https://a-klinikkasaatio.fi/ajankohtaista/laheisriippuvainen-koukussa-toiseen
Myönnän olleeni läheisriippuvainen.
En ole enää , ainakaan haitaksi asti.
Läheisriippuvuus
12
257
Vastaukset 12
- Anonyymi
Luin koko tekstin. Ehkä jokainen on riippuvainen jossakin vaiheessa. Kun lapset ovat pieniä, asuntovelkaa ja paljon työtä, niin sillä hetkellä olisi pelottavaa jäädä yksin, joillekin jopa mahdotonta, taloudellisesti. Pelottaa että lapsille tulee paha olla. Odottaa tietenkin lujasti, että toinen on kimpassa eikä lähtisi pois.
Suuri rakkaus tekee myös riippuvaiseksi, mutta suurta ei kestä aina vaan, siitä se tasoittuu kohtuulliseksi tykkäämiseksi.
Noin yleisesti lukiessani oireita en katso olevani riippuvainen, en tunnistanut itsessäni.Hyvin sanoit. Aina on hienoja nimityksiä. Mutta moni syy voi olla realistinen. On kyse pärjämisestä. Tai ei osaa olla yksin.
Luulisin että minulla on syynä lapsuuden traumat.
Nyt pärjään hyvin yksin kaverin kanssa, ilmankin. Mutta aikaa se on vienyt.
Kuvittelin aina että juuri minä olen vastuussa kaikkien hyvin voinnista, että minussa on vika jos kumppanilla ei mene hyvin.
Opin pitämään selustani turvattuna, lasten ja itseni takia. Minun rahat ja toisen rahat.
Siinä en koskaan laistanut, mutta ylikehittynyt vastuuntunto sai minut tekemään melkein mitä vain toisen eteen. En silti kadu mitään, mistä sen tietää vaikka olisi vielä pahemmin jos o lisin tehnyt toisin.
Harva ikäiseni ihminen sanoo olevanasa onnellinen. Voin sanoa että olen, ihan vilpittömästi. Ei ole mitään valittamista. Toivon että aan elää vielä samassa kunnossa kauan. Tiedän että ei kannata toivoa liikaa.- Anonyymi
liekko kirjoitti:
Hyvin sanoit. Aina on hienoja nimityksiä. Mutta moni syy voi olla realistinen. On kyse pärjämisestä. Tai ei osaa olla yksin.
Luulisin että minulla on syynä lapsuuden traumat.
Nyt pärjään hyvin yksin kaverin kanssa, ilmankin. Mutta aikaa se on vienyt.
Kuvittelin aina että juuri minä olen vastuussa kaikkien hyvin voinnista, että minussa on vika jos kumppanilla ei mene hyvin.
Opin pitämään selustani turvattuna, lasten ja itseni takia. Minun rahat ja toisen rahat.
Siinä en koskaan laistanut, mutta ylikehittynyt vastuuntunto sai minut tekemään melkein mitä vain toisen eteen. En silti kadu mitään, mistä sen tietää vaikka olisi vielä pahemmin jos o lisin tehnyt toisin.
Harva ikäiseni ihminen sanoo olevanasa onnellinen. Voin sanoa että olen, ihan vilpittömästi. Ei ole mitään valittamista. Toivon että aan elää vielä samassa kunnossa kauan. Tiedän että ei kannata toivoa liikaa.Minulla on ollut myös ylikehittynyt vastuuntunto.
Mutta kyllä siitä läheisriippuvaisuudesta pääsee irti.
Hyvä kun olet selvittänyt tilanteen.
Miten siinä onnistuit? Anonyymi kirjoitti:
Minulla on ollut myös ylikehittynyt vastuuntunto.
Mutta kyllä siitä läheisriippuvaisuudesta pääsee irti.
Hyvä kun olet selvittänyt tilanteen.
Miten siinä onnistuit?En osaa sanoa. Tuli vähitellen ymmärrys että en ole syyllinen kaikkien pahaan oloon.
Nykyisinkin yritän usein lunastaa sen että voin elää elämääni, vain auttamalla muita.
Eli arvoni on se, mitä teen, en minä itsessäni.
Kerron tämän siksi että moni nainen on kokenut samaa.
Kai elämä on opettanut. Kaikesta huolimatta olen kasvattanut kuoren, moni luulee että minulle ei voi mitään. Hyvä että olen oppinut, vaikka aika hauras on kuori.
- Anonyymi
Itsellä ollu samaa, tunsin et minun pitää olla auttamassa muista koko ajan, en enää, sain jo palautetta et häiritsen. Olen nyt huomannut viimein, miten hyvää elämä kun elää itselle.
- Anonyymi
Auttaminen on ihan oikein. Itselle eläminen on tyhjää.
- Anonyymi
Vastuuntunto ei ole sama kuin läheisriippuvuus. Eukolla on "ylikehittynyt vastuuntunto", sillä on pakkomielle saada määrätä kaikki.
- Anonyymi
"Ylikehittynyt vastuuntunto" ? Mitä se on ? Kontrollifriikki, joka
määrää ja manipuloi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ylikehittynyt vastuuntunto" ? Mitä se on ? Kontrollifriikki, joka
määrää ja manipuloi.Ja alistaa ja jyrää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja alistaa ja jyrää.
Koskaan ei kannata hyväksyä toisen jyräämistä. Siksi olen hyvin tarkka siitä kenet elämääni haluan ja ketä en!!
Anonyymi kirjoitti:
Ja alistaa ja jyrää.
Ei ehkä noin ole. En ainakaan itse ole huomannut jyrääväni :D
Kyllä minua sanovat itsepäiseksi.
En enää ole auttamassa heti jos kuvittelen minua tarvittavan.
Kyllä ihmiset pärjää ilman minuakin.
- Anonyymi
Läheisriippuvaisuus voidaan käsittää monella tavalla väärin.
Kiintymys toiseen ihmiseen ei ole läheisriippuvaisuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591511- 261124
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 4592
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 43571
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18522
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 41508
