpaa? Kuulokkeet päässä voi iteltään kaikessa rauhassa räjäyttää tajuntansa hyvällä musalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kai sitä jokainen jopa vähänkään tyhmempi tajuaa että nuorethan kuin vanhatkin tahalleen provosoivat tällaisessa tilanteessa. Ei se ihme ole että sitä musiikkia soitetaan lujasti tuossa juuri k rautan kohtalla. Kyllä tällä kylällä asiat ovat totellakin hyvässä kunnossa. Jos ei kestä niin muuttakoot iivantiiran-ypykkään ei varmaan kuulu ääntä.
Kyllä nää soittaa muidenkin kohteiden kotien kohalla lujempaa ja hiljentää jos oma mummu asuu siinä naapuris sen kohalla.
- Anonyymi
Työkoneillekkin on asetettu äänirajat kuten traktoreille. Pari vanhempaa miestä(keski-ikäistä) jopa vuoden aikana rukas äänet koneesta kovemmalle... Kostoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työkoneillekkin on asetettu äänirajat kuten traktoreille. Pari vanhempaa miestä(keski-ikäistä) jopa vuoden aikana rukas äänet koneesta kovemmalle... Kostoksi.
Huom. Olen itsekkin traktoria ajanut työhommissa. En Hyrynsalmella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lehteen pitäs päässä kertoon tästä ja niin jotta tulisivat itse myös havannoimaan hommaa.
Herjaamiselle ja vainoamiselle pitää saaha loppu pienellä kylällä. Onko lehti vai vielä kovemmat toimet , ei tuo ole fiksua ja hyrylle erittäin huonoa mainosta. Ja mikä pahinta vanhemmatkin ihmiset ainakin osa näyttää hyväksyvän sen kun seuraa noita eri kommentteja.
Perus syyt kaivaa esiin ja yrittää tehä korjausliike , mistä tämä kaikki katkeruus johtuu. Asenteen korjaus onnistuuko tuo kuntapoliitikoilla ainakin heillä suurin mahollisuus.
- Anonyymi
Ihan tuli lapsuuden 60-luku mieleen, kun seurasin työn touhua aseman seudulla! Tuli oikein mukava olo, kun entinen kotikunta kehittää ja kehittyy.
T. Etelän Vetelä- Anonyymi
Etelän vetelälle.
Ei kunta kehity vaan rautatie modernisoituu ja puun siirtäminen siirtyy enemmän pois maantieltä mikä on hyvä asia.
Kunta luisuu niin fyysisesti kuin henkisestikkin .
Se hieno 60 -kymmen luku oli ja meni kaun sitten.silloinhan elettiin niinkuin piti , kuri löyty hyvin äkkiä jos joku yritti ilkeyksiä.
Mukavahan niitä muistella joka vielä muistaa ne toisaalta hyvät ajat. Toisaalta hyvin köyhät ajat taloudellisesti ehkä henkisesti rikkaammat.
Se rikkaus ei ole siirtynyt ainakaan hyryllä nuoriin sukupolviin, valitettavasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etelän vetelälle.
Ei kunta kehity vaan rautatie modernisoituu ja puun siirtäminen siirtyy enemmän pois maantieltä mikä on hyvä asia.
Kunta luisuu niin fyysisesti kuin henkisestikkin .
Se hieno 60 -kymmen luku oli ja meni kaun sitten.silloinhan elettiin niinkuin piti , kuri löyty hyvin äkkiä jos joku yritti ilkeyksiä.
Mukavahan niitä muistella joka vielä muistaa ne toisaalta hyvät ajat. Toisaalta hyvin köyhät ajat taloudellisesti ehkä henkisesti rikkaammat.
Se rikkaus ei ole siirtynyt ainakaan hyryllä nuoriin sukupolviin, valitettavasti.Tuota olen ihmetellyt kovin kun ensin ollaan julistamassa suurta rakkautta 60-luvun vanhemmille mutta ketkään ei sitten omaksuneet rakkaidensa elämän ohjetta. Päinvastoin, ollaan kapinoitu elämällä ihan erilailla. Naiset nyt ymmärtää jos he ovat kapinoineet koska Äidit silloin ja nyt ei missään tapauksessa halua tyttäriensä elämän olevan miehen ikeen alla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota olen ihmetellyt kovin kun ensin ollaan julistamassa suurta rakkautta 60-luvun vanhemmille mutta ketkään ei sitten omaksuneet rakkaidensa elämän ohjetta. Päinvastoin, ollaan kapinoitu elämällä ihan erilailla. Naiset nyt ymmärtää jos he ovat kapinoineet koska Äidit silloin ja nyt ei missään tapauksessa halua tyttäriensä elämän olevan miehen ikeen alla.
Ajan äidit laitto penskasa ja ukon retaleet kuriin ja järjestykseen. Siellä ilkeydet poistettiin koivuniemen herralla alusta lähtien ei annettu juurtua ja levitä. Ei hyväksytty laittomuuksia. Näin muistelen.
- Anonyymi
Silloin kun on sesonki niin yrittäjä ajaa yötä päivää, kun on aikoja jolloin pääoma seisoo pitkiäkin aikoja parkissa. Sekin on sanottava, että todella huomaavaisia nämä rekkakuskit kun eivät ota äänenvaimentajia pois kulkupeleistään niin kuin tekevät kevyemmän liikenteen harjoittajat.
Nyt kun kehitys kehittyy ja saamme ajanmukaiset raideväylät ja terminaalit Korpi-Kainuuseen, niin ei jäädä sen nollarajan taakse, mistä puuta ei enää kannata tehtaille kuljettaa.- Anonyymi
Laita valot!
- Anonyymi
Varsin vankalla tietopohjalla liikkellä, onko kaikki iha mallillaan jos pitää valittaa kun tietojesi mukaan nuoret harjottaa työntekoa? Eine ainakaan turhaa länkytä täällä keskustelupalstoilla ja vahtaa muiden tekemisiä...
- Anonyymi
Ketju aloitettu asemanseuden metelistä, työn äänistä, jotka yöllä kuuluu
- Anonyymi
Työn äänet tuo rahaa ja hyvinvointia...
- Anonyymi
Saatananmoinen ralli ajoharjotteluraalla
- Anonyymi
Mme asutaan 10 lähimmän joukossa, just mietitty et ajetaanko siel koskaan, saatikka ampumarata ihan vajaa käytöllä ovat.
Paikkaa pitäs kehittää, et saataisi vierailevia ampumaseuroja mukaa ampumaan, silhuetti ammuntoja ja sotilas ammuntoja rynkyillä.
- Anonyymi
Siellä ei sitten ilmeisesti ajeta sunnuntaisin🤭
- Anonyymi
Miks
- Anonyymi
Ei siellä kyllä ajeta, muutenkaa joskus lanaus vehe menee, tahtoo mielensä pahottaa kun ei oo pussissa rahapussis pidettävää ja toiset saa pitää hauskaa
- Anonyymi
Lue edellinen kirjoitus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181006Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk298893- 72875